Lisää kirjailoa

Kirjan ilmestyminen on ilo. Ja ihan erityinen ilo silloin, kun kirjoittaja on tuttu. Sain tällä viikolla riemastuttavaa postia, kun Sara Saarela lähetti kirjansa minulle. Se on valmis, hihkuin, vaikka toki olin uutisen kuullut jo aikaisemminkin. Mutta nyt kirja oli kädessäni.

Tutustuin Saraan, kun hän tuli opiskelemaan kirjoittamista Etelä-Pohjanmaan Opistoon joitain vuosia sitten. Vuonna 2011 ilmestyikin Saran esikoisteos Mun on pakko. Mutta seuraavakin käsikirjoitus oli syntymässä. Luin ja annoin palautetta yhdestä versiosta – ja oletin, että tämä löytää kustantajansa pian. Mutta muutama vuosi vierähti, ennen kuin päästiin nykytilanteeseen.

Nimeä minut uudelleen on tarina insestistä, kasvamisesta, väkivallasta – mutta myös toivosta. Kirjasta ja kirjailijasta voi lukea lisää Saran kotisivulta. On jännittävää lukea teosta, josta tietää jo aika paljon, muttei silti kaikkea. En vielä tiedä, millaisia muodonmuutoksia teksti on käynyt läpi, kirja on minulle yhtä aikaa tuttu ja uusi.

Aihe ei ole helppo, mutta taitavan kirjoittajan käsissä on hyvä olla. Tiedän, mitä luen seuraavaksi.

Se on valmis!

Kun ovikello soi aamupäivällä, osasin jo odottaa lähetystä:

Sanasinfonia on tullut painosta! Se on nyt ihan oikea kirja, ei enää idea, sähköpostisuunnitelma, luonnos tai pdf-tiedosto. Kovat kannet ja kaunis viininpuna – ja loistosisältö. Olen edelleen suunnattoman riemuissani jokaisesta Sanasinfonian novellista.

Virallinen ilmestymispäivä on 24.1.2015, ja viimeistään sen jälkeen Sanasinfonia löytyy hyvän valikoiman kirjakaupoista, niin netti- kuin kivijalkaliikkeistä.

Sanasinfonialla on myös facebook-sivu, jossa kirjailijat kertovat hieman novelliensa taustoissa. Ja onpa siellä käynnissä kirja-arvontakin. Käykäähän kurkkaamassa!

Kurkiparvia kotona

Kurki, origamiklassikko. Yritin vuosia sitten opetella taittelemaan noita paperilintuja, mutta en tajunnut. En vain tajunnut, vaikka tuijotin ohjetta ja nysväsin taitoksia ja aivoni kiehuivat vaihekuvien äärellä. En ymmärtänyt, miten kurjen taitteleminen voi olla niin vaikeaa. Sain tehtyä epämääräisiä neliöitä, joiden taitokset olivat murtuneet ja muhjaantuneet hikisten sormieni voimasta.

Ehkä se oli Ravintola X, jossa Rakel Liekin ravintolaan tehtiin origamikurjista somisteita. Ehkä oivalsin, että jos  käsikirjoitukseni päähenkilö osaa taitella origamikurjen, minunkin pitäisi. Ehkä joululomalla oli vain riittävästi aikaa ja energiaa oppia jotain uutta. Yhtä kaikki ryhdyin googlaamaan. Kuvalliset taitteluohjeet eivät edelleenkään avautuneet, jäin aina tiettyyn kohtaan jumiin. Mutta sitten löysin videon, jossa taitokset tehdään kaikessa rauhassa ja jokainen vaihe näytetään. Valaistuminen!

Ensimmäisenä iltana valmistui kymmenen kurkea. Ihan vain siitä ilosta, että ymmärsin, miten! Kurjille myös löytyi luonteva paikka kynttiläkruunusta. Tähän asti sen koristeena oli roikkunut piparisydämiä. Jouluista, kyllä, mutta ne piparit laitettiin paikoilleen jouluna 2012… Fakta: piparkakun väri haalistuu melko paljon, jos se roikkuu katossa pari vuotta.

Mutta eihän kymmenen riitä. Kun on opittu uusi taito, sitähän pitää käyttää! Opin taitokset ulkoa nopeasti, joten videota ei tarvinnut tuijotella montaa kertaa. Jaoin 10 x 10 cm:n kokoiset origamipaperit neljään osaan ja aloin taitella pikkukurkia. Suorastaan meditatiivista puuhaa. Ihanaa. (Ja samalla pystyi katsomaan Mad Meniä.)

Japanilaisen uskomuksen mukaan kurki on pyhä olento, ja jos vuoden aikana taittelee tuhat origamikurkea, saa toivoa jotain kurjelta. Toisten tarinoiden mukaan luvassa on loputtomasti hyvää onnea, terveyttä ja pitkä elämä. Tuhanteen kurkeen minulla on vielä matkaa, mutta yhden vapaan viikonlopun aikana valmistui kymmeniä kurkia.

Pikkukurjet kokosin mobileksi työhuoneeseen, vierassängyn ylle.

Siellä ne nyt liihottavat. Toivottavasti ne tuovat hyviä yöunia vieraillemme.

Luetut numeroina

Sisäinen tilastonörttini on herännyt jälleen! Tässäpä vuosikatsaus vuonna 2014 luettuihin kirjoihin. Kuten tapoihini kuuluu, mukana ovat vain kokonaan luetut kirjat. Kesken jääneet ja jätetyt, sieltä täältä selaillut, opiskelijoiden & ystävien keskeneräiset käsikirjoitukset tai lehdet eivät kuulu mukaan lukuihin.

Viime vuoden katsaus löytyy täältä.

Olen yrittänyt merkitä lukupäiväkirjaani tunnollisesti kaiken lukemani, mutta on täysin mahdollista, että jotain on vain unohtunut. En merkitse kirjojen aloituspäiviä, vain sen päivän, kun kirja on luettu loppuun, joten keskimääräisiä lukunopeuksia kirjanpidostani on turha etsiä.

Luin vuonna 2014 yhteensä 70 kirjaa alusta loppuun. Mukaan mahtuu niin runoja, näytelmiä, esseitä, romaaneja, kuvakirjoja  kuin novellejakin. Lasten, nuorten ja aikuisten kirjoja. Myös tietokirjoja on joukossa. Suurimman osan luin paperisina, mutta joukossa on kaksi pdf-muotoista (runokokoelma ja romaanikäsis, joka silloin ei ollut vielä mennyt painoon) ja seitsemän e-kirjaa. Noin kymmenen prosenttia lukemisistani on siis sijainnut iPadilla!

Minulla ei ole erityisen intohimoista ja jyrkkää suhdetta e-kirjoihin tai paperikirjoihin. Sisältö ratkaisee. E-kirjojen hankkiminen on todella kätevää ja nopeaa, ja Elisa Kirjan tarjoukset ovat etenkin tänä syksynä olleet vallan kohtuullisia ja impulsiivisiin ostopäätöksiin kannustavia… En silti haluaisi kaikkia kirjojani sähköisinä. Ne oikeat sitaatit ja hyvät kohdat löytyvät parhaiten paperikirjoja selaamalla. Sanataideoppaissa on alleviivauksiani ja kommenttejani, runokirjoissa hiirenkorville taitettuja sivuja, ja onhan kirja kaunis esine. Toisaalta monta muuttoa tehneenä ihmisenä en voi olla miettimättä, miten paljon kätevämpää olisikaan siirtää kotikirjasto uuteen osoitteeseen, jos se olisi sähköisessä muodossa. Matkoilla e-kirjat ovat mainioita, sillä määrää ei tarvitse miettiä. Puolensa molemmilla, molemmat ovat tervetulleita kirjastooni. Minä pidän hyvistä kirjoista, ja silloin formaatti on toissijainen.

Mutta lisää lukuja!

Kuten ennenkin, enemmistö (70 %) lukemistani kirjoista oli kotimaisia. Osin tämä selittyy työseikoilla: Turun kirjamessut, Tampereen Näin on kirjat -tapahtuma, Kirjan yö Hämeenlinnassa – kotimaisen kirjan juhlaa. Mutta tietenkin olen myös erityisen kiinnostunut suomalaisista kirjoista, siitä, mitä täällä tapahtuu nyt. Niinpä ei ole yllätys, että 69 % lukemistani kirjoista ilmestyi 2010-luvulla.

En kirjaa valitessani mieti sen kummemmin, onko sen kirjoittanut nainen vai mies. Tilasto näyttää, että viime vuonna luin hieman enemmän naisten kuin miesten kirjoittamia kirjoja, prosenttiluvut asettuvat 51-45. Syy, miksi yhteenlaskettu summa ei ole sata, johtuu siitä, että osa kirjoista on monen kirjoittajan tekemiä, jolloin en ole tilastoinut niitä kumpaankaan sukupuoleen.

Eniten kirjoja luin loppuun kesäkuussa (9), heinäkuussa (8) ja elokuussa (8). Vapaampi aikataulu lienee yksi syy, mutta myös lähestyvät syksyn kirjatapahtumat vaikuttivat tahtiin. Hiljaisinta oli helmikuussa (3), maaliskuussa (3) ja joulukuussa (2). Joulukuuta puolustelen sillä, että luin Täällä Pohjantähden alla -trilogian kaksi osaa ja kolmannestakin ison osan – ja lomailin. (Ensimmäinen yli viikon mittainen loma vuonna 2014!)

En ole laskenut, miten iso osa kirjoista on ns. työkirjoja, ja osan kanssa rajanveto olisikin hankalaa. Työn iloa olen kuitenkin varmasti saanut. Sivutolkulla suorastaan, yhteenlaskettu sivumäärä on 17245. Keskimäärin siis jokainen lukemani kirja olisi ollut noin 246-sivuinen. Eniten sivuja (yli 600) oli Karl Ove Knausgårdin Taisteluni-sarjan toisessa osassa, vähiten Riina Katajavuoren ja Liisa Kallion Herra Paasio -kuvakirjassa, jossa ei muuten edes ollut sivunumeroita.

Lukupäiväkirja odottaa vuoden 2015 ensimmäistä merkintäänsä. Ennustan, että se tulee Koskelan suvun vaiheista. Eikä luettava siihen lopu, ihanan monta kirjaa on pinossa odottamassa vuoroaan. Tervetuloa, kirjavuosi 2015!

Mitä tuli luvattua, mitä tuli pidettyä? Sisältää uuden lupauksen!

Ei enää kvartaalikatsauksia uudenvuodenlupauksiin, vaan silmäys koko vuoteen 2014. Lupasin joogata väihintään kerran viikossa ja miettiä tarkemmin hankintojani. Kerrankin osasin luvata riittävän lempeästi!

Materiahankintojen suhteen en pysynyt ihan niin tarkkana kuin alkuvuodesta ajattelin. Matkat ovat hankalimpia – se, että on ulkomailla, jotenkin oikeuttaa ostamaan huivin, korvakorut, villalankaa, kengät… Toisaalta kotimaassa ollessani en juurikaan osta vaatteita tai koruja, joten kenties matkamuistoshoppailu suodaan. Saan myös iloa siitä, että muistan paikkoja vaatteista ja asusteista. Tämä laukku Venetsiasta, nämä kengät Prahasta, tämä paita Tallinnasta, nämä korvakorut Berliinistä… Tai ihan kotimaanmatkailua: tämä huivi ja kirja Helsingistä, kun kävin ihan vain hengailemassa isolla kirkolla.

Olisin voinut miettiä muistiinpanoperusteeni tarkemmin. Jossain vaiheessa aloin kyseenalaistaa, miksi kirjaan nopeasti kuluvan kosmetiikan mutta en vaikkapa suklaata. Tai miksi kirjaan e-kirjat mutten Netflixiä. Jaksoin kuitenkin naputella listaani loppuvuoteen saakka, kunnes joulukuu hyydytti kokonaan. Ehkä ne joululahjat katkaisivat kamelin selän – mikäs pointti tässä muille ostetun kirjaamisessa olikaan?

Ehkä maallisen omaisuuden vähentäminen on muutenkin ”ilmassa”, aiheesta näkyy blogimerkintöjä ja lehtijuttuja vähän väliä. Huomasin miettiväni vuoden mittaan yhä useammin, mitä omistan ja miksi. Isoja tai radikaaleja tekoja en ole ryhtynyt tekemään, mutta olen siivoillut hyllyjä hissukseen. Ja yritän entistä ahkerammin luopua sellaisesta, jota en enää tarvitse. Ja ennen kaikkea jättää jo kaupassa ostamatta sellaisen, mikä kuitenkin jää vain hyllyntäytteeksi.

Entäpä jooga? Ensimmäisen puolen vuoden tulokset ovat nähtävissä täällä ja täällä. Loppuvuosi meni samankaltaiseen tahtiin. Heinä-joulukuussa yksi viikko livahti joogaamatta. YKSI VIIKKO. Tämä viikottaisuus on osoittautunut toimivaksi kohdallani, sillä se sallii satunnaisen laiskuuden, aikataulusäädöt, flunssat ja unohdukset. Ja kuitenkin muistuttaa pitämään edes jonkinlaista ryhtiä.

Joogakertoja viimeiselle puolelle vuodelle kertyi 41, eli alle kaksi kertaa viikossa – siis noin 1,5 kertaa viikossa. En ole pakottanut yhden harjoituksen kestoa mihinkään muottiin, en keräile minuutti- tai tuntimääriä. On yhtä arvokasta joogata kymmenen minuuttia kuin puolitoista tuntia. Joskus on enemmän aikaa, joskus keho kaipaa vähemmän. Aktiivisin olin heinäkuussa, jolloin Endomondoon kertyi kymmenen merkintää. Loppuvuosi kului tasaisemmin, noin kuusi kertaa kuussa.

Toukokuussa saavutettu korppi-asana on ehdoton riemunaihe edelleen. Että tähänkin ihminen kykenee! Nykyään korppi on osa vakituista asanaharjoitteluani. Joinain päivinä se sujuu, joinain ei. Sellaista se on. Loppuvuodesta erityisesti kyyhkysasana on saanut huomiotani. Hitaasti mutta varmasti venyn, mutta linkissä näkyvään taaksetaivutukseen on vielä melkoinen matka. Tulevissa tavoiteasanoissani siintää myös jonkinlainen pincha, mutta sen kanssa ei sovi kiirehtiä.

Tavoiteasanat ovat tärkeitä, mutta eivät tärkeimpiä. Harjoitus on hyvä, vaikka jo paikallaan makaaminen olisi vaikeaa.

Mutta mitä vuonna 2015? Tuliko taas lupailtua jotain?

Toki.

Ajattelin jatkaa joogaa vähintään kerran viikossa -tapaani – sillä tapa siitä on jo tullut. Toinen lupaukseni on kirjoittaa joka päivä yksi runo. Kyllä, runo. Runprojektin jalo ajatus on paitsi tehdä jotain kaunokirjallista joka päivä, myös madaltaa omaa sietokynnystä. On selvää, että suurin osa teksteistä on latteita, kauheita, huonoja, tylsiä yms. Mutta nyt ei olekaan tarkoitus luoda kuolematonta lyriikkaa. Näitä runoja ei ole tarkoitus julkaista. En kirjoita runoja kenellekään. Ne ovat omia sormiharjoituksiani, tuokiokuvia, kokeiluita. Kenties jokin aihio jää vaivaamaan ja ryhdyn hiomaan sitä. Ehkäpä joku rivi kasvaa novelliksi tai muuttuu repliikiksi. Voi olla, että jotkut runot yhdistyvät kokonaisuudeksi. Ehkä, kenties, saattaapa olla. Mutta se ei ole tarkoitus eikä päämäärä. Tarkoitus on kirjoittaa ja sietää sitä, että välillä tulee mitä sattuu. (Toki tätä tulee harjoiteltua aina, kun jotain kirjoittaa… Mutta nyt on aivan erityinen lupa moiseen.)

Tätä projektia varten ostin kalenterin. Sellaisen, jossa on yksi sivu kullekin päivälle. Ja sille sivulle sitten se runo. Vuoden kuluttua kirjassa pitäisi olla 365 runohtavaa tekstiä – toivottavasti mahdollisimman monenlaisia! Olen hieman skeptinen kaikkien päivittäisyyteen liittyvien lupausten kanssa, mutta annan tälle mahdollisuuden. Phuuh.