On vuosittaisen lukukatsauksen aika! Eli viime vuoden lukemisia lukuina. Muutaman aiemman vuoden tilastot löytyvät täältä, lukupäiväkirja-tunnisteen alta.
Vuonna 2021 luin noin 137 kirjaa. Sanon ”noin”, koska kirjanpitoni on ollut välillä vähän… lepsua. Eli toivon, että olen kirjannut ainakin suurimman osan luetuista muistiin. Epäilen, että jotain on matkan varrella ihan vain unohtunut lisätä luetteloon, mutta sellaista elämä on.
Tuttuun tapaan luin enemmän kotimaista (69 %) kuin ulkomaista (31 %) kirjallisuutta. Proosa vei ylivoimaisen voiton 49 prosentillaan, mutta tietokirjallisuus tuli toiseksi 32 prosentin osuudellaan. Sarjakuvat muodostivat 15 % lukemisistani, ja loput muruset jäivät kuvakirjoille ja runoudelle. Runojen suhteen olen edelleen se tyyppi, joka lukee helposti yksittäisiä runoja tai osan kokoelmasta, mutta kokonaiset teokset jäävät vähemmistöön. Niinpä lajityyppi ei myöskään pääse esiin lukutilastoissa, sillä lukulistaan pääsevät vain alusta loppuun luetut teokset.
Lukuaikapalvelusta on tullut osa arkeani. Siippani, tuo viisas ihminen, antoi minulle viime vuonna syntymäpäivälahjaksi pienen tabletin lukulaitekäyttöön. Mikä pelastus! (Sitä ennen tihrustin kirjoja kännykän ruudulta – ei kovin miellyttävää, vaikka mitäpä ihminen ei lukuhimoissaan tekisi…) Lennartiksi nimeämäni laite on ihana. Samoin BookBeat, jonka valikoimiin ja toimintaan olen ollut vallan tyytyväinen.
Tilanne e-kirjojen ja äänikirjojen sekä paperikirjojen välillä onkin tällä hetkellä lähes tasan. Viime vuonna luin 51 % kirjoista paperilta ja 40 % e-kirjoina. Äänikirjat ovat edelleen satunnaisempia kavereita, kuuntelin niitä yhteensä 12 kappaletta. E-kirjojen suuri määrä selittyy tietenkin BookBeatilla, Lennartilla ja ennen kaikkea sillä, että lukuaikapalvelusta saan uudetkin kirjat nopeasti ja jonottamatta käyttööni. Yövalvomiset ovat edelleen välillä riesanani, ja etenkin silloin tulee avattua e-kirja: ei tarvitse laittaa valoja ja häiritä muiden unia.
Luen pääosin uutta kirjallisuutta. Yli 40 % oli julkaistu vuonna 2021, vain 4 % ennen 2000-lukua. Ja edelleen tartun useimmin naisen kirjoittamaan kirjaan. Yli kaksi kolmasosaa lukemistani oli naisten kirjoittamia.
Kappalemääräisesti eniten luin lokakuussa, 18 kirjaa. Mukaan mahtui niin sarjakuvia, luontoon liittyviä teoksia kuin romaanejakin. Vaisuin lukukuu tulikin heti tämän jälkeen: marraskuun saldoksi jäi vain neljä teosta.
Poimin joka kuukaudelta yhden helmen, jota haluan suositella. Ja kyllä, välillä valinta oli todella vaikea!
Tammikuu: Reetta Niemelä ja Emmi Jormalainen: Pieni kuljeskelukirja. Hurmaava kuvapainotteinen kirja, joka houkuttelee lähtemään luontoon. Sivuilla on pieniä tehtäviä, jotka avaavat aisteja, herättelevät mielikuvitusta ja tarjoavat yllättäviä näkökulmia.
Helmikuu: Eveliina Talvitie: Vanha nainen tanssii. Talvitie haastattelee naisia, jotka ovat löytäneet oman tapansa olla ja sanoa – usein vaikeuksien kautta. Persoonallisia, suorasanaisia, paljon nähneitä naisia. Ja he myös tanssivat, kirjan valokuvat on ottanut Jyri Pitkänen. Monologeja, vuoropuheluita, pohdiskelua.
Maaliskuu: Suvi Ratinen. Hyvä tarjous. Rakastan Ratisen huumoria! Hyvä tarjous -romaanissa nelikymppinen Katri päättää ostaa suvun vanhan hirsitorpan. Tiedossa on nuukailua, oletuksia ja taloon ladattuja toiveita. Ja perhekriisejä.
Huhtikuu: Niina Hakalahti: Kaleidoskooppi. Johannes on toivottu ja rakastettu lapsi – mutta hän ei ole kuten muut lapset. Johannes itkee, raivoaa, räjähtää helposti väkivaltaiseksi asti. Vanhemmat Anni ja Juho oppivat pian ennakoimaan, varomaan ja välttelemään tiettyjä tilanteita. Erityislapsi paljastaa suvun asenteita ja arvoja. Hurja romaani, joka pitää otteessaan.
Toukokuu: Laura Pörsti: Viimeinen vuosi. Olen hehkuttanut tätä kirjaa monessa paikassa, mutta kun tämä nyt vain on loistava. Viimeinen vuosi on omakohtainen tietokirja, joka yhdistää sujuvasti vaateteollisuuden, lapsettomuuden ja lapsitoiveet sekä suhteen iäkkääseen isoäitiin. Kirja on henkilökohtainen, yhteiskunnallinen, informatiivinen ja koskettava. Ihailen Pörstin taitoa kirjoittaa.
Kesäkuu: Marko Leppänen ja Adela Pajunen: Terveysmetsä. Tietokirja metsistä ja luonnon hyvinvointivaikutuksista. Innostava, sujuvalukuinen kirja, joka tarjoaa niin tietoa kuin kirjoittajien omiakin luontokokemuksia.
Heinäkuu: Petra Maisonen ja Saara Turunen (toim.): Suurteoksia. 20 kirjailijaa esittelee teoksen, joka on tehnyt heihin vaikutuksen: muuttanut heitä, jättänyt jäljen. Monipuolinen, henkilökohtainen, kiinnostavia näkökulmia tarjoava teos. Tulisipa tälle jatkoa!
Elokuu: Salla Simukka: Matalapaine / Korkeapaine. Simukka käyttää kääntökirjaa taitavasti, jälleen kerran. Romaanissa on kaksi tarinaa – tai yksi, mutta kahdesta näkökulmasta. Ja kun kertoja vaihtuu, tarinakin muuttuu. Kahden tytön kertomukset risteävät ja saavat lisää sävyjä toisistaan. Kirjan kieli on upean ilmavaa, tarina kantaa kevein vedoin.
Syyskuu: Olli Löytty: Jäähyväiset kotimaiselle kirjallisuudelle. Ah, esseitä! Löytty pohtii, mikä tekee kirjallisuudesta ”suomalaista” ja tuo esiin erilaisia tapauksia niin kirjallisuushistoriasta kuin omista kokemuksistaan. Pidän Löytyn pohdiskelevasta ja itseironisestakin tyylistä. Hän ei julista, vaan punnitsee esseen perinteitä kunnioittaen. Ei ole tarkoituskaan antaa lopullista vastausta kaikesta, vaan tutkiskella.
Lokakuu: Tiina Lifländer: Hyvä yö. Romaani yövuoroista, unettomuudesta, valinnoista. Nanna työskentelee hoitokodissa ja kärsii nukkumisvaikeuksista. Kun unta ei tule tarpeeksi eikä lääkkeitäkään anneta, hän ei jaksa olla hyvä ja järkevä. Hyvä yö näyttää, mitä jatkuva kuormitus tekee.
Marraskuu: Helena Waris: Nuorgamin vettä. Mikke Korhonen lyö kaverinsa kanssa vetoa, että pystyy kuljettamaan sangollisen vettä Nuorgamista Helsinkiin – kantamatta ämpäriä itse. Wariksen romaani on hauskaa ja letkeää luettavaa.
Joulukuu: Viivi Rintanen: Mielisairalan kesätyttö. Komea sarjakuva-albumi Vilmasta, joka siivoaa kesätöikseen psykiatrisessa sairaalassa ja alkaa miettiä, missä menee terveen ja sairaan raja. Vilma suorittaa, laskee kalorit ja tyytyy vain parhaisiin arvosanoihin. Hän havaitsee yhtäläisyyksiä itsessään ja laitoksen potilaissa, mutta hänet lasketaan terveeksi, potilaita ei. Kuka määrittelee, kenen mielenterveys on kunnossa ja kenen ei? Milloin on syytä hakea apua? Visuaalisesti ja kerronnallisesti hieno teos.
Bonus: Antti Nylén ja Martti Jämsä: Kuoriutumattomat. Kaunis, herkkä ja vahva teos. Teksti on esseististä, muistiinpanomaista, runoa. Se on lintukirja, josta puuttuu lintu. Kirjassa on kaksitoista valokuvaa linnunmunista. Munat kuuluvat Forssan luontomuseon kokoelmaan. Kuoriutumattomat on taiteilijakirja, josta on otettu vain sadan kappaleen painos. Lajityyppien väliin asettuminen, poleemisuus, kyseenalaistaminen, ihmettely – siinä joitain määreitä, joita teokseen liitän. Eivätkä ne silti riitä kuvaamaan kokonaisuutta ja sen kiehtovuutta.
En yleensä tee lukemiseen liittyviä uudenvuodenlupauksia, mutta viime vuonna tein yhden: lupasin lukea ainakin yhden Kalle Päätalon kirjan. Ja luinkin! Huonemiehen poika oli lainassa koko viime vuoden, ja välillä projekti hyytyi pitkäksi aikaa. Mutta joulukuussa luin viimeisetkin sivut Iijoki-sarjan avausromaanista. Päätalon kieli on hurmaavaa – kaikki ne murresanat! Romaanin verkkainen rytmi oli välillä ihanan rauhoittavaa, välillä vähän tuskastuttavaa hitaudessaan. En aio heti syöksyä seuraavan Päätalon kimppuun, mutten myöskään vanno, etten enää ikinä sarjaan koske. On vain niin paljon kaikkea mahtavaa luettavaa…
Lukuvuosi 2022, tervetuloa! Useampi kirja onkin jo kesken.
Päiviä 