Lisää novelleja nuorille: Likainen tusina

Syksy on vilahtanut sellaisella vauhdilla, että blogi on jäänyt ihan jalkoihin – vaikka olisi ollut kerrottavaakin! Kuten esimerkiksi: erityisesti nuorille suunnattu novelliantologia Likainen tusina ilmestyi heinäkuun lopulla.

Tusinan julkistustilaisuudessa vuonna 2018 heitettiin vitsi, että seuraavaksi sitten likainen tusina. Hahhah, mitähän likaiset novellit voisivat olla? Mutta niin vain ajatus jäi itämään. Keväällä 2020 laitettiin nimet papereihin, eli minä ja Riikosen Marika lupasimme toimittaa Art Houselle toisenkin nuortennovelliantologian. Jonka nimi olisi tietenkin Likainen tusina.

Noin puolitoista vuotta myöhemmin teos on valmis, kansissa, luettavissa. Kannesta ja taitosta vastaa tälläkin kertaa Samppa Ranta, ja tähänkin antologiaan löytyy opettajan oheismateriaali Art Housen sivuilta.

Tekijänkappaleet! Aina niin sykähdyttävä näky.

Likaisen tusinan kirjailijakaarti on kokonaan eri kuin Tusinan. Tälläkin kertaa kirjailjat saivat kukin oman tehtävänantonsa, ja lisäksi heidän piti miettiä, miten likaisuus näkyy novellissa – ja kirjoittaa novelli nimenomaan nuorille. Mukana on scifiä, draamaa, säenovelli, selkonovelli, fragmentaarista rakennetta, fyysistä likaa, korttien innoittama teksti… Antologian lopussa kukin kirjailija kertoo hieman tekstistään.

Vaikka itse sanonkin, niin hieno tuli!

Ja hei: nämäkin sopivat myös aikuisten luettaviksi.

Poimintoja huhtikuun kirjapinosta

Hups, maaliskuun kirjapoiminnat unohtuivat. Mutta käykäämme sitäkin tarmokkaammin huhtikuisten kirjojen kimppuun!

Huhtikuussa lukeminen maistui mukavasti. Nautiskelin erityisesti romaaneja, tietokirjoja ja sarjakuvia. T.S. Eliotin kuuluisan säkeen mukaan Huhtikuu on kuukausista julmin (suom. Lauri Viljanen) tai Huhtikuu on julmin kuukausista  (suom. Markus Jääskeläinen), ja ehkäpä siihen henkeen sopivat kirjalliset poiminnatkin. Molemmissa käsitellään kuolemaa omakohtaisella otteella.

Terhi Rannela: Äiti. Ajatuksia äkkikuoleman jälkeen. Karisto 2020.

Sain lukea rakkaan ystäväni ja kollegani Terhi Rannelan Äiti. Ajatuksia äkkikuoleman jälkeen -käsikirjoituksen sen ollessa melkein valmis. Kun kirja huhtikuussa ilmestyi, luin sen uudelleen. Lienen monestakin syystä jäävi hehkuttamaan kirjaa, mutta teen sen silti.

Terhin äiti kuoli äkillisesti ja odottamatta tammikuussa 2016. Äiti oli vasta joitain kuukausia sitten jäänyt eläkkeelle, hän oli asettumassa uuteen elämänvaiheeseen, teki teatteriretkiä ja kaikki vaikutti olevan hyvin. Kunnes tuli päivä, kun äiti ei vastannutkaan puhelimeen.

Kirja on kaunis, surullinenkin mutta etenkin lohdullinen ja viisas kirja. Se kertoo menettämisestä, äitisuhteesta, surutyöstä. Ja rakkaudesta, erityisesti siitä.

Surussa on jotain syvästi henkilökohtaista, yksityistäkin. Miten puhua surusta, miten ottaa toisen suru vastaan? Miten käsitellä väistämätöntä: läheisen ihmisen menettämistä. Kuolemaa.

Terhi kirjoittaa omakohtaisesti mutta ei vain itseensä käpertyen. Mukana on keskusteluita ystävien ja kirjojen kanssa, pohdintaa monelta kannalta. ”Niin kauan kuin elän, minulla on äitisuhde”, Terhi kirjoittaa. Siksi uskallan väittää, että tämä kirja koskettaa jokaista, jolla on tai on joskus ollut äiti. Olipa se äitisuhde millainen hyvänsä.

Ajattelen myös, että Äiti on lohtukirja, olipa suru äidin tai muun tärkeän ihmisen menettämisestä johtuvaa. Lempeät mutta kaikki tunteet sallivat lauseet sanoittavat monenlaisia suruja. En edes tiedä, mitä kaikkia surujani – menneitä, nykyisiä, tulevia – itkin kirjaa lukiessani (molemmilla kerroilla), mutta itku oli puhdistavaa, helpottavaa.

Tiitu Takalo: Memento mori. WSOY 2020.

Luin omaelämäkerrallista tarinaa aivoverenvuodosta ja siitä selviämisestä jo Tiitun blogista (nyt sarjakuvaa ei enää verkosta löydy) ja ilahduin kuullessani, että tarina kootaan kirjaksi. Pidän Takalon kädenjäljestä valtavasti, hän osaa kertoa tarinoita ja käyttää kuvia oivaltavasti. (Jos saman tekijän Minä, Mikko ja Annikki on vielä lukematta, hopihop lukemaan! Ehdottomasti top 10 -listalla sarjakuvasuosikeissani.)

Memento mori kertoo omakohtaisesti sairastumisesta, toipumisesta ja ison mullistuksen käsittelemisestä. Takalo kertoo samaistuttavasti itsemäärämisoikeuden menettämisestä, oman jaksamisen hahmottamisesta ja työn merkityksestä identiteetille. Hän miettii, mitkä asiat ovat oikeasti tärkeitä ja tekee välitilinpäätöstä elämästään. Hän joutuu vaatimaan oikeanlaista hoitoa ja vetämään rajoja. Toipumisen myötä herää monenlaisia tunteita, eikä kaikkien kanssa ole helppo olla.

Myös tämä kirja osuu omiin kipukohtiin, vaikken olekaan kokenut vastaavaa sairastumista kuin Takalo. Mutta pohdinnat elämän rajallisuudesta ja hauraudesta koskettavat kaikkia. Memento mori on myös elossaolon iloa ja havahtumista siihen kaikkeen, mikä on hyvin.

Tähänkin kirjaan aion vielä palata, se kestää monta lukukertaa.

Päiväkirja: lukittuja salaisuuksia ja jaettuja kokemuksia (sisältää alekoodin!)

Sunnuntai 5.5.1996

Kello on jo seitsemän illalla, eikä puhelin suostu soimaan. Skeptinen luonne nostaa päätään. Mä alan epäillä itteäni, oonkohän mä antanut oikean numeron. Rentoutuminenkin on itse mahdottomuus. Oli aivan pakko sulkeutua omaan kämppään ja laittaa Beatles soimaan. Nyt mä en voi epäillä kaikkia kilahduksia puhelimen ääneksi, sillä musiikki peittää muun alleen. Mutta mua hermostuttaa. Hienointa on, jos se ei todellakaan soita. Miksei vieläkään?

Ei tän tarttis mennä näin vaikeeksi. Ainakaan näin alussa. Vai oliko kaikki jo tässä?

Tulkaa joku jo hakemaan mua puhelimeen… Olisi hienoo nähdä S huomenna, olis tosiaan. Perkeleellistä!

Tämä on katkelma 17-vuotiaana kirjoittamastani päiväkirjasta. Olin tuossa vaiheessa pitänyt päiväkirjaa lähes kymmenen vuotta. Toisinaan sivuja kertyi päivittäin, välillä kirjoittamisessa oli kuukausien mittaisia taukoja.

Vanhat päiväkirjani herättävät minussa monenlaisia tunteita. Omissa merkinnöissä on toisinaan jotain niin paljasta, niin suodattamatonta, ettei sitä haluaisi kohdata. Olen tuskaillut menneisyyden minäni äärellä: miten olet voinut olla noin hölmö, miten et tuotakaan tajunnut? Nykyisyydessä on helppo huokailla, kun tietää paljon enemmän.

Mutta emmekö lue päiväkirjoja väärin, jos odotamme niiltä syvää viisautta tai selkeyttä? Jos rivit on kirjoitettu hetkessä, kenties tunnemyrskyn vallassa, mikä oikeus meillä jälkikäteen tyyntyneillä ja jo seuraukset tietävillä on vaatia menneisyyden itseltämme rauhallisuutta tai jopa ennustajan kykyjä?

Omat päiväkirjani sisältävät muutakin, mutta valtaosa niihin kirjoittamistani asioista liityy ihmissuhteisiin. Ja erityisesti rakkaussuhteisiin. Lukemani kirjat tai tekemäni työt eivät aina näy päiväkirjoissa. Eivät läheskään kaikki ystävien kanssa juodut teekupilliset, syödyt lounaat tai kilistellyt viinilasilliset. Eikä niiden tarvitsekaan. Minulla ei ole velvollisuutta tuottaa tasapuolista katsausta elämästäni päiväkirjan sivuille.

Päiväkirja sekä on että ei ole totta. Se on kiivaasti molempia.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Päiväkirjan kirjoittamiselle on monia syitä. Silkka kirjoittamisen ilo riittää. Kirjoittaminen voi myös helpottaa oloa. Kenties päiväkirjan avulla oppii itsestään ja elämästään. Päiväkirja voi vahvistaa minäkuvaa tai olla rauhoittava rutiini. Minulle se on tarjonnut näitä kaikkia, etenkin hankalina aikoina.

Päiväkirjan pitämiseen olen löytänyt kaksi erinomaista ohjetta. Yksi: Kirjoita alkuun päivämäärä. Kaksi: Muut säännöt ovat turhia. Mutta jos kirjoittaminen tökkii tai uusi näkökulma olisi tervetullut, tässä muutaman ehdotus:

1. Tee listoja haluamistasi aiheista. Asioita, jotka ovat tänään naurattaneet. Kauniita asioita. Reseptejä, joita haluan kokeilla. Punaisia asioita.
2. Aamusivut. Amerikkalainen kirjoittajaohjaaja Julia Cameronin menetelmässä kirjoitetaan joka aamu kolme sivua käsin. Tarkoitus ei ole tuottaa hienoa tai taidokasta tekstiä, vaan vain kirjoittaa mitä mieleen tulee.
3. Kiitollisuuspäiväkirja. Tämä on sukua listaamiselle, mutta aihe on selvä: mistä olen kiitollinen tänään?
4. Kirjeet.Yksi vaihtoehto on kirjoittaa kuvitellulle vastaanottajalle. Ehkä keksit hänet – tai kirjotat jollekin olemassaolevalle tai -olleelle ihmiselle.
5. Tajunnanvirta. Päätä kirjoittaa esimerkiksi kymmenen minuuttia. Kun kirjoitat, älä jää miettimään lauserakenteita tai kertomisen järjestystä, anna tekstin vain tulla kynää pysäyttämättä.
6. Tunteiden tunnistaminen. Rauhoitu ja kuulostele oloasi. Miltä sinusta tuntuu nyt? Kirjoita korkeintaan kolme tunnesanaa paperin yläreunaan. Sen jälkeen kirjoita vapaasti siitä, mitä on mielessäsi juuri nyt. Kun olet lopettanut, rauhoitu jälleen kuulostelemaan oloasi. Miltä sinusta tuntuu nyt? Kirjoita tekstin loppuun korkeintaan kolme tunnesanaa.
7. Päivän kuva. Voit valokuvata, käyttää kortteja, leikata kuvia lehdistä, piirtää itse… Jos haluat, kirjoita kuvasta.
8. Kuvailu. Toimii myös kotioloissa! Kuvaile ympäristöäsi mahdollisimman tarkasti. Mitä näet, kuulet, haistat, tunnet, maistat? Kiinnitä huomiota yksityiskohtiin. Saatat yllättyä.

 

Tämä teksti on pienenpieni maistiainen samannimisestä laajemmasta esseestä, joka löytyy Miksi en kirjoittaisi? -kirjasta. Koodilla KIRJOITAN saat 30 %:n alennuksen kirjasta Avaimen verkkokaupasta osoitteesta https://avain.net. Koodi on voimassa 30.6.2020 saakka.

MEK ja lukijat (sisältää alekoodin!)

Miten kaukaiselta marraskuu nyt tuntuukaan! Osin siksi, että elämme kovin toisenlaisessa maailmassa kuin vielä neljä kuukautta sitten. Osin siksi, että marraskuun pimeys on jotain ihan muuta kuin tällä hetkellä koko ajan kasvava kevään valo.

Marraskuun lopulla juhlistimme Terhin kanssa Miksi en kirjoittaisi? -kirjaamme (tuttavallisesti MEK) ja jäimme jännittämään, millaisen vastaanoton kirjoituskokoelmamme saisi. Nyt tuntuu siltä, että kirja on löytänyt lukijoiden luo ja antanut monille juuri sitä, mitä toivoimmekin: iloa, inspiraatiota, kirjoittajakumppanuutta. Se lämmittää ja ilahduttaa suuresti.

Kokosin tähän MEK:sta kirjoitettuja arvioita ja juttuja:

Aamulehden toimittaja Markus Määttänen tarttui kirjaan ensimmäisten joukossa ja teki siitä innostavan jutun. (Juttu on tilaajille.) ”Haanpää ja Rannela innostavat kirjoittamiseen kevyillä, valoisilla, iloisilla omakohtaisilla kokemuksilla ja esimerkeillä. Niistä kirjoittamisesta kiinnostuneet poimivat helposti itselleen itselleen mukavimmat vinkit. Ne inspiroivat nostattavasti myös kokeneempaa kirjoittajaa”, Määttänen kirjoittaa.

Marja-Riitta Vainikkala arvosteli MEK:n Kalevaan 20.1.2020. Arvio löytyy myös hänen blogistaan. ”Se on raikas ja lukijan kanssa keskusteleva lisä aiemmille oppaille, joka sopii sekä kirjoittajille että lukijoille”, Vainikkala päättää arvionsa.

Maaseudun tulevaisuudessa ilmestyi 5.2. Laura Kuivalahden arvio otsikolla Oletko haaveillut kirjailijaksi ryhtymisestä? Tämä teos on kuin sinulle tehty. Vielä laajemmin ja omakohtaisemmin Kuivalahti kirjoittaa MEK:sta Bibbidi Bobbidi Book -blogissa: kirja on saanut hänet aloittamaan oman romaanin suunnittelun. Olin ja olen ällistyneen iloinen ja onnellinen tällaisesta vaikutuksesta!

Viime sunnuntaina Helsingin Sanomissa ilmestyi Suvi Aholan kirjoittama juttu neljästä tuoreesta kirjoittamiskirjasta – mukana myös MEK. Olemme hyvässä seurassa, arviossa käsitellään myös Anneli Kannon Kirjoittamassa, Jani Saxellin Tanssii kirjainten kanssa sekä Karin Erlandssonin Alla orden i mig. Samassa yhteydessä kirjojen kirjoittajat antavat kirjoitusvinkkejä.

Anneli Kanto kertoo bloggauksessaan sekä julkkareista että itse kirjasta. Otsikko ”Älä hirttäydy työhuoneeseen!” oli epäilemättä mieleenpainuva lausahdus kaikille mukana olleille…

Kielikuvakohtaamisia-blogissa on mainio vuoropuhelu MEK:n aiheista. ”Lukiessa syntyy jännittävä paradoksi: Kirja on niin kiinnostava, ettei sitä haluaisi laskea käsistään hetkeksikään kesken lukemisen. Toisaalta se herättää niin paljon ajatuksia, ettei sitä oikein raaskisi ahmiakaan turhan kiireesti, että ehtisi sulatella kaikkia sen herättämiä impulsseja tarpeeksi. Siihen on palattava yhä uudestaan ja uudestaan”, Satu kertoo. Ystävykset Satu ja Sini myös kokeilevat kirjassa esiteltyä galleriakirjoittamista.

Neverendingly-blogissa on luettu innolla mutta koettu myös monenlaista tunnevuoristorataa kirjoittamisen suhteen. Pieni suuri piiri -blogissa arvostetaan henkilökohtaisuutta ja uumoillaan, että tähän kirjaan voisi palata uudelleenkin. Aina joku kesken -blogi luonnehtii MEK:a kiehtovaksi oppaaksi ja aarrearkuksi. Eeva Åkerblad kuvaa MEK:n lukemista näin: ”—kuin keskustelisi hyvän ystävän kanssa kirjoittamisesta, eikä teepannu koskaan viilenisi tai loppuisi kesken.”

Instagramin puolella kirja on päässyt moniin kauniisiin kuviin, ja Jussi Jääskeläisen tekemä kansi on myös herättänyt ihastusta – erittäin ansaitusti.

Haluaisitko MEK:n omaksesi? Koodilla KIRJOITAN saat 30 %:n alennuksen kirjasta Avaimen verkkokaupasta osoitteesta https://avain.net. Koodi on voimassa 30.6.2020 saakka.

Terhin blogissa on tarjolla myös tomaatinmakuinen maistiainen kirjasta.

Uusi kirja on juhlan arvoinen

Teatteri-ihmiset ja kuvataiteilijat sen tietävät: uutta ja valmistunutta on syytä juhlistaa. Ensi-illan jälkeen on ensi-iltakekkerit, taidenäyttelyille järjestetään avajaiset. Kirjojen kohdalla puhutaan julkkareista, julkistustilaisuudesta – ja niitäkin järjestetään aina silloin tällöin.

Me Rannelan Terhin kanssa päätimme jo varhain, että tietenkin Miksi en kirjoittaisi? -kirjoittajaoppaamme saa julkkarinsa, ja sellaiset, jotka ovat kaikille avoimet. Otimme yhteyttä Kulttuurikahvila Laikkuun ja sovimme yksityiskohdista. Halusimme rennon ja sopivan intiimin tilan, josta saisi herkkujakin ja jonne olisi helppo tulla – ja sellaisen saimme.

Jututimme tilaisuudessa toisiamme mutta laitoimme myös yleisön töihin. Miksi en kirjoittaisi? -kirjassa on Terhin kirjoittama teksti Kirje tuntemattomalle -projektista, jossa tehdään juuri niin kuin nimestä voi päätellä: kirjoitetaan tuntemattomille. Julkkareissamme kirjoitettiin joulukortteja Tampereen Tyttöjen talon tytöille. Viemisiksi päätyi upeat 25 korttia, kiitos jokaisesta!

Kirjan kirjoittaminen oli meille tärkeä prosessi, joka selkeytti omia näkemyksiä ja avasi silmiä uudelle. Minulle vahvistui entisestään, mikä merkitys kirjoittamisella on ajattelulleni: kirjoitan, koska yritän sanojen avulla ymmärtää maailmaa ja itseäni. Esimerkiksi kirjoittamattomuuteni syyt ja muusasuhteeni kirkastuivat kirjoittamisen myötä (ja saivat kumpikin oman esseensä), ja samalla pääsin myös tutkimaan näitä asioita tarkemmin, sekä oman itseni että lähdeaineiston kautta. (Lähteissä kahlaaminen oli yksi suosikkiasioitani!)

Mutta myös toisen kirjoittamat tekstit toivat oivalluksia. Nostin julkkareissa esiin Terhin tekstin Pilates & keskittymisen taito, sillä minua kiehtoo se, miten kaikki liittyy kaikkeen. Pilates ja kirjoittaminen eivät ensi alkuun tunnu liittyvän toisiinsa, mutta Terhi todistaa toisin: nämä kaksi tukevat toisiaan erinomaisesti. Pilates on tuonut Terhin elämään monenlaista hyvinvointia selän kuntoutumisesta keskitymiskykyyn ja armollisuuteen itseä kohtaan.

”Ohjaaja lempeästi muistuttaa meitä pysymään omassa kuplassamme ja keskittymään pelkästään omaan tekemiseen: ei ole tarpeen vilkuilla vierustovereiden liikkeitä, venyykö hän ehkä pitemmälle kuin minä. Pilateksessa ei ole kysymys kilpailemisesta, vertailemisesta tai suorittamisesta.

Ja eikö lauseen voisi suoraan rinnastaa kirjoittamiseen tai taiteen tekemiseen ylipäänsä?”

On hyvä pysähtyä hetkeksi valmiin äärelle. Hengähtää, tiedostaa kuljettu matka. Toivottaa kirjalle hyvää matkaa. Kiitos julkkareissa mukana olleille toivotuksista, ilosta ja kannustuksesta!

Kuvat kirjakuvaa lukuun ottamatta: Jussi Koukku

Aiheesta myös Terhin blogissa.

Se on ilmestynyt: Miksi en kirjoittaisi?

Perjantaina saimme kustannustoimittajaltamme sähköpostia: Miksi en kirjoittaisi? on tullut painosta! Aloin välittömästi tarmokkaan tarkistelurutiinin: joko kirjat on lähetetty? Joko? Joko? Jokojokojokojoko?

Eilen sain sähköposti-ilmoituksen, että kirjat ovat lähteneet matkaan. Päivitin Matkahuollon seurantasivua ties kuinka monta kertaa – melkeinpä yöllä viimeiseksi ja tänään aamulla ensimmäiseksi. Nyt se on matkalla. Nyt se on Pirkkalan Matkahuollossa. Nyt sitä viedään pakettipisteeseen. Noin vuorokaudessa kirjalaatikko siirtyi Helsingistä Tampereelle, ja tänään päivällä hain sen R-kioskilta.

Olimme juuri aamupäivällä tavanneet Terhin kanssa ja miettineet julkkaripäivän askelmerkkejä. Enää fyysinen kirja puuttui!

On aina jännittävää nähdä kirja ensimmäistä kertaa. Miltä kansi tuntuu ja näyttää luonnonvalossa? Millainen on kirjan paino, miltä sivut tuntuvat? Moneen kertaan syynätty pdf-tiedosto on muuttunut kolmiulotteiseksi esineeksi, joka on toisaalta sama ja toisaalta ihan eri kuin ennen.

Torstaina 28.11. pidämme kirjalle pienet julkistusjuhlat Tampereella Kulttuurikahvila Laikussa (Keskustori 4) klo 18. Tapahtuma on kaikille avoin ja maksuton, tervetuloa mukaan! Tarjolla on hieman kahvia ja teetä, kakkua ja kirjallisuuskeskustelua – ja kahvila tietenkin palvelee iltakahdeksaan saakka. Meillä on jonkin verran Miksi en kirjoittaisi? -kirjoja myynnissä julkkarihintaan 25 € (vain käteisellä), ja tietenkin kirjoitamme ilomielin omistuskirjoituksia halukkaille.

Kirjaa voi kysellä myös oman paikkakunnan kirjakaupoista – jos hyllystä ei löydy, aina voi pyytää myyjiä tilaamaan teoksen. Kirjaa saa myös verkkokirjakaupoista, esimerkiksi Adlibris, Booky, Suomalainen Kirjakauppa , Akateeminen Kirjakauppa ja Avaimen oma verkkokauppa myyvät kirjaa. Useimmilla verkkokaupoilla on erilaisia toimitustapoja – eli Postin lakosta huolimatta, kirja kulkeutuu rivakasti perille.

Miksi en kirjoittaisi? on kirja kirjoittajille ja lukijoille. Siinä pohditaan kirjoittamista ja lukemista vakavasti ja vähemmän vakavasti, omakohtaisesti ja ihmetellen. Välillä oivallamme, välillä kompuroimme sanataiteen maailmassa. Tervetuloa pohdiskelemaan kanssamme.

Tekeillä: Miksi en kirjoittaisi?

Kesä, tuo rannaton aava! Näin olen huudahtanut useammin kuin kerran ystäväni kanssa – sarkastinen virne suupielessä. Me kun olemme molemmat tunnistaneet itsessämme kesäharhan. Kesällä on aikaa! Kesä kestää ikuisesti!

Nyt on kesäkuun viimeinen viikko, ja tunnistan harhan edelleen. Työtilanteeni on ihanteellinen: minun ei tarvitse tällä viikolla tehdä mitään muuta kuin kirjoittaa loppuvuodesta ilmestyvää kirjaani. Tai kirjaamme, enhän tee sitä yksin. Kirjoitan rakkaan ystäväni ja kollegani Terhi Rannelan kanssa kirjoituskokoelmaa, jonka aiheena on (krhm, tietenkin) kirjoittaminen. Avaimen kustantama Miksi en kirjoittaisi? ilmestyy marraskuussa, ja sillä on jo erinomaisen kaunis kansi:

Kansi: Jussi Jääskeläinen

Mutta juuri nyt on aikaa kirjoittamiselle. Ja vielä parempaa: on aikaa myös ajatella. Eilen aiheenani olivat muusat, ja tutkin lähdekirjoja onnellisena hymyillen. Ei tarvinnut heti olla jotain mieltä, vaan sain palata aiemmin luettuun, etsiä vielä vähän uutta, tehdä suttuisia muistiinpanoja, jossitella.

Aikaa ei silti ole liikaa. Olemme luvanneet luovuttaa käsikirjoituksen elokuun ensimmäisenä päivänä. Mutta siihenhän on vielä pitkä ai— Paitsi että elokuu tulee aika pian. Kesäkuussa sitä ei haluaisi ajatella, mutta kalenteria ei lahjota.

Onneksi kirjoittaminen on hyvässä vauhdissa. Paljon on jo valmista, eikä uutta enää hirmuisesti tarvita. Olemme jo vähän pidätelleetkin itseämme: ehkei enää uusia ideoita? Tai ehkä tämä yksi vielä, ja tästäkin haluaisin kirjoittaa… Ehkä kustannustoimittaja palauttaa meidät ruotuun viimeistään elokuussa.

On ihanaa ja inspiroivaa kirjoittaa samanhenkisen ihmisen kanssa. Teemme molemmat omia tekstejämme, mutta myös pari yhteistä. Annamme toisillemme palautetta kirjoituksistamme, ideoimme yhdessä ja myös jupisemme, kun asiat eivät suju.

Marraskuussa se ilmestyy. Tuntuu kovin kaukaiselta, mutta… Ei syksykään mikään rannaton aava lopulta ole.