Avainsana-arkisto: haasteet

Työpöydällä

Ainakin Magdalena Hai ja Johanna Hulkko Grafomaniassa ovat tehneet paljastuksia. Nyt ei sukelleta vaatekaappeihin vaan esitellään työpöytää. Havaitsin postaukset vasta nyt, pari päivää sen jälkeen kun olin siivonnut työpöytääni, joten en pääse esittelemään kaaosräjähdyshuojuvapino-todellisuutta, vaan hieman hillitymmän näkymän.

IMG_4246

En edes yritä luetella kaikkea sälää ja silppua, jota pikkuinen pöytäni päällään ja kolosissaan kantaa. Varsinaisen kirjoituspöydän  vieressä vasemmalla on lipasto, jonka päälle pinoan lukupiirin kirjoja, arvostelukappaleita ja muista syistä luettavia, ns. työkirjoja. En tosin tiedä, miksi Juha Hurmeen Nyljetyt ajatukset lepäilee tuossa, se kun kuuluu omaksi iloksi luettavien kastiin. Lipaston päällä on kaksi kuvaa. Toinen on ystäväni taiteilema Voimalehmä, jonka tehtävänä on antaa voimaa, rauhaa ja tyyneyttä. Toisen sain keväällä eräältä kirjoittajaryhmältäni. Kuvassa on Sisyfos, joka jälleen kerran vierittää kiveä vuoren huipulle. Toivottavasti ryhmä ei luullut, että olisin kokenut työni Sisyfoksen työksi!

Työpöytäni tärkeä hankintakriteeri oli, että siinä on kiinni laitettava kansi. Työt piiloon, ajattelin optimistisesti. Taisin tosin jo silloin tietää, että harvoinpa kansi mahtuu kiinni… Mutta nyt, pienen siivouksen jälkeen, sekin on mahdollista. Mikä harmonian illuusio! Kirjoituslipastoni on toimiva pieni yksikkö. Käden ulottuvilla on kyniä, muistilappuja, junalippuarkisto, käsivoidetta, suklaata, muistikirjoja, lukupäiväkirja, nitoja, ranteenlämmittimet, laturi, kalenteri, huulivoide, olennaisia pikkuesineitä ja sensellaista. Kuvassa näkymättömiin laatikoihin kätkeytyy ainakin korttipakkoja, tyhjiä muistikirjoja ja kirjekuoria. Näyttäköön sekaiselta, minä kyllä tiedän, mitä missäkin on.

Valitsin muutaman esineen lähempään tarkasteluun.

IMG_4244

Keltaiset ranteenlämmittimet ovat ehdottomat säiden viilennyttyä. Tietokoneen naputtelu kylmettää kädet helposti, mutta näiden avulla veri kiertää jälleen. Olen neulonut lämmittimet vuosia sitten jämälankakerästä. Tärkeintä silloin oli kokeilla mallineuletta, mutta kelpo käyttöasustehan siinä samalla syntyi.

Posliinisaapas on lahja entiseltä opiskelijalta. Kenkä on hieman ahdas kynäpaljoudelle, mutta palvelee uskollisesti. Minun ongelmani ei ole se, etteikö kyniä löytyisi. Ongelma on se, että niitä on liikaa. Kiikutan välillä osan keittiöön. Enemmistössä ovat Taiken (kas, entinen työpaikkani) ja Palmenian (kas, tuttu yhteistyökumppani vuosien varrelta) kynät, osa siis häveliäästi eri huoneeseen piilotettuna.

Punainen mukinalunen on ystävän lähettämä lahja. Työpöydän ääressä on liki mahdotonta istua ilman teemukillista, ja muki kuuluu laskea tälle aluselle. En ole toistaiseksi ikinä kaatanut nestettä läppärilleni, kopkop.

Korttipakka ei ole pelaamista tai ennustamista varten. Write Right Now! -pakka tuli erään kirjoittajaoppaan mukana, ja sen kortteihin on poimittu Natalie Goldbergin lauseita hänen opaskirjoistaan. Minulla on tapana kääntää yksi satunnainen kortti näkyviin, kannustuslauseeksi. Tänään kortissa lukee ”Forget expectation. Just write”, mikä ei ole ollenkaan hassumpi ohje.

Keltainen lappu on todo-lappu, ja poikkeuksellisesti sen kaikki kohdat on viivattu yli. Ihana lista! Kaikki asiat tehty! Tarvitsen tällaisia, muuten jotain unohtuu.

Olennaisia pikkuesineitä edustaa sungiitti, käteen mukavasti sopiva musta kivi, jota välillä hypistelen. Pöydällä on muitakin kiviä, mutta tämä on uusin ja viime aikoin useimmin käytössä ollut. Kiven viileä ja sileä pinta tuntuu mukavalta ja kiven kädessä pyöritteleminen on pientä konkreettista tekemistä.

Nyt voisikin kerätä villejä veikkauksia siitä, miten pian pöytä on taas räjähtänyt siihen kuntoon, että tyhjää tilaa ei näy, kansi ei mene kiinni eikä läppärikään tahdo mahtua kaiken keskelle…

Mainokset

Kirjoin kerrottua

Sain Nettimartalta tolkuttoman kauan sitten haasteen – anteeksi, että palaan siihen vasta nyt! Väitän, että tämänvuotisessa huhtikuussa on jokin vika. Se on lyhyempi kuin koskaan ennen. Kutistunut, kenties? Tosin liian lämpimiä säitä siitä ei ainakaan voi syyttää…

Mutta. Haasteessahan vastataan kysymyksiin kirjahyllystä löytyvien kirjojen nimillä. En ole tällä hetkellä oman kirjahyllyni äärellä, joten tilapäisresidenssin hylly saa toimia vastaussammiona. Minkäslainen oraakkeli tämä hyllykkö onkaan..?

 

1. Kuvaile itseäsi:

Näkymätön ja näkyvä.

2. Kuinka voit?

Entten tentten.

3. Kuvaile asuinpaikkasi:

Runoilijan talossa.

4. Minne haluaisit matkustaa?

Meren ja yön portit.

5. Lempivärisi?

Mustat kyyneleet, punainen maa.

6. Paras vuo(rokau)denaika?

Jalnan kevät.

7. Mitä elämä sinulle merkitsee?

Läsnäolon voima.

8. Mitä pelkäät?

Akvaariorakkautta.

9. Lempiruokasi?

Luova hierre.

10. Jos elämä olisi tv-ohjelma, mikä sen nimi olisi?

Vuorosanoja.

11. Mottosi:

Ajattele myönteisesti.

 

Phuh! Se oli hauska – mutta yllättävän vaikea haaste. Napatkaa jos innostutte, omasta tai ystävän kirjahyllystä.


Kolme kertaa yksitoista

Hopsan! Rooibos heitti haasteen, ja minäpä nappasin kiinni.

Näillä säännöillä mennään:

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Hänen pitää valita 11 bloggaajaa, jolla on alle 200 lukijaa. (Tässä kohtaa aion vähän rikkoa sääntöjä.)
5. Haastetun pitää kertoa, kenet on haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.

Ensin 11 varsin satunnaista asiaa minusta:

1. Minulla on aina laukussani Sisuja. Xylitol-salmiakkia.
2. En tiedä, olenko onnistunut kertaakaan lukemaan Eeva Kilven Laulu rakkaudesta -runoa (ainakaan ääneen) ilman, että ääneni sortuu. Runo liikuttaa minua joka kerta.
3. Ostin kuukausi sitten ukulelen, ja sen soittaminen on kerrassaan hilpeää. Kitaran kanssa minulla oli suuria vaikeuksia, mutta ukulelen soittaminen on kepeämpää ja opin sointuja yllättävän nopeasti.
4. Haluaisin aloittaa tanssiharrastuksen. Ehkä steppiä. Tai sitten jotain muuta.
5. Rakastan tyyliblogeja, joissa on hyvät kuvat ja sujuvaa tekstiä.
6. Opettelen tykkäämään tummasta suklaasta, mutta toistaiseksi maitosuklaa ja valkoinen suklaa ovat vielä herkumpia.
7. En tykkää sanoista paituli ja masuasukki enkä ilmaisusta ”onnen pipanoita”. Kaksi ensinmainittua ovat liian leperteleväisiä ja löysiä, onnen pipanoista puolestaan tulee käsittämättömiä mielikuvia esim. jäniksen jätöksiin.
8. Asun kerrostalossa, mutta toisinaan haaveilen omakotitalosta. Mainittakoon, että kuvitelmani ovat voimakkaasti romantisoituja.
9. Minulla on lyhyttukkaisen naisen identiteetti. En tunne olevani oma itseni, jos tukka on pitkä. Kuvaavaa on myös se, että ihmiset, jotka ovat tunteneet minut jo jonkin aikaa, ovat vilpittömän hämmästyneitä kun muistutan, että minulla oli vielä vuosi sitten solisluiden päälle ulottuvat hiukset. Monen mielestä olen aina ollut lyhythiuksinen.
10. Kotimme värikkäät seinät ilahduttavat minua joka päivä – en haluaisi asua asunnossa, jonka kaikki seinät ovat valkoiset.
11. Uskon rakkauteen.

 

Toiseksi Rooiboksen (vaikeat!) kysymykset ja vastausyritykseni niihin:

1. Mistä pidät eniten kirjoittamisessa?

Rakastan alkuvaihetta: sitä, kun idea on hahmollaan mutta kutakuinkin kaikki on vielä mahdollista. Sitä, kun voi kirjoittaa irrallisia kohtauksia, eikä tarvitse vielä päättää, ovatko ne käyttökelpoisia tässä tarinassa, onko niistä mihinkään. Rakastan myös tunnetta joka tulee, kun teksti virtaa, saan sanottua sen mitä haluan vaikken kontrolloi tekstiä – tai ehkä juuri siksi. Parhaimmillaan yllätän itseni, joko juonenkäänteellä, kielikuvalla tai vaikkapa uudella henkilöhahmolla. Pidän myös siitä, että kirjoittaminen ei vaadi isoa tilaa tai kalliita välineitä: voin kirjoittaa melkein missä tahansa.

2. Minkä ikäisenä tajusit, että haluat kirjoittaa?

En tiedä. Alle kouluikäisenä, kun tein omia ”kirjoja”? Yläasteella, kun kirjoitin vihkoihin käsin novelleja ja hakkasin kirjoituskoneella pastisseja juuri lukemistani nuortenkirjoista? Ehkä kuitenkin parikymppisenä Etelä-Pohjanmaan Opistossa, jossa opiskelin vuoden Pohjanmaan Kirjoittajakoulussa. Siellä viimeistään ymmärsin, että on kaltaisiani, ja minun on hyvä olla heidän kanssaan, minun on hyvä kirjoittaa. Opistovuoden aikana konkretisoitui se, että haluan kirjoittaa myös muille kuin itselleni.

3. Mitä olet saanut kirjoittamisesta?

Tekisi mieli hihkaista, että kaiken, mutta ehkä se olisi liioittelua. Kirjoittaminen on rakas harrastus, osaltaan myös työ. Ja toivon, että siitä tulee vielä enemmän työ, rakastettu sellainen. Kirjoittaminen on ainakin itseilmaisua, tunteiden selvittelyä, hauskanpitoa, kokeilemista, viestin välittämistä, kommunikointia – eikä välttämättä tuossa järjestyksessä. Kirjoittaminen on antanut ystäviä, elantoa, elämyksiä ja viisautta.

4. Onko sinulla ateljeekriitikkoa/hovilukijaa?

On. Jos ei olisi, hankkisin.

5. Kuka se on?

Pitkäaikainen kirjoittajaryhmäni, kolmen naisen porukka nimeltä Diesel. Marika ja Emmi saavat lukea ja kommentoida ison osan siitä, mitä kirjoitan, ja olen todella kiitollinen heidän avustaan.

6. Jos et kirjoittaisi, miten ilmaisisit itseäsi?

Musiikki ja teatteri olisivat kärjessä. Musiikki on tärkeää toki nytkin: laulan kuorossa, soitan pianoa (ja ukulelea!), laulan myös itsekseni kotona. Naapureiden tykkäämisistä en tiedä, mutta minulle laulaminen tekee hyvää. Teatteriharrastus on kutistunut olemattomiin, nykyään istun vain katsomossa. Mutta toivon, että voisin vielä päästä lavalle, solahtaa rooliin, nauttia harjoitusprosessin tunnevaihteluista, luottaa vastanäyttelijään ja kumartaa loppukiitoksissa. Runojen esittäminen on jonkinlainen muistuma tästä kaikesta, ehkä siksi se on alkanutkin kiinnostaa.

7. Jos olisit ruoka, mikä ruoka olisit?

Tämä on paha kysymys! Olisin varmaankin salaatti, jossa on vihreän lisäksi pähkinöitä ja juustoa, ja vähän hedelmää. Näyttäisi ehkä heppoiselta, mutta olisikin tuhdimpi kuin luulisi. Eikä olisi mössöä!

8. Jos olisit sää, millainen sää olisit?

Minähän olen lempeä luonne, joten ehdotan alkukesän poutapäivää. Aurinko ei paahda, mutta ei ole kylmäkään. Vähän on pilviä, mutta sateen uhka on pieni. Leppeää tuulta, välillä aurinko paistaa lähes sokaisevan kirkkaasti pilvien lomasta.

9. Mitä pelkäät?

Haluaisin kovasti olla peloton, mutta en ole. Tällä hetkellä eniten pelkään autolla ajamista, etenkin talvikeleillä. En suostu ajamaan kuin lyhyitä kaupunkiajoja, maanteille minua ei saa tällä hetkellä. Kesällä voin jo kokeilla, mutta en nauti ajamisesta silloinkaan.

10. Mihin kaupunkiin kaipaat?

Ainakin Prahaan. Jostain syystä mieleni tekisi lähteä Kööpenhaminaan, vaikken ehkä voi sanoa ihan kaipaavani sinne. Lisäksi kaihoan moneen kaupunkiin, jossa en ole vielä käynyt.

11. Oletko hyvä valehtelemaan?

En tiedä. En halua joutua valehtelemaan, koska elämä on helpompaa, jos puhuu totta ja sanoo suoraan. Ja tällä en tarkoita ikävää tölvimistä ja tahallista loukkaamista, sanansa voi aina asetella. Ärsyynnyn, kun ihmiset laukovat suorapuheisuuden varjolla tökeröitä kommentteja ja puolustautuvat sillä, että he nyt vain ovat sellaisia suorasuita. Valkoisia valheita päästän toisinaan suustani, niiden hyvyydestä en osaa sanoa. Voihan Rooibos, nyt ajoit minut miettimään totuutta, valhetta, vaikenemista ja mielikuvitusta – voisin jatkaa tästä aiheesta varsin pitkään! Mutta lopetan tähän, jatketaan kommenttilaatikon puolella, jos joku innostuu tätä enemmänkin pohtimaan. En halua nyt kiusata itseäni enkä teitä keskeneräisillä mietinnöillä ja ajatuksenriekaleilla.

 

Kolmanneksi laitan haasteen eteenpäin: TerhiNettimartta, Teemu, Satu, Päkä ja Eppu, olkaahan hyvät! Nämä kysymykset ovat teille:

1. Mitä sinulla on aina työpöydälläsi?

2. Millainen on unelmiesi lukupaikka?

3. Jos saisit olla vuorokauden joku toinen, kuka olisit?

4. Milloin olet onnellinen?

5. Onko jokin kirja vaikuttanut elämääsi konkreettisesti, saanut jonkin muutoksen aikaan?

6. Millaisia kirjoittamiseen liittyviä rutiineja tai rituaaleja sinulla on?

7. Lempieläimesi?

8. Minkä uuden ammatin haluaisit opiskella?

9. Mitkä ovat lempisanojasi?

10. Mitä rakastat?

11. Mikä laulu/sävellys kuvaa sinua parhaiten?

 


%d bloggers like this: