Pidän työpöydälläni korttipakkaa, jossa on siteerauksia Natalie Goldbergiltä. Kortit ovat niinpäin, että näen päällimmäisen kortin tekstin. Tänään tuli mieleen vaihtaa korttia, saada jokin uusi viisaus vanhan tilalle.
Natalie tarkoittanee, että kirjoittaminen on kehollista, että asiat tuntuvat ja muistivat eri puolilla kehoa eikä meidän tulisi kieltää sitä. Kirjoittaminen on kokonaisvaltaista, ei vain päässä tapahtuvaa.
Mutta samalla ajattelin, hieman alkuperäisen ajatuksen vierestä, että vaikka olen kirjoittaja (joka periaatteessa voisi vain istua läppärinsä äärellä), minun on myös käytettävä kehoani, rasitettava sitä, koettava se. Kortin luettuani annoin itselleni luvan lähteä lenkille. Töitä oli vielä tehtävänä, mutta arvelin, että ne sujuisivat notkeammin, jos saisin vähän juosta välillä.
Ja niinhän siinä kävi. Vuoden toinen juoksulenkki kärsi toisen lenkin kirouksesta*, mutta silti nautin. Kun palasin kotiin naama punottaen, selkä hiessä, tunsin veren virtaavan ja aivojen virkistyneen. Venyttelyn ja suihkun jälkeen olin taas reipas työläinen, joka teki muutakin kuin huokaili koneen äärellä.
Että Natalie, whole body vaatii joskus vähän liikettä myös. Tänään tosin oma kirjoittaminen sai jälleen kerran odotella vuoroaan, mutta muuta tekstiä syntyi. Olen kärsivällinen – vielä tulee aika istahtaa omankin proosan pariin. Toivon totisesti, että ymmärrän liikuttaa kroppaani ennen sitä.
*Pitkähkön juoksutauon jälkeen ensimmäinen lenkki yleensä yllättää iloisesti: askel on kevyt, juoksu maittaa, matkaa kertyy enemmän kuin uskalsi toivoa, joskus jopa oman uuden matkaennätyksen verran. Mutta se toinen lenkki. Se ottaa luulot pois. Toisella lenkillä happi loppuu, lihakset uupuvat, ensimmäinen kilometrikin tuntuu pidemmältä kuin ikinä, ja koko lenkkeily typerältä idealta. Toisen lenkin kirous on vain siedettävä ja oltava antamatta sille painoarvoa. Kolmas lenkki voi nimittäin jo olla ihan mitä tahansa.
Päiviä 