Ai niin, mulla on tää blogi.
Olen miettinyt monta kertaa, pitäisikö päivittää blogia säännöllisemmin. Tai miettiä selkeä rajaus, mistä tänne kirjoitan. Luoda rutiini, jakaa jotain edes kerran kuussa. Tai tehdä tästä vain infosivusto, jonka kautta löytää yhteystietoni ja vähän vinkkiä siitä, mitä teen työkseni.
Ei, tietenkään en ole päättänyt mitään.
Viimeisen vuoden aikana on tapahtunut valtavasti ihania asioita. Yksi tuoreimmista on muutto Tampereelle. Tai oikeastaan paluumuutto. Asuin Tampereella 1999-2010, tulin kaupunkiin opiskelemaan Suomen kirjallisuutta Tampereen yliopistossa. Kasvatin juuria kaupunkiin, koin omakseni. Sitten työt veivät Kanta-Hämeeseen. Hyviä vuosia nekin. Oli aika lähteä muualle. Ammatillisesti Kanta-Hämeen vuodet ovat olleet huimia. Opin valtavasti lisää kirjallisesta kentästä, tutustuin upeisiin kollegoihin ja kirjoitin ensimmäiset julkaistut teokseni.
Tarkoitus oli muuttaa Riihimäeltä takaisin Hämeenlinnaan, mutta rakastuminen laittoi suunnitelmat uusiksi. Niinpä, kun keväällä vihdoin ja viimein sain myytyä Riihimäen asuntoni, oli selvää, että uusi koti olisi Tampereella. Ja nyt olen asunut täällä lähes kaksi kuukautta.
Freelancerin kesään on kuulunut töitä, seinien maalaamista, omaisuuden konmarittamista ja tulevan suunnittelemista. Mutta kuului siihen myös kolmen viikon kesäloma, jota kutsuttiin nimellä lukuloma – haaveilin alkukesästä, että kunpa saisi vain haahuilla aikatauluttomasti ja lukea mitä tahansa kirjoja eikä tarvitsisi olla niistä mitään mieltä.
Luinkin. Heinäkuussa ahmin 17 kirjaa, suurin osa proosaa. Lukuloman aikana noista nautiskelin ehkä 14. Mutta lomaan mahtui myös kaupunkihaahuilua, automatkoja kotimaassa ja huonekalujen metsästystä kirpputoreilla.
En tietenkään ehtinyt tehdä lomalla kaikkea, mitä etukäteen ajattelin. Mutta ei se mitään. Tulee muita vapaapäiviä, tulee työpäivien jälkeisiä iltoja, tulee uusia lomia. Ja joskus tekemisen ajatus on ihanampi kuin itse tekeminen.
Kesäsäistä en ole innostunut valittamaan. Ihan hyväthän ne ovat olleet. On ollut aurinkoa, on ollut sadepäiviä, on voinut kulkea sandaaleissa, on saanut pisamia. Se riittää.
Kirjoittaminen. Sitä tein lomalla vain vähän. Mutta ehkä juuri siksi eräs tekstikokonaisuus on loman jälkeen liikahtanut vähän eteenpäin. (Hirvittää sanoa siitä edes tämän verran, sellainen Iisakin kirkko -tyyppinen prosessi on kyseessä…) Mikään kiire sillä ei ole, ei sitä kukaan odota eikä asettele deadlineja, mutta itseäni riemastuttaa uusi kulma tekstiin, jonka kanssa on ollut tahmeutta innostuksesta huolimatta.
Elokuu, tervetuloa. Meillä tulee olemaan mukavaa yhdessä.
Päiviä 