Kuukausittainen arkisto:huhtikuu 2014

Kymmenen Beatlesia

Facebookin puolella kiertää haaste, jossa pyydetään listaamaan kymmenen biisiä, jotka ovat olleet tavalla tai toisella tärkeitä ja koskettavia. Ohjeissa kielletään miettimästä liikaa ja pelkkä lista riittää. Ihmisten listat ovat kiinnostavia, mutta kenties olen keskimääräistä uteliaampi, kun minua kiinnostavat myös syyt, miksi kukin on valintansa tehnyt. Miksi listalta löytyy niin ei tyylejä, millainen tausta on joillain yllättävilläkin biisivalinnoilla?

Tein oman kymppilistani jo faceen (perusteluiden kera), mutta minua yllytettiin myös toiseen listaan – sellaiseen, johon listaisin vain Beatlesin musiikkia. Arvelin, että asiaa tulee peruspäivitystä enemmän, eli parempi tehdä haaste blogin puolella.

The Beatles on ollut minulle Se Bändi yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Olin muistaakseni kymmenvuotias, kun ystäväni soitti minulle kolme radiosta nauhoittamaansa Beatlesin biisiä: Hello/Goodbye, Can’t Buy Me Love ja Let It Be. Silmäni, korvani ja sydämeni aukesivat: this is it. On tullut monia muita hyvä bändejä, artisteja, muuta musiikkia, mutta vaikka välillä on ollut pitkiäkin Beatles-taukoja, Fab Fourilla on aina paikka sekä sydämessäni että levyhyllyssäni. Oi John, Paul, George ja Ringo – mitä olisi elämä ilman musiikkianne?

Siispä: satunnaisessa järjestyksessä kymmenen Beatlesin biisiä, jotka ovat koskettaneet, olleet tärkeitä, ovat olennaisia. Tämä lista ei miettimättä voisi valmistua, ei myöskään perustelematta. Listan luonteeseen kuuluu vaihtelevuus, mutta juuri tänään, tässä kohtaa, lista on tällainen.

1. Something. Hienoimpia rakkauslauluja ikinä. Pehmeä, jopa utuinen tunnelma, jossa kaikki ei ole selvää – paitsi se, että juuri nyt rakastetussa on jotain aivan erityistä, ja miksi edes miettiä muita hetkiä, kun voi olla tässä. You’re asking me will my love grow. I don’t know, I don’t know, Harrison laulaa, enkä epäile ollenkaan, etteikö hänen naisessaan olisi jotain.

2. Revolution. Tästä paras versio on ns. sinisellä tuplalla, Valkoisen albumin versio on leppeämpi ja hitaampi ja shoobi-doobimpi. Sininen tuplani oli vinyylilevy, jonka vieläpä onnistuin pudottamaan – minkä johdosta muutamassa kappaleessa on ikävä äänivirhe. Enää minulla ei ole vinyylisoitinta, eikä siis myöskään sitä parempaa versiota Revolutionista. Ehkä rauhallinen kapinointi on tällä hetkellä parasta sitten.

3. Blackbird. Kaunis, herkkä, pelkistetty – ja silti sellainen, jota ei ihan niin vain soitellakaan. En ole kitaransoittotaitoinen, eikä tätä myöskään ukulelella ohimennen rämpytetä. Ja pianolla tämä nyt vain ei kuulosta samalta. Mutta siksi Blackbirdiä onkin hyvä kuunnella levyltä, Paul McCartneyn pehmeä ääni ja akustinen kitara ja mustarastaaan laulu, pari minuuttia kauneutta.

4. Here, There And Everywhere. Vähän vanhempaa tuotantoa, herkkisosastoa. Yhteen aikaan pidin tätä liian lällynä, mutta nyt olen palannut tämän rakkauslaulun faniksi. Melodia ei ole ihan helppo, mutta kaunis, ja stemmat ovat paikallaan kuten Beatlesilla aina.

5. Across the Universe. Jai guru deva, om. Nothing’s gonna change my world. En oikeastaan edes muista, mistä kaikesta tässä lauletaan, mutta minulle tämä on universuminkokoinen laulu, hetkellinen tyyneys kaiken keskellä.

6. All You Need Is Love. Koska se on siinä. Love is all you need.

7. Dear Prudence. Tajusin uudelleen tämän biisin hienouden, kun tapailin sen alkusointuja ukulelella. Miten hieno sointukulku! Jostain syystä olen kiinnittänyt huomiota myös bassokulkuun. Sekin kuulostaa hyvältä.

8. Here Comes the Sun. Laulu täynnä valoa, toivoa, aurinkoa. Harrisonin kitaroinnit soivat, helisevät niin pakottomina, helppoina, että hymyilyttää. (Hymyilyttää oma kömpelyyskin, kun koettaa soittaa perässä pianolla tai ukella…)

9. A Day in a Life. Biisi, jonka osat eroavat toisistaan melko paljon mutta kuitenkin liittyvät kiltisti yhteen. Yhtä aikaa aamu-uninen ja utuinen, skarppi ja tarinallinen.

10. I’ve Just Seen a Face. Artikulaatioharjoitusta laulajalle, nopea kappale nopeasta ihastumisesta, tunteesta, että vaikken tuosta toisesta mitään tiedä, olen valmis lähtemään hänen mukaansa. En oikeastaan osaa eritellä, mikä tässä vetoaa minuun – mutta tarvitseeko aina?

Kuten arvata saattaa, bubbling under -listalla on tungosta. Mutta säästetään ne seuraavaan kertaan, kun ryhdyn listaa tekemään.

Kun tein kymppilistaani ihan kaikista biiseistä, huomasin valitsevani lauluja, joihin liittyy vahvoja tunteita, ihmisiä, tilanteita, vaiheita. Oli toki tärkeää, että itse biisi oli hyvä, mutta sen pääsy listalle riippui siitä, ankkuroituiko se tärkeään elämänvaiheeseen tai käänteeseen. Beatlesin kanssa on toisin. Bändi on kulkenut mukanani niin pitkään, etteivät laulut kerro tietystä kesästä tai määrätystä henkilöstä, vaikka toki laulut herättävät tunteita. Olen kuunnellut Beatlesia välillä analyyttisesti, välillä vain hoilannut mukana, joskus opetellut soittamaan. Elämäni ensimmäiset stemmat yritin opetella If I Fell -kappaleesta, koetin kuunnella, miten alempi ääni menee. Vaikeaa oli, sen muistan!

Nyt olen pitkästä aikaa kuunnellut Valkoista albumia. Ehkä se on tämän hetken suosikkilevyni Beatlesilta. Siitäkin huolimatta, että tuplalle mahtuu käsittämättömiä huteja – mutta ne helmet, ne ovat niiiin hienoja.

 

20140421-091808.jpg


Kvartaalikatsaus uudenvuodenlupauksiin

Kerrankin voin käyttää sanaa kvartaalikatsaus!

Mietin vuoden 2013 loppupuolella, mitä voisin tehdä elämässäni toisin, mitä ehkä haluaisin muuttaa, haluaisinko ihan luvata itselleni jotain. Samoihin aikoihin pengoin jääkiekkokassia, johon olin sullonut kirpparille vietäviä (ja sellaisella jo kertaalleen myynnissä olleita mutta myymättä jääneitä) vaatteita. Eikä se yksi kassi edes riittänyt. Vein kenkiä ja vaatteita UFFin laatikkoon ja mietin, miten paljon kaikkea muuta tavaraa koti on pullollaan. Loppuvuodesta olin nähnyt myös Tavarataivas-dokumentin, ja vaikka sen viesti ei varsinaisesti tajuntaa räjäyttänytkään (materia ei tee onnelliseksi, check), se sysäsi kuitenkin miettimään omia kulutustottumuksia.

Viime vuonna kävin myös joogatunneilla enemmän tai vähemmän säännöllisesti. Vuosi 2013 ei jää historiaan mahtavana juoksuvuotena (vaikka lenkillä kävinkin), mutta joogan suhteen heräsin uudelleen. Koska ohjatut joogatunnit eivät läheskään aina kaveeraa kalenterini kanssa, latasin iPadiin joogasovelluksen, jossa on valmiita ohjelmia. Nyt minulla on ohjaaja kotonani aina, kun haluan.

Mutta ne lupaukset! Ostamisen suhteen pohdin jopa täydellistä nollatoleranssia, eräänlaista älä osta mitään -vuotta. Mutta arvelin, että äkillinen ajatussäihke ei takaa vielä sitoutumistani. Ja minähän olen kohtuuden ystävä, en niinkään täyskieltojen. Tulin siihen tulokseen, että eniten motivoituisin ja kiinnostuisin siitä, että yksinkertaisesti tarkkailen ostoskäyttäytymistäni enemmän. Mieluiten en osta mitään -vuosi tämä voisikin olla – ei siis ehdotonta kieltoa mutta kehotus harkita tarkkaan. Päätin kirjata ylös kaiken tavaran ja kosmetiikan, jota ostan, myös lahjaksi. En siis ole laittanut muistiin kaikkea, mihin rahaa käytän. En kirjaa kahvilakäyntejä, Netflixin kuukausimaksua, junalippuja, teatterilippuja, viinilasillisia tai ruokaostoksia. Mutta kosteusvoiteet, kynsilakat, kirjat, vaatteet, huonekalut, kynttilät, pakastepussit ja korvakorut kylläkin. Puhelimeni muistiinpanoissa on tiedosto, jonne naputtelen kuukausittain tavara- ja kosmetiikkaostokseni sekä sen, mitä ne ovat maksaneet.

Joogaheräämisen myötä aloin seurata Instagramin joogeja. Nämä #instayogit taipuvat hämmästyttäviin asentoihin, heidän kehonsa eivät piittaa painovoimasta ja käsivartensa pursuavat voimaa. Heistä osa myös joogaa aina meren rannalla auringonlaskussa, ja heidän kuvansa ovat tyylikkäitä ja kauniita ja aseteltuja, jopa siinä määrin, että se häiritsee ja saa miettimään joogan perimmäisiä tavoitteita. (Ja aina mietin, kuka heitä kuvaa, kenet he ovat ottaneet mukaan ikuistamaan joogasessionsa.) Osa heistä hashtagaa kuvaansa #yogaeverydamnday, mikä toki olisikin hieno tavoite. Joogaa joka päivä, kiitos! Mutta jälleen tiesin rajani: ei tule onnistumaan. Ja kun ei onnistu, tulee paha mieli ja pitkä joogatauko. Niinpä ajattelin, että every damn week. Kerta viikossa on jo hyvä, useampi kerta on jo superia. Ei vähimmäisaikoja – viidenkin minuutin joogaharjoitus lasketaan.

20140401-130142.jpg

 

Mitä on tapahtunut?

On kiehtovaa nähdä, millaista materiaa ostaa. Näkeehän sen arjessakin, että tuollainen kirjahylly, mutta pelkkänä listana ostokset näyttäytyvät vielä hieman toisin. Tammikuussa olin todella niuho ja harmittelin, että ripsiväri ja rajauskynä ja puuteri loppuivat miltei yhtä aikaa ja jouduin kosmetiikkaostoksille. Yritin pitää tiukkaa ostamattomuuslinjaa, mutta välttämättömyyksiä (kuten ystävän syntymäpäivälahja) oli tietenkin hankittava.

Helmikuun listasta tuli pitkä. Kävin Tallinnassa perinteisellä TÄH-matkalla, mikä tarkoittaa vaate- ja koruhankintoja, lisäksi hankimme kotiin uusia kirjahyllyjä Ikeasta. Monitoimilaitekin löytyi alesta. Say no more. Väitän silti, että ostokset olivat harkittuja ja tarpeellisia. Myös kukkakuvioiset sukkahousut. Maaliskuu oli maltillinen. Pari kirjaa, sukkia ja lahjakori – siinä se. Ah, ja yhdet sukkahousut (KISSASUKKAHOUSUT! – ostos perusteltu).

20140401-135006.jpg

 

Fiksu ihminen tietenkin vielä heittäisi aina jotain pois samalla, kun tuo kotiin uutta. Mutta en ole ottanut stressiä siitäkään. Tammikuussa ruokin UFFin laatikkoa vielä huiveilla ja käsilaukuilla, ja joitain kirjoja olen laittanut kiertoon. Peltosaaren kierrätyskeskukseen päätyi vanha yöpöytä ja toimistotavaraa.

En tee tätä tarkkailua rahan vuoksi, vaan siksi, että havahtuisin jo kaupassa kysymään, tarvitsenko tätä aivan varmasti. On nurinkurista heräteostella luomivärejä ja sukkahousuja mutta huokaista, että hierojalle meneminen on liian kallista.

Joogan suhteen olin skeptisempi, mutta toisin kävi. Helmikuussa lipsahti yksi kalenteriviikko joogaamatta, muutoin olen pitänyt tavoitteestani kiinni. Joogakertoja on tullut 24, eli keskimäärin kaksi kertaa viikossa olen levittänyt maton lattialle ja vetänyt joogasukat jalkaani.

En ole valokuvannut saati videoinut harjoituksiani, joten todistusaineistoa mahdollisesta kehityksestäni ei ole olemassa. Mutta jotkut asanat tuntuvat helpommilta kuin ennen ja välillä olo on suorastaan taipuisa. Päivät kuitenkin vaihelevat, ja asana, joka oli helppo viime viikolla, onkin tällä viikolla hankala ja epämiellyttävä ja turhauttava. Tasapainoa vaativat asennot kertovat usein heti, missä pääkoppa menee. Mutta se on ollut helppo huomata, että jooga tekee hyvää. Kroppa osaa jo kaivata sitä, jos välissä on liian monta päivää – ja mieli myös.

Kohti seuraavaa kvartaalia!


%d bloggers like this: