Poimintoja tammikuun kirjapinosta

IMG_4264

Kirjavuosi 2020 käynnistyi ilahduttavalla lajikirjolla. Luin tammikuussa runoa, proosaa, esseitä, sarjakuvia, käännöskirjallisuutta ja kotimaista. Tammikuun poimintoihin valitsin yllättävän tietokirjalöydön, sykähdyttävän sarjakuvaromaanin ja tuhoamisen kautta tutuksi tulleen runokokoelman.

 

Päivi Storgård: Olet valaissut minun tietäni. Presidenttien puolisot. S&S 2017.

Alkuvuodesta kävin jälleen kerran ruokaostoksilla läheisessä Prismassa, ja kuten tavallista, päätin piipahtaa myös kirjaosastolla. Silmäilin alekirjapinoja hajamielisesti, selailin joitain, toisista vilkaisin takakannen, siirtelin kirjoja puolilaiskasti. En ollut ostoaikeissa.

Sitten tartuin presidenttien puolisoista kertovaan kirjaan. Osuin kohtaan, jossa Risto Ryti kirjoittaa vaimolleen Gerdalle suurta rakkautta ja intohimoakin huokuvia kirjeitä. Kiinnostuin. Selasin lisää, kiinnostuin lisää. Pian alle viiden euron kirja oli ostoskorissani.

Olet valaissut minun tietäni tarjoaa pienoiselämäkerrat Suomen presidenttien puolisoista. Päivi Storgård kertoo muutamalla sivulla kunkin haaveista, peloista, kiinnostuksen kohteista, ristiriidoistakin. Mukana on katkelmia kirjeistä, päiväkirjoista, puheista. Puolisoiden myötä Suomen historiasta ja itsenäisyyden ajasta piirtyy taas hieman tarkempi kuva.

Aivan erityisesti kiinnostuin Rytien tarinasta – haluaisin lukea lisää! Nämä kirjalliset muotokuvat nostavat valokeilaan heidät, jotka ovat usein toimineet taustalla, mutta joiden merkitystä ei silti voi vähätellä. Puolisot.

Craig Thompson: Blankets. Drawn & Quarterly 2015 (ensimmäinen painos 2003).

Eläköön-huuto lähikirjastoni sarjakuvahyllylle! Ei ollut ensimmäinen kerta, kun tein löydön. Blankets on tuhti teos, mutta onneksi en miettinyt, mahtuuko se reppuuni ja jaksanko kantaa vielä senkin kotiin.

Blankets perustuu Craig Thompsonin omiin kokemuksiin ja kertoo hänen lapsuudestaan ja nuoruudestaan. Päähenkilö asuu pohjoisessa pienehköllä paikkakunnalla. Yhteisö on uskonnollinen, isä ankara ja koulu täynnä kiusaajia. Kaikki muuttuu, kun teini-ikäinen Craig tapaa leirillä Raina-nimisen tytön ja ihastuu.

Kirja on pakahduttava kuvaus niin ahtaasta uskonnollisuudesta, oman tien löytämisestä, yksinäisyydestä – ja ensirakkauden valtavasta voimasta. Thompson käyttää näkökulmia taitavasti, piirroksissa on oivaltavia yllätyksiä. Hän kuljettaa niin aikatasoja, todellisuutta kuin kuvitelmia kauniisti.

Kun luin Blanketsia, en olisi malttanut lopettaa. Ja samaan aikaan jarruttelin, sillä en olisi halunnut sen loppuvan. Lumoava teos, jonka haluan omaan sarjakuvahyllyyni.

Tuomas Timonen: Asetelmia. Teos 2013.

Asetelmia sisältää nimensä mukaisesti asetelmia, runon keinoin pysäytettyjä näkymiä ja hetkiä, havaintoja. Mutta kokoelman sivuilla seikkailee  myös virkamies. Hänestä kertovat runot nousivat ehdottomiksi suosikeikseni. Virkamies aloittaa virallisesti, mutta hiljalleen häneen pujahtaa yhä hallitsemattomampia tekoja. Ei kai hän ole… lähes holtiton välillä? Virkamies pyrkii aina palaamaan ruotuun, muistamaan virkamieheytensä, mutta jokin pyrkii hänestä ulos. Lopulta hän jopa kirjoittaa runon.

Asetelmissa on mielikuvitusta herätteleviä säkeitä, assosiaatioketjuja käynnistäviä kielikuvia. Välillä se äityy hauskaksikin.

Minulla on, poikkeuksellista kyllä, kolme kappaletta tätä teosta. Yksi on ja pysyy runohyllyssäni, mutta kaksi olen luvannut tuhota. Kyllä, tuhota.

Toisesta onkin jo syntynyt paperiastioita vesi-jauholiiman avulla, ja lisää paperiaskartelua on tulossa samalla tekniikalla, kunhan taas pääsen työn ääreen. Toinen kirja tuhoutuu jollain muulla tavalla – pari ideaa on jo odottelemassa.

Kyseessä on Timosen taideprojekti, jota voi seurata Instagramissa @asetelmia_makulointi -tilillä. Vaikka kirjojen tuhoaminen tuntui ensi alkuun tyrmistyttävältä, projekti on myös hulvaton ja oivaltava. Jos kirjat on joka tapauksessa päätetty tuhota eli makuloida, miksei tehdä sitä luovasti?

Poimintoja joulukuun kirjapinosta

Joulukuussa jätin monta kirjaa kesken. Mutta kun luin, luin erityisesti uutta kaunoa ja tietoa.

9789527221778_1024x1024

Kirsi Pehkonen: Käsikirjoituksesta kirjaksi – miten kirjailijat muokkaavat tekstiään? Reuna 2018.

Kukaan minua vähänkään tunteva ei voi yllättyä, kun kerron, että erilaiset kirjoittajaoppaat ovat lempilukemistoani. Olen loputtoman kiinnostunut etenkin prosessikuvauksista, työpäiväkirjoista, erilaisista tekemisen tavoista. Käsikirjoituksesta kirjaksi pitää sisällään juuri niitä. Kirsi Pehkonen on haastatellut yhtätoista kirjailijaa, joista kukin kirjoittaa omalla tavallaan.

Joku luottaa vain kustannustoimittajaan, jollain on muitakin luottolukijoita. Yksi tekee useita eri versioita eri tiedostoihin, toinen muokkaa yhtä ja samaa jokusen kerran. Tehdään muistiinpanoja ja taustatutkimusta mutta toisaalta myös hämmästytään, kun runo vain tulee valmiina. Osalla on päivittäiset liuskatavoitteet, toiset eivät moiseen lähde. Eri lajit vaativat erilaista lähestymistapaa, ja välillä teksti yllättää kokeneenkin kirjoittajan.

Haastateltavina ovat Tapani Bagge, Niina Hakalahti, Antti Heikkinen, Asta Ikonen, Jukka Itkonen, Anneli Kanto, Tatu Kokko, Sirpa Kähkönen, Anne Leinonen, Mikko Rimminen ja Jasu Rinneoja – mainion monipuolinen ja -ääninen kirjailijajoukko. Käsikirjoituksesta kirjaksi antaa ideoita oman prosessin pohtimiseen mutta muistuttaa huojentavasti myös siitä, ettei ole vain yhtä tekemisen tapaa. Lainasin kirjan kirjastosta, mutta aion hankkia sen työhuoneeni kirjaston pysyväksi osaksi.

9789510437506_frontcover_final_medium

Suvi Vaarla: Westend. WSOY 2019.

Suvi Vaarlan romaani osui silmiini kirjaston vippipöydältä. Westend kertoo 1990-luvun lamasta ja siitä, miten se vaikuttaa ihmiseen. Päähenkilö Elina on lapsi, kun 1980-luvun nousukausi tuo perheelle monenlaista materiaalista hyvää. Perhe muuttaa Westendiin, uusi kaveri löytyy naapurista, isän yritys saa hienoja rakennushankkeita. Ja sitten kaikki romahtaa.

Romaanissa seurataan Elinan tarinaa vielä aikuisenakin. Laman lapsi hakee taloudellista turvaa ja pelkää koko ajan, että kaikki viedään pois. Vaarla kuljettaa tarinaa eri aikatasoissa ja kertoo koskettavasti siitä, mitä lama aiheuttaa yksilötasolla. (Suomen 90-luvun lama on muuten aihe, josta ei ole kirjoitettu ollenkaan liikaa.) Ihailin myös Vaarlan tapaa pitää jännitettä yllä – hän ei paljasta liikaa kerralla. Hieno romaani lähihistoriasta.

Poimintoja marraskuun kirjapinosta

Marraskuu(kin) oli mainio lukukuu. Tällä kertaa poimintoihin pääsevät tietokirja joka innosti uuteen lukuprojektiin, puhutteleva ja naurattava runokirja sekä upea romaanitrilogia, joka sai kyyneleet virtaamaan.

fullsizeoutput_80d

Sanna Nyqvist: Räjähdemiehen perintö. Vallasta, kirjallisuudesta ja Nobelin palkinnosta. Tammi 2019.

Innostuin jo Nyqvistin edellisestä teoksesta, Outi Ojan kanssa kirjoitetusta Kirjalliset väärennökset -teoksesta, joten osasin odottaa samanhenkistä pohdiskelua ja analyysiä tälläkin kertaa. Räjähdemiehen perinnössä paneudutaan kirjallisuuden Nobel-palkintoon kiehtovasti ja innostavasti. Nyqvist kertoo palkinnon historiasta ja nykypäivästä, nostaa esiin kummallisuuksia, kyseenalaistaakin välillä. Kas kummaa, että Nobel-palkittuja naisia on vähemmän kuin miehiä, ja naisten kirjoituksissa huonoina pidetyt asiat saattavatkin mieskirjailijoiden kohdalla olla ansioita. Palkinnossa on tietenkin kyse myös vallasta: mikä on hyvää ja oikeanlaista kirjallisuutta, kuka määrittelee ja millaisilla mittareilla? Nyqvist pohdiskelee kiintoistasti myös kirjallisuuden ja rahan suhdetta, milloin kirjoittamisella tienaaminen on hyväksyttyä ja milloin ei.

Räjähdemiehen perintö toi rutkasti tietoa, mutta se oli myös viihdyttävä ja sujuva lukukokemus. Havaitsin, että nobelistit kuuluvat lukulistalleni harvakseltaan, joten kehitin oman kirjahaasteeni. Päätin, että yritän jatkossa tutustua nobelistien tuotantoon – edes yksi kirja per kirjailija. Kiirettä en aio pitää, lueskelen kaikessa rauhassa. Tulostin nobelistilistan kalenterini väliin ja alleviivaan nimiä sitä mukaa kun olen lukenut.

fullsizeoutput_815

Heli Laaksonen: Aurinko. Porkkana. Vesi. Runoi. WSOY 2019.

Miten kaunis kansikin jo tässä kirjassa! Pihlajanmarjat päättivät oikein loistaa kuvausvalossa. Aurinko. Porkkana. Vesi. on kuin c-vitamiinitäräys kaamoksessa. Laaksonen kirjoittaa tuttuun tapaansa lounaismurteella, joka alkaa nopeasti omassa päässäni kaikua Laaksosen omalla äänellä. Minun kotomurteeni on Etelä-Pohjanmaan murre, muttei lounaisemman kielen lukeminen vaikeaa ole.

Kokoelmassa liikutaan isojen asioiden äärellä. Rakkaus, kaipuu, kuolema. Usein runon lopussa kerrotaan jotain, joka kääntääkin näkökulman uusiksi. Laaksonen kirjoittaa soljuvaa, sointuvaa kieltä ja tuo arkisilla havainnoilla ilmi inhimillisiä ja isojakin oivalluksia. Luonto on läsnä, ja usein viisaampana kuin ihminen.

Yhden osion nimi on Luakkakuvas. Oman runonsa saavat kaikki luokkalaiset, kukin nimensä mukaan. Ahti alkaa näin: Täyty verkostoittu! / Se on tätä päivä. Minua tietenkin ilahdutti erityisesti Päivi-niminen runo, jonka alussa huokaillaan näitä päiviä, kun asiat eivät oikein suju. Lopuksi todetaan: Etteik mul yhtäkä olis mitä en pois vaihtais? / Kui huano miälkuvitus voi ol!

Yksi suosikeistani on Runo ittel, jossa otetaan oppia mustarastaalta – osaisipa olla kuten se. Käännä uus leht ko vanh on katottu. / An muista laulupuun paik / an lakat murhettumast / an otta valo vasta.

Jonas Gardell: Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin. 1. Rakkaus, 2. Sairaus, 3. Kuolema. Suomentanut Otto Lappalainen. Johnny Kniga 2013 ja 2014.

En tiedä, miksi tartuin Gardellin trilogiaan vasta nyt. Mutta onneksi tartuin. Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin (ÄKPKPK) sijoittuu valtaosin 1980-luvun Tukholmaan ja kertoo Rasmuksesta, Benjaminista, Paulista, Lars-Åkesta, Seposta, Reinesta ja Bengtistä. He ovat toisilleen eräänlainen perhe, eikä kaikilla muuta perhettä olekaan enää sen jälkeen, kun he ovat kertoneet olevansa homoseksuaaleja. He ovat nuoria, he ovat elämänhaluisia – ja sitten tapahtuu jotain, mikä muuttaa kaiken. Pelottava, vaarallinen sairaus alkaa levitä. Se homorutoksikin sanottu. Neljä kauhua herättävää kirjainta. AIDS.

ÄKPKPK kertoo heistä, jotka elivät kiihkeästi mutta joista liian moni kuoli liian nuorena. Se kertoo myös siitä, miten homoseksuaaleihin suhtauduttiin vain vähän aikaa sitten – ja vaikka haluaisinkin uskoa toisin, nuo ajat eivät edelleenkään ole kokonaan ohi. Jonkun perhe kääntää selkänsä, joidenkin hautajaisissa homoista puhutaan heteroina, jotakuta ei päästetä kumppaninsa hautajaisiin. Gardell kuljettaa miesten tarinoita limittäin, liikkuu taitavasti aikatasoilla ja tuo päähenkilönsä liki. Kyllä, kiinnyin tähän porukkaan ja myötäelin heidän vaiheissaan. ÄKPKPK:ssa on paljon surua mutta myös valtavasti rakkautta.

Kolmannessa osassa Gardell kirjoittaa sellaisen hautajaiskohtauksen, etten ole vastaavaa ikinä lukenut. Se on huima spektaakkeli, joka naurattaa, itkettää, muistuttaa elämän kauneudesta ja ainutkertaisuudesta.

Viimeisen sivun jälkeen istuin pitkään paikoillani ja itkin. Olen kiitollinen, että tämä trilogia on kirjoitettu ja että sain sen lukea. (Hankin nämä kirjat vielä itselleni, haluan varmasti palata tarinaan uudelleen.)

Poimintoja kirjapinosta

Hyvistä kirjoista tekee mieli huikkia muillekin. Instagramin puolelle postailenkin silloin tällöin lukemisiani, niin keskeneräisiä kuin kokonaan luettuja. Ystävien kanssa lukemiset tulevat useinkin puheeksi. Opetustilanteissa on luontevaa puhua kirjoista.

Ehkä olisi aika tuoda blogiinkin vähän säännöllisempää kirjapuhetta. Koska pidän pienimuotoista lukupäiväkirjaa, ajattelin poimia aina kuun alussa muutaman mieleenpainuneen edellisen kuun lukupinosta. Ajattelin kirjoittaa tänne muutaman rivin kirjoista, jotka ovat jättäneet jäljen. En nimeäisi valintoja kuukauden parhaiksi, sillä se olisi epäreilua ja mahdotonta. Mutta kiinnostavia, pohdituttavia, innostavia ja oivaltavia kirjoja voisin nostaa esiin – olivatpa ne uutuuksia tai jo vuosikymmeniä sitten ilmestyneitä.

Pidemmittä puheitta: poiminnat lokakuun kirjapinosta:

img_3517.jpg

Liisa Kaski: Myyttiset eläimet. Tarua ja totta eläinten mahdista. SKS 2019.

Minulla oli ilo haastatella Liisa Kaskea Helsingin kirjamessuilla, joten tämä kirja tuli käsiini töiden kautta. Ja onneksi tuli! Kirjassa esitellään nelisenkymmentä suomalaista eläintä, joihin liittyy erilaisia tarinoita, uskomuksia, myyttejä. Kustakin eläimestä on oma, lyhyehkö luku ja upeita kuvia. Tämä kirja tekee mieli jättää esille, sitä on ilo selailla. Eikä tekstejä ole pakko lukea järjestyksessä.

Kaski kirjoittaa selkeästi, havainnollisesti, välillä hauskastikin. Mukana on myös muistutuksia meille ihmisille – meidän tekomme vaikuttavat eläinten oloihin, eivätkä todellakaan aina hyvällä tavalla.

Otteet kansanrunoudesta ja laaja lähdemateriaali tekevät tästä todella runsaan tietopaketin. Suhde eläimiinkin elää: otuksista paljastuu yllättäviä puolia. Tiesittekö, että hiirikoiras laulaa pitkiä serenadeja mielitietylleen? Ihmiskorva ei sitä erota, mutta nykyään ääntä on voitu tutkia. Vienassa runoiltiin hiirten lauluista jo sata vuotta sitten.

fullsizeoutput_7c4

Aura Nurmi (toim.): Voidaan puhua jossitellen. Kosmos 2019.

Osuin paikalle, kun Aura Nurmi ja yksi runoilijoista, Nata Karjalainen, keskustelivat antologiasta Turun kirjamessuilla. Lopuksi Karjalainen luki runonsa.

Ja se runo on kuulkaas komea.

fullsizeoutput_7c7
Nata Karjalaisen runo alkaa näin.

Runossa puhutaan eriarvoisuudesta, köyhyydestä, luokkaeroista, siitä, miten erilaisissa maailmoissa elämme. Se on toteava ja juuri siksi täynnä tunnetta. Rakastuin runoon ensikuulemalta, ja paperilta luettunakin se säilyttää vahvuutensa. Toinen erityisen puhutteleva runo on Iiris Miettisen liki hypnoottinen Anteeksi että mä olen teinityttö.

Voidaan puhua jossitellen on kokoelma nuorten kirjoittajien runoja. Aura Nurmi on järjestänyt nuorten open mic -klubeja pääkaupunkiseudulla, ja ilmeisesti niissä esiintyneiden runoilijoiden teksteistä antologia on koottu. Myönnetään: olisin ollut kiinnostunut lukemaan enemmän ja tarkemmin antologian synnystä, mutta ymmärrän senkin, että tekstithän tässä pääosassa ovat.

Kahdenkymmenen runon valikoima on suppea, mutta eihän ole edes mahdollista tuoda esiin kaikkia ääniä yhdessä teoksessa. ”Näiden runojen tarkoitus ei ole ollut välttämättä tulla julkaistuksi. Ne on kirjoitettu eloonjäämistarkoituksessa”, kirjoittaa Aura Nurmi esipuheessa. Runoissa on karuja kohtaloita, sivustakatsojan näkökulmia, taistelutahtoa.

Antologian luonteeseen kuuluu, että harvoin kaikki tekstit puhuttelevat yhtä paljon. Mutta on kiehtovaa lukea monenlaisia runoja, kuulostella itseään: mikä tässä koskettaa, mikä tässä jättää haaleaksi? Runon moninaiset ilmaisukeinot ovat kyllä kirjoittajilla hallussa. Kirjoittakaa lisää!

Jostain syystä kirjoittajien nimet kerrotaan vasta viimeisen sivun sisällysluettelossa. Tämä toki korostaa teksti edellä -ajatusta, mutta mielelläni olisin nähnyt runoilijoiden nimet heti tekstien yhteydessä.

fullsizeoutput_7cb

Johanna Hulkko: Suojaava kerros ilmaa. Karisto 2019.

Tämä kirja on luettu jo syyskuussa, mutta ei nyt olla niin tarkkoja kuukauden suhteen… Haastattelin Johanna Hulkkoa Turun kirjamessuilla, työperäinen kirja siis tämäkin.

Suojaava kerros ilmaa kertoo 13-vuotiaasta Kepasta, joka on ylipainoinen. Kepa on erittäin tietoinen painostaan ja tarkkailee itseään ja maailmaa sen kautta. Mille tuolille voi turvallisesti istua, miltä paikalta pääsee helpoiten pois, mitä muut ajattelevat jos hän syö jälkiruokaa, millaisissa vaatteissa on mahdollisimman huomaamaton.

Kepa lähtee äitinsä kanssa postcrossaajien reissulle Ahvenanmaalle. Siellä hän tutustuu mustiin pukeutuneeseen hahmoon, joka on ”pitkä kuin tikku”. Kepa antaa tyypille nimeksi Huu. Kepa ja Huu erottuvat muusta porukasta, ja he löytävät muutakin yhteistä kuin postcrossauksen.

Suojaava kerros ilmaa on erittäin fyysinen, lihallinen kuvaus siitä, miltä tuntuu olla lihava. Minäkertoja Kepa kuvailee vatsamakkaroitaan ja ylös hilautuvia paidanhelmoja, tilan ottamista ja hikoilusta. Mutta se on myös kertomus siitä, miten eri tavalla ihmiset näkevät toisensa. Oma katse ei tavoita kaikkea.

Toivon todella, että tämä kirja löytää lukijoiden käsiin – niin aikuisten kuin nuorten.

*

Uutuuspainotteinen kolmikko tällä kertaa – ensi kuun vaihteessa kenties toisenlainen valikoima. Mutta luetaan nyt ensin!