Vuoden 2021 kolmen parhaat

Viime vuonna paketoin kulunutta vuotta listaamalla top kolmosia eri aiheista, kahteen otteeseen jopa. Jatketaanpa siis tapaa tänäkin vuonna. Vaikka kohdat ovatkin numeroituja, niitä ei kannata lukea parhaimmuusjärjestyksinä.

1. Luontokohteet
   Aloitetaan vaikealla! Moni muukin kohde kuuluisi listalle, mutta näihin kolmeen liittyy vahvin tunnemuisto.
   

• Pyhä-Häkin kansallispuisto. Yksi kesälomamatkan kohteista oli tämä aarniometsä. Silittelin satojen vuosien ikäisten kelojen sipisileitä runkoja, ihailin kilpikaarnaisia aihkimäntyjä ja nuuhkin suon tuoksuja. Ihana, ihana metsä.
• Suolijärven luontopolku. Kiersin Suolijärven ystäväni Terhin kanssa eräänä helteisenä kesäpäivänä. Ukkonen teki tuloaan, hiki valui, ilma seisoi. Maasto tarjosi sopivasti haastetta ja vaihtelua, linnut konserttoja. Pääsimme seuraamaan joutsenten kohtaamista, joka ei ihan äänettä sujunut… Mustarastas lurautti myöhemmin pienen biisinsä myös. Kylmä kolajuoma ei ole hetkeen maistunut niin ihanalta kuin tämän kierroksen jälkeen.
• Lähimetsä. Tai oikeastaan metsäkaistale – mistään isosta alueesta ei todellakaan ole kyse, eikä autojen ääniä pääse tällä alueella pakoon. Mutta metsää se on, pääosin valaisemattomien ja kunnossapitämättömien epävirallisten polkujen halkomaa aluetta. Lähimetsäpalanen on tärkeä, koska aina ei ole aikaa, jaksamista tai kulkuneuvoa lähteä kauemmas, isompiin metsiin. Lähimetsässä kasvaa kieloja ja vadelmia, pihlajia ja kuusia, siellä loikkii oravia ja jäniksiä. Olen silitellyt siellä kasvavia sammalia, halannut puita, ihaillut maitohosmia, nuuhkinut tuomia, yrittänyt tunnistaa kummallisia sieniä. Se on läpikulkupaikka ja varsinainen kohde, pieni mutta tärkeä.

2. Vaatteet

Tänä vuonna rakastuin lopullisesti haalareihin (niiden jonkinasteisesta epäkäytännöllisyydestä huolimatta), huomasin käyttäväni villapaitoja enemmän kuin ennen (luulin olevani enemmän villatakkinaisia) ja yritin edelleen pitää vaateostokset minimissä (jotain tuli hankittua kuitenkin).

• Vuosien jahkailun jälkeen ostin vedenpitävän parkatakin viime keväänä. PARASTA! Kyseessä ei ole varsinainen sadetakki, vaan huomattavasti hengittävämpää kangasta oleva takki. Olen lähtenyt kävelylle kaatosateessa ja kuunnellut onnellisena pisaroiden ropinaa huppua vasten. Takki pitää myös tuulen loitolla. Lähinnä ihmettelen, miksen tehnyt ostopäätöstä jo kauan sitten.
• Toppahousut. Ne eivät ole tämän vuoden ostos, mutta silti kärkisijoilla elämää helpottavien vaatteiden listalla. Vastustin vuosia jo ajatustakin siitä, että käyttäisin kahisevia, paksuja toppahousuja. Mutta muutama vuosi sitten muutin mieleni enkä ole katunut. Mikä lämpö! Kahinakin on nykyään sympaattista.
• Paljasjalkakengät. Nämäkin ovat aiempien vuosien hankintoja, mutta ai että tykkään kenkäparistani tänäkin vuonna. Omani ovat Vibramin Furoshikit, jotka saa kääräistyä jalkaan juuri sopivan napakasti. Nämä ovat parhaimmillaan metsäkävelyllä ja pehmeillä alustoilla, mutta olen tarponut kengilläni myös kaupunkien asfaltoiduilla kaduilla. Näistä on valmistettu talviversioitakin – kiinnostaa & epäilyttää: voivatko ne olla tarpeeksi lämpimät?

3. Eteeriset öljyt

Työhuoneen diffuuseri on ollut kovassa käytössä, ja käsilaukussani on usein pieni roll-on-pullo, jossa on tuoksusekoitetta. Toisen tuoksut olen itse valinnut Rohtolan opastuksella, toinen on Luneten valmis sekoitus, jonka voitin arvonnassa. Mutta diffuuserin tuprauteltavaksi laitan useimmiten jotain näistä, yksin tai johonkin toiseen yhdistettynä:

• Eukalyptus.
• Mänty.
• Laventeli.

4. Asanat

Yksi uudenvuodenlupaukseni oli kunnianhimoinen joogaa joka päivä. (Siitä lisää täällä.) Nyt, kun vuotta on jäljellä enää pari päivää, uskaltanen sanoa, että ihan hyvin meni. Kaksi päivää on jäänyt kokonaan välistä, sillä yksinkertaisesti UNOHDIN koko joogan. Huvittavaa kyllä, tämä ei tapahtunut vuoden alkupuolella, kuten odottaa voisi, vaan vasta syksymmällä.

Toisinaan menin kyllä todella minimimeiningillä – muutamalla rauhoittavalla hengityksellä tai yhden asanan harjoituksella. Mutta koska en ollut asettanut raameja harjoituksen kestolle, tämä riitti. Olennaisinta oli, että päivään mahtui yksi tuokio, jolloin keskityin joogaan ja jätin muut asiat sivummalle. Loppuvuoden fyysistä harjoittelua haittasi myös olkapääni kipu ja jäykkyys. Jonkinasteinen jäätynyt olkapäähän se siellä, eli sain keksiä vaihtoehtoisia muotoja joillekin asanoille.

Mutta perussuosikkini vuonna 2021 olivat

• Puuasana eli vrksasana. Muistuttaa ryhdistä ja keskittymisestä, ei vaadi paljon tilaa tai ennakkolämmittelyitä. Ja tästä on luontevaa siirtyä johonkin toiseen seisoma-asanaan, kuten vaikkapa seuraavaan:
• Soturi 3 eli virabhadrasana III. Tämä on jo vaativampi asana, joka auttaa rauhoittumaan ja keskittymään. Syksyllä en enää pystynyt ojentamaan molempia käsiäni suoraksi pään viereen, mutta homma toimii hyvin myös siten, että kädet ovat rinnan kohdalla kämmenet vastakkain.
• Perhonen eli baddha konasana. Ihana venytys! Ja tässä voi viipyä pitkään.

5. Oivallukset

Kai tänä vuonna on tullut jotain hoksattuakin? En ole varma, ovatko nämä juuri tämän vuoden satoa vai jo vähän aikaisemmin kypsyneitä, mutta maininnan arvoisia kuitenkin:

• Lepoa ei tarvitse ansaita. Ihmisen kuuluu levätä, se on perustarve. Sitä ei tarvitse ansaita hillittömällä touhuamisella, puurtamisella tai suorittamisella. Tämä on sekä itsestäänselvyys että hirveän vaikea asia. Ennustan, että jatkan asian pohtimista myös ensi vuonna.
• Aamuhedelmä. En ole kovin hyvä syömään hedelmiä. En nappaa luontevasti omenaa tai appelsiinia hedelmäkorista ja napostele sitä välipalaksi. Ainakaan kovin usein. Voin ostaa kotiin hedelmiä ja unohtaa ne. Mutta kun hedelmä on tyrkyllä heti aamusta ja aamupalapöydässä, on aika todennäköistä, että syön sen. Viinirypäleet ja pensasmustikat ovat helppoja. Päärynä ja vesimeloni vaativat vähän valmistelua (päärynä kuten vaikkapa omenakin katoaa suuhun parhaiten, kun se on pilkottu kulhoon reiluiksi suupaloiksi), mutta kun aamuhedelmästä on tullut rutiini, pientä pilkkomista ei enää kyseenalaista aamuhorteessaan.
• Vuorosierainhengitys. Tämän tekniikan olen oppinut joogasta, ja tänä vuonna olen todella rakastunut tähän simppeliin hengitysharjoitukseen. Kyseessä on helppo tapa laskea kierroksia ja rauhoittaa mieltä. Olen toki tiennyt jo pitkään, miten iso vaikutus hengityksellä on ihmisen oloon, mutta vuorosierainhengityksen tyynnyttävä vaikutus on silti valjennut minulle vasta tänä vuonna.

6. Ruuat

Mitäpä olisi vuosi ilman ruokaelämyksiä! Nyt ei liikuta fine dining -osastolla, vaan pääosin kotikutoisemmalla osastolla.

• Feta-perunasalaatti. Aloin juuri miettiä, pitäisikö sittenkin tehdä tätä myös uudeksivuodeksi. Fetan ja perunan liitto on ihana, maukas, sopuisa ja hurmaava, kapris tuo sopivasti kirpeyttä. Olen jättänyt sipulit pois ja kokeillut lisätä kastikkeeseen reilun turauksen wasabia. Paranee vain.
• Tähtianislikööri. Noh, ei ehkä varsinaisesti ruoka, mutta… Tähtianisliköörin valmistaminen ei ole vaikeaa, mutta prosessiin kuuluu paljon odottelua. Lopputulos on pehmeä ja maukas. Yskänlääkeviboja voi tulla, mutta itseäni ne eivät haittaa lainkaan.
• Konttiravintola Mortonin kasvishampurilainen. Vietimme kesälomalla muutaman päivän Jyväskylässä, ja eräänä päivänä suuntasimme satamaan burgereille. Konttiravintola Mortonin listalta löytyi hampurilainen porkkana-pellavapihvillä (myönnän, että epäilytti!). En enää tarkalleen muista mitä kaikkea annoksessa oli, mutta listalla näkyy Ridley burger, joka kuulostaa tutulta. Olen hampurilaisten suuri ystävä, mutta harmillisen usein annokset toistavat itseään ravintolasta riippumatta. Kasvissyöjä saa pihviksi useimmiten halloumia tai falafeliä, joissain paikoissa tarjotaan myös naudanlihapihvejä imitoivia proteiinikiekkoja. Kaikki hyviä, ei siinä! Mutta lisukkeet voi liian usein arvata listaa lukematta: pari siivua tomaattia, jääsalaatti, suolakurkku, punasipulia ja jokin majoneesi. Ihan kiva, mutta… Morton jäi mieleen, koska burgerissa oli pikkelöityä raparperia. JA SE TOIMI. Ylipäätään annoksen makumaailma ei ollut se tavanomaisin, mikä ilahdutti suuresti. Bonuksena kaunis kesäpäivä, amppelimansikoita ja iloinen palvelu.

7. Pasi-kisu

Loppuvuodesta ryhdyimme sijaiskodiksi Pasiksi nimetylle kissalle. Katti on löytökissa, joka ei tule toimeen muiden kissojen kanssa, mutta viihtyy ihmisten kanssa mitä parhaiten. Niinpä Pasi muutti Koikkarin kissalasta toistaiseksi meille. Pasi, Patsche, Patzman, Padeliöösi, Urkmenistanin kunniakonsuli eli Spandex ei turhia arastellut, vaan otti tilan haltuun nopeasti. Nykyään sillä on jo omat rutiininsa, joihin kuuluu muun muassa aamukehräys: kun herätyskello on soinut (tai aika on muuten sovelias), Pasi tulee selällään nukkuvan ihmisen rintakehälle makaamaan ja alkaa kehrätä. Kuono työnnetään melko lähelle ihmisen kasvoja ja odotetaan silityksiä. Kisu ei ymmärrä kiireisten aamujen ideaa lainkaan.

Koska internetissä on aivan liian vähän kissakuvia, tässä kolme kuvaa Pasista:

Ja koska kolme kissakuvaa on naurettavan vähän, laitetaan vielä kolme lisää:

Sellainen(kin) oli vuosi 2021. Näiden lisäksi vuoteen mahtui rakkautta, töitä, iloa, ahdistusta ja yllätyksiä. Heippa, 2021. Oli monipuolista ja pääosin kivaa, mutta eiköhän mennä eteenpäin. Pidetään hyvät jutut ja luovutaan huonoista.

#joogaajokapäivä 2021

Instagramin joogakuvien yhteydessä näkyy toisinaan teksti #yogaeveryday. Ihanko joka ikinen päivä, olen epäillyt. Ja ehkä vähän kadehtinutkin, etenkin silloin, kun oma harjoitus on ollut takkuista ja tauot venyneet yhä pidemmiksi.

Viime vuoden lopulla tein asanaharjoitusta olohuoneessa, kun ajatus iski. Entä, jos kokeilisin joogata joka päivä? Vuodenvaihde lähestyi, ja päätös tuntui sopivalta uudenvuodenlupaukselta. Vähän epäilyttävältäkin, sillä tiedän kapinanhaluni kaikkea ”pakko tehdä asia X joka päivä” -juttuja kohtaan. Olisiko jokapäiväisyys liian ankaraa?

Minulla ja ystävälläni on tapana nimetä vuosia etukäteen, teemoittaa ne jotenkin. On ollut liikkeen vuosi, skumppavuosi, taiteen vuosi ja sensellaista. Nimeäminen on toive: tätä haluan enemmän, tätä kohti toivon meneväni. Päätin, että vuosi 2021 olkoon tasapainon vuosi. Niin henkisen kuin fyysisen.

Ostin muistikirjan ja kirjasin siihen oman #joogaajokapäivä-ajatukseni säännöt eli mitä jokapäiväinen jooga tarkoittaa:

1. asanaharjoitusta
2. meditaatiota tai
3. jooga-aiheisen kirjallisuuden lukemista (tai podcastin kuuntelua yms.)

Harjoituksen pituudella ei ole merkitystä. Se voi olla parin minuutin hengitysharjoitus, tunnin flowjooga tai jotain ihan muuta. Olennaisempaa on, että joka päivään kuuluu jonkinlainen tietoinen joogahetki.

Tiedän, etten jooga ole vain asanoita, mutta minulle fyysinen liike on tärkeä muistutus kaikesta muustakin joogaan liittyvästä. Itsensä kuuntelemisesta, mielenrauhasta, asioiden hyväksymisestä – ja tasapainon etsimisestä. Ja siitä, etten todellakaan kuvittele tietäväni, mitä kaikkea jooga pitää sisällään.

Teen muistikirjaan merkinnän joka päivä. Kerron, mitä tein ja miltä tuntui. Myönnetään, olen hilpeän ylpeä itsestäni, sillä toistaiseksi olen pitänyt päätöksestäni kiinni. Olen tehnyt asana- tai meditaatioharjoituksen (tai molemmat) joka päivä. Minimissään harjoitus on ollut parin tasapainoasanan mittainen oppituntien välissä, pieni tovi itselle ja keskittymiselle. Mutta yleensä viivyn joogamatolla pidempään.

Koska joogaharrastukseni ulottuu vuosien taakse, jotain tietoa on ehtinyt kertyä. Pystyn suunnittelemaan asanaharjoituksen itsenäisesti, jos tarvitsee. Ja mielelläni välillä improvisoinkin senhetkiseen fiilikseen sopivan sarjan. Mutta tylsää olisi, jos vain itseni varassa olisin.

Tilasin syksyllä PlayPauseBe-joogakortit, joiden avulla olen rakennellut harjotuksia. YouTuben joogavideot ovat osoittautuneet suureksi avuksi ja iloksi. Eniten olen katsonut Yoga with Kassandra -kanavan videoita. Pidän Kassandran tavasta ohjeistaa: hän on selkeä, lämmin ja antaa usein riittävästi vaihtoehtoisia asentoja vaikeammille asanoille. Alkuvuodesta osallistuin Ivalo Yogan meditaatiokurssille, ja juuri pari päivää sitten tilasin Om Yoga -koulun videopankin huhtikuun ajaksi.

Etäjoogailuun opin jo muutama vuosi sitten. Epäsäännölliset työajat ja yleinen laiskuus lähteä liikuntapaikkoihin saivat minut tajuamaan, että kotona harjoittelu on vallan toimiva ratkaisu minulle. Toki välillä olisi hyvä käydä livetunneilla, jossa kokenut ohjaaja voisi puuttua mahdollisiin virheasentoihin tai antaa henkilökohtaisia vinkkejä. Ehkä sitten, kun korona helpottaa.

Työhuoneeni on joogasalini. Mahdun juuri sopivasti levittämään mattoni ja pötköttämään lattialla. Jos levitän käteni, joudun vähän sovittelemaan, etten vahingossa osu huonekaluihin. Seisaalla ollessa kannattaa tarkistaa, etten huitaise kattolamppua. Huoneessa ei ole vapaata seinäpintaa, jota vasten voisi vaikkapa harjoitella käsilläseisontaa. Olosuhteet eivät ole aivan ideaalit, mutta riittävän hyvät. Haaveilen kyllä asunnosta, jossa olisi iso huone vain joogaa ja vaikka tanssimista varten… mutta iloitsen pienestä tilastanikin. Joogablokit, joogavyö, liukumaton matto ja meditaatiotyyny ovat aina lähettyvillä kirjahyllyn alakaapissa. Usein laitan aromadiffuuserin taustalle pöhisemään, mikäli se ei ole saanut tuprutella jo työpäivän aikana.

Toistaiseksi jokapäiväisyys on toiminut mainiosti. Tietenkin joukkoon mahtuu muutama päivä, jolloin ei olisi huvittanut ihan hirveästi tai jolloin olen aikatauluttanut päiväni niin, ettei joogahetkelle ole kunnolla tilaa. Mutta ikinä ei ole harmittanut, että tulipas meditoitua tai liikuttua. (Pelkää joogalukemista sisältäviä päiviä ei ole vielä kertynyt.) Enkä myöskään ole unohtanut joogata! Sitä epäilin etukäteen eniten.

Päätin tammikuussa, etten ota ennen-kuvia. Toisaalta olisi kiinnostavaa seurata omaa kehittymistä visuaalisesti, mutta toisaalta en halua ohjata harjoitteluani liikaa ulkoiseen. Teen mitä teen, opin ja kehityn omaan tahtiini. Saan jo varpaistani kiinni helpommin kuin kolme kuukautta sitten, mutta se ei ole päätavoitteeni. Alkuvuoden harjoitus on ollut rauhallista, paljon yin-joogaa tai muuten hitaampaa liikettä. Nyt, kenties kevään innoittamana, dynaamisempikin harjoitus on alkanut kiinnostaa. Onneksi ei tarvitse valita vain yhtä tyyliä.

Tasapainon vuosi. Liikettä kehoon ja mieleen, tasapainoa kaiken tekemisen ja olemisen suhteen. Ei tähän savottaan yksi vuosi riitä, mutta jospa ainakin jotain tapahtuisi.

Opettavainen vuosi 2019

Vuosi 2019, olipa mukavaa tavata. Olit hieman erilainen kuin moni aikaisempi vuosi, ja niin etukäteen toivoinkin. Pidin tässä syyspuolella pitkän vapaan, jonka aikana en tehnyt opetustöitä lainkaan. Enkä juuri muitakaan töitä. Se tuli tarpeeseen, ja sulattelen vapaan antia varmasti vielä pitkään.

Kokosin spontaanisti muutaman vuonna 2019 oppimani tai oivaltamani asian. Ne eivät ole tärkeysjärjestyksessä, ja joukosta puuttuukin paljon, mutta sellaista elämä on.

Supervirallinen nelikymppispotretti.

Kannattaa pyytää neuvoja. Täytin alkuvuodesta 40 vuotta, ja pyysin syntymäpäivälahjaksi elämänohjeita. Sain niitä kortteihin kirjoitettuna, Facebook-kommentteina, kirjoina, suullisesti, purkkiin laitettuina lappuina. Ohjeet olivat hauskoja ja vakavia, arkisia ja maailmaa syleileviä. Ne olivat lainoja kuuluisuuksilta ja omilta sukulaisilta, kansanviisautta ja biiseistä poimittuja. Olen muistellut niitä vuoden mittaan usein, samalla tietenkin myös ihmisiä, jotka elämänohjeita jakoivat. Miten ihania, viisaita, huumorintajuisia ja persoonallisia ihmisiä minulla onkaan ilo tuntea!

”Ei tartte auttaa” -mentaliteetti on minulle enemmän kuin tuttu: hampaat irvessä tehdään kaikki itse, eikä apua pyydetä. Opettelen edelleen kysymään neuvoa ja ennen kaikkea pyytämään apua. Edes joskus, edes joissain asioissa. (Sillä niin hämmästyttävää kuin se onkin, ihan kaikkeen en minäkään pysty.)

Museot onnellistuttavat. Olen tehnyt vuoden aikana 14 museovisiittiä, suurimman osan taidemuseoihin. On ylellistä vaeltaa museoissa, ihmetellä näkemäänsä, vaikuttua, oppia uutta, saada ajateltavaa. Tamperella Vapriikki hurmaa monipuolisuudellaan, Sara Hildénin taidemuseo tarkkaan mietityillä näyttelykokonaisuuksillaan. Helsingissä käydessäni haluan usein Kiasmaan, jonka näyttelyt eivät aina saa rakastumaan mutta jotka haastavat aina miettimään omaa suhdetta taiteeseen. (Viimeksi näin siellä Ragnar Kjartanssonin The Visitors-teoksen, joka hurmasi täysin – minut, jolla on usein vähän vaikea suhde videotaiteeseen!) Arvostan myös hyviä museokauppoja, joista olenkin hankkinut vuosien varrella lahjan jos toisenkin.

Lompakossani kulkee aina mukana Museokortti. Ei voi tietää, milloin yhtäkkiä osuukin museon kohdalle! Museokäynti on miniloma.

Olen opetellut tekemään villasukkiin tiimalasikantapään. Olen todella ylpeä uudesta taidostani (vaikka joudunkin vielä vähän tarkistelemaan ohjeesta, miten se nyt menikään) enkä kaipaa kauan sitten oppimaani lappukantapäätä tällä hetkellä lainkaan. Tiimalasikantapää on helppo, kaunis ja jalkaan sopiva. Jostain syystä kuvittelin, että sen tekeminen olisi kamalan vaikeaa, mutta väärässäpä olin.

Paluu joogaan on mahdollinen. Muutama vuosi sitten olin vallan ahkera joogi, tein joogaharjoituksia monta kertaa viikossa ja pidin erityisesti fyysistä voimaa vaativista tunneista. Tuntui hyvältä haastaa sekä keho että mieli. Tasapaino parani, lihasvoima lisääntyi. Sitten jotain tapahtui – enkä edelleenkään tiedä, mitä. Harjoitukset alkoivat tylsistyttää, motivaatio katosi. Jätin yhä useammin joogamaton kaappiin. Kokonaan en joogaa hylännyt, mutta saattoi kulua jopa kuukausia, etten tehnyt asanaharjoitusta lainkaan.

Tänä vuonna olen varovaisesti palaillut jooga-asanoiden pariin. Yksi merkittävä sytyke oli, kun aloin lukea uudelleen Petri Leppäsen ja Tommi Tukiaisen muutaman vuoden takaista Joogaa! -kirjaa. Huomasin innostuvani uudelleen, ja kirjassa esitellyn vapauden joogan hengessä vein kesällä joogamattoni uloskin. (Kerran tai kaksi, mutta kuitenkin!) Kirja on mainio yleiskatsaus tämän päivän joogaan ja sen moninaisuuteen, ja tyyliltään rennon innostava.

Tänä syksynä olen kuntouttanut oikuttelevaa olkapäätäni, ja fysioterapeutin antamien harjoitusten lisäksi olen joogannut vaihtelevalla intensiteetillä. Joogan opettama kehon kuuntelu ja lempeys omaa itseä kohtaan ovat minulle iso apu, kun liikeradat eivät ole (vielä) ennallaan. Toisinaan teen asanaharjoituksen oman mieleni mukaan, toisinaan käytän apuna YouTubesta löytyvää Yoga with Kassandra -kanavaa, jossa on videoita monenlaisille joogeille ja monenlaisiin tilanteisiin. Haen edelleen suhdettani joogaan ja sopivinta harjoitustapaa, mutta matto pääsee pois kaapista, ja se on tärkeää.

Kirjoja kannattaa varata. Pirkanmaan kirjastoissa varaaminen on maksutonta – en tiedä, miten pitkään näin on ollut, mutta itse tajusin asian kunnolla tänä vuonna. Vielä paremmaksi varaaminen muuttui, kun kirjaston mobiilisovellus ilmestyi. Nyt voin tehdä varauksen puhelimellani saman tien, kun kuulen mielenkiintoisesta teoksesta. Sovelluksessa on myös sähköinen kirjastokortti, mistä on iso apu minulle. Lompakkoni on varsin minimalistinen korttikotelo, ja joudun miettimään tarkkaan, mitkä kortit kulkevat mukanani. Kiitos sovelluksen, kirjastokortti on nyt puhelimessani.

Kun varatusta kirjasta tulee saapumisilmoitus, olo on kuin joulupakettia avaisi. Sähköpostin otsikossa ei nimittäin vielä kerrota, mistä teoksesta on kysymys. Joskus olen unohtanut, mitä olenkaan varannut, ja yllättynyt iloisesti nähtyäni kirjan nimen.

Kiitos näistä opeista ja oivalluksista, 2019!

Kirjallisuustapahtuman järjestäminen – stressistä zeniin

Muistan, kun ryhdyin suunnittelemaan ensimmäistä Kirjan aika -festivaalia Hämeenlinnaan. Oli vuosi 2010 ja olin juuri aloittanut työt kirjallisuuden läänintaiteilijana. En ollut koskaan aikaisemmin järjestänyt kirjallisuustapahtumaa. Koulutuksia kyllä, mutta tämä tuntui erilaiselta. Ja jossain määrin olikin. Hirvitti, jännitti, innostutti.

Hyvä siitä tuli. Ja kun tartuin samaan työhön seuraavana vuonna, ei hirvittänyt enää ihan yhtä paljon. Silti, vielä kolmannellakin kerralla tunsin samaa jännitystä ja epävarmuutta. Saanko hyvän esiintyjäkaartin kokoon? Ovatko keskustelukumppanit toisiaan täydentäviä? Pettääkö aikataulu? Miten muotoilen sisällön? Mistä puheenjohtaja?

Kirjan aika -festivaalin (2010-2012) jälkeen Hämeenlinnassa alettiin elokuun lopulla viettää Taiteiden yötä, jonka yksi osanen on Kirjan yö. Vastasin Kirjan yön ohjelman suunnittelusta viime vuonna ja jatkan työssä tänä vuonna.

Yksi ilta, kolme teemoitettua keskustelua. Vaikka olen tehnyt tämän monta kertaa aikaisemminkin, silti tässä vaiheessa pää on täynnä paitsi innostusta myös kysymyksiä ja pohdintoja. Onko tämä hyvä aihe keskustelulle? Keitä kirjailijoita voisi pyytää esiintymään? Miten aikataulutan projektin? Kuka täydentäisi tätä keskustelua? Mitä tänä vuonna julkaistaan? Onko kirjailija X ollut meillä jo aikaisemmin, entä liippaako aihe Y liian läheltä aiempia aiheita? Mikä kiinnostaisi yleisöä?

Suunnitteluvaihe on palapelin kokoamista. Ääriviivat on annettu ja kokonaiskuvastakin on aavistus, mutta palasetpa ovat muuttuvaisia ja joskus odottamattomissa paikoissa. Kärsivällisyys on hyve, ja plan B:n lisäksi kannattaa miettiä myös plan C, D, E, F, G…

Hahmottelen ohjelmaa paperille, kirjoitan ehkä-nimiä, laadin symbolit, joiden avulla muistan, keneltä on jo kysytty, kenen sähköpostiosoite pitää pyytää, minkä kustantamon ihminen osaa antaa lisätietoja. Listaan keskustelunaiheita tarkentavia kysymyksiä, luonnostelen otsikoita, kirjoitan esittelytekstejä tapahtumasta.

Tapahtuman raamit on nyt luotu. Aiheet mietitty, alustava aikataulukin on mielessä. Mutta mitäpä raameilla, jos sisältö puuttuu? Seuraavaksi alan kysellä esiintyjiä. Olen varma, että tämänkin vuoden Kirjan yöstä tulee hieno. Mutta sitä ennen lähetän vielä monta sähköpostia, odotan ja jännitän vastauksia, selvitän ja kyselen.

Ensimmäisenä vuonna ajattelin, että kauhean stressaavaa puuhaa tämä tällainen. Nyt ajattelen, että mikäs hätä tässä, kaikki tapahtuu ajallaan. Minä teen osani ja katson, mitä tapahtuu. Jos jokin suunnitelma ei toteudu, täytyy vain keksiä uusi. Jos ajatukset menevät sotkuun, kannattaa välillä tehdä jotain ihan muuta. (Ja joka tapauksessa kannattaa tehdä monenlaisia asioita.) Kuten liikkua ja venytellä. Ja hengittää. Kyllä se siitä.

Mitä tuli luvattua, mitä tuli pidettyä? Sisältää uuden lupauksen!

Ei enää kvartaalikatsauksia uudenvuodenlupauksiin, vaan silmäys koko vuoteen 2014. Lupasin joogata väihintään kerran viikossa ja miettiä tarkemmin hankintojani. Kerrankin osasin luvata riittävän lempeästi!

Materiahankintojen suhteen en pysynyt ihan niin tarkkana kuin alkuvuodesta ajattelin. Matkat ovat hankalimpia – se, että on ulkomailla, jotenkin oikeuttaa ostamaan huivin, korvakorut, villalankaa, kengät… Toisaalta kotimaassa ollessani en juurikaan osta vaatteita tai koruja, joten kenties matkamuistoshoppailu suodaan. Saan myös iloa siitä, että muistan paikkoja vaatteista ja asusteista. Tämä laukku Venetsiasta, nämä kengät Prahasta, tämä paita Tallinnasta, nämä korvakorut Berliinistä… Tai ihan kotimaanmatkailua: tämä huivi ja kirja Helsingistä, kun kävin ihan vain hengailemassa isolla kirkolla.

Olisin voinut miettiä muistiinpanoperusteeni tarkemmin. Jossain vaiheessa aloin kyseenalaistaa, miksi kirjaan nopeasti kuluvan kosmetiikan mutta en vaikkapa suklaata. Tai miksi kirjaan e-kirjat mutten Netflixiä. Jaksoin kuitenkin naputella listaani loppuvuoteen saakka, kunnes joulukuu hyydytti kokonaan. Ehkä ne joululahjat katkaisivat kamelin selän – mikäs pointti tässä muille ostetun kirjaamisessa olikaan?

Ehkä maallisen omaisuuden vähentäminen on muutenkin ”ilmassa”, aiheesta näkyy blogimerkintöjä ja lehtijuttuja vähän väliä. Huomasin miettiväni vuoden mittaan yhä useammin, mitä omistan ja miksi. Isoja tai radikaaleja tekoja en ole ryhtynyt tekemään, mutta olen siivoillut hyllyjä hissukseen. Ja yritän entistä ahkerammin luopua sellaisesta, jota en enää tarvitse. Ja ennen kaikkea jättää jo kaupassa ostamatta sellaisen, mikä kuitenkin jää vain hyllyntäytteeksi.

Entäpä jooga? Ensimmäisen puolen vuoden tulokset ovat nähtävissä täällä ja täällä. Loppuvuosi meni samankaltaiseen tahtiin. Heinä-joulukuussa yksi viikko livahti joogaamatta. YKSI VIIKKO. Tämä viikottaisuus on osoittautunut toimivaksi kohdallani, sillä se sallii satunnaisen laiskuuden, aikataulusäädöt, flunssat ja unohdukset. Ja kuitenkin muistuttaa pitämään edes jonkinlaista ryhtiä.

Joogakertoja viimeiselle puolelle vuodelle kertyi 41, eli alle kaksi kertaa viikossa – siis noin 1,5 kertaa viikossa. En ole pakottanut yhden harjoituksen kestoa mihinkään muottiin, en keräile minuutti- tai tuntimääriä. On yhtä arvokasta joogata kymmenen minuuttia kuin puolitoista tuntia. Joskus on enemmän aikaa, joskus keho kaipaa vähemmän. Aktiivisin olin heinäkuussa, jolloin Endomondoon kertyi kymmenen merkintää. Loppuvuosi kului tasaisemmin, noin kuusi kertaa kuussa.

Toukokuussa saavutettu korppi-asana on ehdoton riemunaihe edelleen. Että tähänkin ihminen kykenee! Nykyään korppi on osa vakituista asanaharjoitteluani. Joinain päivinä se sujuu, joinain ei. Sellaista se on. Loppuvuodesta erityisesti kyyhkysasana on saanut huomiotani. Hitaasti mutta varmasti venyn, mutta linkissä näkyvään taaksetaivutukseen on vielä melkoinen matka. Tulevissa tavoiteasanoissani siintää myös jonkinlainen pincha, mutta sen kanssa ei sovi kiirehtiä.

Tavoiteasanat ovat tärkeitä, mutta eivät tärkeimpiä. Harjoitus on hyvä, vaikka jo paikallaan makaaminen olisi vaikeaa.

Mutta mitä vuonna 2015? Tuliko taas lupailtua jotain?

Toki.

Ajattelin jatkaa joogaa vähintään kerran viikossa -tapaani – sillä tapa siitä on jo tullut. Toinen lupaukseni on kirjoittaa joka päivä yksi runo. Kyllä, runo. Runprojektin jalo ajatus on paitsi tehdä jotain kaunokirjallista joka päivä, myös madaltaa omaa sietokynnystä. On selvää, että suurin osa teksteistä on latteita, kauheita, huonoja, tylsiä yms. Mutta nyt ei olekaan tarkoitus luoda kuolematonta lyriikkaa. Näitä runoja ei ole tarkoitus julkaista. En kirjoita runoja kenellekään. Ne ovat omia sormiharjoituksiani, tuokiokuvia, kokeiluita. Kenties jokin aihio jää vaivaamaan ja ryhdyn hiomaan sitä. Ehkäpä joku rivi kasvaa novelliksi tai muuttuu repliikiksi. Voi olla, että jotkut runot yhdistyvät kokonaisuudeksi. Ehkä, kenties, saattaapa olla. Mutta se ei ole tarkoitus eikä päämäärä. Tarkoitus on kirjoittaa ja sietää sitä, että välillä tulee mitä sattuu. (Toki tätä tulee harjoiteltua aina, kun jotain kirjoittaa… Mutta nyt on aivan erityinen lupa moiseen.)

Tätä projektia varten ostin kalenterin. Sellaisen, jossa on yksi sivu kullekin päivälle. Ja sille sivulle sitten se runo. Vuoden kuluttua kirjassa pitäisi olla 365 runohtavaa tekstiä – toivottavasti mahdollisimman monenlaisia! Olen hieman skeptinen kaikkien päivittäisyyteen liittyvien lupausten kanssa, mutta annan tälle mahdollisuuden. Phuuh.

Teekalenteri, 22. päivä

Tulkoon valkeus! Pidentyköön päivä!

Tänään nautin aamuteeni toisin kuin yleensä. Huomasin viikonloppuna, että Hyvinvointikeskus Onnimanni järjestää talvipäivänseisauksena aamusadhanan. En ollut koskaan aikaisemmin käynyt kundaliinijoogassa enkä siis myöskään aamusadhanassa, mutta nyt päätin lähteä. Miksipä ei juhlia valon lisääntymistä joogan ja meditaation avulla? Aamusadhanan aloitusajaksi merkattu kello 5 tosin aiheutti pientä kauhistusta, minä kun en ole heitä, jotka luontaisesti heräävät noihin aikoihin. Pikemminkin saisin helposti venytettyä nukkumaanmenoajakseni tuon aamuviiden…

Mutta niin vain pakkasin laukkuuni vesipullon, joogamaton ja vähän hedelmiä ja lähdin aamutuimaan kohti Onnimannia. Hiljaista oli kaupungilla, näin lehdenjakajan ja kaksi liikkuvaa autoa.

Saliin kokoontui lopulta yli kymmenen joogia, ja yhdessä lauloimme mantroja ja teimme sydänkeskusta avaavan kriyan. Aamusadhanalla on tarkka muoto, jossa tietyt mantrat ja laulut seuraavat aina toisiaan. Asanaharjoitus voi vaihdella. En tiennyt, että kundaliinijoogassa on tapana pukeutua valkoiseen, mutta kuin sattumalta olin pukenut ylleni valkoisen puuvillaneuleen.

Menetin ihanasti ajantajuni, ja kahden ja puolen tunnin mittainen sadhana kului hämmästyttävän nopeasti. Lopetettuamme nautimme teetä (Yogi-teetäpä tietenkin), hedelmiä ja pähkinöitä pieneksi aamiaiseksi. Kun kävelin takaisin kotiin puoli yhdeksän maissa, kaupunki oli jo herännyt, aurinko sen sijaan oli vielä piilossa. Olo oli hyvä ja herkkä, ja lauloin mielessäni Sydämeeni joulun teen -laulua.

Kuva on eiliseltä, mutta valoilmiö toistui tänäänkin. Aurinko! Mikä ihana taivaankappale! Valo!

Kotona keitin toisen kupposen teetä ja luin lehden, mutta sen jälkeen aikainen herätys alkoi vaatia vastapainoa. Parin tunnin aamupäivätirsat vapaapäivänä, mikä ihana asia.

Kundaliinijoogasta voi lukea lisää esimerkiksi täältä tai täältä.

Kvartaalikatsaus uudenvuodenlupauksiin, osa 2

Yli puolet vuodesta 2014 on mennyt. Miten uudenvuodenlupaukset ovat pysyneet mukana?

Yllättävän hyvin. (Ilmeisesti itseeni kohdistuvat odotukset eivät ole olleet valtavia, koska jaksan taas yllättyä…) Jooga on asettunut osaksi arkea, vaikka en ohjatuilla tunneilla käykään. Nyt kesällä siihen olisi taas mahdollisuus, Riihimäen maauimalassa on flow yoga -tunti tiistaisin! Vielä en ole päässyt mukaan, mutta kenties alkava viikko antaa mahdollisuuden.

Joogakertoja on kertynyt kolmen kuukauden aikana 32, eikä yksikään viikko ole joogatta mennyt. Ei, vaikka kesäkuussa sitkas flunssa kesti parisen viikkoa. En tunnustaudu välineurheilijaksi, mutta pakko myöntää, että hyvä joogamatto on ihan ehdoton. Vanha markettimattoni joutaa nyt istuinalusiksi. Sen pito oli surkea, mikä vaikeutti tiettyjen asanoiden pitämistä. Toukokuussa päätin, että olen uuden maton ansainnut ja tilasin Mandukan matkamaton nettikaupasta. Yksi viisaimpia ja parhaimpia ostopäätöksiäni! Harmaa matto tuoksuu yhä voimakkaasti kumilta, mutta se on sen ainoa miinus. Pito on loistava, ja vaikka matto on ohut, se ei kotioloissa haittaa, harjoittelen usein villamaton päällä.

Matto on niin ohut ja kevyt, että se on helppo pakata matkalaukkuun. (Kuva on kesäkuiselta matkaltani Haapsaluun.) Mattoa ei ole pakko rullata, vaan sen voi myös taitella neliöksi. Plussaa! Niinpä matto on ollut mukanani niin Haapsalussa kuin Ilmajoellakin, eikä joogaa ole tarvinnut unohtaa matkaamisen takia.

Alkuvuodesta mietin myös tavoiteasanaa, johon haluaisin päästä tämän vuoden aikana. Bakasana, korppi, tuntui sopivan haasteelliselta, ei kuitenkaan mahdottomalta. Olisinpa saanut ilmeeni valokuvaan, kun toukokuussa yhtäkkiä huomasin tasapainottelevani käsieni päällä! Kuten kuvasta näkyy, käsiä en vielä saa suoraksi, enkä pysty pitämään asanaa montaakaan sekuntia. Mutta olen loputtoman ylpeä niistä pienistäkin hetkistä, jotka pysyn tasapainossa!

Mitä materiahankintoihin tulee, olen ollut maltillinen. Toukokuussa ostin joogamaton lisäksi kirjoja ja juoksuvaatteita. Hankin myös ensimmäisen e-kirjani, jos pdf-latauksia ei lasketa. Olisi mukavaa sanoa jotain viisasta ja painavaa e-kirjoista ja paperikirjoista, mutta äh. Sisältö on tärkein, muoto toissijainen. Ei hyvä kirja huonone sillä, että sen lukee iPadilta.

Kesäkuussa shoppailin tuliaisia Haapsalusta. Toki myös jotain itselleni… Kuten kerän mahtavankeltaista villalankaa, joka pääsi jo sukkapariksi.

Toinen villalankakerä odottaa vielä vuoroaan. Suuruudenhulluna epärealistina jätin valmiit Haapsalun huivit kauppaan ja tyydyin ostamaan kerän tuota ohuenohutta lankaa. Sillä kyllähän minä nyt yhden huivin itsekin… Kattellaan.

Huomaan, että matkat tekevät piikin materiaostoksiin. Olen laiska shoppailija kotimaassa, hankin lähinnä välttämättömyyksiä kuten kosmetiikkaa ja sukkahousuja. Mutta reissussa mukaan tarttuu koruja, lankaa, vaatteita. Mutta pidän siitä. En halua matkamuistoksi avaimenperää tai sormustinta, mieluummin pukeudun mekkoon, josta muistan paikan ja tilanteen, jossa se hankittiin.

Kolmas kvartaali on jo alkanut. Bakasana-treeni jatkuu, mutta käsilläseisontakin kiinnostaisi…