Tapahtuu!

Seuraavien parin viikon aikana kapuan lavalle useaan kertaan juontajan ominaisuudessa. On iso ilo juontaa hienoja kirjallisuustapahtumia, toivottaa tervetulleeksi upeita esiintyjiä, innostua yhdessä yleisön kanssa ohjelmatarjonnasta. Tässäpä kolme kovaa kirjallisuustapahtumaa, ehkäpä tapaamme ainakin jossain näistä:

Keskiviikkona 8.6. seilataan Vanajavedellä kirjallisella risteilyllä. Kanta-Hämeen kirjailijayhdistys Vana -66 ry:n yhdessä Hopealinjan kanssa järjestämällä iltaristeilyllä kuullaan kirjailijoita ja nautitaan hämäläismaisemista. Nälkäisille on tarjolla myös buffetpöytä herkkuineen.KESÄRISTEILY, pienempi

Lauantaina 11.6. suuntana on Tampere ja Annikin Runofestivaali. Ohjelmaa on 11 tunnin ajan ja päätösklubi päälle, ja esiintyjälistalta löytyy Annikille ominaiseen tapaan huippunimiä ja yllätyksellisyyttä. Tämän vuoden teemana on Runoilija vieraissa, ja runous yhdistyykin ainakin kuvataiteeseen, musiikkiin ja perfomanssiin.

Lahden Runomaraton käynnistyy perjantaina 17.6. Ugrijhlilla ja jatkuu Runon hehkulla lauantaina 18.6. Monipuolista ohjelmaa on lapsille ja aikuisille, esiintyjiä meiltä ja muualta. Lauantaina ratkeaa myös runovideokilpailun voittaja. 12 parasta videota ovat katsottavissa Etelä-Suomen Sanomien sivuilla.

Ostos-tv:n hengessä tekisi mieli sanoa, että eikä tässä vielä kaikki – mutta jospa tältä erää kuitenkin. Palataan muihin tapahtumiin tuonnempana. Sillä niitä riittää!

Teekalenteri, 17. päivä

Olen ollut kiltti, sillä postiluukusta kolahti joulutervehdys Lahden Runomaratonilta. Runomaraton järjestää säännöllisesti kirjoituskilpailuja, ja tänä vuonna teemana oli Makuja ja nautintoja. Sadoista runoista murto-osa koottiin Sokeria viinissä -kokoelmaksi, jonka nyt sain joululukemisekseni. Kiitos!

Yhteistyöni Lahden Runomaratonin kanssa alkoi läänintaiteilija-aikanani, ja mikä ilo, että yhteys toimii edelleen. Juonsin elokuisen Runomaratonin Lahden satama-alueella, ja täytyy sanoa, että ruoka on vallan herkullinen teema myös kirjallisuudessa. Ja herkullinen on kirjakin. Supermakean nimen vastapainoksi kirjan ulkomuoto on tummanpuhuva. Kuva ei tee oikeutta sille, miten kiiltävä ja matta vuorottelevat, miltä kansi tuntuu sormenpäissä, miten valo osuu kirjaimiin.

IMG_4456

Mutta kuten arvata saattaa, tutkin heti kokoelmaa teerunojen toivossa. Kahvi ja viini taitavat saada enemmän huomiota, mutta kyllä kirjoittajat ovat ymmärtäneet teenkin päälle. Sitä paitsi suomenkielisten runojen jaetulle ensimmäiselle palkinnolle on päässyt Kerttu Piirto, ja hänen runonsa nimi on Oodi vihreälle teelle ja pehkotukkaiselle matemaatikolle. Pidän runosta vähintään yhtä paljon kuin sen nimestä. Ja vihreästä teestä.

En siteeraa vaan kehotan hankkimaan kirjan (ei, minua ei pyydetty markkinoimaan enkä saa senttiäkään tästä mainoksesta). Ostamaan omaksi, lainaamaan kirjastosta, lukemaan kaverin kappaletta. Ja sen jälkeen kirjoittamaan oman runon teestä.

Loihdi runo!

Viime viikosta olisi paljonkin kerrottavaa, mutta palaan niihin tuonnempana. Nyt vain lyhyesti hihkaisen, että rakkausrunogeneraattori Mi’ väräjää on verkossa meidän kaikkien ulottuvilla. Mi’ väräjää loihtii yhdellä klikkauksella pateettisen runon silmänräpäyksessä ennen kuin kyynel ehtii edes vierähtää. Klik, ja olet loihtinut runon!

Generaattorin toteuttamista ovat tukeneet Taiteen edistämiskeskus ja Lahden Runomaraton.

Sanakuvaa kohti

Jos tuleva lauantaipäivä näyttää sopivan vapaalta pienelle runoseikkailulle, kehotan ottamaan suunnan kohti Lahtea. Tai vaikka jo aikaisemminkin – Lahden Runomaratonin järjestämällä Runoviikolla riittää ohjelmaa.

Mutta aivan erityisesti hehkutan lauantaina 24.8. järjestettävää Sanakuva-tapahtumaa, jossa runous laajenee tanssiksi, ääniksi, muodoiksi, liikkeiksi ja kuviksi. Sanakuvan järjestävät Lahden Runomaraton ja Taiteen edistämiskeskus, ja myös Lahden kaupungin kulttuurikeskus tukee toteuttamista. Esiintymässä ovat mm. runoilijat Heikki Saure, Harry Salmenniemi ja Olli-Pekka Tennilä, graafikko Markus Pyörälä sekä tanssijat Reetta Kinnari ja Meri-Tuuli Risberg. Ohjelma alkaa klo 14 ja jatkuu parin tunnin ajan. Mukaan voi loikata missä vaiheessa tahansa. Lue lisää Taiken sivuilta!

Jo nyt c/o Malskilla (Kulmakatu 5, Lahti) on nähtävissä ja koettavissa rakkausrunogeneraattori Mi’ väräjää, joka loihtii pateettisen rakkausrunon nopeammin kuin kyynel ehtii silmäkulmasta vierähtää. Mi’ väräjää on saanut ihka oman huoneen, oikean elämystilan, joka on huima. Kuvakollaasissa on vain making of -kuvia, mutta en malttanut olla laittamatta niitäkin esille. Kuvia valmiista tilasta saatte myöhemmin.

Nähdään lauantaina Lahdessa!