Joulutervehdys

Hyvää, hilpeää, rentoa, herkullista, hauskaa ja kiireetöntä joulua!

20131223-235645.jpg

Mainokset

Joulun alla Auringon ytimessä

Moni ystävä ja tuttava on kertonut hilloavansa tiettyjä kirjoja jouluun. Odotettuja, himoittuja, oivallisiksi ajateltuja. Itselläni ei moista tapaa ole. Jotkut kirjat hilloutuvat itsestään, kun aikaa niiden lukemiseen ei yksinkertaisesti ole aikaisemmin. Ja usein ne todella mahtavat kirjat hyppäävät lukuvuoroon vähän vahingossa.

Niin kävi nytkin. Lainasin kirjastosta pinkan luettavaa ja kiitin taas mielessäni Riihimäen kirjastoa, josta löytyy loistoluettavaa melkeinpä liiankin nopeasti, voisin harhailla hyllyjen välissä pidempäänkin… Mutta ei, aina ne osaavat laittaa hyviä opuksia houkuttelevasti esille niin, että melkein unohtaa, mitä oikeastaan lähti lainaamaan.

Nappasin mukaani Johanna Sinisalon uutukaisen, Auringon ytimen (myös tästä syystä tykkään kirjastostanme, uutuudet saa helposti mukaansa). Olen ennekin nauttinut Sinisalon kirjoista, niin novelleista kuin romaaneista. Hän luo kiehtovia, pelottaviakin maailmoita tarkasti ja uskottavasti. Ja tarina vetää. Niin nytkin. Vaihtoehtoinen todellisuus Suomesta, jossa nautintoaineet ja teknologia ovat kiellettyjä ja naisten asema vähintäänkin kyseenalainen, imi heti mukaansa. Tavallaan mikään ei ollut kuten nyt, ja silti oikeastaan kaikki.

Romaanissa käytetään, diilataan ja kasvatetaan chiliä. Chili on kielletty aine, mutta maassa on ihmisiä, jotka tietävät, miten sitä saa käsiinsä. Vanna vetää fiksit säännöllisesti, ja Jare pitää huolen, että Vannalla on fiksinsä.
Ei oikeastaan ole olennaista, mikä on romaanin todellisuuden kielletty aine. Minusta kiehtovaa on se, että aina on jotain, jolla ihmiset haluavat sekoittaa päänsä, tavoitella toisenlaista tajunnan tilaa. Ja että aina on jokin ylempi taho, joka haluaa säädellä, mitä kansalaiset saavat käyttää ja kuinka paljon. Miksi jokin haitallinen aine on kielletty ja jokin toinen ei? Ja: miksi ihminen suostuu siihen, että jokin aine voi lopulta hallita hänen elämäänsä?

Auringon ytimessä valtaapitävät säätelevät toki muutakin. Naisten asema on tarkkaan kontrolloitu – eikä vastaavanlainen kulttuuri ole kaukana. Ihailin jälleen kerran Sinisalon tapaa rakentaa romaania. Oman äänen saavat sekä Vanna että Jare, lisäksi mukana on katkelmia naisille suunnatuista lehdistä, sanakirjamääritelmiä ynnä muuta. Tuttua Ennen päivänlaskua ei voi -kirjan rakenteesta. Toimii ja antaa sopivasti tilaa lukijalle, palat yhdistämällä kuva vain kasvaa.

Loppua kohden jännite tiheni niin, että jouduin laittamaan kirjan hetkeksi sivuun. (Tuttua minulle, en pysty katsomaan jännittäviä tv-sarjojakaan montaa putkeen ainakaan ilman taukoa, tarvii huilata välillä…) mutta samana iltanahan se piti vielä loppuun asti lukea. Luin eilen myös Parnassossa olleen arvion romaanista, ja tulipa oltua monesta asiasta eri mieltä. Olimme ilmeisesti lukeneet kirjaa eri ajatuksella kriitikon kanssa. Harmi, etten kuulu lukupiiriin, jossa olisi luettu tämä kirja, olisi ollut hauska jakaa lukukokemukset muiden kanssa ja ottaa myös kritiikki keskusteluun.

Alun ajatukseen palaten: jos olisin tiennyt, miten hyvää kirjaa pitelin käsissäni, olisin voinut säästää sen joulukirjakseni. (Vaikka olisihan se pitänyt tietää.) Toisaalta nyt lainapinossa odottaa lisää mahdollisia yllätyksiä, ja ihan kotikirjastossakin on teoksia, joihin en vain ole ehtinyt paneutua aikaisemmin. Nyt suunnittelen niiden treffaamista. Toisessa kädessä kirja, toisessa konvehti, viinilasi tai toffee (jollaisia juuri tein itse). Hyvää harjoitusta molemmille käsille.

20131222-201804.jpg

Että hän voisi käyttää korkokenkiä pidempään

Joulupukin pikku apulaiset keräävät kaikenlaisia merkkejä lahjottavien mahdollisista toiveista. Eräs ystävä meni hihkaisemaan joulupukin nimen neulottuja nilkkaimia esittävän kuvan kohdalla. Hihkaisu johti ajatukseen, ajatus tekoon ja lopulta joululahjaan.

Kyseisen nilkkainkuvan ohje oli englanninkielinen ja maksullinen, mikä esti minua totuttamasta kuvan nilkkaimia sellaisenaan. Mutta tilanne kannusti googlaamaan muita nilkkainohjeita ja lopulta luomaan oman toteutuksen.

20131220-214420.jpg

Marikan nappinilkkaimet
Malli: oma, valepalmikko poimittu Rinsessa-neuleohjeesta (Ulla 03/06)
Puikot: 5,5
Lanka: Novita Sävy 100 g (yksi kerä)
Lisäksi 14 nappia

Neuloin nilkkaimet tasona, eli napit eivät ole vain koristeet, niillä oikeasti kiinnitetään nilkkainten reunat. Toisessa nilkaimessa valepalmikkoon syntyvät reiät käyvät napinlävistä, toiseen virkkasin nappilistan. Oikeaoppisesti näihin olisi kai kuulunut se kengän pohjan kautta kulkeva lenkki, mutta siinä kohden käytännöllisyys lipui kauneuden edelle. Lenkkihän likaantuisi heti!

20131220-215454.jpg

Jospa Marikan kauniit kengät (kyllä, monikko, olen nähnyt naisen kaunotarkokoelman!) saisivat hivenen lisää käyttöpäiviä näiden avulla. Sitä toivoo tämä joulupukki.

Neljäkymmentä grammaa aurinkoa

Kun lanka houkuttaa ja kutsuu ja lupaa pehmeämpää elämää, kutsuun on helppo vastata. Vaikkei oikeastaan tietäisi, mitä langasta tekee, mihin se edes riittäisi. Jonain talvisena päivänä (oliko se jo viime vuoden puolella?) poimin lankakaupan korista kaksi kepeää kerää toiveikkaan oranssinkeltaista lankaa ja ajattelin, että kyllä näistä jotain. Vaikka huivi. Myyjä antoi ymmärtää, että saahan noista ainakin lyhyen huivin, mutta onneksi en poiminut enempää lankaa mukaani.

Selasin käsityölehtiä ja -kirjoja, ja lopulta muokkasin mallista omani. Sillä tavalla simppelin, ettei tarvitsisi tuijottaa ohjeita koko ajan. Sillä tavalla vaihtelevan, että jaksaisin neuloa. Pelkän oikean neulominen pitkän aikaa on painajainen, sellainen neule ei valmistu ikinä. Päätin tehdä tuubihuivin, jonka saisi useamman kerran kaulan ympäri.

20131209-130140.jpg

Aurinkohuivi
Malli: oma
Lanka: Anisia (76% kid mohair, 24% polyamid), 40g (alle kaksi kerää)
Puikot: 5

20131209-130500.jpg

Kesällähän huivi jo valmistui, kuvaaminenkin muistui mieleen (oi nuo vihreät puut ja sininen taivas!), mutta postaaminen onkin jäänyt… Ehkä tätä aurinkoa tarvitaan erityisesti juuri nyt.

Huivi on ollut mainio matkaneule. Kevyt ja helppo ja kaunis. Puikot ovat kilisseet paitsi kotona myös Forssaan menevässä bussissa, kirjallisuusterapiaopintojen luennolla, Riihimäen ja Lahden väliä kulkevassa paikallisjunassa ja matkoilla Hämeenlinnaan. Ainakin.

20131209-130935.jpg

Kolmesti kaulan ympäri se menee, helposti. Neule on venyväistä, jo nyt se on pidempi ja kapeampi kuin valmistuttuaan. Mutta yhä niin pehmeää. Koska lanka on kovin ohukaista, huomaan varovani huivia vähän liikaakin. Käyttämistä varten se on tehty!

20131209-131156.jpg

Kymmenen gramman lankanöttönen hehkuu valmiina muotoutumaan neuleeksi. Mitähän loppulangasta voisi saada?

Mutta valmis huivi, se taitaa olla hyvää matkaseuraa. Ainakaan se ei vaadi isoa tilaa.

20131209-131427.jpg

Joulukonserttiin, tulkaa!

Jos joulutunnelma on vielä hakusessa ja liikutte ensi lauantaina Riihimäen suunnalla, rohkenen ehdottaa alkuiltaan jouluista menoa:

20131207-130255.jpg

Tämä on jo toinen syksy, kun tiistai-iltani ovat vierähtäneet Riihimäen Kerhotalolla kuoroharjoituksissa. En ole vuosikausiin harrastanut mitän säännöllistä ja ohjattua, mutta nyt Riihimäen Naislaulajat ovat saaneet minut raivaamaan yhden illan viikosta täysin vapaaksi. Lauantaina 14.12. klo 17 Riihimäen Kappelikirkossa selviää, millaisia harmonioita harjoittelu on synnyttänyt. Laulamme paljon tuttuja joululauluja, mutta on mukana jokunen tuntemattomampikin sävelmä. Tontturallatuksilta vältytte, Seimen äärellä -konsertin ohjelmisto on kirkkokelpoista. Ja se ei sulje iloa pois! Olen itse innoissani joululauluistamme ja ennen kaikkea niiden hienoista sovituksista. Neliääninen laulanta, ei siinä ehdi säestyksiä kaivata! (No, on meillä muutamassa biisissä pianosäestys.)

Kuoroharrastus tuo ihmisestä uusia puolia esiin. Sävelkorva kehittyy, niin ainakin hartaasti toivon. Mutta sitä en tiennyt, että pystyn tekemään edes auttavannäköisen julisteen. Ei tuolla julkalla vuoden graafikko -palkintoja voiteta, mutta asia käynee ilmi, eikö? Eikä ihan tuhottomasti satu silmiin? Älkää pelätkö, en aio vaihtaa alaa kuitenkaan…

Tämän vuoden lempijoululaulun valinta konserttiohjelmasta on taas vaikeaa. jouluyö, juhlayö on loputtoman hieno kaikessa yksinkertaisuudessaan, mutta kärkeä kurottelee myös Arkihuolesi kaikki heitä. Aiemmin en kyseisestä kappaleesta juurikaan perustanut, mutta Ilmo Riihimäen tekemä kuorosovitus on niin hieno, että vanha klassikko hivelee korviani.

Joululauluisaa taidankin olla melkoinen konservatiivi – mitä vanhempi, sen parempi.

Tule hyvä joulukuu

Hyvää joulukuuta, ystävät!

Marraskuu teki jotain, mitä se ei yleensä ole tehnyt: katosi nopeasti. Yleensä olen kironnut marraskuun pimeyttä ja ankeutta, laahustanut kumarassa paikasta toiseen ja toivonut, että tämä kuukausista kamalin olisi nopeasti ohi. Ja tänä vuonna marraskuu toteutti toiveeni. Olen hämmästynyt – ja kiitollinen. Enkä edes erityisen nuutunut!

Osasyy lienee siinä, että olen ollut monta päivää lomalla. Tai ainakin ”lomalla”… Darling kysyi eräänä päivänä, että ”ootko sä taas ens viikolla sellaisella lomalla, että sulla on kuitenkin töitä?” No, tuota… Onhan tässä ollut kaikenlaista. Mutta myös vapaa-aikaa.

Perjantaina oli viimeinen toimistopäivä tänä vuonna. (Teen tammikuussa vielä kolme viikkoa länkkärityötä, siksi ei voida puhua ihan vihoviimeisestä toimistopäivästä). Ja pikkujoulut. Myönnetään, kun illalla puoli kahdentoista aikaan kävin hakemassa toimistolta reppuni ja tietokoneeni ennen junalle lähtöä, sammutin jouluvalot jokaisen huoneesta ja tunsin haikeutta & suurta symboliikkaa. Kainalossa oli myös kukkapaketti ja taulu.

20131201-125502.jpg

Tiina Jaakkolan Punainen lintu on sulostuttanut työhuonettani viimeiset neljä vuotta, ja nyt sain sen kotiin asti. Kun taulu ilmestyi huoneeseeni, pidin sitä lohikäärmeenä – vaikka näin erittäin selvästi taulun nimen. Mutta lintu oli minulle lohikäärme. Olen pohtinut asiaan liittyviä assosiaatioita ja symboliikkaa – niistä myöhemmin lisää, lohikäärmeajatuksella on sijansa!

Joulukuu pitää sisällään vielä muutaman työpäivän, mutta suurimmaksi osaksi aion omistaa kuukauden lepäämiselle, lukemiselle ja joululahjojen tekemiselle. Mitään isoa villasukkatehdasta en aio käynnistää, mutta jos vaikka parille läheiselle tekisi jotain ihan itse. Yksi arviokirja odottaa vielä loppuun lukemista, sen jälkeen aion sukeltaa kirjaston valikoimiin. Vähän otin jo ennakkoa ja aloitin Arundhati Royn Joutavuuksien jumalan lukemisen. Mutta tunnustan: ainakaan vielä, sivulla 70, kirja ei ole temmannut minua mukaansa. En saa kiinni tarinasta, en henkilöistä, teksti lipsuu ottestani liikaa. Onko vika minussa vai kirjassa? Ajoituksessa? Sen sijaan Maija Muinosen Mustat paperit imaisi ensisivulta. Odotan jo, että pääsen jatkamaan kirjaa.

Joulukuu, toivottavasti et laukkaa ohi yhtä nopeasti kuin marraskuu. Ollaan ihan rauhassa, jooko.