Tussintuoksuinen aamu

Törmäsin uudelleen asiaan, jonka olin ehtinyt unohtaa. Instagramissa esitellään tekstejä, joiden hashtagina on #blackoutpoetry. Samasta asiasta voidaan puhua myös newspaper poetryna, suomeksi vaikkapa sanomalehtirunous olisi kohtuullisen käypä termi, vaikkeivät sanomalehdet mikään välttämättömyys ole.

Ideana on ottaa jokin teksti – sanomalehtiartikkeli, (hylätyn) kirjan sivu, tiedote – mikä tahansa, ja valita siitä sanat runoon. Muu teksti viivataan tai sotketaan näkymättömiin esim. tussilla tai maalilla, jäljelle jäävät vain valitut sanat.

Kun olin Aamupostini lukenut, hain mustan tussin ja aloin kokeilla.

Ericsson rymisteli
Kruunu tarjolla:
Väkevä kone.

Hmm. No, jostain on aloitettava.

Tartuin vain pikku-uutisiin, halusin rajatun tekstimäärän materiaalikseni. Pian huomasin, että suomen kielellä tämä on haastavaa, sillä sanojen taivutusmuodot eivät aina osu kohdilleen. Tietenkin sanasta voi valita vain osan, ihan alkuperäisen sanamuodon vangiksi ei tarvitse jäädä. Mutta olisiko työskentely helpompaa, jos alkuteksti olisi englanninkielinen?

Kolumni sopi materiaaliksi vallan mainiosti.

Tällä viikolla
En ole
olen
en
Eikä kukaan huomaa
nopeampia hevosia

Seuraavaksi haluaisin tussata kaunokirjallisuutta (jos maltan). Ja tietenkin voisin kokeilla erilaisia materiaaleja, värejä, muotoja. Sopii katsoa vaikkapa tältä tai tältä sivulta. Google löytää lisää.

Olenhan siellä minäkin

…tai siis tekstini. Perjantaina Seinäjoella kilisteltiin mainiolle kirjalle, jossa minullakin on osaseni. Päivi Artikaisen, Kirsi Haapamatin, Mervi Heikkilän ja Merja Mäen toimittama Rakkaani, romaanihenkilö on nyt ilmestynyt. Kirjassa esitellään parisenkymmentä kaunokirjallisuuden hahmoa, jotka ovat tehneet lukijaan vaikutuksen: ihastuttaneet, hämmentäneet, kiehtoneet.

Minun tekstini käsittelee Terhi Rannelan Taivaan tuuliin -kirjan Auraa. Aura on mietityttänyt minua paljon, joten tuntui oikein hyvältä ryhtyä pohtimaan hahmoa enemmänkin. Oikeastaan hahmoksi kutsuminen tuntuu omituiselta, sen verran elävä Aura minulle on…

Sain kirjan pdf-version jo aiemmin, mutta en halunnut lukea sitä silloin. Halusin kannet, paperin, kokonaisuuden! Nyt minulla on oma tekijänkappaleeni, johon aion sukeltaa. Tai sukellella – ehkä nautiskelen tekstin silloin, toisen tällöin.

Minua ilahduttaa kovasti se, että kirjan toimittajat ovat tavanneet toisensa noin vuosi sitten Taiken Pohjanmaan toimipisteen järjestämällä kirjoittajakurssilla. Olin yksi kurssin ohjaajista ja nautin kurssista paljon. Monta sitoutunutta, osaavaa, kunnianhimoista kirjoittajaa – ah! Kun Merja soitti minulle alkuvuodesta ja kysyi, tulisinko mukaan kirjaan, ei minun tarvinnut kauaa miettiä. Tietenkin!

Kirjoittajakurssilla saa potkua omaan kirjoittamiseensa. Siellä voi myös tavata hengenheimolaisia, joiden kanssa ryhtyä yhteistyöhön – vaikkapa kirjan toimittajina. (Enkä ollenkaan epäile, etteivätkö ne kurssilla käsitellyt romaanitkin vielä valmistuisi!)

Sinisen linnan kirjastossa Rakkaani, romaanihenkilö on jo luettu, ajatuksia voi lukea täältä. Isyyspakkaus-blogin Tommi kirjoitti kirjaan Muumipeikosta. Tommin fiiliksiä kirjasta voi lukea täältä. (Tunnustan: en ottanut julkkareissa ainuttakaan kuvaa koska puhelimen akku oli niin lopussa, joten varastin Tommilta kuvaidean kotona toteutettavaksi.)

Tekstini on hyvässä seurassa. Tommin lisäksi kirjaan ovat kirjoittaneet mm. Sari Peltoniemi, Marko Hautala, Raili Mikkanen ja Antti Tuuri.

Ja onhan teksti kauniissa kansissakin. Timo Numminen ja Terhi Adler ovat tehneet hienoa työtä!

Skool kesälle

Minä en ole tämän kodin keittiöihme, en makumestari, en superkokki. (Kodin oikean ja paremman kokin reseptejä löytyy täältä. Vahva suositus!) Pidän leipomisesta, mutta viime aikojen celsiukset eivät ole kannustaneet uunin huudattamiseen. Juotavaa sen sijaan on tehnyt mieli ja usein.

Vesi on hyvä, mutta toisinaan kaipaa jotain muutakin. Siispä smoothie. Tai terpi, kuten mieluummin sanon. (Terpi on kollegan keksimä suomenkielisempi vastine smoothielle. Terpi tulee sanasta terveyspirtelö, sillä pelkkä pirtelö nyt vain kuulostaa korvaani liian jäätelöiseltä. Ja smoothie-sana puolestaan – eiyäkentykkää.)

Eräänä päivinä heitin tehosekoittimeen reilusti vesimeloninpalasia, muutaman jäisen mansikan ja yhden appelsiinin mehun. Surrur ja hyvää tuli. Raikas, ei liian makea, mukava. Ja vieläpä nätin värinen, mikä on minun tapauksessani positiivinen yllätys.

Skool kesälle, auringolle, lämmölle!