Kirjoja, kirjailijoita ja 60-lukua

Luvassa kissanhännännostoa ja kulttuurimainostusta.

Perjantaille osuu kolme tapahtumaa, joihin olen tavalla tai toisella sormenjälkeni painanut. Hämeenlinnassa vietetään 28.8. Taiteiden Yötä, jolloin kaupunki on täynnä taide- ja kulttuuritapahtumia. Kirjallisuuden ystävillekin on tarjolla paljon ja kaikenlaista, mutta muina tapahtumanjärjestäjinä vinkkaan, että Kirjan Yössä on aika komea ohjelma. Itsepä suunnittelin. En tänä vuonna kapua itse Vanaja-salin lavalle puhetta johtamaan, vaan otan hyvän paikan katsomosta ja annan muiden puhua viisaita. Sillä mitä muuta voi olla luvassa, kun esiintyjäjoukko on näin hieno: Aleksis Salusjärvi, Miina Supinen, Kirsti Ellilä, Ville-Juhani Sutinen, Elina Hirvonen, Olli Löytty, Minna Lindgren, Reidar Palmgren ja Hannu Väisänen. Kirjan Yö alkaa klo 18 ja päättyy iltayhdeksän aikoihin – tämä yö sopii iltaunisillekin.

Samoihin aikoihin, klo 19 ihan lähistöllä on kirjallista ohjelmaa Sibeliuksen ystäville. Yhdessä Marika Riikosen kanssa toimittamani Sanasinfonia-kokoelman tiimoilta järjestetään toinen Sibelius sanoin ja sävelin -ilta. Tällä kertaa Janneen liittyviä novellejaan ovat lukemassa ainakin Anneli Kanto, Jarkko Martikainen ja Miina Supinen. Kuulijoita hemmotellaan myös elävällä pianomusiikilla, josta vastaa Erkki Korhonen. Marika juontaa, koska minä olen kiinni Vanaja-salissa.

Vapaa pääsy, kaikkiin edellämainittuihin tapahtumiin.

Perjantaina saa myös ensi-iltansa näytelmä, jonka parissa hikoilin viime kesänä. (Hikoilu johtui enemmän helteistä kuin tehtävän tuskallisuudesta, huomautettakoon.)

PuputtiJuliste

Puputin kulmalla tavataan! perustuu riihimäkeläisten 60-luvulla nuoruuttaan eläneiden tarinoihin ja muistoihin. Viime kesänä luin ja tein muistiinpanoja, googlasin 1960-luvun listahittejä ja elokuvia ja vuosilukuja, selasin Riihimäen historiasta kertovia kirjoja ja luin saamiani päiväkirjoja, noita kallisarvoisia aarteita. Kuuntelin Ylen Elävästä arkistosta uutistenlukijan ääntä, kun hän kertoi Kennedyn kuolemasta, tutkin oppikoulun pääsykokeisiin valmentavia vihkosia, katselin vanhoja valokuvia. Ja välillä jututin näitä 60-luvun nuoria, jotka kertoivat mitä mainioimpia tarinoita nuoruudestaan. Näistä aineksista sommittelin näytelmän, joka saa ensi-iltansa tulevana perjantaina 28.8. Riihimäen Nuorisoteatterin esittämänä.

Oliko nuorten elämä toisenlaista 60-luvulla nykypäivään verrattuna? Tietenkin oli. Ja sitten kuitenkin… Jotkut asiat eivät muutu, soi taustalla Beatles tai Haloo Helsinki, oli yllä kellohame tai leggingsit. Suuret kysymykset pysyvät: Kuka olen? Minne olen menossa? Mitä on rakkaus? Mitä haluan elämältäni?

Aika mukava viikko tiedossa. Tältäkö siis tuntuu, kun saa poimia työnsä hedelmiä ihan sylikaupalla, niin, ettei kaikkeen edes mukaan ehdi? ;)

Hämeenlinnan Kirjan yö 2015

Kirjallisuustapahtuman suunnitteleminen on hauskaa. Ohjelma kokoaminen on mm. hauskaa, rasittavaa, innostavaa ja työlästä. Tänä vuonna enimmäkseen innostavaa, huomautettakoon. Ja valmiin ohjelman julkistaminen – se on ihanaa! Eli katsokaapas, tällaista on tiedossa elokuun lopulla Hämeenlinnan Verkatehtaalla. Eikä maksa mitään. Joitain kuluja voi syntyä siitä, että paikalla on myös antikvaarinen kirjatori…

ver_kirjanyo_banner2015

Samaan aikaan on käynnissä Hämeenlinnan Taiteiden Yö, mikä tarkoittaa sitä, että kulttuuriohjelmaa on tarjolla runsaasti ja paljon. Taiteiden Yön ohjelma ei ole vielä valmis, mutta ilmestyy nettisivuille myöhemmin kesällä. Ja kaikkeahan voi tapahtua ihan yllättäenkin.

Kirjan yö on iso kirjallinen kokonaisuus, mutta lukevalle kansalle on ohjelmaa muuallakin kaupungissa. Tiedän jo vinkata, että osa Sanasinfonian novellisteista lukee tekstejään Verka & Sarka -ravintolassa Verkatehtaan alueella Sibeiluksen pianomusiikin kera. Vastaavanlainen tilaisuus järjestettiin helmikuussa Sibeliuksen syntymäkodissa, ja ilta on kerännyt runsaasti kiitosta ainutlaatuisesta tunnelmastaan. Mitähän tällä kertaa tapahtuu?

Kirjallisuustapahtuman järjestäminen – stressistä zeniin

Muistan, kun ryhdyin suunnittelemaan ensimmäistä Kirjan aika -festivaalia Hämeenlinnaan. Oli vuosi 2010 ja olin juuri aloittanut työt kirjallisuuden läänintaiteilijana. En ollut koskaan aikaisemmin järjestänyt kirjallisuustapahtumaa. Koulutuksia kyllä, mutta tämä tuntui erilaiselta. Ja jossain määrin olikin. Hirvitti, jännitti, innostutti.

Hyvä siitä tuli. Ja kun tartuin samaan työhön seuraavana vuonna, ei hirvittänyt enää ihan yhtä paljon. Silti, vielä kolmannellakin kerralla tunsin samaa jännitystä ja epävarmuutta. Saanko hyvän esiintyjäkaartin kokoon? Ovatko keskustelukumppanit toisiaan täydentäviä? Pettääkö aikataulu? Miten muotoilen sisällön? Mistä puheenjohtaja?

Kirjan aika -festivaalin (2010-2012) jälkeen Hämeenlinnassa alettiin elokuun lopulla viettää Taiteiden yötä, jonka yksi osanen on Kirjan yö. Vastasin Kirjan yön ohjelman suunnittelusta viime vuonna ja jatkan työssä tänä vuonna.

Yksi ilta, kolme teemoitettua keskustelua. Vaikka olen tehnyt tämän monta kertaa aikaisemminkin, silti tässä vaiheessa pää on täynnä paitsi innostusta myös kysymyksiä ja pohdintoja. Onko tämä hyvä aihe keskustelulle? Keitä kirjailijoita voisi pyytää esiintymään? Miten aikataulutan projektin? Kuka täydentäisi tätä keskustelua? Mitä tänä vuonna julkaistaan? Onko kirjailija X ollut meillä jo aikaisemmin, entä liippaako aihe Y liian läheltä aiempia aiheita? Mikä kiinnostaisi yleisöä?

Suunnitteluvaihe on palapelin kokoamista. Ääriviivat on annettu ja kokonaiskuvastakin on aavistus, mutta palasetpa ovat muuttuvaisia ja joskus odottamattomissa paikoissa. Kärsivällisyys on hyve, ja plan B:n lisäksi kannattaa miettiä myös plan C, D, E, F, G…

Hahmottelen ohjelmaa paperille, kirjoitan ehkä-nimiä, laadin symbolit, joiden avulla muistan, keneltä on jo kysytty, kenen sähköpostiosoite pitää pyytää, minkä kustantamon ihminen osaa antaa lisätietoja. Listaan keskustelunaiheita tarkentavia kysymyksiä, luonnostelen otsikoita, kirjoitan esittelytekstejä tapahtumasta.

Tapahtuman raamit on nyt luotu. Aiheet mietitty, alustava aikataulukin on mielessä. Mutta mitäpä raameilla, jos sisältö puuttuu? Seuraavaksi alan kysellä esiintyjiä. Olen varma, että tämänkin vuoden Kirjan yöstä tulee hieno. Mutta sitä ennen lähetän vielä monta sähköpostia, odotan ja jännitän vastauksia, selvitän ja kyselen.

Ensimmäisenä vuonna ajattelin, että kauhean stressaavaa puuhaa tämä tällainen. Nyt ajattelen, että mikäs hätä tässä, kaikki tapahtuu ajallaan. Minä teen osani ja katson, mitä tapahtuu. Jos jokin suunnitelma ei toteudu, täytyy vain keksiä uusi. Jos ajatukset menevät sotkuun, kannattaa välillä tehdä jotain ihan muuta. (Ja joka tapauksessa kannattaa tehdä monenlaisia asioita.) Kuten liikkua ja venytellä. Ja hengittää. Kyllä se siitä.

IMG_4660

Kirjan yö 2014

Nyt se on valmis ja julkinen! Hämeenlinnan Kirjan yö 2014!

Olen koonnut Kirjan yön ohjelmaa pitkin kevättä. Miettinyt sopivia keskustelijoita, lähettänyt sähköposteja, kysellyt osoitteita, tehnyt valintoja, lähettänyt lisää sähköposteja, säätänyt aikatauluja, miettinyt taas vähän lisää. Ja kyllä tuntuu hyvältä nyt kertoa teillekin, miten hieno Kirjan yön ohjelmasta tuli!

Ytimessä ovat jälleen teemoitetut keskustelut, joita on tänä vuonna kolme. Keskustelua käydään esseestä, identiteetistä ja ihmisen paikasta ryhmissä. Lisäksi tarjolla on musiikkia, kirjalöytöjä ja monologeja. Tarkempi ohjelma löytyy facebookista ja Verkatehtaan sivuilta.

Kirjan yö on osa Hämeenlinnan Taiteiden yötä, eli paljon muutakin ohjelmaa kaupungissa riittää. Kannattaa siis merkitä kalenteriin perjantai 29.8.2014 ja varata se päivä (tai vähintäänkin ilta) Hämeenlinnalle.

Taiteiden yö, Kirjan yö

Tarkoitus oli eilen mainostaa Hämeenlinnan taiteiden yötä, mutta kiireessä ja epähuomiossa teksti jäi luonnokseksi eikä siis päätynyt luettavaksenne. Ehkä ei kannata tehdä montaa asiaa yhtä aikaa.

Mutta eilinen oli taiteiden ja Hämeenlinnan. Hämeenlinnan taiteiden yö piti sisällään vaikka mitä – soolokeikkoja, työpajoja, kirjailijahaastatteluita, sumeaa shakkia, yhteislaulua, novellikeskustelua, ruokajuhlaa, tanssia, runopuita… Enkä edes osaa luetella kaikkea enkä mitenkään ehtinyt nähdä kuin murusen kaikesta tarjonnasta. Koko ohjelma löytyy Taiteiden yön nettisivuilta. Enkä edes ehtinyt kaikkialle.

20130831-154904.jpg

Taiteiden yön sisälle oli istutettu Kirjan aika-festarin henkinen perillinen, Kirjan yö, jonka ohjelmassa oli Kirjan ajasta tuttuja elementtejä, kuten kirjallisuuskeskusteluita ja lavarunoutta.

Itse vietin iltaa novellien parissa. Nuoren Voiman Liiton Novelli palaa! -hanke saapui Hämeenlinnaan, joten kirjastolla järjestettiin paneelikeskustelu ja novelliklinikka, Verkatehtaalla Prosak-klubi. Kirjailijavieraina olivat Maritta Lintunen ja Jyrki Vainonen, paneelikeskustelussa mukana on myös Kariston kustannuspäällikkö Sanna Vartiainen. Minä hoidin juontopuolen.

On aina ilo kuunnella kirjallisuuden ammattilaisia puhumassa kirjoittamisesta. Poimin kirjailijoiden lauseita papereihini ja hyrisin tyytyväisenä, kun kuulin osuvia tiivistyksiä. Novellia määriteltiin ja mietittiin ja verrattiin romaaniin. Pidin erityisesti ajatuksesta novelli on tilanteen taidetta, kiitos Jyrki Vainoselle tästä kiteytyksestä!

Prosakissa Jyrki Vainonen luki novellinsa Puutarha, ja vaikka teksti oli minulle ennalta tuttu, se tuntui lähes uudelta kuultuna. Miten tunnelma muuttuu, ja tapahtumat saavat omituisen suunnan, miten itselle herää epäilys, että voiko olla, mitä tässä todella tapahtui… Puutarha löytyy vuonna 2007 ilmestyneestä kokoelmasta Lasin läpi. Surrealismin ystävät pitävät Vainosesta – ja eilen kuulin hyviä uutisia: seuraava novellikokoelma on työn alla!

Maritta Lintunen luki osan novellista Naapurukset ja jätti ainakin minut miettimään, mitä novellissa seuraavaksi tapahtuu. Teron hahmo on herkullinen – mies, joka tietää, mitä tahtoo, eikä taida antaa esteiden vaikuttaa. Häikäilemätön ja ovela hahmo. Novelli löytyy kokoelmasta Ovisilmä (2006), jonka taidan joutua hankkimaan käsiini.

20130831-160333.jpg

Kirjailijayhdistys Vana -66 kasvatti rantareitille runopuita, joista ohikulkijat saivat poimia tekstejä mukaansa.

20130831-160543.jpg

Paljon ihmisiä, ystäviä, iloisia ilmeitä, elokuun pehmeää hämärää, innostusta – tällainen tapahtumahan voisi tulla tavaksi.

20130831-160844.jpg

edit: Terhi Rannelan blogissa kertoillaan myös Kirjan yön tunnelmista, klik!