Avainsana-arkisto: itse tein

Kurkiparvia kotona

Kurki, origamiklassikko. Yritin vuosia sitten opetella taittelemaan noita paperilintuja, mutta en tajunnut. En vain tajunnut, vaikka tuijotin ohjetta ja nysväsin taitoksia ja aivoni kiehuivat vaihekuvien äärellä. En ymmärtänyt, miten kurjen taitteleminen voi olla niin vaikeaa. Sain tehtyä epämääräisiä neliöitä, joiden taitokset olivat murtuneet ja muhjaantuneet hikisten sormieni voimasta.

Ehkä se oli Ravintola X, jossa Rakel Liekin ravintolaan tehtiin origamikurjista somisteita. Ehkä oivalsin, että jos  käsikirjoitukseni päähenkilö osaa taitella origamikurjen, minunkin pitäisi. Ehkä joululomalla oli vain riittävästi aikaa ja energiaa oppia jotain uutta. Yhtä kaikki ryhdyin googlaamaan. Kuvalliset taitteluohjeet eivät edelleenkään avautuneet, jäin aina tiettyyn kohtaan jumiin. Mutta sitten löysin videon, jossa taitokset tehdään kaikessa rauhassa ja jokainen vaihe näytetään. Valaistuminen!

IMG_4529IMG_4531

Ensimmäisenä iltana valmistui kymmenen kurkea. Ihan vain siitä ilosta, että ymmärsin, miten! Kurjille myös löytyi luonteva paikka kynttiläkruunusta. Tähän asti sen koristeena oli roikkunut piparisydämiä. Jouluista, kyllä, mutta ne piparit laitettiin paikoilleen jouluna 2012… Fakta: piparkakun väri haalistuu melko paljon, jos se roikkuu katossa pari vuotta.

IMG_4534

Mutta eihän kymmenen riitä. Kun on opittu uusi taito, sitähän pitää käyttää! Opin taitokset ulkoa nopeasti, joten videota ei tarvinnut tuijotella montaa kertaa. Jaoin 10 x 10 cm:n kokoiset origamipaperit neljään osaan ja aloin taitella pikkukurkia. Suorastaan meditatiivista puuhaa. Ihanaa. (Ja samalla pystyi katsomaan Mad Meniä.)

IMG_4536

Japanilaisen uskomuksen mukaan kurki on pyhä olento, ja jos vuoden aikana taittelee tuhat origamikurkea, saa toivoa jotain kurjelta. Toisten tarinoiden mukaan luvassa on loputtomasti hyvää onnea, terveyttä ja pitkä elämä. Tuhanteen kurkeen minulla on vielä matkaa, mutta yhden vapaan viikonlopun aikana valmistui kymmeniä kurkia.

Pikkukurjet kokosin mobileksi työhuoneeseen, vierassängyn ylle.

IMG_4541IMG_4542

Siellä ne nyt liihottavat. Toivottavasti ne tuovat hyviä yöunia vieraillemme.

Mainokset

Teekalenteribonus

/home/wpcom/public_html/wp-content/blogs.dir/ae3/38163753/files/2014/12/img_2279.jpg

Laitoin nämä sievät pikkuiset Kusmin teepurnukat talteen, koska – no, en vain malttanut laittaa metallinkeräykseen. Sitten sain idean. Luultavasti näin valokuvan, luin blogista tai huomasin jonkun facebook-päivityksen.

Aloin kerätä kynttilänpätkiä ja -jämiä. Googlasin ohjeita ja kieputin kalastajanlankaa nelinkertaiseksi. Lopulta sulatin kynttilänjämät vesihauteessa, ankkuroin sydänlangat metallilangalla ja valoin teepurnukoihin kynttilät.

/home/wpcom/public_html/wp-content/blogs.dir/ae3/38163753/files/2014/12/img_2280.jpg

Hämmästyttävää kyllä, aikaa ei mennyt kuin reilu tunti kaikessa rauhassa puuhastellessa, ja melko strömsöläisissä tunnelmissa pysyttiin. Lopputulos on vallan soma, ja eiköhän näitä polttaakin malta. Sillä ainahan voi valaa uudet kynttilät.

/home/wpcom/public_html/wp-content/blogs.dir/ae3/38163753/files/2014/12/img_2283.jpg

Hyvää uutta vuotta!
Lämmittäviä teekupposellisia, rauhallisia teehetkiä, uusia elämyksiä ja nautintoja!


Teekalenteri, 21. päivä

Mistä tietää, että teeintoilu on mennyt liian pitkälle? En tiedä, sillä minusta ei ole ollenkaan liioiteltua hankkia asiallisesti kuvioitua kangasta. Löysin Designers Guildin teekuppikankaan jo vuosia sitten Tampereen Eurokankaan palalaarista, ja tietenkin se piti napata mukaan. Kangas koristi ensin olohuoneen seinää, sitten se hautautui kaappiin ja viime vuonna muokkautui mekoksi. Sitä ennen olin jo leikellyt kankaasta mm. suojapussin iPadille.

IMG_4471

Kyllähän ihmiselle teekuppimekko pitää olla! Kangas on sen verran tukevaa, että se lienee ajateltu sisustuskankaaksi, mutta eipä ole ensimmäinen kerta, kun verhoilukankaaseen pukeudun. Yleensä en välitä valkoisista vaatteista, mutta tämä mekkonen on harvoja poikkeustapauksia.

Kaavat on muokattu Joka tyypin kaavakirjasta, yläosan kaavaa kun soveltelee, niin hyviä mekkoja syntyy. Silittämiseen en sen sijaan ole vieläkään saanut inspiraatiota. Ryppyisyys on uusi musta, jos minulta kysytään.

Mainittakoon, etten toistaiseksi ole läikyttänyt mekolle pisaraakaan teetä.


Kulttuuritädin kirjallinen tuotanto

Sibeliuksen päivä ei ole enää ennallaan. Hienoa, että suurelle säveltäjälle liputetaan, mutta samana päivänä sopii liputtaa myös eräälle toiselle tärkeälle henkilölle: pikkuiselle veljenpojalleni.

Minusta tuli täti joulukuussa, enkä voisi olla onnellisempi ja iloisempi. Pikkumies on kerrassaan hurmaava – ja tietenkin jo nyt maailman viisain ja hauskin lapsi. (Sanokaa mitä sanotte, minusta vauva nauroi jutuilleni jo parin viikon ikäisenä. Aion pitää kiinni tästä tarinasta.)

Olen ristinyt itseni kulttuuritädiksi, ja nimikkeen tuoma vastuu ei antanut juurikaan vaihtoehtoja ristiäislahjaksi. Kirja. Ehdottomasti. Arvelin kuitenkin, että tässä vaiheessa kannattaa keskittyä pureskeltavuuteen, joten hylkäsin perinteisen sanataiteen ja paperinmaun. Ompelukone on ystävä, ja muutaman tunnin surruttelun jälkeen pehmeäkantinen ja -sivuinen teos oli valmis paketoitavaksi.

20140214-231130.jpg

20140214-231140.jpg

20140214-231219.jpg

20140214-231152.jpg

20140214-231205.jpg

20140214-231229.jpg

20140214-231253.jpg

20140214-231243.jpg

Koetin koota pesunkestävään pehmokirjaan värejä ja muotoja, vähän erilaisia pintojakin. Mukana on myös tilkku vanhasta lempipaidastani, ehkä joskus lapselle sitten kerrotaan, missä kaikkialla täti on hipannut kyseinen paita yllään. Ja on kirjassa myös tilkku samaa kangasta, josta tehty mekko tädillä oli lapsen ristiäisissä.

Tarinoita kirjasta toivottavasti löytyy, ja yhden version veljeni jo kehittelikin. Epäilen, ettei se jää viimeiseksi…

20140214-232113.jpg

Isä ja poika ja lukutuokio. Kaunis näky.


Että hän voisi käyttää korkokenkiä pidempään

Joulupukin pikku apulaiset keräävät kaikenlaisia merkkejä lahjottavien mahdollisista toiveista. Eräs ystävä meni hihkaisemaan joulupukin nimen neulottuja nilkkaimia esittävän kuvan kohdalla. Hihkaisu johti ajatukseen, ajatus tekoon ja lopulta joululahjaan.

Kyseisen nilkkainkuvan ohje oli englanninkielinen ja maksullinen, mikä esti minua totuttamasta kuvan nilkkaimia sellaisenaan. Mutta tilanne kannusti googlaamaan muita nilkkainohjeita ja lopulta luomaan oman toteutuksen.

20131220-214420.jpg

Marikan nappinilkkaimet
Malli: oma, valepalmikko poimittu Rinsessa-neuleohjeesta (Ulla 03/06)
Puikot: 5,5
Lanka: Novita Sävy 100 g (yksi kerä)
Lisäksi 14 nappia

Neuloin nilkkaimet tasona, eli napit eivät ole vain koristeet, niillä oikeasti kiinnitetään nilkkainten reunat. Toisessa nilkaimessa valepalmikkoon syntyvät reiät käyvät napinlävistä, toiseen virkkasin nappilistan. Oikeaoppisesti näihin olisi kai kuulunut se kengän pohjan kautta kulkeva lenkki, mutta siinä kohden käytännöllisyys lipui kauneuden edelle. Lenkkihän likaantuisi heti!

20131220-215454.jpg

Jospa Marikan kauniit kengät (kyllä, monikko, olen nähnyt naisen kaunotarkokoelman!) saisivat hivenen lisää käyttöpäiviä näiden avulla. Sitä toivoo tämä joulupukki.


Neljäkymmentä grammaa aurinkoa

Kun lanka houkuttaa ja kutsuu ja lupaa pehmeämpää elämää, kutsuun on helppo vastata. Vaikkei oikeastaan tietäisi, mitä langasta tekee, mihin se edes riittäisi. Jonain talvisena päivänä (oliko se jo viime vuoden puolella?) poimin lankakaupan korista kaksi kepeää kerää toiveikkaan oranssinkeltaista lankaa ja ajattelin, että kyllä näistä jotain. Vaikka huivi. Myyjä antoi ymmärtää, että saahan noista ainakin lyhyen huivin, mutta onneksi en poiminut enempää lankaa mukaani.

Selasin käsityölehtiä ja -kirjoja, ja lopulta muokkasin mallista omani. Sillä tavalla simppelin, ettei tarvitsisi tuijottaa ohjeita koko ajan. Sillä tavalla vaihtelevan, että jaksaisin neuloa. Pelkän oikean neulominen pitkän aikaa on painajainen, sellainen neule ei valmistu ikinä. Päätin tehdä tuubihuivin, jonka saisi useamman kerran kaulan ympäri.

20131209-130140.jpg

Aurinkohuivi
Malli: oma
Lanka: Anisia (76% kid mohair, 24% polyamid), 40g (alle kaksi kerää)
Puikot: 5

20131209-130500.jpg

Kesällähän huivi jo valmistui, kuvaaminenkin muistui mieleen (oi nuo vihreät puut ja sininen taivas!), mutta postaaminen onkin jäänyt… Ehkä tätä aurinkoa tarvitaan erityisesti juuri nyt.

Huivi on ollut mainio matkaneule. Kevyt ja helppo ja kaunis. Puikot ovat kilisseet paitsi kotona myös Forssaan menevässä bussissa, kirjallisuusterapiaopintojen luennolla, Riihimäen ja Lahden väliä kulkevassa paikallisjunassa ja matkoilla Hämeenlinnaan. Ainakin.

20131209-130935.jpg

Kolmesti kaulan ympäri se menee, helposti. Neule on venyväistä, jo nyt se on pidempi ja kapeampi kuin valmistuttuaan. Mutta yhä niin pehmeää. Koska lanka on kovin ohukaista, huomaan varovani huivia vähän liikaakin. Käyttämistä varten se on tehty!

20131209-131156.jpg

Kymmenen gramman lankanöttönen hehkuu valmiina muotoutumaan neuleeksi. Mitähän loppulangasta voisi saada?

Mutta valmis huivi, se taitaa olla hyvää matkaseuraa. Ainakaan se ei vaadi isoa tilaa.

20131209-131427.jpg


Kissa ja hiiri

Vanha sanonta kissasta ja hiiristä ja pöydästä sai uuden muodon, kun perheeseemme saapui uusi jäsen. Maukas, voisi nokkelampi sanoa – sen verran monta miau-muunnelmaa tulokkaan kidasta on jo kuultu.

Viikko sitten seniori-ikäinen löytökissaherra tuotiin uuteen kotiinsa, ja Onnentassussa Pastoriksi nimetty katti alkoi ottaa uusia asuinneliöitään haltuun. Kissaperheelliset ystävät ihmettelivät herran rohkeutta – ei tietoakaan sängyn alla majailusta tai muusta arkailusta. Mau, sanoi Pastori ja asettui taloksi.

Ensimmäinen virikelelu oli palloksi rutistettu paperi, ja se tuntui kelpaavan mainiosti. Kyllä yli kymmenvuotiaaksi arvioitu kissa leikkii, ja vauhdikkaasti leikkiikin! Nopeasti alkoi tuntua, että kai sitä muutakin voisi lattialla lojua. Joten…

20130914-180349.jpg

Pieni nöttönen puuvillalankaa, virkkuukoukku ja alle tunti aikaa. Ohje omasta päästä, täyte vanhasta lakanasta.

20130914-180547.jpg

Hiiri sai riemastuneen vaataanoton, ja kissan kynnet tarttuvat sen turkkiin paremmin kuin paperiin. Pöydälle hiiri pääsi vain kuvausten ajaksi, kissa ei edes silloin.

20130914-180735.jpg

Pocket Muse -sanataideoppaassa on sivu, jolla luetellaan kirjailijoita, joilla oli kissa. Lopulta kysytään: olisiko sinunkin aika hankkia kissa? Näköjään oli. Onko muusan tehtävä turhan raskas pienen kissan harteille, se selviää myöhemmin. Mutta jotain perin kotoista siinä on, että kotona tassuttelee eläin.

Pastori tietää ainakin sen, että ympäristön tarkkaileminen on tärkeää. Kissoille ja kirjoittajille.

20130914-181238.jpg

Mau.


%d bloggers like this: