Omin pikku kätösin

Halusin neulepaidan, pellavaisen tai ehkä puuvillaisen. Tosin tiesin sen varmasti vasta, kun huomasin lähimarketissa kutsuvan khakinvihreää puuvillalankaa ja Novitan neulelehden, jota selaamalla näin nopeasti haluamani vaatteen. Paita oli sijoitettu miehen ylle, mutta minusta siinä oli unisex-aineksia yllin kyllin. Paita näytti rennolta, oikeastaan lörpältä – juuri tällainen täydentäisi garderobia oivallisesti!

Vastoin kaikkia odotuksia paita valmistui nopeasti. Aloitin puikkojen kilkuttamisen (tai kolistelun, isommat puikot olivat puiset) kesäkuun ensimmäisellä viikolla, ja juhannusaattona päättelin viimeiset langanpäät.

Paita edustaa pyhää yksinkertaisuutta: sileää neuletta koko ajan. Kavennuksia maltillisesti, ei mitään ihmekikkailuja missään vaiheessa. Ja halleluja: ensimmäistä kertaa tein siistit saumat! Niin. Ensimmäistä kertaa maltoin tutkia saumojen ompeluun tehtyjä ohjeita Stitch’n’bitch-oppaasta… Ai, se olikin näin yksinkertaista.

Mutta julmetun hidasta. Luulin pisteleväni saumat kiinni tuossa tuokiossa, mutta siihenhän upposikin aikaa. Jossain vaiheessa vajosin ihanaan tyhjyyden tilaan, jossa ajatukset ajelehtivat pysähtymättä ohi ja kommunikaationi ulkomaailman kanssa rajoittui epämääräisiin ynähdyksiin.

Kuten aina käsitöiden kanssa, jossain vaiheessa alkoi hirvittää. Että nyt minä käytän tähän ihan älyttömästi aikaa (jos laskisin paidalle hinnan tuntityön mukaan, taitaisin pidellä kalleinta vaatettani) ja vaivaa, vaikka tästä voi tulla ihan kamala. Entä, jos se ei istukaan, entä jos sössin jonkin kohdan, entä, jos se kuitenkin jää liian lyhyeksi tai jotain muuta? Mutta tällä kertaa niin ei käynyt. Paita lurpattaa päällä ihan niin epämääräisesti kuin toivoinkin, ja väri on yhä mieleinen. Eri valaistuksessa se näyttää joko vihreältä tai harmaalta, muuten.

Kehotan kiinnittämään aivan erityistä huomiota tuohon oikean alakulman kuvaan. Siinä on SIVUSAUMA. Ikinä en ole noin nättiä tehnyt!

Numerotietoja:

Ohje: Novita kesä 2012, malli 11: miehen neulepusero, koko XS (kavensin etu-ja takakappaletta 5 silmukkaa kumpaistakin)

Lanka: Novita Tennessee, kolme kerää = 300 g puuvillalankaa (vähemmän kuin ohje ennusti!)

Puikot: 5 ja 7 (tai ainakin luulen, että ne numeroimattomat puupuikot olivat about seiskan puikot)

Tämähän on kuin juhannusheilan olisi saanut! Koko kesäksi!

Kirjallisuusterapiaohjaaja, c’est moi

 

Malja kirjallisuusterapiaohjaajalle!

Ilakoitsin asiasta Facebookin puolella samana päivänä, kun sain todistuksen – mutta ilakoidaan nyt täälläkin vielä! Hain, pääsin ja kävin kirjallisuusterapian perusteet -koulutuksen Palmeniassa Lahdessa kuluneen lukuvuoden aikana. Syyskuusta 2012 alkaen kerran kuussa kaksi lähiopetuspäivää, joiden aikana kuuntelimme luentoja, kokeilimme erilaisia harjoituksia, itkimme ja nauroimme, ystävystyimme, kävimme työnohjauksessa, teimme työharjoittelun, kirjoitimme esseitä ja referaatteja ja luimme kirjallisuusterapiasta. Reilu viikko sitten oli viimeinen lähiopetusviikonloppu ja todistusten jako. Kolmenkymmenen opintopisteen verran uutta tietoa ja mittaamaton määrä hienoja kohtaamisia, kokemuksia, keskusteluita ja kysymyksiä tältä matkalta.

En tiedä vielä, mitä uutta tämä oppi tuo mukanaan, mutta toivon todella, että pääsen käyttämään ja kokeilemaan saamiani viisauksia. Terapeutti en ole, mutta kirjallisuusterapiaohjaaja kylläkin. Toistaiseksi minun alaani kirjallisuusterapiapuolella ovat kasvuryhmät ja voimauttava kirjoittaminen, pääasiassa aikuisten kanssa työskentely kirjallisuusterapeuttisia menetelmiä hyödyntäen.

Tarkoitukseni ei ole hylätä ”perinteisiä” kirjoittajaryhmiä, ei suinkaan. Mutta tämä koulutus on hyvä lisä. Eikä pelkoa siitäkään, että nyt olisi opiskelut opiskeltu. Ei, mielelläni minä jatkaisin opiskelua.

Lisäsin Päivistä-välilehdelle paitsi tämän uuden tittelini myös linkin, josta pääsee lukemaan kirjallisuusterapiaopintojeni lopputyön. Kirjoittamisen tutkimuksen tietopankissa on paljon muutakin kiinnostavaa vapaasti luettavissa, kannattaa tutustua!

Kirjallisuusterapiasta kiinnostuneille ennakkotiedoksi: uusi peruskoulutus on näillä näkymin alkamassa tammikuussa 2014. Pitäkääpä Lahden Palmenian sivuja silmällä. Ja tietenkin suosittelen seuraamaan myös Suomen kirjallisuusterapiayhdistyksen nettisivuja, siellä on tietoa muustakin alan koulutuksesta ja toiminnasta.

Pääkaupunkijuhannus

Kuten kuvista voi helposti päätellä, vietimme juhannuksen tänäkin vuonna Helsingissä.

Tukikohtanamme palveli Herttoniemi, mutta sieltä singahdimme juhannuspäivänä saariretkelle Villinkiin. Saaressa selvisi, että Villingissä on  näkövammaisten lomakeskus, ja ravintola on juuri saanut uudet omistajat. Internet sen sijaan osaa kertoa hämmästyttävän vähän tuosta hurmaavasta saaresta, mutta kirjallisuutta näyttäisi löytyvän. Ehkä sieltä selviää lisää saaren entisistä asukkaista, upeasti sammaloituneista kiviaidoista ja kauniista rakennuksista. Retkikuntamme seikkaili ihan omin päin halki saaren, löysi metsäkirkon, toteemipuun ja jalkapallokentän – ja lopulta myös päämäärämme, Myrskykalliot.

Epäilen, että Villinki on lumottu tai ainakin teki meille juhannustaikojaan: aika kului saaressa ihan eri tavalla kuin muualla. Juuri tuolla voisi viettää pitkiä, ihania kesäpäiviä, jotka eivät lopu koskaan liian aikaisin. Aurinko oli lämmittänyt rantakalliot ihan meitä varten. Mikäs siellä oli istua hyvässä seurassa – ja laulaa Suomi-iskelmiä ukulelen säestyksellä. (Onneksi oli toinenkin ukulelensoittaja lisäkseni – näillä taidoilla jää vielä monta laulua säestämättä, kun kaikki soinnut eivät heti onnistu… Mutta edes vähän pystyin komppaamaan mukana.)

Oletko yhtään meri-ihminen, Darling kysyi kun istuimme veneessä ja Villinki jäi taakse. En tiedä, olisinko, ainakaan kokovuotisesti. Mutta aurinkoisena juhannuspäivänä, kun ympärillä on vain hyviä ihmisiä ja ihana ajattomuuden tuntu, on vaikea sanoa merelle muuta kuin kyllä.

Klassikon paluu

Ensimmäiset tänä kesänä.

Niin perinteistä, niin yksinkertaista, niin hyvää.

Kollaasirunoterveiset kansainvälisestä runoillasta

Lahden kansainvälinen kirjailijakokous, 26. kerta! Keskustelut pidetään Messilässä, mutta tämäniltainen runoilta vietettiin Sibelius-talossa.

Junamatkan ratoksi kokosin kollaasirunon esiintyjien suomennetuista teksteistä. Jokaiselta runoilijalta on rivi tai kaksi, ja lahjomaton paperilappuarvonta päätti järjestyksen. Rivit valitsin fiilispohjalta – jotain puhuttelevaa, kiinnostavaa, osuvaa. Välimerkitin tahtoni mukaan, samoin säejaot noudattavat omaa asetteluani.

Ajattelen tätä joka kerta kun
satun Helsingin keskustaan:
Pidä kätesi ja jalkasi lämpiminä kun nukut.

Sinä minut muovasit kömpelösti hyväillen
Nyt me aiomme pehmetä
että meistä voisi tulla jotain
mikä ei vielä koskaan
ole kenellekään onnistunut.

Kiihdytän yhtä kiivaasti kuin tästä
säkeestä lähtee elämä

Hämärä alkaa tuhria rajaa pois
keskiyö seisoo kuin sotilas
on sääli olla isossa huoneessa

Ihminen itää hitaasti
kun nahka kuoritaan appelsiinista

Valmistuu

Kesäkuu. Nyt jo? Huhti- ja toukokuu pursusivat deadlineja, koko ajan jokin takaraja napsui eikä kalenteria melkein uskaltanut katsella. Ja silti: kaikki järjestyi, kaikki tapahtui aikanaan, kaiken ehti kyllä. Olen silti iloinen, että kesäkuu näyttää huomattavasti seesteisemmältä. Ensi viikon kalenterimerkinnät on nopeasti laskettu, eikä yhteenkään niistä liity kellonaikaa.

Juhlistimme eilen vastavalmistunutta muusikkoa. Deadlineviidakko on hänellekin tuttu, mutta eilen oli aika ottaa vastaan onnitteluita, kukkia, toivotuksia. Pysähtyä hetkeksi nauttimaan siitä, mitä on saanut aikaan.

Se, että sai olla vieraana valmistujaisissa, toi itsellekin pienen pysähdyksen. Että juodaanpa todellakin kakkukaffeet, jutellaan mukavia ja nautitaan lämpimästä kesäpäivästä. Iloitaan yhdessä, ollaan tässä.

Oma rentoutuminen näkyy mm. siinä, että alkaa huomata uusia asioita. Sellaisia, joita voisi tehdä vapaa-aikanaan. Koska kohta sellaista taas on. Eilen havaitsin esimerkiksi sen, että kuvassa näkyvien kaltaiset pitsiset mukinaluset olisivat ehdottoman tärkeät taloudessamme. Pidin hyvänä merkkinä sitä, että alusien virkkaaminen ei näyttäytynyt ongelmana (hyvänen aika, tuosta kuvastakin voi päätellä jo vaikka millaisia tekniikoita!), vaan suurimman pohdinnan aiheeksi päätyi alusien väri. Olennaisen äärellä ollaan, ja hyvä niin.

Tänään ostin uuden polkupyörän. Toivon, että kiidän sillä kesäkuussa ainakin Riihimäen maauimalaan – nythän ehtisin töiden jälkeen uimaankin! Ehkä pääsen kirjastoonkin useammin. Vaikka matka ei ole reilua paria kilometriä pidempi, on se toisinaan tuntunut ylivoimaiselta taipaleelta työpäivän jälkeen. Polkupyörä, vapauden symboli?

Ja ne omat tekstit. Miltähän tuntuu avata näytelmätiedosto pitkän tauon jälkeen?

Kesä. Vihreys, vehreys. Ja tämä hellejakso – ihan kuin palkintona siitä, että jaksoi.