Tee-se-itse-häämekko

Tahtomismekko. Morsiuspuku. Vihkivaate. Hääpuku.

Kesäkuussa mietin, että voisin mennä naimisiin vintagemekossa. Jos löytyisi joku kiva, joka ei maksa tolkuttomasti. Sellainen, jota voisi käyttää myöhemminkin. Minä ja rakkaani olimme päättäneet avioitua maistraatissa kaikessa hiljaisuudessa – emme kertoneet asiasta etukäteen kuin yhdelle ihmiselle. Hääpäivä oli sovittu heinäkuulle, joten ihan mahdottoman pitkää etsimisaikaa minulla ei ollut.

Selasin tamperelaisten vintagekauppojen nettisivuja puolilaiskasti, kävin parilla kirpparilla enkä löytänyt mitään sopivaa. En edes tiennyt tarkkaan, mitä etsin – sen tiesin, etten halua ns. perinteistä hääpukua, en laahuksia, huntuja, merenneitoleikkauksia tai olkaimettomia yläosia, kiiltävänvalkoisesta kankaasta puhumattakaan. Ei mitään liian hääpukua kirkuvaa. En oikeastaan ajatellut, että mekko olisi valkoinen ollenkaan, koska luultavasti en löytäisi monet epämääräiset kriteerini täyttävää valkoista vaatetta mistään. Halusin jotain juhlavaa, jotain tavallisesta poikkeavaa – ja kuitenkin rentoa. Mekon piti palvella paitsi häämekkona myös matkamekkona, olimmehan lähdössä reissuun heti vihkimisen jälkeen.

Suvi-Fintage-tapahtumassa hypistelin jo pitkähihaista ja nilkkapituista samettimekkoa, jossa oli kukkia mustalla pohjalla. Onneksi tulin järkiini jo ennen sovittamista – olisin paahtunut mekkooni!

Heinäkuun alussa päätin, että kyllähän mekon voi itsekin tehdä. Päähäni pälkähti kuva valkoisesta mekosta, jossa on punaista koristeena. Pian piirsin muistikirjaani tämän:

IMG_1622

Samana päivänä hain Eurokankaasta valkoista kangasta, materiaalina minulle tuntematon sataprosenttinen rami. Halusin luonnonkuitua, mutta pellavat olivat hivenen liian ohkaisia. Rami vaikutti juuri sopivalta.

Seuraavana päivänä luonnoksen piirtämisestä olin ommellut mekon valmiiksi. Kaavana käytin samaa kuin aina mekoissani: yläosan kaava Joka tyypin kaavakirjasta, johon olen tehnyt omat muokkaukseni selän nyöritystä varten. Kaava on helppo. Nyörilenkkien asettelu vie vähän aikaa, mutta muuten malli on kohtuullisen sutjakka ommella. Taakse pujotin jo kaapissa odotelleen punaisen satiininauhan.

Sitten alkoi jännittävämpi vaihe: kirjonta. Edellisestä kerrasta oli aikaa, mutta luotin, että kyllä minä nyt pari peruspistoa muistan. Tein jopa koetilkun, mikä on minulle täysin poikkeuksellista.

Joitain vuosia sitten ostin riihimäkeläisestä käsityökaupasta vihkosen, jossa oli kankaaseen silitettäviä kirjontakuvioita. Olin monta kertaa miettinyt, milloin vihkon kuvat pääsisivät käyttöön. Nyt oli aika.

Valitsin pari kuviota: toisen mekon miehustaan, toisen helmaan reiden kohdalle. Helman, hihansuut ja kaula-aukon päätin tehdä vapaalla kädellä. Alun perin ajattelin, että kuvioita olisi voinut olla enemmänkin, osa selkäpuolella, mutta työn edetessä aloin hillitä itseäni. Vähemmänkin riittää.

fullsizeoutput_639

Miehustaan pistelin kukkia ja kaksi lintusta. Alemmas helmaan tein kukkia. Silityskuviot käyttäytyvät hyvin: väri irtosi ongelmitta eikä suttuja tullut. Enkä polttanut kangasta!

IMG_1513

Vapaalla kädellä kirjotut reunukset näyttävät helmassa tältä:

IMG_1515

Alemmankaltaisilla ketjupistoilla koristin myös kaula-aukon, ylemmällä ”lehtiköynnöksellä” hihansuut.

Halusin nimikoida työn jollain tapaa. Niinpä kirjoin helmapäärmeeseen nurjalle puolelle nimikirjaimemme ja hääpäivän. Se kirjonta ei näy mekkoa käytettäessä.

fullsizeoutput_638

Päiväkirjaan kirjoitin 11.7.2018: Luulenpa, että sain hääpukuni tänään valmiiksi.

Pidän materiaalista kovasti: se rypistyy pellavan tavoin eikä ole täysin tasaista pinnaltaan. En silittänyt mekkoa missään vaiheessa, sen kuuluukin olla vähän ryppyinen.

IMG_1603

Nämä mekkokuvat eivät ole ehkä edustavimmat, mutta syyttäkäämme siitä tuoretta rouvaa, joka pyysi miestään ottamaan muutaman asukuvan pienten hääjuhlien jälkeen illalla. Tässä vaiheessa rouva oli jo hikoillut mekossaan tuntitolkulla ja kärsi vatsakivuista – eikä silti malttanut olla puhumatta kuvaamisen aikana. Pahoittelen, että olen poistanut hillittömimmät ilmeet ja suunmutristukset! Maailma ei ole menettänyt minussa supermallia.

Morsiuspuku on ollut ylläni kahdesti: ensin vihkipäivänä, sitten reilua viikkoa myöhemmin pidetyissä pienissä hääjuhlissa. Nyt se roikkuu henkarilla pestynä ja puhtaana – mutta mitä sille seuraavaksi tekisi? Voisiko siihen suhtautua ensi kesänä kuin mihin tahansa kesämekkoon ja kiskaista ylleen, vai pitäisikö se värjätä (ja miten kirjonnat siihen suhtautuvat)? Helmaa lyhentämällä tulisi ihan eri ilme, mutta sitten menettäisin osan kirjonnoista.

Jään pohtimaan.

Mainokset

Kurkiparvia kotona

Kurki, origamiklassikko. Yritin vuosia sitten opetella taittelemaan noita paperilintuja, mutta en tajunnut. En vain tajunnut, vaikka tuijotin ohjetta ja nysväsin taitoksia ja aivoni kiehuivat vaihekuvien äärellä. En ymmärtänyt, miten kurjen taitteleminen voi olla niin vaikeaa. Sain tehtyä epämääräisiä neliöitä, joiden taitokset olivat murtuneet ja muhjaantuneet hikisten sormieni voimasta.

Ehkä se oli Ravintola X, jossa Rakel Liekin ravintolaan tehtiin origamikurjista somisteita. Ehkä oivalsin, että jos  käsikirjoitukseni päähenkilö osaa taitella origamikurjen, minunkin pitäisi. Ehkä joululomalla oli vain riittävästi aikaa ja energiaa oppia jotain uutta. Yhtä kaikki ryhdyin googlaamaan. Kuvalliset taitteluohjeet eivät edelleenkään avautuneet, jäin aina tiettyyn kohtaan jumiin. Mutta sitten löysin videon, jossa taitokset tehdään kaikessa rauhassa ja jokainen vaihe näytetään. Valaistuminen!

IMG_4529IMG_4531

Ensimmäisenä iltana valmistui kymmenen kurkea. Ihan vain siitä ilosta, että ymmärsin, miten! Kurjille myös löytyi luonteva paikka kynttiläkruunusta. Tähän asti sen koristeena oli roikkunut piparisydämiä. Jouluista, kyllä, mutta ne piparit laitettiin paikoilleen jouluna 2012… Fakta: piparkakun väri haalistuu melko paljon, jos se roikkuu katossa pari vuotta.

IMG_4534

Mutta eihän kymmenen riitä. Kun on opittu uusi taito, sitähän pitää käyttää! Opin taitokset ulkoa nopeasti, joten videota ei tarvinnut tuijotella montaa kertaa. Jaoin 10 x 10 cm:n kokoiset origamipaperit neljään osaan ja aloin taitella pikkukurkia. Suorastaan meditatiivista puuhaa. Ihanaa. (Ja samalla pystyi katsomaan Mad Meniä.)

IMG_4536

Japanilaisen uskomuksen mukaan kurki on pyhä olento, ja jos vuoden aikana taittelee tuhat origamikurkea, saa toivoa jotain kurjelta. Toisten tarinoiden mukaan luvassa on loputtomasti hyvää onnea, terveyttä ja pitkä elämä. Tuhanteen kurkeen minulla on vielä matkaa, mutta yhden vapaan viikonlopun aikana valmistui kymmeniä kurkia.

Pikkukurjet kokosin mobileksi työhuoneeseen, vierassängyn ylle.

IMG_4541IMG_4542

Siellä ne nyt liihottavat. Toivottavasti ne tuovat hyviä yöunia vieraillemme.

Teekalenteribonus

/home/wpcom/public_html/wp-content/blogs.dir/ae3/38163753/files/2014/12/img_2279.jpg

Laitoin nämä sievät pikkuiset Kusmin teepurnukat talteen, koska – no, en vain malttanut laittaa metallinkeräykseen. Sitten sain idean. Luultavasti näin valokuvan, luin blogista tai huomasin jonkun facebook-päivityksen.

Aloin kerätä kynttilänpätkiä ja -jämiä. Googlasin ohjeita ja kieputin kalastajanlankaa nelinkertaiseksi. Lopulta sulatin kynttilänjämät vesihauteessa, ankkuroin sydänlangat metallilangalla ja valoin teepurnukoihin kynttilät.

/home/wpcom/public_html/wp-content/blogs.dir/ae3/38163753/files/2014/12/img_2280.jpg

Hämmästyttävää kyllä, aikaa ei mennyt kuin reilu tunti kaikessa rauhassa puuhastellessa, ja melko strömsöläisissä tunnelmissa pysyttiin. Lopputulos on vallan soma, ja eiköhän näitä polttaakin malta. Sillä ainahan voi valaa uudet kynttilät.

/home/wpcom/public_html/wp-content/blogs.dir/ae3/38163753/files/2014/12/img_2283.jpg

Hyvää uutta vuotta!
Lämmittäviä teekupposellisia, rauhallisia teehetkiä, uusia elämyksiä ja nautintoja!

Teekalenteri, 21. päivä

Mistä tietää, että teeintoilu on mennyt liian pitkälle? En tiedä, sillä minusta ei ole ollenkaan liioiteltua hankkia asiallisesti kuvioitua kangasta. Löysin Designers Guildin teekuppikankaan jo vuosia sitten Tampereen Eurokankaan palalaarista, ja tietenkin se piti napata mukaan. Kangas koristi ensin olohuoneen seinää, sitten se hautautui kaappiin ja viime vuonna muokkautui mekoksi. Sitä ennen olin jo leikellyt kankaasta mm. suojapussin iPadille.

IMG_4471

Kyllähän ihmiselle teekuppimekko pitää olla! Kangas on sen verran tukevaa, että se lienee ajateltu sisustuskankaaksi, mutta eipä ole ensimmäinen kerta, kun verhoilukankaaseen pukeudun. Yleensä en välitä valkoisista vaatteista, mutta tämä mekkonen on harvoja poikkeustapauksia.

Kaavat on muokattu Joka tyypin kaavakirjasta, yläosan kaavaa kun soveltelee, niin hyviä mekkoja syntyy. Silittämiseen en sen sijaan ole vieläkään saanut inspiraatiota. Ryppyisyys on uusi musta, jos minulta kysytään.

Mainittakoon, etten toistaiseksi ole läikyttänyt mekolle pisaraakaan teetä.

Kulttuuritädin kirjallinen tuotanto

Sibeliuksen päivä ei ole enää ennallaan. Hienoa, että suurelle säveltäjälle liputetaan, mutta samana päivänä sopii liputtaa myös eräälle toiselle tärkeälle henkilölle: pikkuiselle veljenpojalleni.

Minusta tuli täti joulukuussa, enkä voisi olla onnellisempi ja iloisempi. Pikkumies on kerrassaan hurmaava – ja tietenkin jo nyt maailman viisain ja hauskin lapsi. (Sanokaa mitä sanotte, minusta vauva nauroi jutuilleni jo parin viikon ikäisenä. Aion pitää kiinni tästä tarinasta.)

Olen ristinyt itseni kulttuuritädiksi, ja nimikkeen tuoma vastuu ei antanut juurikaan vaihtoehtoja ristiäislahjaksi. Kirja. Ehdottomasti. Arvelin kuitenkin, että tässä vaiheessa kannattaa keskittyä pureskeltavuuteen, joten hylkäsin perinteisen sanataiteen ja paperinmaun. Ompelukone on ystävä, ja muutaman tunnin surruttelun jälkeen pehmeäkantinen ja -sivuinen teos oli valmis paketoitavaksi.

20140214-231130.jpg

20140214-231140.jpg

20140214-231219.jpg

20140214-231152.jpg

20140214-231205.jpg

20140214-231229.jpg

20140214-231253.jpg

20140214-231243.jpg

Koetin koota pesunkestävään pehmokirjaan värejä ja muotoja, vähän erilaisia pintojakin. Mukana on myös tilkku vanhasta lempipaidastani, ehkä joskus lapselle sitten kerrotaan, missä kaikkialla täti on hipannut kyseinen paita yllään. Ja on kirjassa myös tilkku samaa kangasta, josta tehty mekko tädillä oli lapsen ristiäisissä.

Tarinoita kirjasta toivottavasti löytyy, ja yhden version veljeni jo kehittelikin. Epäilen, ettei se jää viimeiseksi…

20140214-232113.jpg

Isä ja poika ja lukutuokio. Kaunis näky.

Että hän voisi käyttää korkokenkiä pidempään

Joulupukin pikku apulaiset keräävät kaikenlaisia merkkejä lahjottavien mahdollisista toiveista. Eräs ystävä meni hihkaisemaan joulupukin nimen neulottuja nilkkaimia esittävän kuvan kohdalla. Hihkaisu johti ajatukseen, ajatus tekoon ja lopulta joululahjaan.

Kyseisen nilkkainkuvan ohje oli englanninkielinen ja maksullinen, mikä esti minua totuttamasta kuvan nilkkaimia sellaisenaan. Mutta tilanne kannusti googlaamaan muita nilkkainohjeita ja lopulta luomaan oman toteutuksen.

20131220-214420.jpg

Marikan nappinilkkaimet
Malli: oma, valepalmikko poimittu Rinsessa-neuleohjeesta (Ulla 03/06)
Puikot: 5,5
Lanka: Novita Sävy 100 g (yksi kerä)
Lisäksi 14 nappia

Neuloin nilkkaimet tasona, eli napit eivät ole vain koristeet, niillä oikeasti kiinnitetään nilkkainten reunat. Toisessa nilkaimessa valepalmikkoon syntyvät reiät käyvät napinlävistä, toiseen virkkasin nappilistan. Oikeaoppisesti näihin olisi kai kuulunut se kengän pohjan kautta kulkeva lenkki, mutta siinä kohden käytännöllisyys lipui kauneuden edelle. Lenkkihän likaantuisi heti!

20131220-215454.jpg

Jospa Marikan kauniit kengät (kyllä, monikko, olen nähnyt naisen kaunotarkokoelman!) saisivat hivenen lisää käyttöpäiviä näiden avulla. Sitä toivoo tämä joulupukki.

Neljäkymmentä grammaa aurinkoa

Kun lanka houkuttaa ja kutsuu ja lupaa pehmeämpää elämää, kutsuun on helppo vastata. Vaikkei oikeastaan tietäisi, mitä langasta tekee, mihin se edes riittäisi. Jonain talvisena päivänä (oliko se jo viime vuoden puolella?) poimin lankakaupan korista kaksi kepeää kerää toiveikkaan oranssinkeltaista lankaa ja ajattelin, että kyllä näistä jotain. Vaikka huivi. Myyjä antoi ymmärtää, että saahan noista ainakin lyhyen huivin, mutta onneksi en poiminut enempää lankaa mukaani.

Selasin käsityölehtiä ja -kirjoja, ja lopulta muokkasin mallista omani. Sillä tavalla simppelin, ettei tarvitsisi tuijottaa ohjeita koko ajan. Sillä tavalla vaihtelevan, että jaksaisin neuloa. Pelkän oikean neulominen pitkän aikaa on painajainen, sellainen neule ei valmistu ikinä. Päätin tehdä tuubihuivin, jonka saisi useamman kerran kaulan ympäri.

20131209-130140.jpg

Aurinkohuivi
Malli: oma
Lanka: Anisia (76% kid mohair, 24% polyamid), 40g (alle kaksi kerää)
Puikot: 5

20131209-130500.jpg

Kesällähän huivi jo valmistui, kuvaaminenkin muistui mieleen (oi nuo vihreät puut ja sininen taivas!), mutta postaaminen onkin jäänyt… Ehkä tätä aurinkoa tarvitaan erityisesti juuri nyt.

Huivi on ollut mainio matkaneule. Kevyt ja helppo ja kaunis. Puikot ovat kilisseet paitsi kotona myös Forssaan menevässä bussissa, kirjallisuusterapiaopintojen luennolla, Riihimäen ja Lahden väliä kulkevassa paikallisjunassa ja matkoilla Hämeenlinnaan. Ainakin.

20131209-130935.jpg

Kolmesti kaulan ympäri se menee, helposti. Neule on venyväistä, jo nyt se on pidempi ja kapeampi kuin valmistuttuaan. Mutta yhä niin pehmeää. Koska lanka on kovin ohukaista, huomaan varovani huivia vähän liikaakin. Käyttämistä varten se on tehty!

20131209-131156.jpg

Kymmenen gramman lankanöttönen hehkuu valmiina muotoutumaan neuleeksi. Mitähän loppulangasta voisi saada?

Mutta valmis huivi, se taitaa olla hyvää matkaseuraa. Ainakaan se ei vaadi isoa tilaa.

20131209-131427.jpg