Kuukausittainen arkisto:helmikuu 2015

Kannessa kasvaa puu

Sanataideohjaajan opas on ollut pitkä projekti. Suunnitelmia, ideoita, tekstinpätkiä ja taustamateriaalia on kertynyt jo vuosien ajan. Välillä tekstiä on virrannut kiivaasti, toisinaan tiedosto on saanut levätä jopa kuukausitolkulla. Mutta nyt, lopulta, se alkaa näyttää valmiilta. Tulostin tänään paperinipun, jonka lupaan lukea vielä tällä viikolla. Taittovedokset. Eilen sai sähköpostiin sellaisen kuvan, joka säväytti enemmän kuin mikään kuva pitkiin aikoihin. Kansikuva.

Mikä ilo, kun graafikko on tavoittanut kirjan sisällön! Kiitos, Tarja Kettunen!

Sanataideohjaajan opas_kansi

Vielä on jonkin verran töitä tehtävänä, ennen kuin käsikirjoitus sujahtaa painokoneiden ravinnoksi ja muuttaa muotonsa fyysiseksi kirjaksi. Sen jälkeen – todennäköisesti jo ensi kuussa – Sanataideohjaajan opas löytyy kirjakaupoista, niin verkosta kuin kivijalasta. Olkoon se iloksi ja hyödyksi!

Mainokset

Kirjallisuustapahtuman järjestäminen – stressistä zeniin

Muistan, kun ryhdyin suunnittelemaan ensimmäistä Kirjan aika -festivaalia Hämeenlinnaan. Oli vuosi 2010 ja olin juuri aloittanut työt kirjallisuuden läänintaiteilijana. En ollut koskaan aikaisemmin järjestänyt kirjallisuustapahtumaa. Koulutuksia kyllä, mutta tämä tuntui erilaiselta. Ja jossain määrin olikin. Hirvitti, jännitti, innostutti.

Hyvä siitä tuli. Ja kun tartuin samaan työhön seuraavana vuonna, ei hirvittänyt enää ihan yhtä paljon. Silti, vielä kolmannellakin kerralla tunsin samaa jännitystä ja epävarmuutta. Saanko hyvän esiintyjäkaartin kokoon? Ovatko keskustelukumppanit toisiaan täydentäviä? Pettääkö aikataulu? Miten muotoilen sisällön? Mistä puheenjohtaja?

Kirjan aika -festivaalin (2010-2012) jälkeen Hämeenlinnassa alettiin elokuun lopulla viettää Taiteiden yötä, jonka yksi osanen on Kirjan yö. Vastasin Kirjan yön ohjelman suunnittelusta viime vuonna ja jatkan työssä tänä vuonna.

Yksi ilta, kolme teemoitettua keskustelua. Vaikka olen tehnyt tämän monta kertaa aikaisemminkin, silti tässä vaiheessa pää on täynnä paitsi innostusta myös kysymyksiä ja pohdintoja. Onko tämä hyvä aihe keskustelulle? Keitä kirjailijoita voisi pyytää esiintymään? Miten aikataulutan projektin? Kuka täydentäisi tätä keskustelua? Mitä tänä vuonna julkaistaan? Onko kirjailija X ollut meillä jo aikaisemmin, entä liippaako aihe Y liian läheltä aiempia aiheita? Mikä kiinnostaisi yleisöä?

Suunnitteluvaihe on palapelin kokoamista. Ääriviivat on annettu ja kokonaiskuvastakin on aavistus, mutta palasetpa ovat muuttuvaisia ja joskus odottamattomissa paikoissa. Kärsivällisyys on hyve, ja plan B:n lisäksi kannattaa miettiä myös plan C, D, E, F, G…

Hahmottelen ohjelmaa paperille, kirjoitan ehkä-nimiä, laadin symbolit, joiden avulla muistan, keneltä on jo kysytty, kenen sähköpostiosoite pitää pyytää, minkä kustantamon ihminen osaa antaa lisätietoja. Listaan keskustelunaiheita tarkentavia kysymyksiä, luonnostelen otsikoita, kirjoitan esittelytekstejä tapahtumasta.

Tapahtuman raamit on nyt luotu. Aiheet mietitty, alustava aikataulukin on mielessä. Mutta mitäpä raameilla, jos sisältö puuttuu? Seuraavaksi alan kysellä esiintyjiä. Olen varma, että tämänkin vuoden Kirjan yöstä tulee hieno. Mutta sitä ennen lähetän vielä monta sähköpostia, odotan ja jännitän vastauksia, selvitän ja kyselen.

Ensimmäisenä vuonna ajattelin, että kauhean stressaavaa puuhaa tämä tällainen. Nyt ajattelen, että mikäs hätä tässä, kaikki tapahtuu ajallaan. Minä teen osani ja katson, mitä tapahtuu. Jos jokin suunnitelma ei toteudu, täytyy vain keksiä uusi. Jos ajatukset menevät sotkuun, kannattaa välillä tehdä jotain ihan muuta. (Ja joka tapauksessa kannattaa tehdä monenlaisia asioita.) Kuten liikkua ja venytellä. Ja hengittää. Kyllä se siitä.

IMG_4660


Arvottaren postipäivä

Sunnuntain Helsingin Sanomien Kysy Kirstiltä -palstalla pohdittiin sanojen neiti ja rouva käyttöä. Esiin nousi tietenkin se, ettei naiselle ole käytössä siviilisäätyneutraalia ilmausta, samankaltaista kuin miehestä käytettävä herra.

1950-luvulla oli ryhdytty edistyksellisiksi, ja ehdolle oli noussut sana arvotar. Johonkin sanakirjaankin se ehti, mutta käyttöön ilmaus ei juurtunut. Pakko myöntää, että riemastuin arvottaresta kovin. Arvotar Haanpää, sepäs se vasta olisi komeaa! Hihkuin asiaa facebookissa ja kommentteja tipahteli. Huomautin, että erityisesti odottaisin saavani käsin ja kaunokirjoituksella kirjoitettuja kirjeitä, jotka on osoitettu arvotar Haanpäälle.

Tänään kolahti postiluukku.

IMG_4604

Ja kenelle runopostikortti onkaan osoitettu, ellei…

IMG_4605

Lähettäjä on herrasmies Lahesta, herra Jorma Martikainen. Runolliset terveiseni tätäkin kautta!

Pyytäkää, niin teille annetaan. Kyllä tällaisesta postista päivä kirkastuu. Mitkä pilvet, missä?


%d bloggers like this: