Kuukausittainen arkisto:syyskuu 2013

Proosekko esittää: Full Moon

Huomenna tapahtuu – tiedote kertokoon enemmän:

 

Proosekko tuo kuoroproosan Sibeliuksen syksyyn

 Soiko proosa? Ja millaisella äänellä? Tämä kuullaan perjantaina 20.9. Sibeliuksen syksy -festivaaleilla. Proosekko-nimisten teemallisten teksti-iltamien järjestämisen keväällä aloittanut hämeenlinnalaisten ja kaupungissa vaikuttavien kirjoittajien joukko muuntautuu proosakuoroksi Kuorot kuutamolla -tapahtumaan. Kuoron nimi on – tietenkin – Proosekko.

Entä miten Proosekko kuplii? Tämä selviää hämeenlinnalaisissa ravintoloissa perjantaina. Proosekko-kuoro esittää poikkitaiteellisen, kuorolaisten omille teksteille rakentuvan Full moon -teoksensa olutravintola Birgerissä kello 21.30, Emilia-klubilla kello 22 ja Piparkakkutalossa kello 22.30. Kymmenen minuutin mittainen esitys sisältää muun muassa kuutamolla olemista, proosaa ja ääniä.

Proosekko-iltama järjestettiin edellisen kerran – tuolloin vielä erisnimettömänä – toukokuussa. Silloin prosaistit ja runoilijat lukivat olutravintola Birgerissä tekstejä otsikolla Romantiikkaa ja irtokarvoja. Proosekko-iltamien perusta on vuosi sitten syksyllä järjestetyssä Erotiikkarappuset-tapahtumassa, joka pidettiin Hämeenlinnan kirjastossa.

Perjantaina Proosekon riveissä kuoroilevat Päivi Haanpää, Maria Ilonen, Marika Riikonen ja Hanna van der Steen.

Lisätietoja:

https://www.facebook.com/proosekko

20130919-202939.jpg

 

(Olemme loputtoman ylpeitä ja riemumielisiä tästä otoksesta, jonka juhlallisesti nimesimme promokuvaksi. Ja kyllä, meillä on munkinkaavut.)


Tiloissa

Kävin viikonloppuna Joensuussa. En muista, olenko ollut siellä koskaan aikaisemmin. Itäinen Suomi on vielä heikosti tuntemaani aluetta, mutta parannusta on hitaasti havaittavissa.

Pidin lyhyen koulutuksen kollegani, sanataiteen läänintaiteilija Marjo Heiskasen luotsaamalle kirjoittajaryhmälle. Lisäksi ehdin osallistua Joensuun kirjallisuustapahtumaan kolmen esiintyjän verran. Mainittakoon myös, että en osta kirjoja tältä reissulta -päätökseni kesti perin vähän aikaa, sillä heti kun näin kirjamyyntipöydän Joensuun konservatorion aulassa, nappasin käsiini Aki Ollikaisen Nälkävuoden ja Riikka Ala-Harjan Maihinnousun. No kun olivat pokkareina.

Matkalla mietin erilaisia tiloja. Lähtöpäivän aamun piti olla rauhallinen, mutta se olikin hankala ja sottainen. Kattiparka kehitti vatsavaivoja, joten rauhallisen lehdenluvun sijaan kuljin pyyhkimässä sotkuja ja meilailin kissanhoitajalle tilanteesta.

Kun pääsin junaan (ja tietenkin tunsin syyllisyyttä siitä, että jätin kissuuden yksin kotiin, vaikka hyvinhän se siellä pärjäsi, ei se tarvinnut läsnäoloani parantuakseen) sain asettua toisenlaiseen tilaan.

20130917-233634.jpg

Riksusta Joensuuhun pääsee yhdellä vaihdolla ja suurin osa yli neljän tunnin matkasta menee ic-junassa. Junassa on helppo luoda oma tila, eräänlainen kupla, jossa muilla matkustajilla ei ole juurikaan väliä. Minun kuplaani mahtui kirjoja ja nettisurffausta ja muistikirjaan kirjoittamista. Tme well spent.

20130917-234315.jpg

Kirjoittajien kanssa muodostui taas oma tila, yhdenlainen maailma, jossa meitä yhdisti intohimo samaan asiaan. On arvokasta ja ihanaa, että saman pöydän ääreen voi kokoontua joukko ihmisiä, jotka rakastavat kirjoittamista ja kirjallisuutta ja haluavat puhua siitä.

Joensuun kirjallisuustapahtumassa Joel Haahtela puhui viisaasti ja vetävästi identiteetistä. Siitä, miten kirjoittamalla voi etsiä harmonian kokemusta tai jotain sellaista identiteettiä, jota ei ihan ole. Ja siitä, miten identiteetin etsiminen on elämänmittainen asia.

20130917-234852.jpg

Tuula-Liina Varis esitti kiehtovan ajatuksen avaussanoissaan. Hän puhui siitä, miten usein ajatellaan, että mielikuvitus on kirjailijan tärkein työväline tai kyky. Mutta se ei pidä paikkaansa: tärkein on muisti. Ensin tarvitaan muisti, vasta se jälkeen mielikuvitus voi työskennellä. Tätä ajatusta makustelin paluumatkalla ja toin sen myös tuliaisiksi tämänviikkoiselle kirjoittajaryhmälleni.

20130917-235355.jpg

Fyysisiä tiloja, mielentiloja. Vaihtuvia paikkoja ja oloja. Paluumatkalla luin Hanna van der Steenin Tähtisilmät-trilogian päätösosaa ja mietin ihmismieltä. Millaiseen tilaan senkin voi manipuloida, miten kääntää mustan valkoiseksi ja toisinpäin. Ei ehkä iloisin mahdollinen teema, mutta hyvä pohdittava silloin tällöin. Katselin aurinkoisia maisemia junan ikkunasta, kirjoitin luonnoksen erääseen historiikkiin tulevaan juttuun ja maltoin nauttia juuri siitä tilasta, jossa olin.

20130918-000137.jpg

Kotona minua odotti täysin tervehtynyt kissa, joka oli pontevasti sitä mieltä, että ruokatarjoilua voisi olla enemmän. Tila, tunnelma, paikka.


Kissa ja hiiri

Vanha sanonta kissasta ja hiiristä ja pöydästä sai uuden muodon, kun perheeseemme saapui uusi jäsen. Maukas, voisi nokkelampi sanoa – sen verran monta miau-muunnelmaa tulokkaan kidasta on jo kuultu.

Viikko sitten seniori-ikäinen löytökissaherra tuotiin uuteen kotiinsa, ja Onnentassussa Pastoriksi nimetty katti alkoi ottaa uusia asuinneliöitään haltuun. Kissaperheelliset ystävät ihmettelivät herran rohkeutta – ei tietoakaan sängyn alla majailusta tai muusta arkailusta. Mau, sanoi Pastori ja asettui taloksi.

Ensimmäinen virikelelu oli palloksi rutistettu paperi, ja se tuntui kelpaavan mainiosti. Kyllä yli kymmenvuotiaaksi arvioitu kissa leikkii, ja vauhdikkaasti leikkiikin! Nopeasti alkoi tuntua, että kai sitä muutakin voisi lattialla lojua. Joten…

20130914-180349.jpg

Pieni nöttönen puuvillalankaa, virkkuukoukku ja alle tunti aikaa. Ohje omasta päästä, täyte vanhasta lakanasta.

20130914-180547.jpg

Hiiri sai riemastuneen vaataanoton, ja kissan kynnet tarttuvat sen turkkiin paremmin kuin paperiin. Pöydälle hiiri pääsi vain kuvausten ajaksi, kissa ei edes silloin.

20130914-180735.jpg

Pocket Muse -sanataideoppaassa on sivu, jolla luetellaan kirjailijoita, joilla oli kissa. Lopulta kysytään: olisiko sinunkin aika hankkia kissa? Näköjään oli. Onko muusan tehtävä turhan raskas pienen kissan harteille, se selviää myöhemmin. Mutta jotain perin kotoista siinä on, että kotona tassuttelee eläin.

Pastori tietää ainakin sen, että ympäristön tarkkaileminen on tärkeää. Kissoille ja kirjoittajille.

20130914-181238.jpg

Mau.


TÄH eli Matka aina samaan paikkaan

On kai todettava, että rutiinien miettiminen on nyt jostain syystä tärkeää. Olen miettinyt omia tapojani ja tottumuksiani, punninnut, mitä haluan pitää. Mistä voisin luopua ja mistä ehkä täytyy luopua. En vastusta rutiineja sinänsä, niistä on myös hyötyä ja iloa (tässä kohtaa aloitan yleensä saarnan aamurutiinien olennaisuudesta), vaikka usein rutiinit mielletään huonoksi jutuksi, jumiutumiseksi.

20130906-204039.jpg

Tällä viikolla noudatin jo jokasyksyiseksi muodostunutta rutiinia. Sitä kutsutaan TÄH-matkaksi. Nimi sai alkunsa ensimmäisen Kirjan aika -festivaalin jälkeen, kun kaksi kolmasosaa matkaseurueesta oli ollut neljä päivää kiinni festivaalityössä, ja väsymys alkoi painaa. Festarin jälkeen vajosimme tilaan, jossa kommunikaatio oli yksitavuista (täh) ja vain osittain korrektia. Lähdimme Tallinnaan rentoutumaan – tekemään kaikkea hyvin epäkirjallista: kiertelemään vaate- ja kenkäkaupoissa, nauttimaan hieronnoista ja manikyyreistä, puputtamaan ruokaa hotellihuoneen lattialla. Jos jaksoimme, kertasimme festaritunnelmia. Jos emme, puhuimme muusta.

20130906-204705.jpg

Jossain vaiheessa ryhdyimme TÄH-matkailemaan kahdesti vuodessa. Kaava on aina sama: majoittuminen Pirita Top Spassa, vanhan kaupungin tiettyjen kauppojen kiertäminen (Nu Nordik, Vivian Vau, Kristiina Viirpalu, Ivo Nikkolo), ja ainakin yksi varaa kuumakivihieronnan Piritan mukavimmalta hierojalta, Leonardilta. Illalla haemme Selveristä ruokaa hotellihuonepiknikiä varten. Samasta paikasta myös täydennämme kosmetiikkavarastojamme ja ostamme ruokatuliaiset.

20130906-205211.jpg

Käymme uimassa ja kokenein vesijumppaaja pitää meille kaikille vesijumppasession. Talvella Piritassa soi Bonnie Tyler (ja vain muutama hittibiisi, aina uudelleen ja uudelleen – on suorastaan surrealistinen kokemus kuulla It’s a Heartache neljästi manikyyrin aikana), nyt valikoima oli laajempi, joskin yhä 1980-luvun rockiin painottuvaa.

20130906-205625.jpg

Näillä reissuilla ei käydä Kumussa tai luoda kontakteja paikallisiin kirjailijoihin. Matkalukemista on aina mukana, mutta kirjaa ei välttämättä jaksa avata. Näillä reissuilla noudatellaan tuttuja reittejä ja rutiineja (laivalla kuuluu syödä ranskiksia). Ja juuri siksi ne ovat niin rentouttavia. Helppoa, laitostunutta. Suurimmat ongelmat liittyvät ostoksiin: onko tämä takki niin mahtava, että todella haluan sen? Nämä vai nuo kengät? Ottaisinko tämän mekon sinisenä vai mustana?

20130906-210004.jpg

En haluaisi tehdä vain tällaisia matkoja. Mutta tarvitsen myös tällaisia matkoja. ”Naurakaa varastoon”, eräs ystävä kehotti seuruettamme. Ja niin me teimme. Parin päivän reissu samanhenkisten ihmisten kanssa irrottaa arkirutiineista (!) mukavasti, ja palattuaan jaksaa taas jotain epätavallista. Ja niitä rutiineja myös.

20130906-210236.jpg

Tänä vuonna lähdimme matkaan Hämeenlinnan Taiteiden yön jälkeen. Emme niin väsyneinä kuin nelipäiväisen kirjallisuustapahtuman jäljiltä, mutta pienen breikin tarpeesa kuitenkin. Kun kaikki tietävät, mistä matkatoveri tulee, mitä hän on juuri jaksanut ja tehnyt, matkanteko on helpompaa. Ei tarvitse selittää kaikkea. Voi purkaa tapahtunutta – tai puhua jostain ihan muusta.

Tämän rutiinin haluan toistaiseksi pitää. Ystävät, Pirita ja valkoinen Saab – rutiiniseikkailun ainekset kasassa!

20130906-212510.jpg


%d bloggers like this: