Viikko, johon mahtui paljon tärkeää

Heti alkuun lukuohje: ei kannata lukea otsikon tärkeää Tärkeänä, sellaisena selän kramppisuoraan vetävänä pönötystärkeänä. Vaan merkityksellisenä, erilaisena, muutoksenakin. Viime viikkoa leimasivat muutokset. Panta rhei, kaikki virtaa – siltä nyt todella tuntuukin.

Yksi ajanjakso loppui keskiviikkona, kun läänintaiteilijakauteni päättyi. Neljä vuotta, miten nopeasti se voikaan kulua! Palautin raportin työstäni (ja haluan palata siihen vielä täälläkin), siivosin työhuoneeni, mapitin säästettävät paperit ja jätin avaimen, puhelimen ja tietokoneen pöydälle. Hei hei, punainen työpöytä, hei hei oma työskentelysoppi Verkatehtaalla, hei hei työkaverit.

Noin tyhjä pöytäni ei ole neljään vuoteen ollutkaan. Ja hyvä niin, liian tyhjä pöytä kielii siitä, että mitään ei tapahdu!

Se olisi freelancerelämän aika nyt. Jälleen. Fiilistelin ajatusta torstaina, kun suunnittelin sanataidetunteja hämeenlinnalaisessa Cafe Kaunossa (josta muuten sai huiman hyvää cappuccinoa). Suunnittelin jo artsua kuvasarjaa vaihtelevista työpöydistäni, mutta epäilen, että pidemmän päälle olisi tylsää katsella paperisotkujani erilaisissa ympäristöissä. Ja eiköhän suurin osa työpöytäkuvista kuitenkin tulisi kotityöhuoneelta…

Lauantaina oli merkittävä päivä: esikoisnäytelmäni kantaesitys. Vietin koko päivän Tampereella, ensin ihanan kirjoittajaryhmäni Dieselin kanssa ja sitten ensi-illassa. Tukkateatterin intiimi, noin 40 hengen katsomo oli ihan täynnä. Jännitti! Yritin muistuttaa itselleni, että olen jo osani tehnyt, nyt tämä on muiden käsissä… Mutta jännitti, silti. Ja aivan suotta. Tukkateatteri on tehnyt hyvää työtä näytelmän kanssa. Salla Heikkisen ohjaus toi minulle joitain hauskoja yllätyksiä, ja rooleissa on herkullisuuksia – erityisesti päähenkilön poikaystävä Hemmo (Teemu Mäkinen) näytellään ah niin makoisasti ja paha pomo Ansa (Marika Riikonen) on hurjan hyytävä. Minä julma ihminen olen kirjoittanut päähenkilö Lillin joka kohtaukseen, mikä ei ehkä ole näyttelijön kannalta paras ratkaisu. Mutta Anne Karema kantaa roolin hienosti. alusta loppuun. Ja niin, nyt tekisi mieli luetella kaikki roolit ja näyttelijät ja intoilla jokaisesta!

Pari kertaa mietin katsomossa, että onko ookoo nauraa itse kirjoittamilleen repliikeille, että olipas hauska juttu – mutta nauroin silti. Ja uskon että naurun aiheutti hyvä roolityö eikä pelkkä repliikki…

Sunnuntaina kokoonnuttiin pienimuotoisesti erään kirjaprojektin tiimoilta. Vähän ruokaa ja juomaa, rento tunnelma ja kokemusten vaihtoa ja naurua – hyvä tapa viettää sunnuntaita. Olen vielä hieman taikauskoisen salaperäinen tämän projektin suhteen – kerron kyllä tuonnempana enemmän! Mutta uusi suunta tämäkin.

Kaikkien näiden muutosten ja alkujen ja uutuuksien lisäksi Rooibos muisti minua tunnustuksella:

Kiitos kaunis!
Tunnustukseen ei liity eteenpäinjakamispakkoa, mutta tietenkin tekisi mieleni vinkata swllaisia blogeja, joiden lukemisesta itse nautin. Valinta vain on aina yhtä vaikeaa, ja kieltämättö olen viime aikoina ollut tavallista laiskempi blogilukija, mutta… Terhi Rannelan blogi ilman muuta, samoin Grafomania. Näissä kahdessa blogissa pohditaan kirjailijan työtä kiinnostavasti ja oman kokemuksen kautta. Nämä kaksi blogia täydentävät toisiaan oivallisesti: kun Grafomania on moniääninen, Terhin oma blogi tarkentaa yksilöön, vielä henkilökohtaisempaan.
Torkkuja & nokkosia on uudehko löytöni, jonka kauniit kuvat hivelevät silmiäni. Hyvinvointia, ruokareseptejä, estetiikkaa.
Myös Harmaata arkea on uusi löytö. Käsitöitä ja arkea, huumoriripauksella höystettynä. Me likes.
Things to make and do -blogissa ollaan myös käsitöiden maailmassa, mutta mukaan mahtuu myös kirppiksiä, sisustusta, kirjoja ja muuta elämää. Ah, tyylikkyyttä!

Vuosi 2014, olet jo nyt tarjonnut jännittäviä muutoksia, tapahtumia ja mahdollisuuksia. Mitäs seuraavaksi?

Näytelmä mahtuu flyeriin

…ainakin, jos flyeriin suunnittelija on oivaltanut näytelmästä olennaisen. Ja tässä tapauksessa todellakin on, kuva sopii näytelmään loistavasti!

Olen jo olennaisen äärellä: mikä mekko ylle ensi-iltaan?!

Ensi-ilta! Kantaesitys! Esikoisnäytelmä!

Vuonna 2009 pääsin TeaKin avoimen yliopiston kurssille, jolla kirjoitettiin kokonainen näytelmäteksti. Kurssi kesti reilun vuoden, ja sinä aikana avoimessa yliopistossa opiskelivat myös ohjaajat ja näyttelijät, ja lopuksi nämä kolme kurssia yhdistivät voimansa ja toivat kirjoitetut tekstit näyttämölle joko kokonaan tai osittain, tekstien pituudesta riippuen.

Työstin tuolloin näytelmää, jonka nimeksi lopulta tuli Kaikkeen on aina joku malli. Hieno, hauska, hankala, ärsyttävä, opettavainen, tarpeellinen prosessi. (Normisettiä siis, voisi joku kuitata.) Näyttelijäopiskelijat esittivät KOAJM:sta muutaman kohtauksen, mutta kokonaisuutta en näyttämöllä saanut nähdä.

Myöhemmin lähetin näytelmän tamperelaiseen Tukkateatteriin siellä näyttelevän ystäväni lempeähkön painostuksen alla. Ohjaaja Salla Heikkinen innostui tekstistä sen verran, että kysyi, saisivatko tukkalaiset tehdä sen lukudraamana. Toukokuussa 2012 reading-tilaisuus toteutui (Terhi Rannelan kuvia ja kommentteja täällä) ja tukkateatterilaiset ryhtyivät pohtimaan, olisiko tekstissä ainesta näyttämölle, sopisiko se Tukkateatterin ohjelmaan.

Vierähti reilu vuosi. Syksyllä Salla Heikkinen otti minuun yhteyttä ja kertoi, että kyllä hän nyt todella haluaisi, aikoisi ja ehtisi ohjata tekstini. Mitäpä siinä muuta enää: viimeiset viilaukset tekstiin, sähköpostittelua käytännön asioista ja homma käyntiin.

Ja nyt: kohta se on valmis. Esikoisnäytelmäni Kaikkeen on aina joku malli saa kantaesityksensä Tukkateatterissa 25.1.2014 klo 19. Tuntuu uskomattomalta, mutta kuten huomaatte, uskallan jo huudella päivämäärää julkisesti… Odotan ihan innoissani, millaisen tulkinnan tekstini saa, millaisiksi henkilöt kasvavat. Näytelmäteksti ei ole valmis, kokonainen, ennen kuin se esitetään. Ja nyt on sen aika.

Pidän tällaisista uuden vuoden aloituksista!

Lukemiset numeroiksi

Vuosikatsauksen aika! Hyvä olisi tehdä se laajemmassakin mielessä, mutta aloitetaan nyt edes jollain. Lukemisella, tietenkin.

Aloin pitää lukupäiväkirjaa syksyllä 2011. Minikokoinen muistikirjani täyttyi tänä vuonna ja siirryin uuteen. Edelleenkään en tee kovin syvällisiä tai suuria muistiinpanoja kirjoista. Perustietojen lisäksi kirjoitan pari huomiota – ehkä tunnelmasta, ehkä jostain, mikä ilahdutti tai ärsytti, ehkä sen, mitä kirja toi mieleen. En anna tähtiä tai pisteitä.

Lukupäiväkirjan pitäminen ei ole suuri vaiva, jos muistikirja kulkee aina mukana – luetun kirjan voi merkitä muistiin saman tien. Tänä vuonna onnistuin siitä huolimatta laiskottelemaan: kirjasessa on muutama teos, joista mainitaan vain tekijä ja nimi, ei muuta.

Sisälläni majaileva pieni tilastotieteilijä hinkui koostetta vuoden 2013 lukusaldosta, joten sellainen on blogattava. Ah, mitä tyydytystä ihminen voikaan saada siitä, että luetut kirjat asettuvat siisteiksi numeroiksi, prosenteiksi, vertailtaviksi luvuiksi. Onneksi en osaa tehdä piirakkakaavioita tai muita pylpyröitä…

Vuonna 2013

Luin 78 kirjaa kokonaan. Lukuun eivät sisälly kesken jääneet tai vain osittain selaillut teokset. Mukana eivät ole myöskään käsikirjoitukset.

Eniten kirjoja luin elokuussa, 11 kappaletta. Määrää selittää ainakin se, että aloin valmistautua Turun kirjamessuille. Tammi- ja syyskuu tulevat ihan elokuun kintereillä, kymmenen kirjan kuukausia kumpainenkin.

Vähiten kirjoja luin helmi- ja toukokuussa, kolme teosta per kuukausi.

Luvut eivät tietenkään kerro, miten paljon olen todellisuudessa lukenut missäkin kuussa: merkitsen lukupäiväkirjaani vain päivämäärän, jolloin olen lukenut kirjan loppuun. Jotkut kirjat ovat saattaneet olla kesken jopa kuukausia.

Luettuja sivuja kertyi noin 19 600. Luku on epämääräinen, koska joukossa on kirjoja, joiden sivumäärää en ollut merkinnyt. Päätin tylysti, että sellaisissa kirjoissa oli 200 sivua. Todennäköisesti ei ollut, mutta ei se nyt niin nuukaa ole. Keskimäärin kuitenkin luin noin 250-sivuisia kirjoja, mikä vaikuttaa varsin uskottavalta mitalta kirjavalinnoilleni. Tunnustan, että kavahdan tuhatsivuisia eepoksia – tarinan on oltava todella hyvä, että se kantaa satoja liuskoja.

Pisin lukemani kirja oli Ann-Marie MacDonaldsin Linnuntietä, 851 sivua. Lyhin teos lienee Anneli Kannon Veera Virtanen ja esikoulu, sivunumeroimaton lastenkirja (ei, sille en laskenut 200 sivun likiarvoa).

Olen pitkään ajatellut, että minulla on kamalasti lukemattomia uusia kirjoja, en pysy kartalla siitä, mitä kaikkea mahtavaa juuri nyt kirjoitetaan ja julkaistaan. Mutta kirjanpitoni kertoo muuta.

Luin viime vuonna ylivoimaisesti eniten (68 %) kotimaista, suomenkielistä kirjallisuutta. Käännöskirjallisuus sai tyytyä 32 prosenttiin. Hieman yllättäen 78 % lukemistani teoksista oli julkaistu 2010-luvulla. 19 % putkahti painokoneista 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä, ja vain pari prosenttia aikaisempina vuosikymmeninä. Olipas todella nykykirjallisuuspainotteinen lukuvuosi! Pientä heittoa tässä voi olla – jos vaikkapa 1970-luvun kirja on käännetty suomeksi 2000-luvulla, lukupäiväkirjani mainitsee vain suomennosvuoden. Mutta mikä uuden kirjallisuuden ylivalta!

Luin naisten kirjoittamia kirjoja selvästi enemmän kuin miesten, prosenttiluvut asettuivat 71 – 27. Pari kirjaa sisälsi useiden kirjoittajien tekstejä, niitä en sukupuolikategorioinut. Mielenkiintoista tämäkin, en tee tietoisia sukupuolivalintoja. Muistaakseni viime vuonna kävi samalla tavalla.

Tekstilajeista en tehnyt tarkempaa kartoitusta, niin selkeä ylivalta romaaneilla on. Mutta oli lukusaldossa myös näytelmiä, esseitä, novelleja ja runoja. Etenkin runojen harmitus on helposti se, että en välttämättä lue kokonaista kokoelmaa alusta loppuun, vaan selailen, poimin, aloitan uudelleen alusta – eikä kirja ikinä saa kokonaan luetun merkintää lukupäiväkirjaan, vaikka ehkä jo pitäisi.

Lukupäiväkirjan pitäminen jatkuu. Vielä en ole saanut vuoden ensimmäistä kirjaa loppuun saakka, mutta sivuja on jo ahmittu. Hurjana ollaan: kirja on kirjoitettu 1990-luvulla ja se on käännöskirjallisuutta. Rajat rikki, on se hurja.

Hyvä joulu ruuan tuopi

Loppiainen pyyhkäisee joulun pois ja höynäyttää katseen kohti kevättä – vaikka mikäpä on katsellessa, kun sää on alati keväinen… Tänäänkin kävin kävelyllä lähimetsässä. Keltainen kevättakki ja kumisaappaat, siinäpä oiva varustus. Sieniä ei sentään näkynyt.

Mutta joulu. Hekumoin etukäteen jouluruuilla, ja kyllä niitä sitten syötiinkin. Ylensyömisen Ylenpalttisuuden juhla, todellakin. Tein tänäkin vuonna lanttulaatikon ja perunalaatikon, Darling loihti kaloista ja kirjolohenmädistä herkkuja – ja valmisti itselleen ankkaa. (Maiston pienen palasen ja totesin, että not my piece of duck.) Ja teki coleslaw’ta ja jugurttikastiketta. Paistoin myös kasviskinkukkeemme, seitan-kinkun, josta tuli tänä vuonna aivan erityisen mehevää ja maukasta. Lisäksi etikkaisia punasipulirenkaita Mummin reseptillä – ai miten niin alatte ymmärtää syömisen määrää..? Jälkiruuaksi lime posset, ja tietenkin ennen ja jälkeen ruuan suklaata niin raakaversiona kuin perusfazerina. Ja toffeeta, ihan itse keiteltynä sitäkin. Näin taloutemme epäkokkina havaitsen tehneeni hämmästyttävän määrän ruokaa joulun kunniaksi.

Hyasintin kasvupyrähdys päätyi leikkokukaksi.

Suklaata. Lakua. Suklaata.

Pöytä on katettu.

Itse tehty toffee. Mmmm.

Making of lime posset.

Lohta, siikaa, mätiä.

Red wine, sparkling wine, anyone?

Joulupöydän herkkuja.

Raakasuklaapurkillinen.

Mätitarjoilu.

Seitan.

Glögihetki.

Joulupöydän herkkuja vol 2.

Lime posset ja jälkiruokapeli.

Klassikkopallot.

Hei hei, joulu. Olit jälleen ihanan rauhallinen ja yltäkylläinen ja rento. Nähdään taas joulukuussa. Jo tänä vuonna!

Pesukonemenetelmä kolumnisteille ja kriitikoille

Uusi vuosi, uusi arki. Pääosin täällä lomaillaan vielä, mutta yksi deadline lekotteli keskellä tyhjähköä kalenteria: kolumnivuoro.

Havaitsen kehitelleeni pesukonemenetelmän, joka sopii sekä kirjallisuuskritiikin että kolumnin kirjoittamiseen, mikäli merkkimäärän maksimi liikuskelee 3000 paikkeilla. Ja koska menetelmä on äärimmäisen monimutkainen, nerokas ja haastava (ja toimiva!) haluan tietenkin merkitä sen muistiin. Kuka tietää, ehkä tämä on se juttu, jolla vielä joskus rikastun…

Menetelmän käyttäminen edellyttää sitä, että kolumnille on jo jokin (edes haalea) idea tai arvioitava kirja on luettu huolellisesti (ja siitä on mielellään tehty selkeät muistiinpanot). Huomioi siis, että työskentely on alkanut jo paljon aikaisemmin, osin huomaamattakin. Ajatusten ei silti tarvitse olla täysin jäsentyneitä. Lisäksi tarvitaan pyykkiä, pyykkikone ja lähes kiehuvaa vettä.

1. Lado pyykit pesukoneeseen ja napsauta pesuohjelma päälle.

2. Hauduta kupillinen teetä.

3. Siirry kirjoitusohjelman äärelle ja ryhdy naputtamaan tekstiä. Tarvittaessa huomauta itsellesi, että teet ensimmäistä versiota, eikä sinun tarvitse tässä vaiheessa murehtia liikaa rakennetta tai merkkimäärää eikä varsinkaan otsikointia.

4. Kun pesukone on lopettanut, lähde viipymättä ripustamaan pyykkiä. (Aina parempi, jos sinulla on myös kuivaa pyykkiä viikattavaksi.) Älä suotta ajattele kolumnia / kritiikkiä tänä aikana. Tämä on hyödyllinen tauko, joka tarjoaa kehollesi pientä liikuntaa. Loistavaa, jos viet pyykit ulos tai taloyhtiössä on erillinen kuivaushuone. Tunnetaan tapauksia, joissa tekstin raakaversio on valmis jo tässä vaiheessa (asian tila vaihtelee ja riippuu kirjoittajasta, pesuohjelman pituudesta, ajatusten järjestäytymisasteesta ja pilvipeitteen paksuudesta). Jos ensimmäinen versio on valmis, siirry kohtaan 8.

5. Jos mahdollista, lataa koneeseen toinen pyykkisatsi ja ota seuraava kupillinen teetä.

6. Jatka kirjoittamista pesuohjelman ajan. Tarvittaessa voit googlailla tekstin kannalta olennaisia lisätietoja tai lukea kirjaa vielä kerran, mutta älä nouse tuolilta ryhtyäksesi muihin askareisiin. Pyykkikoneen perusohjelma tuskin jauhaa puoltatoista tuntia kauempaa – kyllä sinä sen ajan voit yhteen tekstiin keskittyä. (Eri asia, jos teksti ns. valmistuu – silloin voit ryhtyä vaikka bloggaamaan.)

7. Kun pesukone on lopettanut, lähde viipymättä ripustamaan pyykkiä. Tässä vaiheessa tekstisi on mitä todennäköisimmin melko valmis, ainakin, jos olet kirjoittanut kolumneja ja kritiikkejä sanomalehtiin ennenkin.

8. Jätä teksti 1-24 tunniksi rauhaan ja tee muita asioita. Voit lopettaa pyykkäämisen.

9. Lue tekstisi uudelleen ja tarkista merkkimäärä. Jos haluat, pyydä kommentit ulkopuoliselta henkilöltä. Itse en kritiikkejä luetuta, mutta kolumnit annan aina Darlingille kommentoitavaksi. Ota mahdollinen palaute vastaan, viilaa sanajärjestyksiä, napsi turhat itsestäänselvyydet ja toistot pois (kyllä, niitä on siellä kuitenkin). Keksi otsikko, kenties väliotsikkokin. Lue vielä läpi, kenties myös ääneen.

10. Lähetä teksti tilaajalle. Pukeudu puhtaisiin vaatteisiin, jos tarpeen.

Terveiset kohdasta 8. Kohta taas ripustamaan.