Kuukausittainen arkisto:tammikuu 2016

Säläsilppupäivä

Taas niitä työpäiviä, jolloin tuntuu, ettei ole saanut aikaiseksi mitään. Tunnit ovat kuluneet ja kaikki on kesken, levällään, hajallaan.

Ja kuitenkin taidan olla väärässä. Olen keskustellut ensi syksyn opetusryhmistä, hahmotellut kollegan kanssa kirjaideaa, kysellyt tapahtumanjärjestämiseen liittyviä asioita, varannut kokoustilan, tilannut kirjoja, valmistellut apurahahakemusta, vastaillut sähköposteihin, tarkistellut päivämääriä. Sälää ja silppua, sitähän riittää. Ja koska se on pientä ja muka nopeasti hoidettavaa, sen tekemistä ei arvosta. (Nopeus on aina suhteellinen käsite – ja kun näitä mukanopeita pikkujuttuja kertyy päivään riittävästi, aikaa kyllä hujahtaa.) Laiska töitään luettelee, niinpä – mutta joskus on pakko, että tajuaisi jotain tehneensäkin.

IMG_5996

Sen kun jaksaisi aina muistaa, että moni työprojekti on kuin elefantti. Muistattehan sen vanhan vitsin, jossa kysytään, kuinka elevantti syödään. Pala kerrallaan, kuuluu vastaus. Niin ne isommat työtkin hoidetaan. Pala kerrallaan. Sälä ja silppu kerrallaan. Ja jossain vaiheessa niistä hitusista koostuu isompi kokonaisuus. Seuraava opinkappale olisikin se, miten pysähtyä juhlistamaan niitä harvoja hetkiä, kun jotain todella valmistuu. Sillä niin todellakin kannattaa tehdä, siksi erityisestä tapauksesta on kysymys.

Mutta siihen asti muistuttelen itseäni pienten asioiden tekemisestä. Kaikki liittyy kaikkeen, asiat valmistuvat vähän kerrallaan. Johan tänäänkin lensi yksi post it -lappu roskiin, koska – hurraa! – olin tehnyt kaikki siihen raapustetut asiat!

Mainokset

Helmet-lukuhaaste 2016!

Olettehan jo kuulleet tämän vuoden Helmet-lukuhaasteesta? Viime vuonna haaste sai suuren suosion, ja niinpä kirjastolaiset ovat päättäneet ottaa uusiksi tänä vuonna – uusin haastein toki. Haasteessa on 50 erilaista tapaa valita luettavaa, mm. ruuasta kertova kirja, kirjan päähenkilö on unelmatyössäsi tai kirjan nimi viittaa vuodenaikaan.

Olin kyllä tietoinen haasteesta viime vuonna, mutta en osallistunut siihen. Nyt printtasin lukuhaasteen muistikirjan väliin taitettavaksi, ja saanpa siihen jo ensimmäisen merkinnänkin: Tero Tähtisen esseeteos Virginian hiukset osuu kohtaan ”kokoelma esseitä tai kolumneja”. Se sopisi myös kategoriaan ”kirjassa joku kuolee” tai jopa ”kirjassa ollaan avaruudessa”, toki myös ”suomalaisesta miehestä kertova kirja” olisi mahdollinen, mutta enpä taida ruksia kuin yhden kohdan tällä kertaa.

Luin Tähtisen kirjan yhdessä päivässä. Aloitin laivalla Tallinnasta Helsinkiin, jatkoin junassa Helsingistä Riihimäelle, luin kotisohvalla ja sängyssä. Takakansi määrittää kirjan lyyriseksi, ja siitä on helppo olla samaa mieltä. Aiheet vaihtelevat kuulennosta eläinten tietoisuuteen, runoudesta parisuhdekriiseihin. Tähtinen viittaa paljon muihin kirjoittajiin ja herättää halun tutustua näihinkin teoksiin.

Tätä kirjaa luin kynä kädessä. Piti saada alleviivata, että löydän tietyt kohdat vielä myöhemminkin. Sellaiset, jotka jäivät mietityttämään. Sellaiset, jotka ovat niin kovin totta. Sellaiset, joissa on tavoitettu jotain olennaista. ”Hiljainen mieli on minun todellinen kotimaani” toistuu useassa tekstissä. Kotimaasta ja kodista voisin kirjoittaa oman pitkän bloggauksen joskus… Mutta on hyvä välillä pysähtyä kysymään, mikä on minun kotini, mikä on minun kotimaani. Mistä se syntyy?

Ja muuten: miksi kirjaa pitää alleviivata lyijykynällä (tai puuvärillä)? Muutoin kirjoitan aina kuulakärkikynällä tai tussilla, mutta niillä alleviivaaminen tuntuu jotenkin väkivaltaiselta teolta. Lyijykynän jälki ei kerää liikaa huomiota, mutta näkyy kuitenkin, muistuttaa, että tässä kohtaa hidastin, pysähdyinkin.


%d bloggers like this: