Uusi kirja on juhlan arvoinen

Teatteri-ihmiset ja kuvataiteilijat sen tietävät: uutta ja valmistunutta on syytä juhlistaa. Ensi-illan jälkeen on ensi-iltakekkerit, taidenäyttelyille järjestetään avajaiset. Kirjojen kohdalla puhutaan julkkareista, julkistustilaisuudesta – ja niitäkin järjestetään aina silloin tällöin.

_DSC6619

Me Rannelan Terhin kanssa päätimme jo varhain, että tietenkin Miksi en kirjoittaisi? -kirjoittajaoppaamme saa julkkarinsa, ja sellaiset, jotka ovat kaikille avoimet. Otimme yhteyttä Kulttuurikahvila Laikkuun ja sovimme yksityiskohdista. Halusimme rennon ja sopivan intiimin tilan, josta saisi herkkujakin ja jonne olisi helppo tulla – ja sellaisen saimme.

_DSC6608

Jututimme tilaisuudessa toisiamme mutta laitoimme myös yleisön töihin. Miksi en kirjoittaisi? -kirjassa on Terhin kirjoittama teksti Kirje tuntemattomalle -projektista, jossa tehdään juuri niin kuin nimestä voi päätellä: kirjoitetaan tuntemattomille. Julkkareissamme kirjoitettiin joulukortteja Tampereen Tyttöjen talon tytöille. Viemisiksi päätyi upeat 25 korttia, kiitos jokaisesta!

Kirjan kirjoittaminen oli meille tärkeä prosessi, joka selkeytti omia näkemyksiä ja avasi silmiä uudelle. Minulle vahvistui entisestään, mikä merkitys kirjoittamisella on ajattelulleni: kirjoitan, koska yritän sanojen avulla ymmärtää maailmaa ja itseäni. Esimerkiksi kirjoittamattomuuteni syyt ja muusasuhteeni kirkastuivat kirjoittamisen myötä (ja saivat kumpikin oman esseensä), ja samalla pääsin myös tutkimaan näitä asioita tarkemmin, sekä oman itseni että lähdeaineiston kautta. (Lähteissä kahlaaminen oli yksi suosikkiasioitani!)

_DSC6638

Mutta myös toisen kirjoittamat tekstit toivat oivalluksia. Nostin julkkareissa esiin Terhin tekstin Pilates & keskittymisen taito, sillä minua kiehtoo se, miten kaikki liittyy kaikkeen. Pilates ja kirjoittaminen eivät ensi alkuun tunnu liittyvän toisiinsa, mutta Terhi todistaa toisin: nämä kaksi tukevat toisiaan erinomaisesti. Pilates on tuonut Terhin elämään monenlaista hyvinvointia selän kuntoutumisesta keskitymiskykyyn ja armollisuuteen itseä kohtaan.

”Ohjaaja lempeästi muistuttaa meitä pysymään omassa kuplassamme ja keskittymään pelkästään omaan tekemiseen: ei ole tarpeen vilkuilla vierustovereiden liikkeitä, venyykö hän ehkä pitemmälle kuin minä. Pilateksessa ei ole kysymys kilpailemisesta, vertailemisesta tai suorittamisesta.

Ja eikö lauseen voisi suoraan rinnastaa kirjoittamiseen tai taiteen tekemiseen ylipäänsä?”

fullsizeoutput_80a

On hyvä pysähtyä hetkeksi valmiin äärelle. Hengähtää, tiedostaa kuljettu matka. Toivottaa kirjalle hyvää matkaa. Kiitos julkkareissa mukana olleille toivotuksista, ilosta ja kannustuksesta!

IMG_3787

Kuvat kirjakuvaa lukuun ottamatta: Jussi Koukku

Aiheesta myös Terhin blogissa.

Se on ilmestynyt: Miksi en kirjoittaisi?

Perjantaina saimme kustannustoimittajaltamme sähköpostia: Miksi en kirjoittaisi? on tullut painosta! Aloin välittömästi tarmokkaan tarkistelurutiinin: joko kirjat on lähetetty? Joko? Joko? Jokojokojokojoko?

Eilen sain sähköposti-ilmoituksen, että kirjat ovat lähteneet matkaan. Päivitin Matkahuollon seurantasivua ties kuinka monta kertaa – melkeinpä yöllä viimeiseksi ja tänään aamulla ensimmäiseksi. Nyt se on matkalla. Nyt se on Pirkkalan Matkahuollossa. Nyt sitä viedään pakettipisteeseen. Noin vuorokaudessa kirjalaatikko siirtyi Helsingistä Tampereelle, ja tänään päivällä hain sen R-kioskilta.

Olimme juuri aamupäivällä tavanneet Terhin kanssa ja miettineet julkkaripäivän askelmerkkejä. Enää fyysinen kirja puuttui!

fullsizeoutput_7e0

On aina jännittävää nähdä kirja ensimmäistä kertaa. Miltä kansi tuntuu ja näyttää luonnonvalossa? Millainen on kirjan paino, miltä sivut tuntuvat? Moneen kertaan syynätty pdf-tiedosto on muuttunut kolmiulotteiseksi esineeksi, joka on toisaalta sama ja toisaalta ihan eri kuin ennen.

Torstaina 28.11. pidämme kirjalle pienet julkistusjuhlat Tampereella Kulttuurikahvila Laikussa (Keskustori 4) klo 18. Tapahtuma on kaikille avoin ja maksuton, tervetuloa mukaan! Tarjolla on hieman kahvia ja teetä, kakkua ja kirjallisuuskeskustelua – ja kahvila tietenkin palvelee iltakahdeksaan saakka. Meillä on jonkin verran Miksi en kirjoittaisi? -kirjoja myynnissä julkkarihintaan 25 € (vain käteisellä), ja tietenkin kirjoitamme ilomielin omistuskirjoituksia halukkaille.

Kirjaa voi kysellä myös oman paikkakunnan kirjakaupoista – jos hyllystä ei löydy, aina voi pyytää myyjiä tilaamaan teoksen. Kirjaa saa myös verkkokirjakaupoista, esimerkiksi Adlibris, Booky, Suomalainen Kirjakauppa , Akateeminen Kirjakauppa ja Avaimen oma verkkokauppa myyvät kirjaa. Useimmilla verkkokaupoilla on erilaisia toimitustapoja – eli Postin lakosta huolimatta, kirja kulkeutuu rivakasti perille.

Miksi en kirjoittaisi? on kirja kirjoittajille ja lukijoille. Siinä pohditaan kirjoittamista ja lukemista vakavasti ja vähemmän vakavasti, omakohtaisesti ja ihmetellen. Välillä oivallamme, välillä kompuroimme sanataiteen maailmassa. Tervetuloa pohdiskelemaan kanssamme.

Tekeillä: Miksi en kirjoittaisi?

Kesä, tuo rannaton aava! Näin olen huudahtanut useammin kuin kerran ystäväni kanssa – sarkastinen virne suupielessä. Me kun olemme molemmat tunnistaneet itsessämme kesäharhan. Kesällä on aikaa! Kesä kestää ikuisesti!

Nyt on kesäkuun viimeinen viikko, ja tunnistan harhan edelleen. Työtilanteeni on ihanteellinen: minun ei tarvitse tällä viikolla tehdä mitään muuta kuin kirjoittaa loppuvuodesta ilmestyvää kirjaani. Tai kirjaamme, enhän tee sitä yksin. Kirjoitan rakkaan ystäväni ja kollegani Terhi Rannelan kanssa kirjoituskokoelmaa, jonka aiheena on (krhm, tietenkin) kirjoittaminen. Avaimen kustantama Miksi en kirjoittaisi? ilmestyy marraskuussa, ja sillä on jo erinomaisen kaunis kansi:

Miksi-En-Kirjoittaisi-Kansi-kuvitus-idea-01
Kansi: Jussi Jääskeläinen

Mutta juuri nyt on aikaa kirjoittamiselle. Ja vielä parempaa: on aikaa myös ajatella. Eilen aiheenani olivat muusat, ja tutkin lähdekirjoja onnellisena hymyillen. Ei tarvinnut heti olla jotain mieltä, vaan sain palata aiemmin luettuun, etsiä vielä vähän uutta, tehdä suttuisia muistiinpanoja, jossitella.

Aikaa ei silti ole liikaa. Olemme luvanneet luovuttaa käsikirjoituksen elokuun ensimmäisenä päivänä. Mutta siihenhän on vielä pitkä ai— Paitsi että elokuu tulee aika pian. Kesäkuussa sitä ei haluaisi ajatella, mutta kalenteria ei lahjota.

Onneksi kirjoittaminen on hyvässä vauhdissa. Paljon on jo valmista, eikä uutta enää hirmuisesti tarvita. Olemme jo vähän pidätelleetkin itseämme: ehkei enää uusia ideoita? Tai ehkä tämä yksi vielä, ja tästäkin haluaisin kirjoittaa… Ehkä kustannustoimittaja palauttaa meidät ruotuun viimeistään elokuussa.

On ihanaa ja inspiroivaa kirjoittaa samanhenkisen ihmisen kanssa. Teemme molemmat omia tekstejämme, mutta myös pari yhteistä. Annamme toisillemme palautetta kirjoituksistamme, ideoimme yhdessä ja myös jupisemme, kun asiat eivät suju.

Marraskuussa se ilmestyy. Tuntuu kovin kaukaiselta, mutta… Ei syksykään mikään rannaton aava lopulta ole.

Pysähdys päiväkirjojen pariin

Olen tällä viikolla valmistellut luentoa päiväkirjan kirjoittamisesta. Onpa ollut kiinnostavaa pysähtyä aiheen äärelle!  Itselleni päiväkirjan kirjoittaminen on varsin arkista puuhaa, vaikken joka päivä sitä teekään. Arkisuuteen kuuluu, ettei asiaa sen enempiä pohdi, sen kun kirjoittaa vain.

Parin vuoden takaisen sarjakuvapäiväkirjakurssin jälkeen myös piirsin paljon, mutta nyt se on jäänyt. Kun rutiini puuttuu, aloittaminen tuntuu turhan työläältä. Mutta en ole unohtanut piirtämistä. Sarjakuvamainen päiväkirjanpito kiinnostaa edelleen.

Minulle päiväkirja on silläkin tavalla arkinen asia, että se on lähes aina mukanani. Puhun mieluummin muistikirjasta kuin päiväkirjasta, sillä sivuille tallentuu päivän fiilisten lisäksi muistiinpanoja luetuista kirjoista, tuntisuunnitelmien raakaluonnoksia, ideoita kaunokirjallisiin teksteihin, raakatekstiä, muistilistoja…

fullsizeoutput_565

On myös kiehtovaa miettiä päiväkirjojen yksityisyyttä ja julkisuutta. Blogi tuo päiväkirjamaisuuden lähelle – mutta voiko blogi koskaan olla yhtä henkilökohtainen kuin päiväkirja? Miten monin tavoin tieto lukijoista vaikuttaa kirjoittamiseen? Onko päiväkirjan pakko olla hyvin yksityinen, voiko sitä kirjoittaa yleisölle?

Ja tietenkin olen palannut kotikirjaston päiväkirjoihin, niin uusiin kuin vanhempiin. (Kuvasta puuttuu muhkea pino Virginia Woolfin päiväkirjoja – luku-urakka, joka on tällä hetkellä pahasti kesken ja pysähdyksissä.)

Uutuuskirjoista poimin Terhi Rannelan Kesyt kaipaavat, villit lentävät -teoksen, jossa on otteita Terhin matkapäiväkirjojen sivuilta. Niin kaunis kirja, ja sisältää monta nojatuolimatkaa.

Visuaalisten päiväkirjojen joukosta vinkkaan pari blogia, joissa päiväkirja ja kuvallisuus yhdistyvät: Helioskooppi vie art journalien maailmaan, jossa käytetään monenlaisia tekniikoita ja tiivistetään sanallinen osuus hyvinkin vähään. Heli tekee vihkoihin ja kirjoihin pieniä taideteoksia. Tiitu Takalon Ruudun takaa -blogissa on sekä perinteisempiä tekstibloggauksia että sarjakuvamuotoista kerrontaa.

Omassa muistikirjassani on enää muutama sivu jäljellä, kohta saa aloittaa uuden. Ollaan jälleen tärkeän kysymyksen äärellä: millaiseen muistikirjaan haluan nyt kirjoittaa? Kyseessä on arkinen esine, ja juuri se asettaa sen estetiikalle vielä enemmän vaatimuksia. Millaisen esineen haluan ottaa käsiini, esille joka päivä? Millaiselle paperille on hyvä kirjoittaa? Työpöydän laatikossa on muutama hyvä ehdokas odottamassa.

Lupa tehdä

Pahoittelut hiljaisuudesta blogin puolella! Tekemistä on riittänyt, mutta liian kiireiseksi en itseäni kuvailisi. Blogi on vain jäänyt sivuun kaiken muun keskellä, Facebook ja Instagram näyttäneet palasia arjestani.

Mutta nyt hieman hyviä uutisia. Sain ilon ja kunnian osallistua perjaintaina Suomen Kulttuurirahaston Hämeen rahaston vuosijuhlaan – apurahan saajana. Olen edelleen häkeltynyt ja onnellinen ja kiitollinen tästä ensimmäisestä henkilökohtaisesta apurahastani. Se merkitsee lupaa tehdä, se kertoo, että projekteihini uskotaan. Se tarkoittaa, että voin järjestää aikaa näille töille, syventyä niihin.

20140511-183215.jpg

Sain apurahan novelliantologian toimittamiseen ja sanataideohjaajan oppaan viimeistelyyn. Molemmista on kustannussopimus, molempien on tarkoitus ilmestyä ensi vuoden alkupuolella. Kerron lisää viimeistään syksyllä! Mutta vielä on työtä ja tehtävää, ennen kuin on valmista.

Kaikki Hämeen rahaston apurahan saajat löytyvät täältä. Onnea!

Jotain valmista tulee jo alkusyksystä. Mervi Heikkilä, Päivi Artikainen, Merja Mäki ja Kirsi Haapamatti saivat kirjaidean, johon minäkin pääsin mukaan. Tutustuin tähän nelikkoon romaanikurssilla, jota opetin viime syksynä, ja innostuin heti, kun Merja soitti minulle ja pyysi kirjoittamaan. Syksyllä ilmestyy teos Rakkaani, romaanihenkilö, jossa esitellään parisenkymmentä romaanihahmoa, jotka ovat jättäneet jäljen lukijaan. Yksi näistä teksteistä on minun käsialaani. Kirjoitin Terhi Rannelan Taivaan tuuliin -romaanin Auralle, jonka kohtalo on mietityttänyt minua jo vuosia. Mutta keistä muut ovat kirjoittaneet? Epäilen, että tämä kirja aiheuttaa polttavan halun lukea taas uusia romaaneja – ja ehkäpä vanhoja tuttuja uusin silmin… Teoksesta voi lukea lisää Avaimen syksyn katalogista.

Muutakin on meneillään, mutta laiska töitään luettelee – etenkään keskeneräisiä. Ja varsinkaan sunnuntaina. Ihanaa lepopäivää!

Hyvät asiat tulevat postitse

…ainakin tänään. Olen kovin kiintynyt keltaiseen Fjällrävenin Kånken-reppuuni, koska se on passelin kokoinen eikä liian sportti-erä-koululainen. Mutta täytyy myöntää, ettei keltainen väri ole viisain valinta. Ainakaan, jos käyttää tummia takkeja. Reppu on nuhjaantunut siihen kuntoon, että keltaisesta puhuminen on hieman vaivaannuttavaa, enkä ihan kaikissa työtilanteissa haluaisi tuota festarihenkiseksi kulunutta reppua käyttää. Ja ei, pesemine ei auta. On kivaa olla boheemi, mutta…

Etsiskelin jo talvella korvaavaa reppua (ja harkitsin uuden Kånkenin ostoa mutten osannut valita väriä) ja sorruin Samsoniten läppärireppuun. Joka on järkevä, musta ja ihan kiva. Mutta joka ei tunnu omalta.

Sitten Darling näytti erään kuvan Muute-merkiltä. Siinä! Kierrätysmateriaaleja, suomalaista käsityötä, retromeininkiä. Kysyin mitat ja hinnan, nekin natsasivat. Muuten tuotteita myydään Helsingissä Kesähuoneessa, mutta en tiennyt, milloin ehtisin paikalle. Ei hätää, postitus onnistuisi. Sain ihan loistopalvelua koko ajan: aikataulut kerrottiin, kangasvaihtoehdot tulivat kuvina sähköpostiin, aina ystävällisiä meilejä – ja lopulta tänään hain postista uuden, soman Ahti-reppuni. Epäilen jo nyt, että reppu kasvaa kiinni hartioihini, niin omalta se tuntuu…

20130710-164208.jpg

Eikä tässä vielä kaikki, sanoisi teeveeshopin mies. Postinkantaja toi lämpimäisen Anneli Kannon ja Terhi Rannelan Kuparisaari-sarjan päätösosasta Kapinallisesta. Tiedän, mitä teen tänä iltana – Amayan kohtaloa on jännitetty jo riittävän pitkään! Olin suunnitellut puistoretkeä eväiden ja kirjan kanssa, mutta sadesää taitaa pakottaa pysymään kotisohvalla. Eipä haittaa, Khalkoksellehan minä oikeastaan olinkin matkalla.

Hyvä postiviikko

20121005-180651.jpg

Postimies ei ole soittanut kertaakaan saati kahdesti, mutta onpa pudottanut mukavia posteja postiluukusta! Reissaavat ja kirjoittavat ystävät ovat yllättäneet iloisesti. Maailmanmatkaaja Taija lähetti terveisiä Ameriikasta – kuvassa osa tuliaisista. Great Gatsby seuraa minua (melko hienovaraisesti tosin), muistikirja on ollut jo käytössä, nyt paita. Paita on Out of Print Clothingin, ja he eivät vain tee kirja-aiheisia vaatteita vaan myös lahjoittavat jokaista myytyä tuotetta kohden yhden kirjan Afrikkaan.

Huomatkaa myös syötävä tuliainen: Obama-suklaa! (Hämeenlinnalaisia saattaa viehättää se yksityiskohta, että suklaan merkki on Astor Chocolate.)

Toinen riemastuttava yllätys tuli tänään, kun Terhin lähettämästä kirjekuoresta paljastui hänen ja Anneli Kannon Kuparisaari-sarjan toinen osa Korkea puoliso. Omistuskirjoituksessa enteillän myrskyä Khalkoksen saarelle, lupaavaa. Olen menossa Turun kirjamessuille sunnuntaina – olisikohan tämä sopivaa matkaluettavaa? Junatunteja kertyy, joten ilman kirjaa en voi lähteä.

Tämä ei liity postilähetyksiin lainkaan, mutta pakko kehaista: Riihimäen kirjasto on loistopaikka. Kävin tänään palauttamassa kirjoja ja ajattelin samalla vähän vilkaista, olisiko hyllyissä jotain erityisen kiinnostavaa. En päässyt uutuuskirjoja pidemmälle, kun sylini oli jo täynnä luettavaa. Ja muutama elokuva päälle. Manasin reppuni pienuutta, kun huomasin perhesalaisuuksia käsittelevien kirjojen näyttelyn (”saa lainata” -huomautuksella varustettuna!), niin monta houkutusta näkyvissä… Fjällrävenin Kånken on hyvä perusreppu, mutta ehkä sittenkin täytyy harkita isompaa rinkkaa, ainakin kirjastomatkoille.

Kirjastosta nappasin mukaan elokuvan Kissing Jessica Stein, ja koska yhdistelmä leffa & soffa oli houkuttelevampi kuin sade & hikilenkki, laitoin dvd:n pyörimään. Pidin – hieman erilainen romanttinen komedia, jossa toimittaja Jessica Stein havaitsee, ettei ehkä olekaan ihan niin hetero kuin on aina luullut. Ja ihana soundtrack (löytyy Spotifysta), juuri sopivan jazz tälle päivälle.