Avajaisruno: Peltosaari

Perjantaina vietettiin Riihimäen Olohuoneen avajaisia. Olin lupautunut musisoimaan tilaisuudessa yhdessä ex-läänintaiteilijakollegani Paulan kanssa. Minä ukulelen kanssa, hän viulun, ja yhdessä laulua. Paula pyysi, että myös lausuisin tilaisuudessa jotain – että jos löytyisi jokin sopiva ”lähiöruno”, Peltosaaren 70-lukulaisessa kerrostalolähiössä kun oltiin.

Tietenkin lupasin. Aikaa oli niukasti, mutta arvelin, että runohyllyssäni ilman muuta majailisi avajaisiin sopivaa elementtitaloromantiikkaa. Ei läpeensä inhorealistista vaan jotain sellaista, jonka voisin itsekin tunnistaa Peltsissä neljä vuotta asuneena.

Selasin kirjan toisensa jälkeen, proosaa ja lyriikkaa. Sellaiset, joissa muistin olevan lähiökuvausta, sellaiset, joista en ollut ihan varma. Löysinkin tekstejä, mutta ne olivat joko liian ankeita tai liikaa toiseen kaupunkiin kiinnittyviä. En minä halua lukea Kontulasta Peltosaaren Olohuoneen avajaisissa!

Lopulta ymmärsin, että jos haluaa runon Peltosaaresta, on kirjoitettava runo Peltosaaresta. Avasin tekstinkäsittelyohjelman ja aloin kirjoittaa. Kuten tavallista, kirjoitusprosessi vei oppimaan uutta, kun piti tarkistaa, mikä on suunnikkaan määritelmä ja voiko Peltosaaren aluetta kutsua sellaiseksi (ei voi, se on puolisuunnikas). Tarkennusta tuli vahingossakin, kun satuin kulkemaan ulkona juuri silloin, kun Peltosaaren koulun välituntikello soi – en ollut muistanut, millainen sen ääni on.

Melko nopeasti runo lopulta syntyi, haudutteluaikaa olisi voinut jäädä enemmänkin. Mutta myönnän, että olen tyytyväinen lopputulokseen. Tästä minä tunnistan oman Peltosaareni. Asettelut eivät mene ihan niin kuin haluan, mutta no, sellaista on elämä.

Onnea ja menestystä Olohuoneelle! Nyt vietetään avajaisviikkoa, sopii mennä tutustumaan ja osallistumaan.

 

Peltosaari

Radan takana on entinen pelto,

kolmiota hipova puolisuunnikas jonka reunoja pitelevät herrat Elomaa, Oksanen ja Sinisalo,

vahtivat, etteivät peltoon kylvetyt laatikot karkaa avaruuteen

joka niille on nimetty

Kapea vesi piirtää rajaa,

ylpeä joki vaikka yli harpattava

 

Aukion laidalla tuulitakkiset miehet istuvat rivissä, puhuvat laumansa kieltä

He ovat koulun ja päiväkodin välissä, kasvot avaraan päin

Talojen silmät räpsyvät, lähiö ei nuku

Välituntikello soittaa kolmisoinnun ja joku nauraa korkealta

Sähkökaapissa lukee Tampio, asfalttiin maalattu kirkkovene kestää kaikki säät

 

Yhdessä kulmassa koiria ja sorsia, kaiken keskellä oravia ja harakoita

ja puissa naakat, natisevat tummatakit,

varjoista lehahtavat parvet

 

Pelto on täytetty kerrostaloilla, punaisilla valkoisilla keltaisilla ruskeilla

Pelto on täytetty kerrostalojen asukkailla, me olemme se vilja joka täällä nyt kasvaa

lajien kirjo ja nimeämätön sato,

juuret ja köynnökset, mukulat ja ruusut

 

Täällä kuljetaan kaduilla, puistoissa ja pihojen halki

sillä asfaltti on vain yksi vaihtoehto tässä labyrintissa, jonne tulokkaat helposti eksyvät

Täällä ollaan elementeissä, kukin omassaan

maassa ja korkeuksissa

tähtitaivaalla pellossa.

Mainokset

Tapahtuu!

Seuraavien parin viikon aikana kapuan lavalle useaan kertaan juontajan ominaisuudessa. On iso ilo juontaa hienoja kirjallisuustapahtumia, toivottaa tervetulleeksi upeita esiintyjiä, innostua yhdessä yleisön kanssa ohjelmatarjonnasta. Tässäpä kolme kovaa kirjallisuustapahtumaa, ehkäpä tapaamme ainakin jossain näistä:

Keskiviikkona 8.6. seilataan Vanajavedellä kirjallisella risteilyllä. Kanta-Hämeen kirjailijayhdistys Vana -66 ry:n yhdessä Hopealinjan kanssa järjestämällä iltaristeilyllä kuullaan kirjailijoita ja nautitaan hämäläismaisemista. Nälkäisille on tarjolla myös buffetpöytä herkkuineen.KESÄRISTEILY, pienempi

Lauantaina 11.6. suuntana on Tampere ja Annikin Runofestivaali. Ohjelmaa on 11 tunnin ajan ja päätösklubi päälle, ja esiintyjälistalta löytyy Annikille ominaiseen tapaan huippunimiä ja yllätyksellisyyttä. Tämän vuoden teemana on Runoilija vieraissa, ja runous yhdistyykin ainakin kuvataiteeseen, musiikkiin ja perfomanssiin.

Lahden Runomaraton käynnistyy perjantaina 17.6. Ugrijhlilla ja jatkuu Runon hehkulla lauantaina 18.6. Monipuolista ohjelmaa on lapsille ja aikuisille, esiintyjiä meiltä ja muualta. Lauantaina ratkeaa myös runovideokilpailun voittaja. 12 parasta videota ovat katsottavissa Etelä-Suomen Sanomien sivuilla.

Ostos-tv:n hengessä tekisi mieli sanoa, että eikä tässä vielä kaikki – mutta jospa tältä erää kuitenkin. Palataan muihin tapahtumiin tuonnempana. Sillä niitä riittää!

Mitä tuli luvattua, mitä tuli pidettyä? Sisältää uuden lupauksen!

Ei enää kvartaalikatsauksia uudenvuodenlupauksiin, vaan silmäys koko vuoteen 2014. Lupasin joogata väihintään kerran viikossa ja miettiä tarkemmin hankintojani. Kerrankin osasin luvata riittävän lempeästi!

Materiahankintojen suhteen en pysynyt ihan niin tarkkana kuin alkuvuodesta ajattelin. Matkat ovat hankalimpia – se, että on ulkomailla, jotenkin oikeuttaa ostamaan huivin, korvakorut, villalankaa, kengät… Toisaalta kotimaassa ollessani en juurikaan osta vaatteita tai koruja, joten kenties matkamuistoshoppailu suodaan. Saan myös iloa siitä, että muistan paikkoja vaatteista ja asusteista. Tämä laukku Venetsiasta, nämä kengät Prahasta, tämä paita Tallinnasta, nämä korvakorut Berliinistä… Tai ihan kotimaanmatkailua: tämä huivi ja kirja Helsingistä, kun kävin ihan vain hengailemassa isolla kirkolla.

IMG_4126

Olisin voinut miettiä muistiinpanoperusteeni tarkemmin. Jossain vaiheessa aloin kyseenalaistaa, miksi kirjaan nopeasti kuluvan kosmetiikan mutta en vaikkapa suklaata. Tai miksi kirjaan e-kirjat mutten Netflixiä. Jaksoin kuitenkin naputella listaani loppuvuoteen saakka, kunnes joulukuu hyydytti kokonaan. Ehkä ne joululahjat katkaisivat kamelin selän – mikäs pointti tässä muille ostetun kirjaamisessa olikaan?

Ehkä maallisen omaisuuden vähentäminen on muutenkin ”ilmassa”, aiheesta näkyy blogimerkintöjä ja lehtijuttuja vähän väliä. Huomasin miettiväni vuoden mittaan yhä useammin, mitä omistan ja miksi. Isoja tai radikaaleja tekoja en ole ryhtynyt tekemään, mutta olen siivoillut hyllyjä hissukseen. Ja yritän entistä ahkerammin luopua sellaisesta, jota en enää tarvitse. Ja ennen kaikkea jättää jo kaupassa ostamatta sellaisen, mikä kuitenkin jää vain hyllyntäytteeksi.

Entäpä jooga? Ensimmäisen puolen vuoden tulokset ovat nähtävissä täällä ja täällä. Loppuvuosi meni samankaltaiseen tahtiin. Heinä-joulukuussa yksi viikko livahti joogaamatta. YKSI VIIKKO. Tämä viikottaisuus on osoittautunut toimivaksi kohdallani, sillä se sallii satunnaisen laiskuuden, aikataulusäädöt, flunssat ja unohdukset. Ja kuitenkin muistuttaa pitämään edes jonkinlaista ryhtiä.

IMG_4484

Joogakertoja viimeiselle puolelle vuodelle kertyi 41, eli alle kaksi kertaa viikossa – siis noin 1,5 kertaa viikossa. En ole pakottanut yhden harjoituksen kestoa mihinkään muottiin, en keräile minuutti- tai tuntimääriä. On yhtä arvokasta joogata kymmenen minuuttia kuin puolitoista tuntia. Joskus on enemmän aikaa, joskus keho kaipaa vähemmän. Aktiivisin olin heinäkuussa, jolloin Endomondoon kertyi kymmenen merkintää. Loppuvuosi kului tasaisemmin, noin kuusi kertaa kuussa.

Toukokuussa saavutettu korppi-asana on ehdoton riemunaihe edelleen. Että tähänkin ihminen kykenee! Nykyään korppi on osa vakituista asanaharjoitteluani. Joinain päivinä se sujuu, joinain ei. Sellaista se on. Loppuvuodesta erityisesti kyyhkysasana on saanut huomiotani. Hitaasti mutta varmasti venyn, mutta linkissä näkyvään taaksetaivutukseen on vielä melkoinen matka. Tulevissa tavoiteasanoissani siintää myös jonkinlainen pincha, mutta sen kanssa ei sovi kiirehtiä.

Tavoiteasanat ovat tärkeitä, mutta eivät tärkeimpiä. Harjoitus on hyvä, vaikka jo paikallaan makaaminen olisi vaikeaa.

Mutta mitä vuonna 2015? Tuliko taas lupailtua jotain?

Toki.

Ajattelin jatkaa joogaa vähintään kerran viikossa -tapaani – sillä tapa siitä on jo tullut. Toinen lupaukseni on kirjoittaa joka päivä yksi runo. Kyllä, runo. Runprojektin jalo ajatus on paitsi tehdä jotain kaunokirjallista joka päivä, myös madaltaa omaa sietokynnystä. On selvää, että suurin osa teksteistä on latteita, kauheita, huonoja, tylsiä yms. Mutta nyt ei olekaan tarkoitus luoda kuolematonta lyriikkaa. Näitä runoja ei ole tarkoitus julkaista. En kirjoita runoja kenellekään. Ne ovat omia sormiharjoituksiani, tuokiokuvia, kokeiluita. Kenties jokin aihio jää vaivaamaan ja ryhdyn hiomaan sitä. Ehkäpä joku rivi kasvaa novelliksi tai muuttuu repliikiksi. Voi olla, että jotkut runot yhdistyvät kokonaisuudeksi. Ehkä, kenties, saattaapa olla. Mutta se ei ole tarkoitus eikä päämäärä. Tarkoitus on kirjoittaa ja sietää sitä, että välillä tulee mitä sattuu. (Toki tätä tulee harjoiteltua aina, kun jotain kirjoittaa… Mutta nyt on aivan erityinen lupa moiseen.)

Tätä projektia varten ostin kalenterin. Sellaisen, jossa on yksi sivu kullekin päivälle. Ja sille sivulle sitten se runo. Vuoden kuluttua kirjassa pitäisi olla 365 runohtavaa tekstiä – toivottavasti mahdollisimman monenlaisia! Olen hieman skeptinen kaikkien päivittäisyyteen liittyvien lupausten kanssa, mutta annan tälle mahdollisuuden. Phuuh.

Loihdi runo!

Viime viikosta olisi paljonkin kerrottavaa, mutta palaan niihin tuonnempana. Nyt vain lyhyesti hihkaisen, että rakkausrunogeneraattori Mi’ väräjää on verkossa meidän kaikkien ulottuvilla. Mi’ väräjää loihtii yhdellä klikkauksella pateettisen runon silmänräpäyksessä ennen kuin kyynel ehtii edes vierähtää. Klik, ja olet loihtinut runon!

Generaattorin toteuttamista ovat tukeneet Taiteen edistämiskeskus ja Lahden Runomaraton.

Sanakuvaa kohti

Jos tuleva lauantaipäivä näyttää sopivan vapaalta pienelle runoseikkailulle, kehotan ottamaan suunnan kohti Lahtea. Tai vaikka jo aikaisemminkin – Lahden Runomaratonin järjestämällä Runoviikolla riittää ohjelmaa.

Mutta aivan erityisesti hehkutan lauantaina 24.8. järjestettävää Sanakuva-tapahtumaa, jossa runous laajenee tanssiksi, ääniksi, muodoiksi, liikkeiksi ja kuviksi. Sanakuvan järjestävät Lahden Runomaraton ja Taiteen edistämiskeskus, ja myös Lahden kaupungin kulttuurikeskus tukee toteuttamista. Esiintymässä ovat mm. runoilijat Heikki Saure, Harry Salmenniemi ja Olli-Pekka Tennilä, graafikko Markus Pyörälä sekä tanssijat Reetta Kinnari ja Meri-Tuuli Risberg. Ohjelma alkaa klo 14 ja jatkuu parin tunnin ajan. Mukaan voi loikata missä vaiheessa tahansa. Lue lisää Taiken sivuilta!

Jo nyt c/o Malskilla (Kulmakatu 5, Lahti) on nähtävissä ja koettavissa rakkausrunogeneraattori Mi’ väräjää, joka loihtii pateettisen rakkausrunon nopeammin kuin kyynel ehtii silmäkulmasta vierähtää. Mi’ väräjää on saanut ihka oman huoneen, oikean elämystilan, joka on huima. Kuvakollaasissa on vain making of -kuvia, mutta en malttanut olla laittamatta niitäkin esille. Kuvia valmiista tilasta saatte myöhemmin.

Nähdään lauantaina Lahdessa!

Runous pelastaa – jälleen

Näyttää erinomaisen paljon siltä, että selvisin marraskuusta tänäkin vuonna. Tiedän, että monien mielestä on vihoviimeistä, kiellettyä ja petturimaista sanoa näin, mutta sanon silti: onneksi marraskuussa ei tullut lunta eikä jäätä. Riittihän sitä pimeyttä, mutta olisiko sen lisäksi pitänyt saada vielä hyinen viima, puoli metriä lunta ja kipakat pakkaset? Nyt joulukuun alettua voin hyväksyä hanget ja ehkä jopa pakkaset – tiettyyn rajaan saakka ja pitkin hampain.

Suomalainen talvi-ihminen, minäkö?

Kuulin monelta, että marraskuuhan on niiiiin ihana, kun illat pimenevät (ja päivät myös, saanen huomauttaa) ja voi ihan hyvällä omallatunnolla käpertyä kotiin villasukat jalassa siemailemaan yrttiteetä. Tuota minäkään en kiistä: kun sää on ankeista ankein, mahtavina on, kun ei tarvitse lähteä mihinkään (kuten nyt vaikkapa perjantaina, kun lunta tuli vaakasuoraan myös täällä Riihimäellä, ja minulla sattui olemaan vapaapäivä, aijai kun oli mukavaa keittää se viideskin kupillinen teetä ja laittaa Gregory Porter soimaan taustalle). Mutta ikävä fakta on se, että harvemmin voin olla koko marraskuun a) etätöissä tai b) lomalla. Eli se siitä sohvalle käpertymisestä. Onneksi tänäkin marraskuuna on ollut ihania sanataideryhmiä, hilpeitä kohtaamisia, pientä juhlaakin ja muuta mielekästä.

Mutta: se on joulukuu nyt! Sen kunniaksi ostin reilun kaupan neilikoita – kyllä voi ihmiselle tulla hyvä mieli muutaman euron markettikimpusta.

IMG_1481

Pari hyasinttiakin hyppäsi mukaan, ovathan ne sentään joulukukkia. Harhailin marketissa etsimässä joulukalenteria (1.12., eli melkein ajoissa), mutta ei osunut silmään. Ja ei, en halunnut suklaakalenteria, niiden ”herkut” ovat suklaan irvikuvia. Olin jo hyväksymässä sen tosiasian, että armon vuonna 2012 minulla, yli kolmekymppisellä aikuisella, ei nyt sitten ole joulukalenteria. Kunnes tarinan sankari saapui paikalle, nykyajan henkeen Facebook-viitta hulmuten. Ja tietenkin tarinan sankari on kirjallisuus, tarkemmin sanoen runous: Lahti Sounds Poetry tarjoilee lukijoilleen runojoulukalenterin. Eli joka päivä sivuilla on uusi runo.

Olen pelastettu! En ole joulukalenteriton!

Ja teille, joilla on jo se suklaakalenteri: runo ja suklaa maistuvat oikein mukavasti yhdessäkin.

Runoja häneltä, joka ei itseään runoilijaksi nimeä

Ystävä kysyi tällä viikolla, mitä kuuluu. Kerroin, että inhoan marraskuuta – mutta silti kuuluu hyvää. Sillä koko ajan tapahtuu jotain hienoa, ihanaa, hauskaa, mielenkiintoista, joka kiskoo minut pois marrasinhostani. Tulee uusi työkaveri, jonka kanssa voi innostua ideoimaan. Tapaa hyviä ihmisiä, joiden kanssa voi juhlia saavutuksia ja tunnutuksia. Huomaa, että ystäväkin haluaa valaista masentavan marraskuun.

Ja sitten ovat ne kirjallisuustapahtumat, joihin on itsekin sotkeutunut. Perjantaina Hämeenlinnan kirjastossa kokoonnuttiin Erotiikkarappusille. Seija Vilén veti uusiorunopajan, jossa leikkasimme lehdistä sanoja eroottissävytteisiin runoihimme. Loistotapa ryhtyä runolle – ja jotenkin rentouttavaa saksia paperia ja asetella sanoja uusiin asiayhteyksiin. Itse luotin 1950-luvun Suomen Kuvalehtiin, Eevoihin ja Apuihin, mutta pajalaiset löysivät loistomateriaalia myös mm. Villivarsasta ja Tekniikan Maailmasta.

Pajan jälkeen alkoi esittävä ohjelma. Intialaisen tanssin ryhmä esiintyi ja kirjailijat lukivat eroottisia katkelmia tuotannostaan. Minäkin siellä mukana, ei-kirjailijana. Olin kirjoittanut kolme runoa tätä varten, lisäksi luin työpajassa leikkaamani ja liimaamani tekstin. Tällaisen (kuvan nainen on mukana fiiliksen vuoksi, mainoksen teksti ei enää kuulu varsinaiseen runoon):

20121111-125559.jpg

27 000 miestä, parhaita

Tiedä valita ainutlaatuinen

yhteisymmärrykseen oman itsenne kanssa

 – niin, aina löytyy keinoja päästä käsiksi

Ah, mikä ihastuttava tulisuudelma!

Sydän lyö,

          oh – la – la…

Täydellisen sointuvuuden luo siirappipölkky

…ainainen iloni lähde,

aina juhlan tuntu

– puhdistaa – virkistää – kaunistaa

Takokaa!

Takokaa!

Hänen onnensa salaisuus… ihan pikkuisen silitellä…

Sisältää kauneutta.

Ilta oli mitä parhain! Kiinnitin erityistä huomiota siihen, miten teksteissä puhuttiin erotiikasta. Ei pornoa, ei epämääräistä sievistelyä, ei noloutta. Kauniita, koskettavia, hauskoja, jännitteisiä tekstejä. Kiitos, upeat kirjoittajat!

Ja olihan se henkilökohtainen voitto: että pystyi lukemaan omaansa. Ja vielä runoja, joiden kanssa en tunne olevani vahvimmillani. Ja ettei liian helpoksi vieläkään pääsisi, niin vielä erotiikka-aiheisia tekstejä. Mikä kiinnostavinta: oikeastaan taisin viihtyä siellä yleisön edessä.

Eilisen päivän vietin Lahdessa, jossa oli Hämeen taidetoimikunnan järjestämä seminaari Tarinoita elämästä – Your Life Is Your Story. Kirjailijat Susan Swingler ja Markku Hattula luennoivat, minkä jälkeen kumpainenkin piti työpajan. Olin läsnä Hattulan työpajassa, jossa teimme pieniä harjoituksia. Kuuntelin ihastuneena pajalaisten tuotoksia. Niin lyhyessä ajassa niin huikeita tekstejä – mielenmaisemia, kielikuvia, aikamatkoja, aistimuksia. En epäillyt, etteikö se voisi olla mahdollista, mutta silti, joka kerta on koskettavaa ja hämmästyttävää kuulla, mitä ihmiset loihtivat paperille lyhyessä ajassa.

Pajan viimeisessä tehtävässä kukin valitsi kuvan tuolista ja kuvan kengistä. Minun tekstistäni tuli tällainen:

Siellä oli vain yksi tuoli

kaiken vaalean keskellä yksi musta tuoli

ja siihen minua odotettiin

Laitoin puukengät jalkaan

että kaikuisi kun saavun

että edes hetken olisi jotain joka täyttäisi tilan

Kaiken vaalean keskellä musta tuoli

ja nainen jonka puukengissä elämän värit

ja minä maalasin niitä lisää

tein kantapäähän askelmerkin ja sisäpohjaan nimeni

Kaiken vaalean keskellä

minä istuin ja odotin

Tulkaa hakemaan

kyllä minä lähden

mutta askelteni kaiku tarttuu seiniin ja lattiaan

ja tuoli jää yksin

niin yksin että se kaatuu.

Lopputulema: mikä pelastaa marraskuun? Mikä on yhteistä kaikelle hyvälle, mistä olen viime aikoina innostunut? Taide ja kulttuuri – ja niiden lisäksi tietenkin rakkaus. Siltä se nyt aika vastaansanomattomasti näyttää.

(JK. Miksi ihmeessä en saa jätettyä tekstiin tyhjiä rivejä – olisivat ihan paikallaan noissa runoissa? Tai: onnistuin toisessa, mutta kun palasin muokkaamaan toistakin, säkeistöjaot katosivat molemmista. Äh.)