Marilyn novellissa

Kun Marika Riikonen ja Salla Simukka kysyivät, haluaisinko kirjoittaa novellin, joka liittyy Marilyn Monroeen, en juurikaan miettinyt. Tietenkin halusin. En ole erityinen Marilyn-fani, en ole nähnyt jokaista elokuvaa (mutta Piukat paikat on mitä mainioin) tai osaa vuorosanoja ulkoa, en ole uppoutunut hänen elämänsä käänteisiin kovin syvällisesti enkä ole ajatellut, että siinäpä minulle naisen malli. Mutta Marilynilta ei ole voinut välttyä. Hän on ikoni, hän on käsite, hän on merkittävä ihminen. Hän on ristiriitainen, hän herättää tunteita. Hänestä syntyisi kaunokirjallisuutta.

Tiesin nopeasti, että minun novellissani Marilyn ei tule seikkailemaan ihmisenä. En halunnut kirjoittaa repliikkejä Marilynille, en laittaa häntä konkreettisesti kävelemään menneisyydessä, nykyisyydessä tai tulevaisuudessa. Halusin hänet mukaan ikonina, etäisenä mutta silti vaikuttavana hahmona. Niinpä päätin, että Marilyn on mukana kuvana ja sitaattina.

Marilyn, Marilyn -kokoelman julkistamista juhlittiin 15.3.2017 Helsingissä Tennispalatsissa. Aluksi Salla ja Marika haastattelivat neljää antologian kirjailijaa, The Merry Ladies lauloi teemaan sopivia lauluja ja lopuksi katsoimme valkokankaalta Piukat paikat. Tästä linkistä pääsee katsomaan pientä katkelmaa tuosta tilaisuudesta ja saa kuulla, miten antologia sai alkunsa ja mitä Milja Kaunisto ja minä kerromme novelleistamme. (Minä myös huidon antaumuksellisesti sillä kädelläni, joka ei pitele mikrofonia. Ehkä kannattaisi pidellä mikkiä molemmin käsin? Edes välillä?)

Kaupoissa siis: Marilyn, Marilyn (toim. Marika Riikonen ja Salla Simukka). Tammi 2017. Antologian kirjoittajat: Peter Franzén, Päivi Haanpää, Jari Järvelä, Riina Katajavuori, Milja Kaunisto, Tommi Kinnunen, Siri Kolu, Taija Tuominen, Marika Riikonen, Salla Simukka, Antti Tuomainen ja Saara Turunen.


Avajaisruno: Peltosaari

Perjantaina vietettiin Riihimäen Olohuoneen avajaisia. Olin lupautunut musisoimaan tilaisuudessa yhdessä ex-läänintaiteilijakollegani Paulan kanssa. Minä ukulelen kanssa, hän viulun, ja yhdessä laulua. Paula pyysi, että myös lausuisin tilaisuudessa jotain – että jos löytyisi jokin sopiva ”lähiöruno”, Peltosaaren 70-lukulaisessa kerrostalolähiössä kun oltiin.

Tietenkin lupasin. Aikaa oli niukasti, mutta arvelin, että runohyllyssäni ilman muuta majailisi avajaisiin sopivaa elementtitaloromantiikkaa. Ei läpeensä inhorealistista vaan jotain sellaista, jonka voisin itsekin tunnistaa Peltsissä neljä vuotta asuneena.

Selasin kirjan toisensa jälkeen, proosaa ja lyriikkaa. Sellaiset, joissa muistin olevan lähiökuvausta, sellaiset, joista en ollut ihan varma. Löysinkin tekstejä, mutta ne olivat joko liian ankeita tai liikaa toiseen kaupunkiin kiinnittyviä. En minä halua lukea Kontulasta Peltosaaren Olohuoneen avajaisissa!

Lopulta ymmärsin, että jos haluaa runon Peltosaaresta, on kirjoitettava runo Peltosaaresta. Avasin tekstinkäsittelyohjelman ja aloin kirjoittaa. Kuten tavallista, kirjoitusprosessi vei oppimaan uutta, kun piti tarkistaa, mikä on suunnikkaan määritelmä ja voiko Peltosaaren aluetta kutsua sellaiseksi (ei voi, se on puolisuunnikas). Tarkennusta tuli vahingossakin, kun satuin kulkemaan ulkona juuri silloin, kun Peltosaaren koulun välituntikello soi – en ollut muistanut, millainen sen ääni on.

Melko nopeasti runo lopulta syntyi, haudutteluaikaa olisi voinut jäädä enemmänkin. Mutta myönnän, että olen tyytyväinen lopputulokseen. Tästä minä tunnistan oman Peltosaareni. Asettelut eivät mene ihan niin kuin haluan, mutta no, sellaista on elämä.

Onnea ja menestystä Olohuoneelle! Nyt vietetään avajaisviikkoa, sopii mennä tutustumaan ja osallistumaan.

 

Peltosaari

Radan takana on entinen pelto,

kolmiota hipova puolisuunnikas jonka reunoja pitelevät herrat Elomaa, Oksanen ja Sinisalo,

vahtivat, etteivät peltoon kylvetyt laatikot karkaa avaruuteen

joka niille on nimetty

Kapea vesi piirtää rajaa,

ylpeä joki vaikka yli harpattava

 

Aukion laidalla tuulitakkiset miehet istuvat rivissä, puhuvat laumansa kieltä

He ovat koulun ja päiväkodin välissä, kasvot avaraan päin

Talojen silmät räpsyvät, lähiö ei nuku

Välituntikello soittaa kolmisoinnun ja joku nauraa korkealta

Sähkökaapissa lukee Tampio, asfalttiin maalattu kirkkovene kestää kaikki säät

 

Yhdessä kulmassa koiria ja sorsia, kaiken keskellä oravia ja harakoita

ja puissa naakat, natisevat tummatakit,

varjoista lehahtavat parvet

 

Pelto on täytetty kerrostaloilla, punaisilla valkoisilla keltaisilla ruskeilla

Pelto on täytetty kerrostalojen asukkailla, me olemme se vilja joka täällä nyt kasvaa

lajien kirjo ja nimeämätön sato,

juuret ja köynnökset, mukulat ja ruusut

 

Täällä kuljetaan kaduilla, puistoissa ja pihojen halki

sillä asfaltti on vain yksi vaihtoehto tässä labyrintissa, jonne tulokkaat helposti eksyvät

Täällä ollaan elementeissä, kukin omassaan

maassa ja korkeuksissa

tähtitaivaalla pellossa.


Erikoinen tekijä

Kyllä sitä toisten blogeihin kirjoitellaan – ja pitkästi kirjoitellaankin! Kirsi H. esitti liudan kysymyksiä töihini liittyen, ja vastaukset ovat luettavissa hänen mainiosta All work, no play -blogistaan. Erikoinen tekijä -sarjaan on tulossa muitakin, kannattaa siis seurata, jos ns. epätavalliset työt & työntekijät kiinnostavat.


Juuret ja Parisuhdemonologit – kahden ensiesityksen viikko

img_8108

Siinäpä kaksi projektia, joiden on aika tällä viikolla tulla julki. Juuret on Kanta-Hämeen kirjailijayhdistys Vana -66 ry:n juhla-antologia, jonka olen toimittanut. Hämäläisessä antologiassa 11 kirjailijaa kertoo jotain Hämeestä ja hämäläisyydestä. Faktaa ja fiktiota, proosaa ja lyriikkaa, omakohtaista ja keksittyä. Mukana ovat Tuomas Kyrö, Juha Itkonen, Hanna van der Steen, Katariina Vuorinen, Terttu Autere, Outi Oja, Tapani Bagge, Ville Hytönen, Nelli Hietala, Anne Hänninen ja JP Koskinen. Kaikilla heillä on jonkinlainen side Hämeeseen, kaikki he ovat vähintään käyneet asumassa siellä.

juuret_juliste_kuva

Juuret-kirja julkistetaan tänään. Odotettavissa mielenkiintoisia pohdintoja paikan ja kirjoittamisen suhteesta!

Kirjan kannessa on Kanta-Hämeen maakuntakukka, kylmänkukka. Sen on maalannut Ulla Kauhanen.

Toinen projekti liittyy sekin kirjoittamiseen, mutta nyt ei tehdä kansiin tai paperille, vaan näyttämölle. Olen kirjoittanut yhdessä Marika Riikosen kanssa reilun tunnin mittaisen kokonaisuuden nimeltä Parisuhdemonologit, ja se saa ensi-iltansa Tampereella Tukkateatterissa tulevana lauantaina 26.11. klo 19. Ja ettei liian kepeäksi menisi, olemme tietenkin itse myös näyttämöllä. Parisuhdemonologit ohjaa Salla Heikkinen.

Parisuhdemonologeissa pääsevät ääneen monenlaiset tyypit, joilla kaikilla on asiaa ja huomioita parisuhteista. Puheenvuoron saavat miehet ja naiset, ruumiinosat sekä salatut ja häpeälliset totuudet. Vai kuka muka kehtaa heti suhteen alussa käydä vessassa niin, että siitä kuuluu ääni? Kuka kykenisi kertomaan suhteesta tarkemmin kuin omat vanhemmat? Millaisia rooleja suhteessa saadaan ja mitkä otetaan? Kuuluuko niihin arkiasetus? Kysymyksiä on paljon, vastauksiakin ehkä jonkin verran. Kuultu, nähty ja koettu on taivutettu näyttämölle, ja eniten taidamme nauraa itsellemme.

Sellainen viikko. Kaikkea jännää!


Tullaan tutuiksi

Hohoo, se on ilmestynyt! Olemassa! Painettu! Käyttäjien ulottuvilla! Tullaan tutuiksi – 55 tapaa tutustua on harjoituskirja kaikenlaisten ryhmien ohjaajille, opettajille, vetäjille. Kirjan harjoitusten tavoitteena on helpottaa tutustumista ja ryhmäytymistä.

Myönnän, ryhdyin kokoamaan opasta ihan itsekkäistä syistä. Joka syksy, kun useampi sanataideryhmä alkaa pienen ajan kuluessa, olen saman kysymyksen äärellä: millaisia tutustumisharjoituksia teettäisin? Ja sitten sitä huomaa jumittavansa samojen harjoitusten parissa, kun kiireen keskellä ei muista mitään muuta. Siksi tämä harkkakirja. Että olisi vaihtoehtoja. Että voisi kokeilla jotain uutta. Että muistaisi, että harjoituksia on enemmän kuin ne kaksi, jotka muistuvat mieleen. Ja onhan niitä enemmän kuin 55, ihan varmasti, mutta tässä nyt edes ne 55 ensi alkuun.

Vaikka minä olen sanataideohjaaja, harjoitukset on koottu sillä meiningillä, että näitä voi käyttää kaikenlaisissa ryhmissä, olipa niiden varsinaisena aiheena kansantanssi, espanjan alkeet, johtajuus tai villiyrtit. Tutustuminen on tärkeää jokaisessa ryhmässä.

IMG_7743.JPG

Tullaan tutuiksi (tai TuTu, kuten omissa muistiinpanoissani ja tiedostoissani lukee) löytyy hyvin varustelluista verkko- ja kivijalkakirjakaupoista. Jos se ei ole hyllyssä, hyvä kauppias varmasti tilaa sen. Ja jos tulee kursseilleni tai koulutuksiini, kannattaa kysäistä, olisiko minulla yhtäkään myyntikappaletta mukana.


Tapahtuu!

Seuraavien parin viikon aikana kapuan lavalle useaan kertaan juontajan ominaisuudessa. On iso ilo juontaa hienoja kirjallisuustapahtumia, toivottaa tervetulleeksi upeita esiintyjiä, innostua yhdessä yleisön kanssa ohjelmatarjonnasta. Tässäpä kolme kovaa kirjallisuustapahtumaa, ehkäpä tapaamme ainakin jossain näistä:

Keskiviikkona 8.6. seilataan Vanajavedellä kirjallisella risteilyllä. Kanta-Hämeen kirjailijayhdistys Vana -66 ry:n yhdessä Hopealinjan kanssa järjestämällä iltaristeilyllä kuullaan kirjailijoita ja nautitaan hämäläismaisemista. Nälkäisille on tarjolla myös buffetpöytä herkkuineen.KESÄRISTEILY, pienempi

Lauantaina 11.6. suuntana on Tampere ja Annikin Runofestivaali. Ohjelmaa on 11 tunnin ajan ja päätösklubi päälle, ja esiintyjälistalta löytyy Annikille ominaiseen tapaan huippunimiä ja yllätyksellisyyttä. Tämän vuoden teemana on Runoilija vieraissa, ja runous yhdistyykin ainakin kuvataiteeseen, musiikkiin ja perfomanssiin.

Lahden Runomaraton käynnistyy perjantaina 17.6. Ugrijhlilla ja jatkuu Runon hehkulla lauantaina 18.6. Monipuolista ohjelmaa on lapsille ja aikuisille, esiintyjiä meiltä ja muualta. Lauantaina ratkeaa myös runovideokilpailun voittaja. 12 parasta videota ovat katsottavissa Etelä-Suomen Sanomien sivuilla.

Ostos-tv:n hengessä tekisi mieli sanoa, että eikä tässä vielä kaikki – mutta jospa tältä erää kuitenkin. Palataan muihin tapahtumiin tuonnempana. Sillä niitä riittää!


Teetä, kahvia, huhtikuun valoa

Tunnit, päivät, viikot, kuukaudet vierivät hätkähdyttävän nopeasti. On tekemistä, on  hyviä ihmisiä, on kasvava valon määrä ja kevään ilo. Kirjoitan liian paljon sähköposteja ja palautteita, liian vähän omaa käsikirjoitusta. Silti en haluaisi upota vain kässäriin, silti luotan siihen, että deadlineen mennessä on riittävän valmista. Olen joko saavuttanut jonkinasteisen zenin tai todellisuudentajuni on hämärtynyt.
Vaikka ruoka on tärkeä asia, kaksi juomaa ryhdistää päiviäni: tee ja kahvi. Olen hiljalleen ottanut kahvikupillisen päivärutiineihini mukaan – en ihan joka päivä, mutta aika usein. Kahvinkeitto on projekti: jauhan pavut myllyssä, keitän kahvin mutteripannulla, lämmitän kauramaidon pienessä kasarissa ja vaahdotan sen, kaadan kahvin ja maidon isoon mukiin ja ripotan päälle kanelia tai kaakaojauhetta. Yksi kupillinen on riittävästi, enempää kofeiinia en useimmiten siedä.

Teetä voi juoda paljon enemmän. Nyt kuluu mustaa chaita ja vihreää kirsikkateetä, iltaisin kamomillaa. Läppärin äärellä on orpo olo, jos vieressä ei ole teemukillista.


Luettavat kirjat, lehdet, tekstit hiipivät työhuoneesta muihinkin huoneisiin, mutta se tuntuu kotoisalta. Selailen kirjoja, joiden vuoro ei ole vielä, painan sormenjäljen kanteen, vilkaisen ihan vähän vaan. Unohdun kirjoittamaan päiväkirjaa ja toisaalta unohdan kirjoittaa päiväkirjaa. Ehkä kaikki onkin ihan tasapainossa.


%d bloggers like this: