Kuukausittainen arkisto:heinäkuu 2014

Päivä, jolloin opin uudelleen asiat, jotka oikeastaan jo tiesin

Rakas työpäiväkirja,
Tänään oli tahmeaa. Kyse ei ole materiaalin puutteesta, ei aikatauluongelmista, ei edes ideoiden katoamisesta. Vain siitä, että ei sujunut, kankeaa oli. Turhautti ja ärsytti.

Lähetin ääniviestin ystävilleni. Nurisin ja huokailin. Vähän myöhemmin sain vastauksen. Ystävä oli juuri lukenut Anna-Leena Härkösen tekstiä Miten kirjani ovat syntyneet 5 -kirjasta. Hän siteerasi ääniviestissään Härköstä, joka muistutti, että ei tarvitse kirjoittaa koko kirjaa kerrallaan. Pienikin tekstimäärä on liikahdus eteenpäin. Joskus riittää lause, joskus sanakin. Joskus on pakotettava itsensä tekstin ääreen, mutta joskus on viisasta levätä, luottaa alitajuntaan, siihen, että teksti muhii siellä.

Niinpä. Ja vaikka tavallaan tiedän tämän, oli silti tarpeen kuulla se muualta.

Pidin puolen tunnin tauon. Joogasin ja hengittelin hiljattain leikatun ruohon tuoksua parvekkeella. Ajattelin erästä toista kirjoittamisprojektia, joka on meneillään. Selasin muistikirjaa, tartuin pariin ajatukseen. Kirjoitin.

Niin moni kirjoittaja on kertonut, että on hyvä pitää useampaa työtä vireillä. Kun yksi tyssää, voi tarttua toiseen. Olen itsekin vannonut tämän nimeen. Ja silti se oli taas unohtunut.

Kyllä se tästä.

20140718-174045-63645893.jpg

Varokaa putoavia oivalluksia.


Kvartaalikatsaus uudenvuodenlupauksiin, osa 2

Yli puolet vuodesta 2014 on mennyt. Miten uudenvuodenlupaukset ovat pysyneet mukana?

Yllättävän hyvin. (Ilmeisesti itseeni kohdistuvat odotukset eivät ole olleet valtavia, koska jaksan taas yllättyä…) Jooga on asettunut osaksi arkea, vaikka en ohjatuilla tunneilla käykään. Nyt kesällä siihen olisi taas mahdollisuus, Riihimäen maauimalassa on flow yoga -tunti tiistaisin! Vielä en ole päässyt mukaan, mutta kenties alkava viikko antaa mahdollisuuden.

20140713-182515-66315905.jpg

Joogakertoja on kertynyt kolmen kuukauden aikana 32, eikä yksikään viikko ole joogatta mennyt. Ei, vaikka kesäkuussa sitkas flunssa kesti parisen viikkoa. En tunnustaudu välineurheilijaksi, mutta pakko myöntää, että hyvä joogamatto on ihan ehdoton. Vanha markettimattoni joutaa nyt istuinalusiksi. Sen pito oli surkea, mikä vaikeutti tiettyjen asanoiden pitämistä. Toukokuussa päätin, että olen uuden maton ansainnut ja tilasin Mandukan matkamaton nettikaupasta. Yksi viisaimpia ja parhaimpia ostopäätöksiäni! Harmaa matto tuoksuu yhä voimakkaasti kumilta, mutta se on sen ainoa miinus. Pito on loistava, ja vaikka matto on ohut, se ei kotioloissa haittaa, harjoittelen usein villamaton päällä.

20140713-183050-66650591.jpg

Matto on niin ohut ja kevyt, että se on helppo pakata matkalaukkuun. (Kuva on kesäkuiselta matkaltani Haapsaluun.) Mattoa ei ole pakko rullata, vaan sen voi myös taitella neliöksi. Plussaa! Niinpä matto on ollut mukanani niin Haapsalussa kuin Ilmajoellakin, eikä joogaa ole tarvinnut unohtaa matkaamisen takia.

20140713-183311-66791556.jpg

Alkuvuodesta mietin myös tavoiteasanaa, johon haluaisin päästä tämän vuoden aikana. Bakasana, korppi, tuntui sopivan haasteelliselta, ei kuitenkaan mahdottomalta. Olisinpa saanut ilmeeni valokuvaan, kun toukokuussa yhtäkkiä huomasin tasapainottelevani käsieni päällä! Kuten kuvasta näkyy, käsiä en vielä saa suoraksi, enkä pysty pitämään asanaa montaakaan sekuntia. Mutta olen loputtoman ylpeä niistä pienistäkin hetkistä, jotka pysyn tasapainossa!

20140713-183728-67048388.jpg

Mitä materiahankintoihin tulee, olen ollut maltillinen. Toukokuussa ostin joogamaton lisäksi kirjoja ja juoksuvaatteita. Hankin myös ensimmäisen e-kirjani, jos pdf-latauksia ei lasketa. Olisi mukavaa sanoa jotain viisasta ja painavaa e-kirjoista ja paperikirjoista, mutta äh. Sisältö on tärkein, muoto toissijainen. Ei hyvä kirja huonone sillä, että sen lukee iPadilta.

Kesäkuussa shoppailin tuliaisia Haapsalusta. Toki myös jotain itselleni… Kuten kerän mahtavankeltaista villalankaa, joka pääsi jo sukkapariksi.

20140713-184241-67361748.jpg

Toinen villalankakerä odottaa vielä vuoroaan. Suuruudenhulluna epärealistina jätin valmiit Haapsalun huivit kauppaan ja tyydyin ostamaan kerän tuota ohuenohutta lankaa. Sillä kyllähän minä nyt yhden huivin itsekin… Kattellaan.

Huomaan, että matkat tekevät piikin materiaostoksiin. Olen laiska shoppailija kotimaassa, hankin lähinnä välttämättömyyksiä kuten kosmetiikkaa ja sukkahousuja. Mutta reissussa mukaan tarttuu koruja, lankaa, vaatteita. Mutta pidän siitä. En halua matkamuistoksi avaimenperää tai sormustinta, mieluummin pukeudun mekkoon, josta muistan paikan ja tilanteen, jossa se hankittiin.

Kolmas kvartaali on jo alkanut. Bakasana-treeni jatkuu, mutta käsilläseisontakin kiinnostaisi…


Sitä vaan, että täällä ollaan

Laiska bloggari tässä terve! Ehdin jo suomia itseäni siitä, että eikö minulla todellakaan ole mitään sanottavaa, kun blogi jää aivan huomiotta. Mutta ei kyse siitä ole. Sanottavaa on ollut, mutta se on sanottu kirjoittajakursseilla, tekstiviesteissä, kuohuviinilasillisen äärellä, WhatsApp-ääniviesteissä, kolumneissa ja käsikirjoituksissa. Ja osan todennäköisesti niistin kymmeniin ja taas kymmeniin nenäliinoihin – sairastin kesäkuun alkupuolella pari viikkoa sitkeänpuoleista flunssaa.

Työpäiväkirjaakin olen pitänyt, mutta yksityisen muistikirjani sivuille. En vielä tiedä, haluanko purkaa niitä merkintöjä tänne, mutta lyhyesti voin paljastaa: töitä on tehty, tekstiä on tullut, aikataulussakin olen, niin ainakin luulen. Laatu vaihtelee, mutta etenkin alkuvaiheessa oli huomattavasti olennaisempaa kampittaa kirjoituskammo kuin jäädä pohtimaan, miten merkittävää kirjallisuutta olen luonut tai minun pitäisi luoda. Muokata ehtii myöhemminkin.

Olen viime päivinä kirjoittanut sekä draamaa että tietokirjaa. Yhdistelmä on yllättävän toimiva: tekstit ovat niin erilaiset ja niin eri vaiheissa, että ne sopivat hyvin yhtäaikaisiksi projekteiksi. Kun vuorosanat loppuvat, pää taipuu kuitenkin vielä asiatekstiin. Tai toisinpäin. Toinen teksti aamupäivällä, toinen illalla. Välissä jooga- ja ruokatauko, jos toivoa sopii.

20140710-195314-71594283.jpg

Poimin toissapäivänä tämän Natalie Goldbergin kortin eräänlaiseksi kannustukseksi. Että ei nyt ryhdytä vaatimaan ja odottamaan tolkuttomia, muuten ei ikinä päästä edes alkuun.

Aloittaminen on aina vaikeinta. Melkein joka päivä. Mutta sitten, kun saa ajatuksesta kiinni, kun jälleen kerran innostuu aiheesta, kun uppoutuu etsimään lisätietoja, kun löytää sopivat sanat… En valita!


%d bloggers like this: