Lukuviikko, lempiviikkoni!

Lukukeskuksen vuotuinen Lukuviikko on käynnissä paraikaa, ja tänä vuonna se järjestetään virtuaalifestarina. Kuka tahansa voi osallistua lukemalla, tarinoimalla, kertomalla lukuvinkkejä, jakamalla lukukokemuksia. Tapahtuman sivuilla on tehtäviä (opettajat huom!), videoita ja ideoita, somesta löytyy open mic -iltoja ja lukusuosituksia.

Yksi tehtävistä on aina yhtä ilahduttava kirjanselkämysruno. Tällä kertaa innostuin tekemään sen sanataideoppailla:

fullsizeoutput_8bf

Hyvä kaukainen ystävä:

Kuinka kirjoitan romaanin,

kuinka lähestyä puuta?

Tie luovuuteen:

antaumuksella keskeneräinen,

kirjoittamassa.

Vietän lukuviikkoa harva se viikko. Olisi todella omituista olla viikko lukematta. Miten saisin nukahdettua iltaisin ilman kirjaa? Ja miten moni keskustelu jäisi pois tai muuttaisi olennaisesti muotoaan, jos kirjat eivät liittyisi niihin? Lukuviikko on joka viikko, ja se on ihanaa.

Olen ottanut tavaksi käydä silloin tällöin etäkävelyllä ystäväni kanssa. Asumme samassa kaupungissa mutta muutaman kilometrin päässä toisistamme. Teemme kävelylenkkimme kukin suunnallamme, mutta puhumme puhelimessa lenkkimme ajan. Lähes poikkeuksetta puhumme myös kirjoista. Jos olemme sattuneet lukemaan saman kirjan, vertailemme kokemuksiamme, ihmettelemme ja ihailemme tiettyjä kohtia. Jos lukuvalioon on kuulunut ihan eri teoksia, voimme silti puhua niistä. Viimeksi ystäväni kertoi suomentajan oudoista sanavalinnoista ja taivutuksista luettuaan noin 70 vuotta sitten käännetyn romaanin. Osa ilmaisuista kuulosti tahattoman koomiselta ja hihitin ääneen tarpoessani kaupunginosani katuja. Toisinaan ohikulkijat saavat kuunnella tuohtunutta puhinaa, kun jokin luetussa on ärsyttänyt. Tai innostunutta puhetulvaa, kun jokin on vienyt mukanaan täysin.

Lukemisesta ja kirjoittamisesta kerrotaan myös Lukemon Lukuklaani-sivuilla. Siellä minäkin olen, ja puhun mm. siitä, miten minusta tuli kirjailija ja miten Tusina-novellikokoelma sai alkunsa.

Kaikki videot löytyvät osoitteesta https://lukemo.fi/lukuklaanivideot/, jossa voi tutustua myös J.S. Meresmaan, Salla Simukan sekä Kaj Korkea-Ahon ja Ted Forsströmin ajatuksiin. (Ai miksi juuri tämä kirjailijakattaus? Koska meidän tekosiamme löytyy yläkoulujen Lukuklaani-paketeista luokkakirjasarjan verran.)

Entä mitä minä luen juuri nyt? Kuten tapoihini kuuluu, kesken on useampi kirja. Hanna Tuomisen runokokoelma Kaikki vesi kädellä, Katriina Huttusen omakohtainen kertomus Surun istukka, Minna Huotilaisen ja Katri Saarikiven tietokirja Aivot työssä ja Anneli Kannon kirjoittamistyöstä kertova Kirjoittamassa (jonka viimeiset sivut ovat kohta meneillään, vaikka olen yrittänyt säästellä!) nyt ainakin vuorottelevat lukuhetkissäni. Ja taitaa yöpöydällä olla vielä pari muutakin… kuten jo toissakesänä aloitettu Alastalon salissa, krhm. Vielä minä senkin luen loppuun!

Hyvää lukuviikkoa!

Päiväkirja: lukittuja salaisuuksia ja jaettuja kokemuksia (sisältää alekoodin!)

Sunnuntai 5.5.1996

Kello on jo seitsemän illalla, eikä puhelin suostu soimaan. Skeptinen luonne nostaa päätään. Mä alan epäillä itteäni, oonkohän mä antanut oikean numeron. Rentoutuminenkin on itse mahdottomuus. Oli aivan pakko sulkeutua omaan kämppään ja laittaa Beatles soimaan. Nyt mä en voi epäillä kaikkia kilahduksia puhelimen ääneksi, sillä musiikki peittää muun alleen. Mutta mua hermostuttaa. Hienointa on, jos se ei todellakaan soita. Miksei vieläkään?

Ei tän tarttis mennä näin vaikeeksi. Ainakaan näin alussa. Vai oliko kaikki jo tässä?

Tulkaa joku jo hakemaan mua puhelimeen… Olisi hienoo nähdä S huomenna, olis tosiaan. Perkeleellistä!

Tämä on katkelma 17-vuotiaana kirjoittamastani päiväkirjasta. Olin tuossa vaiheessa pitänyt päiväkirjaa lähes kymmenen vuotta. Toisinaan sivuja kertyi päivittäin, välillä kirjoittamisessa oli kuukausien mittaisia taukoja.

Vanhat päiväkirjani herättävät minussa monenlaisia tunteita. Omissa merkinnöissä on toisinaan jotain niin paljasta, niin suodattamatonta, ettei sitä haluaisi kohdata. Olen tuskaillut menneisyyden minäni äärellä: miten olet voinut olla noin hölmö, miten et tuotakaan tajunnut? Nykyisyydessä on helppo huokailla, kun tietää paljon enemmän.

Mutta emmekö lue päiväkirjoja väärin, jos odotamme niiltä syvää viisautta tai selkeyttä? Jos rivit on kirjoitettu hetkessä, kenties tunnemyrskyn vallassa, mikä oikeus meillä jälkikäteen tyyntyneillä ja jo seuraukset tietävillä on vaatia menneisyyden itseltämme rauhallisuutta tai jopa ennustajan kykyjä?

Omat päiväkirjani sisältävät muutakin, mutta valtaosa niihin kirjoittamistani asioista liityy ihmissuhteisiin. Ja erityisesti rakkaussuhteisiin. Lukemani kirjat tai tekemäni työt eivät aina näy päiväkirjoissa. Eivät läheskään kaikki ystävien kanssa juodut teekupilliset, syödyt lounaat tai kilistellyt viinilasilliset. Eikä niiden tarvitsekaan. Minulla ei ole velvollisuutta tuottaa tasapuolista katsausta elämästäni päiväkirjan sivuille.

Päiväkirja sekä on että ei ole totta. Se on kiivaasti molempia.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Päiväkirjan kirjoittamiselle on monia syitä. Silkka kirjoittamisen ilo riittää. Kirjoittaminen voi myös helpottaa oloa. Kenties päiväkirjan avulla oppii itsestään ja elämästään. Päiväkirja voi vahvistaa minäkuvaa tai olla rauhoittava rutiini. Minulle se on tarjonnut näitä kaikkia, etenkin hankalina aikoina.

Päiväkirjan pitämiseen olen löytänyt kaksi erinomaista ohjetta. Yksi: Kirjoita alkuun päivämäärä. Kaksi: Muut säännöt ovat turhia. Mutta jos kirjoittaminen tökkii tai uusi näkökulma olisi tervetullut, tässä muutaman ehdotus:

  1. Tee listoja haluamistasi aiheista. Asioita, jotka ovat tänään naurattaneet. Kauniita asioita. Reseptejä, joita haluan kokeilla. Punaisia asioita.
  2. Aamusivut. Amerikkalainen kirjoittajaohjaaja Julia Cameronin menetelmässä kirjoitetaan joka aamu kolme sivua käsin. Tarkoitus ei ole tuottaa hienoa tai taidokasta tekstiä, vaan vain kirjoittaa mitä mieleen tulee.
  3. Kiitollisuuspäiväkirja. Tämä on sukua listaamiselle, mutta aihe on selvä: mistä olen kiitollinen tänään?
  4. Kirjeet.Yksi vaihtoehto on kirjoittaa kuvitellulle vastaanottajalle. Ehkä keksit hänet – tai kirjotat jollekin olemassaolevalle tai -olleelle ihmiselle.
  5. Tajunnanvirta. Päätä kirjoittaa esimerkiksi kymmenen minuuttia. Kun kirjoitat, älä jää miettimään lauserakenteita tai kertomisen järjestystä, anna tekstin vain tulla kynää pysäyttämättä.
  6. Tunteiden tunnistaminen. Rauhoitu ja kuulostele oloasi. Miltä sinusta tuntuu nyt? Kirjoita korkeintaan kolme tunnesanaa paperin yläreunaan. Sen jälkeen kirjoita vapaasti siitä, mitä on mielessäsi juuri nyt. Kun olet lopettanut, rauhoitu jälleen kuulostelemaan oloasi. Miltä sinusta tuntuu nyt? Kirjoita tekstin loppuun korkeintaan kolme tunnesanaa.
  7. Päivän kuva. Voit valokuvata, käyttää kortteja, leikata kuvia lehdistä, piirtää itse… Jos haluat, kirjoita kuvasta.
  8. Kuvailu. Toimii myös kotioloissa! Kuvaile ympäristöäsi mahdollisimman tarkasti. Mitä näet, kuulet, haistat, tunnet, maistat? Kiinnitä huomiota yksityiskohtiin. Saatat yllättyä.

 

Tämä teksti on pienenpieni maistiainen samannimisestä laajemmasta esseestä, joka löytyy Miksi en kirjoittaisi? -kirjasta. Koodilla KIRJOITAN saat 30 %:n alennuksen kirjasta Avaimen verkkokaupasta osoitteesta https://avain.net. Koodi on voimassa 30.6.2020 saakka.