Viime vuoden elokuussa vietin kaksi viikkoa kirjoittajaresidenssissä Haapsalussa. Eräänä päivänä kävin jälleen läpi sähköpostejani, myös mainosposteja. Eräs ekologisia vaatteita valmistava firma oli lähettänyt minulle viestin uusista alennuksistaan. Klikkasin linkkiä ja ihailin näkemääni. Mekkoja, hameita, paitoja… Keskitin huomioni alennuksessa oleviin, selasin kuvia, pohdin värivaihtoehtoja.
Jossain vaiheessa huomasin miettiväni, pitäisikö ostaa musta jakku. Se näytti mallin päällä tyylikkäältä ja rennolta – ehkä siis minunkin ylläni? En varsinaisesti ole jakkutyyppiä, mutta tämä oli vähän takkimaisempi, joten… Toisaalta takkimaisuus tarkoitti suorempaa siluettia, eli kadottaisiko se vyötärön?
Suljin selaimen. Mitä täällä tapahtuu? Miksi edes harkitsen ostavani vaatteen, jollaisia en käytä? Missä tilanteessa tarvitsisin jakkua? Millaiseksi ihmiseksi ajattelin jakun muuttavan minut?
Olin jo vuodenvaihteessa miettinyt uudenvuodenlupasta: en osta vaatteita tämä vuonna. Lupaus jäi tekemättä, koska arvelin jo joka tapauksessa olevani harkitseva kuluttaja, joka ei liiemmin hengaile vaatekaupoissa.
Sitten listasin kuluneiden kuukausien aikana ostamani vaatteet ja kengät. Viisi mekkoa. Kolmet rintaliivit. Yksi takki. Viisi paitaa. Yksi hame. Ainakin yhdet kengät. Laskematon määrä sukkahousuja. Alusvaatteita. Olin myös saanut yhdet kengät ja ommellut itse yhden mekon ja kaksi hametta.
Lista oli pidempi kuin osasin odottaa. Osan vaatteista olin hankkinut tai tehnyt selkeän tarpeen vuoksi, mutta joukossa oli myös huvin vuoksi hankittuja: kun nyt sattui kiva ja sopivan kokoinen vastaan, kivalla ja sopivalla hinnallakin.
Pidän tyylikokeiluista ja pukeutumisesta, nautin kuosien ja värien yhdistelemisestä. Minulle ei ole samantekevää, minkä näköisenä lähden ulos. Olen kiinnostunut materiaaleista ja leikkauksista. Vaatteet eivät ole yhdentekevä asia – mutta hankinko niitä siltikään harkiten?
Ajatus vaatteidenostolakosta palasi mieleeni. Yritin miettiä, onko minulla jokin akuutti vaatepuute, jonka vuoksi pitäisi hankkia jotain. En keksinyt. Pikemminkin muistin lukuisia kenkäpareja, mekkoja ja paitoja, joita käytin harvoin tai en koskaan.
Syntyi päätös: olen ainakin loppuvuoden 2018 vaatteidenostolakossa. Vuodenvaihde tuntui selkeältä ja helposti hahmotettavalta etapilta, jonka jälkeen voisin päättää, jatkanko lakkoani edelleen.
Perusperiaatteeni oli siis: ei uusia vaatteita tai kenkiä, ei kaupasta eikä kirpputorilta. Tietenkin, jos jokin Ehdottoman Tarpeellinen Hankinta täytyisi tehdä, saisin poiketa säännöstä. Jos esimerkiksi kaikki takkini hajoaisivat yhtä aikaa. Tai jokikinen uimapukuni (kyllä, niitäkin omistan jostain syystä kolme) jäisi pieneksi. Tai jos saisin kutsun iltapukujuhliin (jolloin voisin myös vuokrata puvun).
Koska ompelen osan vaatteistani itse, mietin myös kankaiden ostamista. Päätin käyttää tässäkin tarkkaa harkintaa: vaikka itse tekeminen on kivaa, voisin silti pohtia, tarvitsenko vielä yhden mekon sillä samalla kaavalla kuin aina ennenkin.
Yhden liennytyksen tein: koska Yöstäjän sanataidepajoissa käytetään usein roolivaatteita, niiden hankkiminen ei ollut kiellettyä.
Päätöksen tekeminen tuntui hyvältä. Selkeältä. Seuraavina päivinä raksin itseni pois vaatefirmojen postituslistoilta: poissa silmistä, poissa mielestä. Haapsalun vaatekauppatarjonta ei ole kovin muhkea, joten en joutunut kiusauksiin. Yhtä design-t-paitaa muistan hypistelleeni, mutta se hinta olisi estänyt minua ostamasta ilman mitään lakkopäätöksiäkään.
Kotiin palattuani sama helppous jatkui. En ole vaatekaupoissa notkuvaa sorttia muutenkaan, mutta nyt vähensin käyntejä entisestään. En piipahtanut tavaratalojen vaateosastoilla ohimennessäni tai poikennut puodissa odotellessani ystävääni. Miksi käydä, kun ei aio ostaa mitään?
Vuodenvaihde tuli, ja ostolakko oli sujunut häkellyttävän helposti. Päätin jatkaa ainakin niin kauan, että saan vuoden täyteen.
Alkuvuonna 2019 jouduin koetukselle: rakastamani vaatemerkki Haldin ilmoitti jäävänsä tauolle, ja varastot myytäisiin pois. Olisiko tässä riittävä syy rikkoa lupaukseni? Tutkin nettikauppaa kuumeisesti. Olisiko tuo paita kiva? Onko tuosta mekosta enää kokoja? Saako tätä muissa väreissä? Koska en tiennyt, mitä haluaisin, sopivat koot ja värit hupenivat nenäni edestä. Puodilla oli loppuunmyynti lähes naapurissani, mutten päässyt töiden vuoksi paikalle. Lopulta tein tilauksen netissä. Laserpyssypingviinikorvakorut ja säärystimet tupsahtivat postiluukustani.
Niin, säärystimet. Olin sortunut vaateostokseen.
Tämän jälkeen palasin ruotuun. Saatoin käväistä vaatekaupoissa, mutta huomasin, etteivät mekot, paidat ja sukkahousut huutele minulle entiseen malliin. Välillä näin jotain ihan kivaa, mutta en niin kiinnostavaa, että olisin halunnut kotiuttaa näkemäni. Niuhotin antaumuksella: jos väri tai malli oli vähänkin väärä tai materiaali huonoa, luovuin jo muutenkin niukoista ostoaikeistani.
Nyt ostolakkoa on kestänyt vuoden. Mitä tuli hankittua säärystimien lisäksi?
- Kaksi roolivaatetta Yöstäjän pajoja varten. (Nämä kuuluivat sallittuihin poikkeuksiin.)
- Olen ostanut yhden t-paidan lahjaksi ja trikookangasta toista lahjapaitaa varten. (En laske rikkomuksiksi, koska vaatteet eivät tulleet minulle.)
- Virkkasin kaksi myssyä itselleni. Toisen tarvikkeet olin saanut lahjaksi jo hyvän aikaa sitten, toisenkin langat löytyivät omista varastoistani.
- Lahjaksi olen saanut käsineet, huivin ja villasukat. Näitäkään en voi laskea lakkorikkeiksi eivätkä ne ole varsinaisia hankintoja.
Ostolakko ei ole tehnyt minusta minimalistia. Vuoden aikana olen ostanut kirjoja, korvakoruja, kosmetiikkaa ja vinyylilevyjä, eli materiasta luopumisesta ei varsinaisesti ole kyse. Ostolakko ei ole jalostanut minusta viisasta olentoa, joka pelastaa maapallon. En pidä itseäni hyveellisenä ihmisenä, jolla olisi varaa leveillä ekotekosillaan.
Monina aamuina olen jupissut, ettei minulla ole mitään päällepantavaa. Ja toisaalta monena aamuna olen huomannut, että sama mekko toimii useassa eri tilanteessa vallan mainiosti.
En tiedä, olenko keksinyt uusia tapoja yhdistellä vanhoja vaatteitani. Luultavasti en. Mutta olen huomannut, että vaatteita riittää, vaikken koko ajan ostaisi lisää. (Tämä tietenkin kertoo erityisesti siitä, miten paljon olen pukimia vuosien varrella hankkinut…) Rakkauteni lempimekkoihini on syventynyt. Kenkiä olen myynyt, antanut ja lahjoittanut, koska liika on liikaa (ja kodin säilytystilat rajalliset). Yhden liki käyttämättä jääneen kauluspaidan uudistin kirjomalla siihen kukkia, ja nyt paita on päässyt ylleni useammin kuin vuosikausiin.
Eetti julisti vuoden alussa Lempivaatteeni-kampanjan, joka ilahdutti minua suuresti. Lisää rakkautta lempivaatteille! Osa omista lempivaatteistani on jo vuosien takaisia hankintoja – kuten vaaleansininen kirpputorimekkolöytö, jonka ostin teini-ikäisenä. Käytän mekkoa edelleen. Tänä kesänä innostuin Marimekon mustavalkoisesta maksimekosta, jonka sain muutama vuosi sitten ystävältäni, jolle mekko oli käynyt tarpeettomaksi. Yli kymmenen vuoden takainen H&M:stä ostettu takki miellyttää edelleen silmääni, vaikka vihreä väri onkin hieman haalistunut. Ehkä värjään sen uudelleen.
Joskus vaatteen pitää saada levätä varastossa pari vuotta, minkä jälkeen se tuntuu melkein uudelta. Käyn vaatekaappini läpi ainakin kahdesti vuodessa – ennen talvea ja kesää – ja vien tylsät ja/tai vuodenaikaan sopimattomat vaatteet varastoon. Kun mekko on huilannut muutaman kuukauden poissa silmistä, se saattaa näyttää yllättävän kiinnostavalta tauon jälkeen. Tai sitten se saa jatka uinumistaan.
En tiedä, jatkanko lakkoa. Se tuntuisi helpolta, koska en edelleenkään koe tarvitsevani mitään uutta. Se, että saatan haluta jotain uutta, on eri asia.
Mutta ostokynnys on noussut. Mikä vaate olisi sellainen, että se ansaitsisi tulla ostetuksi?
Tykkää tästä:
Tykkää Lataa...
Päiviä 