Viimeiset sivut

Ja sitten se jo loppuukin. Maaliskuu ja muistikirjasivujen askartelu. Hauskaa oli, mutta myönnetään: nyt on hyvä kohta lopettaa, ettei juttu käänny taakaksi.

28. päivän tehtävänanto oli sotkea sivu. Tee oli tummempaa mukissa, sivulle jäi yllättävän haaleat läikät. Kynsilakasta tuli melkein liekki.

Pitkäperjantaina (vai pitkänäperjantaina? Käykö kumpi vaan?) piti valita hauska ja ärsyttävä sananlasku. ”Aamun virkku, illan torkku, se tapa talon pitää” riipii aina. Agraariyhteiskunnassa oli ehkä tärkeää herätä aamuviideltä lypsämään karjaa, mutta nykyään moni työ hoituu ihan mukavasti, vaikkei itseään liian aikaisin sängystä kiskoisikaan. Eikös tärkeintä ole, että hommat tulee hoidettua eikä se, että voi ylpeillä että minäflikka se nousin neljältä tekemään tuntisuunnitelmia.

”Pieru on paskan postimies” löytyi joskus jostain kokoelmateoksesta, jossa oli enemmänkin kansan suuria viisauksia. Tällä huumorintajulla tuo lausahdus jaksaa ilahduttaa.

Eilen etsittiin nimettyjä asioita. Sivulle piti saada langanpätkä, jotain vihreää, muistilappu, jotain pyöreää, laastari, hedelmätarra ja kirjekuorta. Päätin unohtaa harmonian ja keskityin keräämään pyydetyt asiat.

Viimeisenä: mitä opit maaliskuussa 2013? Vaikka mitä, mutta kaikkea en pysty sanallistamaan ja oppiminen jatkuu. Mutta taide ruokkii taidetta. Olen inspiroitunut toisten teksteistä ja projekteista viimeksi tänään. Eikä tarvitse seurata vain omaa taiteenlajiaan. Kaikki ruokkii. Jos ei suoraan omaa tekemistä, ainakin omaa olemista ja olemusta. Ja siirtyy sitten ajallaan johonkin tekemiseen, ehkä jopa taiteeseen.

27. päivä on karttapäivä

Kerro jotain kartan avulla, sanoi tehtävänanto. Minäpä kerron:

Jostain syystä olin ostanut Budapestistä oikein karttakirjasen (vuonna 2000), vaikka parin päivän visiitillä olisi pelkkä keskustan karttakin riittänyt… Nyt käyttöön pääsi satunnainen sivu, en osaa sijoittaa kartalle merkittäviä tapahtumapaikkoja reissulta. Mutta kaunista oli. Ja hauskaa. Olisikin aika lähteä uudelleen.

Kuusi päivää muistikirjasta

 

Taasen isompi läiskäys muistikirjan sivuja.

21. päivän aiheena oli jalat. Idea tuli heti, mutta toteuttamisen aloittamiseen meni muutama päivä. Itse toteutushan syntyi nopeasti puuvärien kera, lattialla istuskellen.

22. päivänä listattiin kolme toteutunutta toivetta. Olisihan näitä enemmänkin ollut – mikä oli ilo huomata – mutta valitsin kolme erilaista. Koti, työ ja rakkaus, materiaa ja henkisempää toivetta. Ja kun nyt taikapölyssä kieriskeltiin, niin ripottelin sivulle hileitäkin. Arvelen, että niitä löytyy kohta kaikkialta kotoa.

Muistan jo alaikäisenä haaveilleeni, että olisipa koti, jossa jokainen huone olisi maalattu eri väriseksi. Silloin saatoin kuvitella, että kaikki huonekalutkin toistaisivat seinien värimaailmaa, mutta ihan niin pitkälle en ole vielä mennyt. Mutta värikkäät seinät, jokapäiväinen iloni!

23. päivänä kerättiin sivulle tietynvärisiä asioita. Minä valitsin keltaisen. Ah nuo kantarellit!

24. päivänä piti liimailla pääsiäiskarkkien papereita. Mutta kun en ollut syönyt ainuttakaan! Koska tein sivun tänään, pystyin liimaamaan sivulle tuollaisen minisuklaamunan foliokääreen – sain nimittäin tänään vähän pääsiäissuklaata lahjaksi. Ja tajusin, että joitain pääsiäisnamuja sain jo viime viikolla, mutta olin laittanut ne talteen – niin, pääsiäistä varten. Enkä enää muistanut, että sellaisiakin herkkuja olisi ollut. Turhaa suklaattomuuskärvistelyä siis!

25. päivänä en viitsinyt tuhertaa tulostimen kanssa, vaan kirjoitin Norsiksen listan omin pikku kätösin. Olin eilen miltei koko päivän kotona lepäämässä alkavaa flunssaani pois, joten päivän hurjin reissu oli käynti ruokakaupassa. En oikeastaan muista, hymyilikö kaupan kassaneiti, mutta toivon niin – eli rasti tuli. Keltaisella autolla en itse liikkunut minnekään, mutta koska talouteemme sellainen kuuluu ja Darling ajeli sillä, ruksin asian päivääni kuuluvaksi.

Tänään: Mikä tänään ärsyttää? Kun tein sivua, ajattelin, että eipä juuri mikään, tämähän on tosi hyvä päivä. Myöhemmin kehitin suuren ärtymyksen karttoihin ja sijainteihin liittyen, myös tietokoneen omaa elämäänsä viettävä kello sai verenpaineen kohahtamaan korkeammaksi.

Mutta oikeasti nuo Tampereen yliopiston nettisivut! Yritin ihanvaannopsaan etsiä a) historian laitoksen yhteystiedot ja b) ainejärjestö Patinan sähköpostilistan osoitteen. Ei ollut yksinkertaista, ei. Tuli sellainen olo, että minun valmistumisestani lienee ikuisuus, kun en tajua näistä nettisivuista enää yhtään mitään. Tiedekunnat ovat uudistuneet joiksikin ihan muiksi kuin silloin muinoin, ja sain käyttää arvaus- ja päättelykykyäni kunnioitettavan määrän ennen kuin lopulta löysin etsimäni. Ehkä pitäisi olla vihkiytyneempi nykyiseen yliopistomaailmaan, jos mielisi pärjätä noilla sivuilla. Terv. nimim. Valmistuin vuonna 2006.

Kirjoittamattomuus kestoärsyttää. Fiktion kirjoittaminen on tökkinyt jo useamman viikon, ja vaikka osin voinkin vedota yleiseen laiskuuteeni ja välttelymetodiini, kyse on jostain muustakin. Ehkä tauon tarpeesta, en tiedä. Yritän iloita satunnaisista päiväkirjamerkinnöistäni, kolumneistani ja blogiteksteistäni paremman puutteessa.

 

Mutta silti: ei tämä päivä mitenkään erityisen ärsyttävä ole ollut. Oikeastaan päinvastoin. Tänään on tapahtunut paljon hyviä asioita. Aurinko paistoi, sain kirjoittajaryhmältäni upean kevätpaketin, söin järjettömän hyvää porkkanakakkua, olen terveempi kuin eilen, kävin oikein hyvän palautekeskustelun, opin taas uutta kirjoittajien ohjaamisesta, näin pari hilpeää kissavideota… Niin, näköjään vaikeaa olla tyystin negatiivinen.

Muistikirjamaaliskuu, 20. päivä

Kirjoita postikortti, muistikirjamaaliskuun tehtävä kehotti. Ei tarvinnut pitkään miettiä vastaanottajaa. Purevassa viimassa kävellessä kevätkaipuu vain voimistui.

Muistikirjamaaliskuu, 19. päivä

Mitä näit tänään, kysyttiin muistikirjamaaliskuussa. Vaikka mitä – enimmäkseen arkisia asioita, mutta vähän muutakin. Osa siitä luetteloitui päivän sivuun, jonka tein kevyin ottein.

15-16-17-18

Viikonloppu meni koulutuksessa ja elpyessä, mutta tänään jaksoinkin kiriä neljän päivän sivut kokoon. Sivuideat ovat olleen hautumassa mielessä, sillä tietenkin kävin joka päivä katsomassa päivän tehtävän ja ihastelemassa muiden sivuja.

Viidentenätoista päivänä pyydettiin ostoslistoja. En löytänyt heti kuin yhden, ja se saikin riittää. Hain viikko sitten lounaseväitä kirjailijalle ja muusikolle, ja kirjasin sitä varten toiveita muistiin.

Kuudennentoista päivän tehtävä oli kertoa tunnustus tai paljastus itsestä. Tuossapa se: kaipaan teatterin tekemistä. Lavalla olemista, vuorosanojen opettelua, roolien sisäistämistä, ryhmässä tekemistä, teatterin tuoksua, kontaktin hakemista, yhteishenkeä, enskaripaniikkia, ideointia, kohtauksien uudelleen ja uudelleen hinkkaamista, paloa.

Päivä 17: plussia ja miinuksia vapaavalintaisesta aiheesta. Minä valitsin mekot ja hameet, ja plussasin ja miinustin nopeasti fiilispohjalta.

Tänään tehtävänantona oli valita kiinnostava lehtileike. Koska en ole tänään lukenut kuin Hesarin, päätin, että sieltä se on löydyttävä. Huomasin aamulla syventyväni nakkikioskijuttuun suorastaan yllättävällä antumuksella, joten this is it. Mukavaa hämmästyttää itsensä – en ehkä olisi osannut ennustaa, että mm. makkaraperunoista kertova juttu saisi näin herpaantumattoman tarkkaavaisuuteni osakseen. Jutussa kerrottiin myös eri grillien suosikkiannokset. Mahtavaa! Seuraus: kyllä tästä jonnekin grillille pitäisi lähteä. Ehkä jo ensi viikonloppuna.

Nähty: aurinko

Niin kirkas, että taivas tummui kuvassa.

Kevät.