Uusi kirja on juhlan arvoinen

Teatteri-ihmiset ja kuvataiteilijat sen tietävät: uutta ja valmistunutta on syytä juhlistaa. Ensi-illan jälkeen on ensi-iltakekkerit, taidenäyttelyille järjestetään avajaiset. Kirjojen kohdalla puhutaan julkkareista, julkistustilaisuudesta – ja niitäkin järjestetään aina silloin tällöin.

Me Rannelan Terhin kanssa päätimme jo varhain, että tietenkin Miksi en kirjoittaisi? -kirjoittajaoppaamme saa julkkarinsa, ja sellaiset, jotka ovat kaikille avoimet. Otimme yhteyttä Kulttuurikahvila Laikkuun ja sovimme yksityiskohdista. Halusimme rennon ja sopivan intiimin tilan, josta saisi herkkujakin ja jonne olisi helppo tulla – ja sellaisen saimme.

Jututimme tilaisuudessa toisiamme mutta laitoimme myös yleisön töihin. Miksi en kirjoittaisi? -kirjassa on Terhin kirjoittama teksti Kirje tuntemattomalle -projektista, jossa tehdään juuri niin kuin nimestä voi päätellä: kirjoitetaan tuntemattomille. Julkkareissamme kirjoitettiin joulukortteja Tampereen Tyttöjen talon tytöille. Viemisiksi päätyi upeat 25 korttia, kiitos jokaisesta!

Kirjan kirjoittaminen oli meille tärkeä prosessi, joka selkeytti omia näkemyksiä ja avasi silmiä uudelle. Minulle vahvistui entisestään, mikä merkitys kirjoittamisella on ajattelulleni: kirjoitan, koska yritän sanojen avulla ymmärtää maailmaa ja itseäni. Esimerkiksi kirjoittamattomuuteni syyt ja muusasuhteeni kirkastuivat kirjoittamisen myötä (ja saivat kumpikin oman esseensä), ja samalla pääsin myös tutkimaan näitä asioita tarkemmin, sekä oman itseni että lähdeaineiston kautta. (Lähteissä kahlaaminen oli yksi suosikkiasioitani!)

Mutta myös toisen kirjoittamat tekstit toivat oivalluksia. Nostin julkkareissa esiin Terhin tekstin Pilates & keskittymisen taito, sillä minua kiehtoo se, miten kaikki liittyy kaikkeen. Pilates ja kirjoittaminen eivät ensi alkuun tunnu liittyvän toisiinsa, mutta Terhi todistaa toisin: nämä kaksi tukevat toisiaan erinomaisesti. Pilates on tuonut Terhin elämään monenlaista hyvinvointia selän kuntoutumisesta keskitymiskykyyn ja armollisuuteen itseä kohtaan.

”Ohjaaja lempeästi muistuttaa meitä pysymään omassa kuplassamme ja keskittymään pelkästään omaan tekemiseen: ei ole tarpeen vilkuilla vierustovereiden liikkeitä, venyykö hän ehkä pitemmälle kuin minä. Pilateksessa ei ole kysymys kilpailemisesta, vertailemisesta tai suorittamisesta.

Ja eikö lauseen voisi suoraan rinnastaa kirjoittamiseen tai taiteen tekemiseen ylipäänsä?”

On hyvä pysähtyä hetkeksi valmiin äärelle. Hengähtää, tiedostaa kuljettu matka. Toivottaa kirjalle hyvää matkaa. Kiitos julkkareissa mukana olleille toivotuksista, ilosta ja kannustuksesta!

Kuvat kirjakuvaa lukuun ottamatta: Jussi Koukku

Aiheesta myös Terhin blogissa.

Sata sanaa: Vainiokatu

En ollut suunnitellut oman asunnon hankkimista, mutta puolivahingossa kysyin, paljonko voisin saada asuntolainaa. Tai saisiko yksin asuva freelancer mitään.

Sai sen verran, että laittoi lainarahat kahden huoneen ja keittiön kulma-asuntoon ensimmäisessä kerroksessa.Välittäjä vei ylimmän kerroksen tuuletusparvekkeelle. ”Täältähän näkyy Näsijärvi, olisi pitänyt mainita esitteessä”, hän nauroi. Edes Tampereella pitkään asuneet ystävät eivät tienneet, missä on Saukonmäki. Sopivan sivussa, silti lähellä, opimme.

Revin vaaleanhaaleita tapetteja Foo Fightersin ja Apulannan tahtiin, hikoilin ja nautin. Oma koti! Maalasin seinät keltaisella ja punaisella, julistin niillä omaa lupaa. Koira teki pesän eteisen kaappiin, torkkui siellä kun remontoin.

Kun muutin kotiini, värien huomaan, katua reunustivat heleänvihreät koivut.

Taustaa: Asuin Tampereella ensimmäisen kerran vuosina 1999–2010. Hiljattain tein kävelykierroksen, jonka aikana kävin jokaisessa entisessä kotiosoitteessani tässä kaupungissa, yhteensä seitsemässä paikassa. Ovikelloja en soitellut, viivähdin vain tuokion pihassa, kirjoitin ajatuksia ja havaintoja muistikirjaani. Olen tiivistänyt tuokiot sataan sanaan per osoite. Aiemmat osat: Papinkatu, Sammonkatu, Kuikankatu, Savilinnankatu Turjankatu ja Ilmarinkatu. Vainiokatu on osoitesarjan viimeinen osa.

Sata sanaa: Ilmarinkatu

Kerrostalo on sisäpihan puolelta soman vaaleanpunainen. Alaovet pidetään nykyään lukossa, ehkäpä porttikin suljetaan yöksi. Sisäpiha on pieni ja asfaltin täyttämä, sentään pari kukkalaatikkoa ja penkkiä antamassa lupaa pysähtyä.

Kuudennesta kerroksesta näki Tammelantorille. Oli tilaa ja avaruuden tuntua, rauhaakin. Joskus aamuyön tunteina katselin torin poikki vaeltavia ihmisiä. Baareista palaavia, töihin kiiruhtavia, kahvilakatoksien pystyttäjiä.

Tässä kodissa minulla oli ensimmäistä kertaa työhuone. Se oli hassu välitila muiden huoneiden keskellä. Yhdellä seinällä ikkuna, kolmella oviaukko.

Katutasossa toimi kampaamo, jonne sai mennä koiran kanssa. Koiruus sai herkkuja, minä liiat sentit pois tukastani. Hain toisinaan leikkokukkia K-kaupasta ja ajattelin rouva Dallowayta, joka ”sanoi itse ostavansa kukat”.

Taustaa: Asuin Tampereella ensimmäisen kerran vuosina 1999–2010. Hiljattain tein kävelykierroksen, jonka aikana kävin jokaisessa entisessä kotiosoitteessani tässä kaupungissa, yhteensä seitsemässä paikassa. Ovikelloja en soitellut, viivähdin vain tuokion pihassa, kirjoitin ajatuksia ja havaintoja muistikirjaani. Olen tiivistänyt tuokiot sataan sanaan per osoite. Aiemmat osat: Papinkatu, Sammonkatu, Kuikankatu, Savilinnankatu ja Turjankatu.

Sata sanaa: Turjankatu

Tulen Järvensivuntien kautta, alikulkutunnelista. Jos olisi kevät, tunnelin lähellä kukkisi iso tuomi ja toivottaisi minut tervetulleeksi tuoksullaan. Jatkan takapihalle. Pensasaita näyttää matalalta, se lienee leikattu jossain vaiheessa. Vuokrailmoituksessa mainittiin ”osittainen Iidesjärvinäkymä”. Järven näki, kun pensaissa ei ollut lehtiä. Polku naapuritalon pihaan erottuu edelleen, siitä pääsi kätevästi Iidesrantaan ja bussipysäkille.

Täältä olen kulkenut niin kesätöihin Särkänniemeen kuin Kaarilaan opettamaan. Ja yliopistolle, satoja kertoja. Lähikauppa sijaitsi Tullintorilla. Puolen kilometrin päässä lähipizzeria kutsui itseään hulppeasti myös elintarvikemyymäläksi. Olutta sen hyllyiltä löytyi aina, leivästä ei voinut olla varma.

Täällä kirjoitin graduni, tänne tuotiin koiranpentu. Pieni, ruisreikäleivän kokoinen pötkö, joka pelkäsi aluksi kaikkia ja kaikkea.

Taustaa: Asuin Tampereella ensimmäisen kerran vuosina 1999–2010. Hiljattain tein kävelykierroksen, jonka aikana kävin jokaisessa entisessä kotiosoitteessani tässä kaupungissa, yhteensä seitsemässä paikassa. Ovikelloja en soitellut, viivähdin vain tuokion pihassa, kirjoitin ajatuksia ja havaintoja muistikirjaani. Olen tiivistänyt tuokiot sataan sanaan per osoite. Aiemmat osat: Papinkatu, Sammonkatu, Kuikankatu ja Savilinnankatu.

Sata sanaa: Savilinnankatu

”Ai täällä on näin upea sisäpiha!” vuokra-asunnon välittäjä havaitsi asuntonäyttöön tullessaan. Isossa yksiössä tungeksi väkeä. Yllätyin, kun minut valittiin. 40 neliötä omaa tilaa, leveät ikkunalaudat. Niillä istuin hiljaisina öinä. Pendolinot kiisivät ohi, valohelmimadot. Kun tavarajunat jarruttivat, kirskunta kantautui kirkkaasti neljänteen kerrokseen.

Yliopistolle käveli kolmessa vartissa, busseja en käyttänyt enkä polkupyörää omistanut. Metsästin Valintatalosta aletuotteita ja söin paljon raakaa sipulia, ranskalaisia ja chilimajoneesia.

Tien toisella puolella oli punaisia puutaloja. Mietin, millaista olisi asua niissä, millaiset ihmiset asuivat niissä. Olivatko he onnellisempia kuin minä?

Soitin pianoa ja sain viereisen rapun seinänaapurilta joulukortin, jossa hän kiitti konserteista. Paksut kiviseinät eivät eristäneet kaikkea.

Taustaa: Asuin Tampereella ensimmäisen kerran vuosina 1999–2010. Hiljattain tein kävelykierroksen, jonka aikana kävin jokaisessa entisessä kotiosoitteessani tässä kaupungissa, yhteensä seitsemässä paikassa. Ovikelloja en soitellut, viivähdin vain tuokion pihassa, kirjoitin ajatuksia ja havaintoja muistikirjaani. Olen tiivistänyt tuokiot sataan sanaan per osoite. Aiemmat osat: Papinkatu, Sammonkatu ja Kuikankatu.

Sata sanaa: Kuikankatu

Kaipasin omaa tilaa, päädyin omakotitalon yläkertaan. Kun muuttomiehet kantoivat pianoani portaissa, toinen kertoi jonottavansa polvileikkaukseen. Soitin hänelle uudelleen ennen kuin hänet leikattiin.

Talon takaa kulki junanrata. Katselin Jyväskylästä tulevia junia ja toivoin, että eräs tietty istuisi sellaisessa ja tulisi pian luokseni. Usein ei tullut. Kun juna suhahti ohi, astiakaapissa helisi.

Nautin isosta olohuoneesta ja vuokrantajan jättämästä kirjahyllystä, joka majoitti orastavan kotikirjastoni. Suihkusta oli vaikeaa saada lämmintä vettä. Kylmän suihkun jälkeen veri kiersi.

Nyt radanvarren maitohorsmat ovat haalistuneet ja villaantuneet. Puiden lehdet kahisevat tuulessa, naapuripihojen puut notkuvat omenista. Kuulen junan kohinan, sen mentyä on taas hiljaista. En asunut täällä enää sadonkorjuuaikaan.

Taustaa: Asuin Tampereella ensimmäisen kerran vuosina 1999–2010. Hiljattain tein kävelykierroksen, jonka aikana kävin jokaisessa entisessä kotiosoitteessani tässä kaupungissa, yhteensä seitsemässä paikassa. Ovikelloja en soitellut, viivähdin vain tuokion pihassa, kirjoitin ajatuksia ja havaintoja muistikirjaani. Olen tiivistänyt tuokiot sataan sanaan per osoite. Aiemmat osat: Papinkatu ja Sammonkatu.

Sata sanaa: Sammonkatu

Taustaa: Asuin Tampereella ensimmäisen kerran vuosina 1999–2010. Hiljattain tein kävelykierroksen, jonka aikana kävin jokaisessa entisessä kotiosoitteessani tässä kaupungissa, yhteensä seitsemässä paikassa. Ovikelloja en soitellut, viivähdin vain tuokion pihassa, kirjoitin ajatuksia ja havaintoja muistikirjaani. Olen tiivistänyt tuokiot sataan sanaan per osoite. Ensimmäinen osa, Papinkatu, löytyy täältä.

2. Sammonkatu (nyk. Takojankatu)

Toisen kerroksen kolmion keittiö oli maalattu vaaleanpunaiseksi ja kylpyhuoneesta löytyi amme. Näihin rakastuin.

Olohuoneeseen kannettiin piano ja sohva. Minun huoneeni oli pieni, mutta siinä oli oikea ovi. Kämppiksen huoneessa oven ja seinän virkaa toimitti haitariovi.

Muutettuamme alakerran perheenisä tuli tervehtimään ja kertoi helpottuneensa, kun oli kuullut meidän olevan tyttöjä. Loppuvuodesta hän kävi ihmettelemässä, miksi olin palannut Tampereelle heti joulunpyhien jälkeen. ”Ennen joululomalla oltiin loppiaiseen saakka.”

Keittiön ikkunasta avautui näkymä sisäpihalle. Istuin ikkunan alla olevalla tasolla, katselin mäntyjä. Kuuntelin Lemonatorin The Waltzia ja CMX:n Dinosaurus Stereophonicusta. Ihastuin ja petyin ihmisiin monta kertaa, ja samalla yritin ymmärtää, kuka olen. Välillä luulin onnistuneeni.