Tietokirjat ovat vallanneet lukupinoni! Se ei ole huono juttu, mutta ehkäpä tällainen piintynyt romaaninlukija on hieman yllättynyt siitä, miten moni kesäkuussa luettu teos kuuluu muuhun kuin fiktiokategoriaan. Luin etenkin esseitä ja matkakertomuksia, ja kaikissa lukemissani tietokirjoissa oli jollain tapaa omakohtainen ote. Sehän sopii.
Merete Mazzarella: Aurinkokissan vuosi. Tammi 2015.
2000-luvun alkupuolella joku (luultavasti Taija Tuominen) suositteli Merete Mazzarellan Silloin en koskaan ole yksin -teosta. Lainasin, luin, ihastuin. Lainasin muutaman muunkin Mazzarellan kirjan, ihastus jatkui. Sitten, jostain syystä, tuli vuosien tauko. Muutama vuosi sitten luin kirjoittamisesta kertovan Elämä sanoiksi -kirjan ja tunnistin tutun äänen.
Mazzarellan tekstistä huokuu lukeneisuus. Hän yhdistelee henkilökohtaista historiaansa, luettua kaunokirjallisuutta, tutkimuksia, kuultuja tarinoita, lähipiirinsäkin elämää – ja tekee sen sulavasti. Aiheet virtaavat, ja vaikkei tekstissä olisi väliotsikoita, kokonaisuus pysyy koossa.
Näin Aurinkokissan vuodessakin. Sen aiheita ovat mm. vanheneminen, rakkaus ja ero sekä valintojen tekeminen. Iän tuomat muutokset, ihmissuhteet ja sairastamiset pohdiskellaan, ja lukiessa tuntuu, kuin olisi saman pöydän äärellä kuuntelemassa juttelua. Mazzarella kertoo ja ihmettelee, päästää lukijan mukaan pohdintoihinsa. Ja aina välillä palataan aurinkoenergialla tassuaan heiluttavaan kissaan, josta näkyy valon määrä ja voima.
Ja hauska yllätys: Mazzarella viittaa kirjassaan erääseen tutkimukseen, jonka kaltaista olen etsinyt oman kirjoitustyöni lähteeksi. Ja sieltä se lähdekirja vain pomppasi tietooni – ja nyt odottaa, että luen tutkimuksen itse. Sattumaa vai Suuri ja Tärkeä Merkki siitä, että kulje oikeaan suuntaan käsikirjoitukseni kanssa?
Viv Groskop: Älä heittäydy junan alle ja muita elämänoppeja venäläisistä klassikoista. Suomentanut Heli Naski. Atena 2019.
Myönnetään, sanapari venäläinen klassikko on hieman pelottava. Jostain syystä ajattelen ensimmäisenä julmetun paksuja romaaneja, vaikka ikisuosikkini Anton Tšehov ja Daniil Harms eivät edusta tätä laitaa, niin klassikkoja kuin ovatkin.
Viv Groskop käsittelee yhtätoista venäläisen kirjallisuuden klassikkoa ja höystää kerrontaa tarinoilla omasta elämästään ja wannabe-venäläisyydestään. Groskop on opiskellut venäjää ja Venäjällä, etsinyt juuriaan ja tuntenut niin vahvaa yhteenkuuluvuutta kuin vierauden tunteita tuossa valtavassa maassa.
Groskop tekee juonitiivistelmiä, tarinoi kirjailijoiden elämänvaiheista, lisää anekdootin jos toisenkin omista kokemuksistaan. Klassikoiden ytimet paketoidaan elämänohjeiden muotoon, todistetaan, että ne toimivat tänäkin päivänä. Kerronta on rentoa. Kuuntelin kirjan äänikirjana, jossa puhutteleva tyyli korostui luultavasti entisestään.
Tein kesäkuussa paljon kävelylenkkejä kuulokkeet korvillani. Älä heittäydy junan alle osoittautui vallan mainioksi kävelyseuraksi, jonka parissa lenkkini saattoivat välillä pidentyä huomattavasti aiotusta. Oli hauskaa innostua kirjoista, joista en olisi luullut innostuvani näin kovasti. Groskop sai minut jopa lainaamaan Ivan Denisovitšin päivän kirjastosta (joskaan en ole vielä avannutkaan sitä, mutta ei nyt puhuta siitä).
Päiviä 