Avajaisruno: Peltosaari

Perjantaina vietettiin Riihimäen Olohuoneen avajaisia. Olin lupautunut musisoimaan tilaisuudessa yhdessä ex-läänintaiteilijakollegani Paulan kanssa. Minä ukulelen kanssa, hän viulun, ja yhdessä laulua. Paula pyysi, että myös lausuisin tilaisuudessa jotain – että jos löytyisi jokin sopiva ”lähiöruno”, Peltosaaren 70-lukulaisessa kerrostalolähiössä kun oltiin.

Tietenkin lupasin. Aikaa oli niukasti, mutta arvelin, että runohyllyssäni ilman muuta majailisi avajaisiin sopivaa elementtitaloromantiikkaa. Ei läpeensä inhorealistista vaan jotain sellaista, jonka voisin itsekin tunnistaa Peltsissä neljä vuotta asuneena.

Selasin kirjan toisensa jälkeen, proosaa ja lyriikkaa. Sellaiset, joissa muistin olevan lähiökuvausta, sellaiset, joista en ollut ihan varma. Löysinkin tekstejä, mutta ne olivat joko liian ankeita tai liikaa toiseen kaupunkiin kiinnittyviä. En minä halua lukea Kontulasta Peltosaaren Olohuoneen avajaisissa!

Lopulta ymmärsin, että jos haluaa runon Peltosaaresta, on kirjoitettava runo Peltosaaresta. Avasin tekstinkäsittelyohjelman ja aloin kirjoittaa. Kuten tavallista, kirjoitusprosessi vei oppimaan uutta, kun piti tarkistaa, mikä on suunnikkaan määritelmä ja voiko Peltosaaren aluetta kutsua sellaiseksi (ei voi, se on puolisuunnikas). Tarkennusta tuli vahingossakin, kun satuin kulkemaan ulkona juuri silloin, kun Peltosaaren koulun välituntikello soi – en ollut muistanut, millainen sen ääni on.

Melko nopeasti runo lopulta syntyi, haudutteluaikaa olisi voinut jäädä enemmänkin. Mutta myönnän, että olen tyytyväinen lopputulokseen. Tästä minä tunnistan oman Peltosaareni. Asettelut eivät mene ihan niin kuin haluan, mutta no, sellaista on elämä.

Onnea ja menestystä Olohuoneelle! Nyt vietetään avajaisviikkoa, sopii mennä tutustumaan ja osallistumaan.

 

Peltosaari

Radan takana on entinen pelto,

kolmiota hipova puolisuunnikas jonka reunoja pitelevät herrat Elomaa, Oksanen ja Sinisalo,

vahtivat, etteivät peltoon kylvetyt laatikot karkaa avaruuteen

joka niille on nimetty

Kapea vesi piirtää rajaa,

ylpeä joki vaikka yli harpattava

 

Aukion laidalla tuulitakkiset miehet istuvat rivissä, puhuvat laumansa kieltä

He ovat koulun ja päiväkodin välissä, kasvot avaraan päin

Talojen silmät räpsyvät, lähiö ei nuku

Välituntikello soittaa kolmisoinnun ja joku nauraa korkealta

Sähkökaapissa lukee Tampio, asfalttiin maalattu kirkkovene kestää kaikki säät

 

Yhdessä kulmassa koiria ja sorsia, kaiken keskellä oravia ja harakoita

ja puissa naakat, natisevat tummatakit,

varjoista lehahtavat parvet

 

Pelto on täytetty kerrostaloilla, punaisilla valkoisilla keltaisilla ruskeilla

Pelto on täytetty kerrostalojen asukkailla, me olemme se vilja joka täällä nyt kasvaa

lajien kirjo ja nimeämätön sato,

juuret ja köynnökset, mukulat ja ruusut

 

Täällä kuljetaan kaduilla, puistoissa ja pihojen halki

sillä asfaltti on vain yksi vaihtoehto tässä labyrintissa, jonne tulokkaat helposti eksyvät

Täällä ollaan elementeissä, kukin omassaan

maassa ja korkeuksissa

tähtitaivaalla pellossa.

Erikoinen tekijä

Kyllä sitä toisten blogeihin kirjoitellaan – ja pitkästi kirjoitellaankin! Kirsi H. esitti liudan kysymyksiä töihini liittyen, ja vastaukset ovat luettavissa hänen mainiosta All work, no play -blogistaan. Erikoinen tekijä -sarjaan on tulossa muitakin, kannattaa siis seurata, jos ns. epätavalliset työt & työntekijät kiinnostavat.