Kirjallisesti.
Vahvan mausteiset teet ovat suosikkejani, ja yksi kauneimmista teepurnukoistani on Kusmin Sweet Love. Itämaisia viitteitä, reipaan pinkki väri – ja sitten se tee. Paljain silmin voi havaita ainakin kardemummaa, pippuria, inkivääriä… ja mikä tuoksu! Sweet love indeed.
Jouluiset mausteet sopivat erinomaisesti teehen, joten mikäs tässä on siemaillessa.
Put the kettle on, sanoo korttikin. Näin teen, tehkää tekin.
Hyvää ja rentouttavaa joulua, rauhaa ja rakkautta vuodelle 2015. Ja paljon teehetkiä!
On oikeastaan yllättävää, miten vähän minulla on teekirjallisuutta. Löysin kaksi tieto-opusta hyllystäni. Ja niistäkin toinen on venäjänkielinen, enkä ymmärrä tekstistä käytännössä mitään. Paitsi sen, että kirja käsittelee teetä.
Toinen kirja on Afternoon tea – Iltapäivän teehetki, peribrittiläisillä kuvilla täydennetty reseptikirja, josta löytyy ohje niin skonssien kuin high tean voileipiinkin. Puhumattakaan sitruunakakusta, lemon curdista, mince meat piesta… Viehkeästä brittihengestä huolimatta kirja on alun perin ruotsinkielinen. Jostain syystä tekijöistä ei pahemmin huudella – kannesta heidän nimiään ei löydy lainkaan, ja nimiösivulla mainitaan nimet Holm, Gradvall, Forslin ja Milis. Kirjan lopusta löytyy tieto, että kirjan ideasta, projektinjohdosta ja rekvisiitasta on vastannut Ingela Holm, tekstistä Jan Gradvall, resepteistä ja ruokastailauksesta Liselotte Forslin ja kuvista Milis Nilsson. Kirjan on suomentanut Kaija Valkonen.
Haaveilen teekutsuista, joille voisin leipoa enemmänkin näitä kirjan herkkuja. Ja tietenkin tarjolla olisi haudutettua teetä, eri laatuja, kukin omassa teekannussaan. Ruusukuppeja kaapista ei löydy, mutta kenties teekutsut onnistuisivat vähemmälläkin englantiestetiikalla.
Venäjänkielinen teeteos on napattu vuosia sitten Tampereen yliopiston käännöstieteen laitoksen Ota tästä -hyllystä, johon ihmiset jättivät kirjoja kiertoon. Taisin tuolloin tuskailla venäjänopintojeni kanssa (aloitin ihan alkeista ja suoritin toisen vieraan kielen opinnot venäjästä) ja nuhjuinen, jo hieman hajonnut kirjanen näytti sympaattiselta. Kirjan on kirjoittanut V. V. Pohlebkin ja se on ilmestynyt vuonna 1981. Lisätietoja varten tarvitsisin lisää kielitaitoa.
Sisäkannen keltavihreä kuvitus voisi olla teepakkauksista. Itse tekstin lomassa on viininpunaisia piirroskuvia, joista kielitaidotonkin voi ymmärtää jotain. Kyllä noilla ohjeilla on teetä keittää.
Tulkoon valkeus! Pidentyköön päivä!
Tänään nautin aamuteeni toisin kuin yleensä. Huomasin viikonloppuna, että Hyvinvointikeskus Onnimanni järjestää talvipäivänseisauksena aamusadhanan. En ollut koskaan aikaisemmin käynyt kundaliinijoogassa enkä siis myöskään aamusadhanassa, mutta nyt päätin lähteä. Miksipä ei juhlia valon lisääntymistä joogan ja meditaation avulla? Aamusadhanan aloitusajaksi merkattu kello 5 tosin aiheutti pientä kauhistusta, minä kun en ole heitä, jotka luontaisesti heräävät noihin aikoihin. Pikemminkin saisin helposti venytettyä nukkumaanmenoajakseni tuon aamuviiden…
Mutta niin vain pakkasin laukkuuni vesipullon, joogamaton ja vähän hedelmiä ja lähdin aamutuimaan kohti Onnimannia. Hiljaista oli kaupungilla, näin lehdenjakajan ja kaksi liikkuvaa autoa.
Saliin kokoontui lopulta yli kymmenen joogia, ja yhdessä lauloimme mantroja ja teimme sydänkeskusta avaavan kriyan. Aamusadhanalla on tarkka muoto, jossa tietyt mantrat ja laulut seuraavat aina toisiaan. Asanaharjoitus voi vaihdella. En tiennyt, että kundaliinijoogassa on tapana pukeutua valkoiseen, mutta kuin sattumalta olin pukenut ylleni valkoisen puuvillaneuleen.
Menetin ihanasti ajantajuni, ja kahden ja puolen tunnin mittainen sadhana kului hämmästyttävän nopeasti. Lopetettuamme nautimme teetä (Yogi-teetäpä tietenkin), hedelmiä ja pähkinöitä pieneksi aamiaiseksi. Kun kävelin takaisin kotiin puoli yhdeksän maissa, kaupunki oli jo herännyt, aurinko sen sijaan oli vielä piilossa. Olo oli hyvä ja herkkä, ja lauloin mielessäni Sydämeeni joulun teen -laulua.
Kuva on eiliseltä, mutta valoilmiö toistui tänäänkin. Aurinko! Mikä ihana taivaankappale! Valo!
Kotona keitin toisen kupposen teetä ja luin lehden, mutta sen jälkeen aikainen herätys alkoi vaatia vastapainoa. Parin tunnin aamupäivätirsat vapaapäivänä, mikä ihana asia.
Kundaliinijoogasta voi lukea lisää esimerkiksi täältä tai täältä.
Mistä tietää, että teeintoilu on mennyt liian pitkälle? En tiedä, sillä minusta ei ole ollenkaan liioiteltua hankkia asiallisesti kuvioitua kangasta. Löysin Designers Guildin teekuppikankaan jo vuosia sitten Tampereen Eurokankaan palalaarista, ja tietenkin se piti napata mukaan. Kangas koristi ensin olohuoneen seinää, sitten se hautautui kaappiin ja viime vuonna muokkautui mekoksi. Sitä ennen olin jo leikellyt kankaasta mm. suojapussin iPadille.
Kyllähän ihmiselle teekuppimekko pitää olla! Kangas on sen verran tukevaa, että se lienee ajateltu sisustuskankaaksi, mutta eipä ole ensimmäinen kerta, kun verhoilukankaaseen pukeudun. Yleensä en välitä valkoisista vaatteista, mutta tämä mekkonen on harvoja poikkeustapauksia.
Kaavat on muokattu Joka tyypin kaavakirjasta, yläosan kaavaa kun soveltelee, niin hyviä mekkoja syntyy. Silittämiseen en sen sijaan ole vieläkään saanut inspiraatiota. Ryppyisyys on uusi musta, jos minulta kysytään.
Mainittakoon, etten toistaiseksi ole läikyttänyt mekolle pisaraakaan teetä.
Eilen urakoin syksyn työasiat melkein valmiiksi – mutta vain melkein, sillä illaksi oli aikataulutettu Tärkeä Meno: joulutapaaminen ystävien kanssa. Sen keskellä bloggaaminenkin jäi, pahoitteluni!
Kuten tavallista, annoimme ja avasimme joululahjamme jo eilen. Ystäväni tietävät, mikä on lempijuomaani, niinpä paristakin paketista löytyi – teetä.
Kuvan söpöläiset ovat Nordqvistin valikoimaa, China Silvery Strawberry, hopeisia teemansikoita. Rakastan näitä teepalloja, jotka sidotaan kauniisti ja jotka avautuvat haudutettaessa kukkasiksi. Mansikalta nämä tuskin maistuvat, sillä nämä on valmistettu vihreästä teestä.
Oi joululoma, rauhalliset aamut ja illat, iso teemuki ja kaikki maailman aika! Ehkäpä aattoaamu alkaa parhaiten silvery strawberryn kanssa.
Toinen teelahja lupaa lisää rentoutumista, sillä Twiningsin Christmas Wishes -teessä ei ole kofeiinia lainkaan. Soma pakkaus (joka ei suostunut kuvautumaan kauniisti) sisältää kamomillaa, rooibosta, kanelia ja päärynäaromia. O helga natt, tervetuloa!
Olen huono katsomaan televisiota – mikäli television katsomisella tarkoitetaan sitä, että asetutaan laitteen äärelle ennalta määrättyyn aikaan, siedetään mainoskatkot ja se, että ohjelma etenee vaikka itselle tulisi puhelu. Tv-ohjelmia kyllä katson. Netflix, Yle Areena, Ruutu, Katsomo, dvd-boksit…
Tänään katsoin Ravintola X -ohjelmasta jakson, jossa ravintoloitsijana hääri Rakel Liekki. Oi, miten kaunis, lempeä, rauhoittava hänen ravintolastaan tulikaan! Somisteena oli paljon origamikurkia. Haluaisin oppia taittelemaan sellaisia, mutta vielä ei ole kärsivällisyys riittänyt.
Teehen ohjelma liittyy siten, että jälkiruuan kanssa tarjottiin teetä. Ja jälkiruuassa oli teetä. Arvostin kovasti, kun Rakel kävi Théhuoneessa valitsemassa sopivat teelaadut, maisteli ja nuuhki. Ei bulkkiteetä, ei haaleaa vettä ja teepussi, ei ajattelematta poimittua halpisteetä. Tee hautui lasikannuissa, tee antoi jälkiruokaan väriä. Oi jospa oisin saanut olla nauttimassa.
Jos reseptit löytyvät netistä (ja luulenpa, että löytyvät), haluan kokeilla.
Olen ollut kiltti, sillä postiluukusta kolahti joulutervehdys Lahden Runomaratonilta. Runomaraton järjestää säännöllisesti kirjoituskilpailuja, ja tänä vuonna teemana oli Makuja ja nautintoja. Sadoista runoista murto-osa koottiin Sokeria viinissä -kokoelmaksi, jonka nyt sain joululukemisekseni. Kiitos!
Yhteistyöni Lahden Runomaratonin kanssa alkoi läänintaiteilija-aikanani, ja mikä ilo, että yhteys toimii edelleen. Juonsin elokuisen Runomaratonin Lahden satama-alueella, ja täytyy sanoa, että ruoka on vallan herkullinen teema myös kirjallisuudessa. Ja herkullinen on kirjakin. Supermakean nimen vastapainoksi kirjan ulkomuoto on tummanpuhuva. Kuva ei tee oikeutta sille, miten kiiltävä ja matta vuorottelevat, miltä kansi tuntuu sormenpäissä, miten valo osuu kirjaimiin.
Mutta kuten arvata saattaa, tutkin heti kokoelmaa teerunojen toivossa. Kahvi ja viini taitavat saada enemmän huomiota, mutta kyllä kirjoittajat ovat ymmärtäneet teenkin päälle. Sitä paitsi suomenkielisten runojen jaetulle ensimmäiselle palkinnolle on päässyt Kerttu Piirto, ja hänen runonsa nimi on Oodi vihreälle teelle ja pehkotukkaiselle matemaatikolle. Pidän runosta vähintään yhtä paljon kuin sen nimestä. Ja vihreästä teestä.
En siteeraa vaan kehotan hankkimaan kirjan (ei, minua ei pyydetty markkinoimaan enkä saa senttiäkään tästä mainoksesta). Ostamaan omaksi, lainaamaan kirjastosta, lukemaan kaverin kappaletta. Ja sen jälkeen kirjoittamaan oman runon teestä.
Päiviä 