And what have you done

John Lennonin Happy Xmas (War Is Over) ehtii juuri ja juuri alkaa, kun kuulijalle heitetään kysymys: So this is Christmas / and what have you done? Niin, taas on vuosi mennyt – mitä olet saanut aikaan? Koska menneen kertaaminen kuuluu perinteisesti loppuvuoteen, otanpa minäkin katsauksen kuluneeseen vuoteen.

Tarkoitus oli kirjata työtehtäviä tiedostoon pitkin vuotta, pikku hiljaa. Mutta kuinkas kävikään? Etsin tiedostoa ja huomasin, ettei sellaista ole. Koska sellaista ei ole luotu. Paitsi nyt, sillä halusin itselleni dokumentin siitä, mihin vuosi 2017 on työrintamalla mennyt.

img_8555.jpg

Freelancerin vuodet voivat olla varsin erilaisia. Vuosi 2017 oli työntäyteinen vuosi, näin rohkenen todeta. Olen opettanut sanataidetta aikuisille ja nuorille, työssäkäyville ja eläkeläisille, vasta-alkajille ja pitkään kirjoittaneille. Yläkouluissa, kansalaisopistoissa, kesäyliopistoissa, yhdistyksissä. Lyhytkursseja, pidempiä koulutuksia. Hämeenlinnassa, Kuopiossa, Helsingissä, Tampereella, Riihimäellä, Lahdessa, Salossa, Orivedellä. Kirjoittajien lisäksi olen kouluttanut sanataideohjaajia.

Laskin, että opetustunteja on kertynyt yli 400, ja näistä yli puolet ajoittuu iltoihin ja viikonloppuihin. Eikä tietenkään riitä, että käy opettamassa – on varattava aikaa myös suunnitteluun, kurssitehtävien lukemiseen ja kommentointiin sekä matkoihin. Onneksi junissa voi usein myös työskennellä.

IMG_9690

Yksi vuoden isoimmista kokonaisuuksista oli Suomen Kulttuurirahaston Hämeen rahaston hanke Kirjoita! – sanataidetta kouluihin. Sain ilon ja kunnian toteuttaa Hämeen rahaston tämänvuotisen hankkeen: kiersin Kanta-Hämeen yläkouluissa pitämässä yhdeksäsluokkalaisille sanataidepajoja. Kouluja kertyi 16 kappaletta, pajoja 31 ja oppilaita 455. Hankkeen alkaessa asuin vielä Riihimäellä, mutta kesäkuinen muutto Tampereelle tarkoitti hieman pidempiä automatkoja halki Hämeen.

Ajokammoiseksi autoilijaksi suoriuduin urakasta mainiosti (ja tietenkin kuljin junalla aina, kun se oli mahdollista). Jostain kertonee se, että stressasin ajamista huomattavasti enemmän kuin pajoja. Vaikka myönnetään: oma stressinsä siinäkin, kun joka kerta kohtaa ihan uudet ihmiset ja tilat, koettaa nopeasti aistia, millainen porukka tällä kertaa on kyseessä ja miten heihin saa kontaktin.

Kirjoita! oli hieno hanke ja kiehtova tilaisuus tutustua yläkouluihin. Kohtasin heitä, joille kirjoittaminen on vastenmielistä ja turhaa ja tarpeetonta – mutta myös heitä, jotka olivat upeita sanankäyttäjiä, jotka halusivat oppia lisää ja joille sanat ovat ravintoa. Ja heitä, jotka yllättyivät siitä, mitä osasivatkaan sanataidepajassa tehdä.

IMG_8897Vuoteen kuului myös luentoja ja haastatteluita. Heti tammikuussa vierailin Seinäjoella ÄOL:n talvipäivillä – luento, joka oli laitettu kalenteriin yli vuotta aikaisemmin. Seinäjoella puhuin itsensä näkyväksi kirjoittamisesta. Hämeenlinnassa luennoin kansalaisopistojen merkityksestä ja Sastamalassa annoin kymmenen syytä tarttua kynään. SKR:n projekti vei minut Hämeen rahaston vuosijuhlan juhlapuhujaksi. Kirjoittaminen on selviytymiskeino, julistin.

Kirjailijoiden haastatteleminen messuilla ja kirjakaupoissa on mukavaa. On ilo tavata kirjailijoita, kysellä kirjoittamisprosessista, pohtia kirjojen teemoja tekijöiden kanssa. Parasta on, kun tilanne ei jää kysymys-vastaus-vuorotteluksi, vaan syntyy keskustelua, vuoropuhelua, pohdintaa, tarinointia. Haastatteluja voi ja pitääkin suunnitella, mutta ei niitä kokonaan voi käsikirjoittaa. Tilanteet elävät, ja juuri se on hienoa.

Haastattelin keväällä Terttu Auteretta Tampereen Akateemisessa kirjakaupassa. Tertun uutuusdekkari Kaunis mutta kuollut oli juuri ilmestynyt, ja käsittelimme sen kirjoittamisprosessia. Hieman etäämmällä kirjailija Seppo Jokinen oli juuri lopettelemassa signeeraamistaan. ”Tämä on minun tapani, mutta muut tekevät varmasti eri tavalla”, Terttu sanoi ja äkkäsi Sepon. ”Seppo, mitenkäs sinä tämän teet?” hän huudahti ja viittilöi hämmentyneen dekkaristikollegan luoksemme. Minä annoin oman mikrofonini Sepolle ja hän liittyi toviksi mukaan haastatteluun. Loistavaa!

Erilaisia haastatteluita oli vuoden mittaan viitisentoista. Turun ja Helsingin kirjamessuilla, Näin on kirjat -tapahtumassa sekä kirjakauppojen tapahtumissa.

IMG_0040

Viime vuonna esitimme Parisuhdemonologeja Marika Riikosen kanssa – ja niin myös tänä vuonna. Kolme esitystä Teatterikesän Off-ohjelmistossa, kolme esitystä joulukuussa. Iloksemme saimme kuulle, että pääsemme myös Mikkeliin Työväen näyttämöpäiville! Parisuhdemonologit on siis mahdollista nähdä Mikkelissä 27.1.2018.

IMG_8598

Vuoteen kuului myös kirjoittamista. Kolumnoin Hämeen Sanomien Ajastin-sivuille yhdeksän kolumnia ja kulttuurisivuille kirjoitin kymmenen kirjakritiikkiä. Peltosaaren Olohuoneen tupaantuliaisia varten kirjoitin runonSmart girl -novellin kirjoitin tietenkin jo vuonna 2016, mutta tänä vuonna se pääsi kansiin Marilyn, Marilyn -novelliantologiaan. Suosittelen koko antologiaa, mutta jos haluaa lukea vain Smart girlin, sekin on mahdollista: Elisa Kirjasta löytyvät kaikki kokoelman novellit myös yksittäisinä.

Kalevalaisten naisten Pirta-lehteen kirjoitin jutun omasta pukeutumisestani. Lehti löytyy myös verkosta, klik!

Ja tulipa tänä vuonna myös osallistuttua kirjoituskilpailuihin. Menestys jäi saavuttamatta, mutta toisaalta lasken saavutukseksi myös sen, että olen kirjoittanut sellaisia tekstilajeja, joita en ennen ole kokeillut: libretto ja kuvakirja. Eikä mikään kirjoittaminen mene hukkaan. Vaikkeivät nämä koskaan yleisön nähtäväksi pääsisikään, ne ovat vähintään olleet hyvää harjoitusta. (Ja eihän sitä tiedä, jos ne vielä jalostuisivat julkaisukuntoonkin joskus…)

IMG_9867

Kirjoittamista on tiedossa lisää: Suomen Tietokirjailijat myönsivät minulle apurahan esseekokoelman kirjoittamista varten. Hurraa! Kokoelman suhteen on olemassa suunnitelmia, mutta moni asia on vielä myös ihanasti auki. Niinpä tästä asiasta ei ole toistaiseksi enempää kerrottavaa. Keskityn kirjoittamiseen ensin!

Kirjoittamiseen liittyy myös muuan antologiaprojekti, jolle löytyi kustantaja tänä syksynä. Projektin on tarkoitus päästä kansiin asti vuonna 2018, joten lupaan kertoa lisää ensi vuonna.

img_9174.jpg

Siinä kai työasiat pääpiirteissään. Ehkä. On täysin mahdollista, että olen unohtanut jotain. Kun selasin tämän vuoden kalenteria, olin häkeltynyt monta kertaa. Ai tällaistakin oli? Oliko tämäkin tänä vuonna? Ahaa, että tällainen seitsenpäiväinen työviikko?

Ylläoleva kuva on nykyisen kotimme pohjapiirros. Sillä tottahan tämän kaiken ohessa yksi muutto paikkakunnalta toiselle hoituu. Tuo pienempi makuuhuone toimii työhuoneenani. Siellä on työpöytä ja läppäri, hyllymetreittäin sanataideoppaita ja nojatuoli, jossa lukea tekstejä.

Tänä vuonna elvytin myös vanhan tavan pitää lukupäiväkirjaa. Siitä teen oman postauksensa myöhemmin. Minussa asuu pieni tilastointoilija, joka tuskin malttaa odottaa, että pääsee laskemaan prosenttiosuuksia ja sivumääriä.

Ensi vuodelle on jo sovittu monenlaista. Mutta kalenterissa on tilaa vielä. Ihanaa nähdä, mitä kaikkea sinne vielä merkataankaan!

IMG_0092

Kaunista uutta vuotta 2018! Tulkoon valo!

Mainokset

Juuret ja Parisuhdemonologit – kahden ensiesityksen viikko

img_8108

Siinäpä kaksi projektia, joiden on aika tällä viikolla tulla julki. Juuret on Kanta-Hämeen kirjailijayhdistys Vana -66 ry:n juhla-antologia, jonka olen toimittanut. Hämäläisessä antologiassa 11 kirjailijaa kertoo jotain Hämeestä ja hämäläisyydestä. Faktaa ja fiktiota, proosaa ja lyriikkaa, omakohtaista ja keksittyä. Mukana ovat Tuomas Kyrö, Juha Itkonen, Hanna van der Steen, Katariina Vuorinen, Terttu Autere, Outi Oja, Tapani Bagge, Ville Hytönen, Nelli Hietala, Anne Hänninen ja JP Koskinen. Kaikilla heillä on jonkinlainen side Hämeeseen, kaikki he ovat vähintään käyneet asumassa siellä.

juuret_juliste_kuva

Juuret-kirja julkistetaan tänään. Odotettavissa mielenkiintoisia pohdintoja paikan ja kirjoittamisen suhteesta!

Kirjan kannessa on Kanta-Hämeen maakuntakukka, kylmänkukka. Sen on maalannut Ulla Kauhanen.

Toinen projekti liittyy sekin kirjoittamiseen, mutta nyt ei tehdä kansiin tai paperille, vaan näyttämölle. Olen kirjoittanut yhdessä Marika Riikosen kanssa reilun tunnin mittaisen kokonaisuuden nimeltä Parisuhdemonologit, ja se saa ensi-iltansa Tampereella Tukkateatterissa tulevana lauantaina 26.11. klo 19. Ja ettei liian kepeäksi menisi, olemme tietenkin itse myös näyttämöllä. Parisuhdemonologit ohjaa Salla Heikkinen.

Parisuhdemonologeissa pääsevät ääneen monenlaiset tyypit, joilla kaikilla on asiaa ja huomioita parisuhteista. Puheenvuoron saavat miehet ja naiset, ruumiinosat sekä salatut ja häpeälliset totuudet. Vai kuka muka kehtaa heti suhteen alussa käydä vessassa niin, että siitä kuuluu ääni? Kuka kykenisi kertomaan suhteesta tarkemmin kuin omat vanhemmat? Millaisia rooleja suhteessa saadaan ja mitkä otetaan? Kuuluuko niihin arkiasetus? Kysymyksiä on paljon, vastauksiakin ehkä jonkin verran. Kuultu, nähty ja koettu on taivutettu näyttämölle, ja eniten taidamme nauraa itsellemme.

Sellainen viikko. Kaikkea jännää!

Viikko, johon mahtui paljon tärkeää

Heti alkuun lukuohje: ei kannata lukea otsikon tärkeää Tärkeänä, sellaisena selän kramppisuoraan vetävänä pönötystärkeänä. Vaan merkityksellisenä, erilaisena, muutoksenakin. Viime viikkoa leimasivat muutokset. Panta rhei, kaikki virtaa – siltä nyt todella tuntuukin.

Yksi ajanjakso loppui keskiviikkona, kun läänintaiteilijakauteni päättyi. Neljä vuotta, miten nopeasti se voikaan kulua! Palautin raportin työstäni (ja haluan palata siihen vielä täälläkin), siivosin työhuoneeni, mapitin säästettävät paperit ja jätin avaimen, puhelimen ja tietokoneen pöydälle. Hei hei, punainen työpöytä, hei hei oma työskentelysoppi Verkatehtaalla, hei hei työkaverit.

20140128-124517.jpg

Noin tyhjä pöytäni ei ole neljään vuoteen ollutkaan. Ja hyvä niin, liian tyhjä pöytä kielii siitä, että mitään ei tapahdu!

Se olisi freelancerelämän aika nyt. Jälleen. Fiilistelin ajatusta torstaina, kun suunnittelin sanataidetunteja hämeenlinnalaisessa Cafe Kaunossa (josta muuten sai huiman hyvää cappuccinoa). Suunnittelin jo artsua kuvasarjaa vaihtelevista työpöydistäni, mutta epäilen, että pidemmän päälle olisi tylsää katsella paperisotkujani erilaisissa ympäristöissä. Ja eiköhän suurin osa työpöytäkuvista kuitenkin tulisi kotityöhuoneelta…

20140128-124937.jpg

Lauantaina oli merkittävä päivä: esikoisnäytelmäni kantaesitys. Vietin koko päivän Tampereella, ensin ihanan kirjoittajaryhmäni Dieselin kanssa ja sitten ensi-illassa. Tukkateatterin intiimi, noin 40 hengen katsomo oli ihan täynnä. Jännitti! Yritin muistuttaa itselleni, että olen jo osani tehnyt, nyt tämä on muiden käsissä… Mutta jännitti, silti. Ja aivan suotta. Tukkateatteri on tehnyt hyvää työtä näytelmän kanssa. Salla Heikkisen ohjaus toi minulle joitain hauskoja yllätyksiä, ja rooleissa on herkullisuuksia – erityisesti päähenkilön poikaystävä Hemmo (Teemu Mäkinen) näytellään ah niin makoisasti ja paha pomo Ansa (Marika Riikonen) on hurjan hyytävä. Minä julma ihminen olen kirjoittanut päähenkilö Lillin joka kohtaukseen, mikä ei ehkä ole näyttelijön kannalta paras ratkaisu. Mutta Anne Karema kantaa roolin hienosti. alusta loppuun. Ja niin, nyt tekisi mieli luetella kaikki roolit ja näyttelijät ja intoilla jokaisesta!

20140128-125917.jpg

Pari kertaa mietin katsomossa, että onko ookoo nauraa itse kirjoittamilleen repliikeille, että olipas hauska juttu – mutta nauroin silti. Ja uskon että naurun aiheutti hyvä roolityö eikä pelkkä repliikki…

20140128-130510.jpg

20140128-130524.jpg

Sunnuntaina kokoonnuttiin pienimuotoisesti erään kirjaprojektin tiimoilta. Vähän ruokaa ja juomaa, rento tunnelma ja kokemusten vaihtoa ja naurua – hyvä tapa viettää sunnuntaita. Olen vielä hieman taikauskoisen salaperäinen tämän projektin suhteen – kerron kyllä tuonnempana enemmän! Mutta uusi suunta tämäkin.

Kaikkien näiden muutosten ja alkujen ja uutuuksien lisäksi Rooibos muisti minua tunnustuksella:

20140128-130707.jpg

Kiitos kaunis!
Tunnustukseen ei liity eteenpäinjakamispakkoa, mutta tietenkin tekisi mieleni vinkata swllaisia blogeja, joiden lukemisesta itse nautin. Valinta vain on aina yhtä vaikeaa, ja kieltämättö olen viime aikoina ollut tavallista laiskempi blogilukija, mutta… Terhi Rannelan blogi ilman muuta, samoin Grafomania. Näissä kahdessa blogissa pohditaan kirjailijan työtä kiinnostavasti ja oman kokemuksen kautta. Nämä kaksi blogia täydentävät toisiaan oivallisesti: kun Grafomania on moniääninen, Terhin oma blogi tarkentaa yksilöön, vielä henkilökohtaisempaan.
Torkkuja & nokkosia on uudehko löytöni, jonka kauniit kuvat hivelevät silmiäni. Hyvinvointia, ruokareseptejä, estetiikkaa.
Myös Harmaata arkea on uusi löytö. Käsitöitä ja arkea, huumoriripauksella höystettynä. Me likes.
Things to make and do -blogissa ollaan myös käsitöiden maailmassa, mutta mukaan mahtuu myös kirppiksiä, sisustusta, kirjoja ja muuta elämää. Ah, tyylikkyyttä!

Vuosi 2014, olet jo nyt tarjonnut jännittäviä muutoksia, tapahtumia ja mahdollisuuksia. Mitäs seuraavaksi?

Ensi-ilta! Kantaesitys! Esikoisnäytelmä!

Vuonna 2009 pääsin TeaKin avoimen yliopiston kurssille, jolla kirjoitettiin kokonainen näytelmäteksti. Kurssi kesti reilun vuoden, ja sinä aikana avoimessa yliopistossa opiskelivat myös ohjaajat ja näyttelijät, ja lopuksi nämä kolme kurssia yhdistivät voimansa ja toivat kirjoitetut tekstit näyttämölle joko kokonaan tai osittain, tekstien pituudesta riippuen.

Työstin tuolloin näytelmää, jonka nimeksi lopulta tuli Kaikkeen on aina joku malli. Hieno, hauska, hankala, ärsyttävä, opettavainen, tarpeellinen prosessi. (Normisettiä siis, voisi joku kuitata.) Näyttelijäopiskelijat esittivät KOAJM:sta muutaman kohtauksen, mutta kokonaisuutta en näyttämöllä saanut nähdä.

Myöhemmin lähetin näytelmän tamperelaiseen Tukkateatteriin siellä näyttelevän ystäväni lempeähkön painostuksen alla. Ohjaaja Salla Heikkinen innostui tekstistä sen verran, että kysyi, saisivatko tukkalaiset tehdä sen lukudraamana. Toukokuussa 2012 reading-tilaisuus toteutui (Terhi Rannelan kuvia ja kommentteja täällä) ja tukkateatterilaiset ryhtyivät pohtimaan, olisiko tekstissä ainesta näyttämölle, sopisiko se Tukkateatterin ohjelmaan.

Vierähti reilu vuosi. Syksyllä Salla Heikkinen otti minuun yhteyttä ja kertoi, että kyllä hän nyt todella haluaisi, aikoisi ja ehtisi ohjata tekstini. Mitäpä siinä muuta enää: viimeiset viilaukset tekstiin, sähköpostittelua käytännön asioista ja homma käyntiin.

Ja nyt: kohta se on valmis. Esikoisnäytelmäni Kaikkeen on aina joku malli saa kantaesityksensä Tukkateatterissa 25.1.2014 klo 19. Tuntuu uskomattomalta, mutta kuten huomaatte, uskallan jo huudella päivämäärää julkisesti… Odotan ihan innoissani, millaisen tulkinnan tekstini saa, millaisiksi henkilöt kasvavat. Näytelmäteksti ei ole valmis, kokonainen, ennen kuin se esitetään. Ja nyt on sen aika.

Pidän tällaisista uuden vuoden aloituksista!