Poimintoja toukokuun kirjapinosta

Latasin toukokuussa Suomalainen Plus -äänikirjapalvelun – ihan vain kokeeksi, kun nyt ilmaisjaksoa tarjottiin. Olin pari vuotta sitten kokeillut toista vastaavaa palvelua, enkä oikein innostunut. Nytkin olin skeptinen. Mutta kuinkas sitten kävikään…

Koska kirjastot olivat vielä kiinni, oli lähes hengästyttävän ihanaa päästä Suomalainen Plussan uutuuskirjavalikoimien äärelle omassa puhelimessa. Luin tai kuuntelin kuukauden aikana 14 kirjaa sovelluksella.

Skeptisyyteni johtui erityisesti siitä, etten ollut aiemmin innostunut äänikirjoista mitenkään erityisesti. Ne ovat mukavia, jos on jotain muuta tekemistä samalla – en oikein osaa ihan vain istua ja kuunnella. Olin joskus koettanut myös lukea kirjoja kännykällä, enkä ollut pitänyt siitä, joten arvelin, että e-kirjat jäävät ihan sivuun. Arvelin, että pari kirjaa tulee ehkä kuunneltua, ja se siitä.

Väärässä olin.

Kännykästä lukeminen alkoikin jostain syystä sujua heti. Taustaväriksi seepia ja fonttikoko sopivaksi, ja niin olin valmis sukeltamaan kirjojen syliin. Äänikirjaa kuuntelin etenkin villapaitaa kutoessani, mutta otin kuunneltavat seurakseni myös kävelylenkeille. Jossain vaiheessa huomasin, että lenkit saavat lisää pituutta, kun kirja houkuttelee jatkamaan matkaa vielä vähän, vielä vähän.

Niinpä toukokuun kirjapino on tavallista virtuaalisempi. Mutta kaikki postaukseen nostamani ovat ilmestyneet myös paperikirjoina, eli eipä hätää, jos se formaatti tuntuu miellyttävämmältä.

Rinna Saramäki: 250 ilmastotekoa, joilla pelastat maailman. Otava 2020.

Ympäristön tila huolettaa, ja välillä oma olo on voimaton. Rinna Saramäen kirja on oiva apu ahdistukseen, sillä 250 ehdotuksen joukosta löytää varmasti jotain, jolla kantaa kortensa maailmanpelastuskekoon. Olen allerginen saarnaamiselle ja syyllistämiselle, sillä ne aiheuttavat lähinnä vastareaktion eivätkä innosta tekoihin. Tässä kirjassa ote on kannustava ja rohkaiseva: sinäkin voit tehdä jotain! Kenenkään ei tarvitse yksin ottaa maailmaa pelastettavakseen, mutta jokainen voi etsiä itselleen mahdolliset tavat toimia vastuullisemmin. Haluan uskoa, että kun jokin uusi juttu alkaa luonnistua, on helpompaa valita lisää ympäristöystävällisiä tekoja.

Kirja tarjoaa paljon tietoa ja niiden rinnalle eriasteisia tekoja. Samalla se herättelee miettimään omia valintoja ja asenteita. Niinpä: miksi kylpypyyhkeen ostaminen kirpparilta tuntuu vähän ällöltä, mutta hotellissa kietoudun onnellisena moneen kertaan pestyyn ja monien muiden käyttämään pyyhkeeseen?

Olemme erilaisia: siinä, missä joku ilmastoteko voi olla toiselle helppo ja itsestäänselvä, toiselle se voi aiheuttaa päänvaivaa ja vastarintaa. Ja toisinpäin. 250 ilmastotekoa joilla pelastat maailman huomioi tämän ja ehdottaa vaihtoehtoja. Jos kasvissyönti tuntuu liian isolta teolta, voisiko kasvisruokapäiviä pitää vaikka kerran viikossa? Jos uusia vaatteita on hankittava, voisiko harkita vaatelainaamoja tai vastuullisia merkkejä halpavaatteiden sijaan? Jos uusi auto on välttämätön, voisiko se olla vähäpäästöinen – tai voisiko sellaisen joskus vuokrata kokeeksi? (Jostain syystä kirjassa muuten huomioitiin polttoaineista nimeomaan biokaasu muttei esim. bioetanolia lainkaan.)

Kirja muistuttaa, että myös ilmastoasioista keskusteleminen on teko. Esimerkiksi työpaikalla tai taloyhtiössä voi kysyä, voitaisiinko tehdä vihreämpiä valintoja. Tai yrityksiltä voi pyytää lisätietoja vaikkapa palmuöljyn käytöstä tai vaatteiden alkuperästä. Ja vaikka mitään ei heti tapahtuisi, ainakin on yrittänyt ja tuonut esiin sen, että ympäristönäkökulma kiinnostaa.

Antti Rönkä & Petri Tamminen: Silloin tällöin onnellinen. Gummerus 2020.

Petri Tamminen on kuulunut suosikkikirjailijoihini jo vuosikausia – muistan edelleen, miltä tuntui lukea Elämiä ja Miehen ikävä ensimmäistä kertaa. Oivallukset, huumori, yllättävyys ja pelkistetty kerronta hurmasivat minut.

Antti Röngän viimevuotinen esikoiskirja Jalat ilmassa vei myös heti mukaansa. Röngän romaani on koskettava, taitavasti kirjoitettu, intensiivinen teos. Toivon, että hän kirjoittaa lisää.

Etsin isän ja pojan kirjeenvaihdon e-kirjaversion äänikirjapalvelusta. Sivulla 20 lopetin lukemisen. Tiesin, että tämä ei toimi sähköisenä lukukokemuksena. Tämä on luettava paperilta, jolle voin tehdä merkintöjä. Seuraavana päivänä marssin Prisman kirjaosastolle ja kiivaan etsimisen jälkeen löysin haluamani. Teki mieli heilutella kirjaa ruokaostoksia tekevien asiakkaiden edessä ja kannustaa heitä hakemaan oma kappaleensa – hyllyyn jäi muistaakseni kaksi – mutta hillitsin itseni, kuten tämän kirjan henkeen ehkä kuuluukin. Myönnän, että kirjan ostaminen ruokamarketista on jonkinlainen antikliimaksi, siitä puuttuu kirjakaupan fiilis ja tunne siitä, että on omiensa keskellä. Mutta miten iloinen olenkaan, että sain kirjan nopeasti ja helposti.

Röngän ja Tammisen keskustelu on nautittavaa. He puhuvat kirjoittamisesta, peloista, isä-poika -suhteesta, menneestä ja nykyisestä. He ovat viisaita, neuroottisia, hauskoja, kiivaita, epävarmoja. Inhimillisiä.

Silloin tällöin onnellinen on kirja kirjoittamisesta, mutta myös muusta. Se nauratti ja kosketti. Ja kyllä, luin sitä kynä kädessä, tein alleviivauksia ja huutomerkkejä. Minulle se on yksi hyvän kirjan tunnusmerkeistä.

Sirkka-Liisa Ranta: Suomalainen teekirja. Tammi 2020.

Tee, mikä ihana aihe! Suomalainen teekirja keskittyy (tietenkin!) suomalaiseen teekulttuuriin. Sirkka-Liisa Ranta kertoo teenjuontitavoista, teelaatujen suosiosta, teen myyjistä ja juojista.

Suomalainen teekirja viehättää historiallisilla yksityiskohdillaan ja mukavan kertovalla otteellaan. Nyt tiedän, mitä ovat tiilitee tai karavaanitee. Lukemisen lomassa oli pakko hauduttaa pannullinen kiinalaista vihreää teetä. Ei tätä teettä voi lukea! Ja taisipa teos vaikuttaa ostopäätöksiinikin: pari päivää sitten huomasin ruokakaupan teehyllyllä tutun nimen: Sergejeff. Sergejeffin teetalostahan kirjassa myös kerrottiin, ja niin ostoskoriini päätyi paketillinen Jaavan teetä.

Kuvituksena on mm. vanhoja teemainoksia, ja niiden vuoksi paperikirja olisi ollut parempi vaihtoehto. Mainostekstien tihrustaminen puhelimen näytöltä oli hetkittäin, hmm, haastavaa. (Mitenkähän asia on hoidettu äänikirjassa?)

Nelli Hietala: Sisar hento Martikainen. Karisto 2020.

Olen fanittanut Miia Martikasta kirjasarjan ykkösosasta saakka. Miia on raikas henkilöhahmo: hän innostuu, tuntee, kiivastuu, toimii. Hän on uskottava ja hurmaava, hänellä on mielipiteitä. Välillä Miia äityy paasaamaan näkemyksiään, mutta silti teksti ei lipsu ankeaksi julistukseksi tai ilottomaksi besserwisseröinniksi. Miia Martikais -sarjaan kuuluu kepeys ja hauskuus, vaikka isoista asioista puhutaankin.

Sarjan neljännessä osassa Miia on urapohdintojen äärellä. Kaikilla muilla tuntuu olevan jokin käsitys tulevaisuudesta, mutta Miia epäröi. Sairaanhoitajan työ kiinnostaa, mutta onko perinteinen naisten ammatti kuitenkaan Miian juttu?

Nelli Hietala kirjoittaa rennosti ja ilmavasti, havainnoi nuoren elämää taitavasti ja saa varhaiskeski-ikäisenkin muistamaan, millaista on olla alle parikymppinen. Martikaiset löytyvät nuortenkirjahyllystä, mutta miten toivonkaan, että myös aikuiset tarttuisivat niihin! Miialla on asiaa meille kaikille.

Tänä keväänä ilmestyi myös Hietalan aikuisille suunnattu romaani Varotoimia, jolle myös lämmin suositukseni: samaa keveyttä ja sujuvuutta on siinäkin. Ja vaikka tämäkin romaani hykerryttää, siihen on ujutettu lempeitä muistutuksia ennakkoluulojen ja kapeiden ajattelumallien vaaroista.