2018 meni, mitä tapahtui?

Vuosi on samaan aikaan sekä lyhyt että pitkä aika. Juurihan oli vuodenvaihde ja mietin, mitä tapahtui 2017! Ja toisaalta: kun selaan kalenteriani, hämmästyn joistain merkinnöistä: onko tästä vasta vuosi? Tuntuu pidemmältä.

Liekö omaa huonomuistisuutta, freelancerin hahmottamiskyvytömyyttä vai jotain muuta, mutta olen ehtinyt jo monta kertaa unohtaa, mitä kaikkea tänä vuonna onkaan tapahtunut. Laiska töitään, kuulen vanhan kansan aloittelevan, ja jatkan siitä huolimatta tai juuri siksi. Työpainotteisesti.

Opetustöitä on riittänyt tänäkin vuonna. Sanataideyhdistys Yöstäjän riveissä olen tehnyt lukuisia koulutyöpajoja, joista ihan uutta kokemusta tarjosivat valmistavan opetuksen sanataidepajat. Eli sanataidetta maahanmuuttajille, joiden suomen kielen taito ei vielä riitä ns. tavallisella luokalla olemiseen. Mukana oli lapsia, jotka olivat tulleet kouluun vasta pari päivää sitten ja lapsia, jotka olivat kohta siirtymässä suomenkielisten joukkoon oppimaan. Ja kaikkea siltä väliltä. Kerroimme yhdessä satuja, loimme uusia kaupunkeja ja opimme lisää sanoja. Yhdessä tekeminen ja suullinen sanataide olivat näissä pajoissa avainsanoja.

Yöstäjä on mukana myös Tampereen kaupungin Taidekaari-kulttuurikasvatusohjelmassa. Kaupungin kolmasluokkaiset saavat teatteriesitykseen liittyvän sanataidepajan, ja tänä vuonna räppäsimme ja riimittelimme Ahaa-teatterin Betoniviidakon innoittamina. Koulupajat ovat mahtavia, alakoululaisten into ja mielikuvitus huimaa!

Lapset saivat valita opelle asusteet. Ei hassumpaa.

Aikuisille suunnattuja opetustöitä oli monenlaisia. Sanataideohjaajakoulutusta, parin tunnin koulutuskeikkoja, kansalaisopistojen kurssseja, lyhytkursseja, kesäkursseja, avoimen yliopiston opetusta. Ihan omana kokonaisuutenaan erottuu muistisairaille vanhuksille suunnattu sanataideprojekti, jossa pääsin tapaamaan Koukkuniemen vanhainkodin asukkaita heille räätälöidyn Ikäopisto-hankkeen kautta. Yöstäjän riveissä tämäkin, muuten.

Kalenteria nopeasti tutkien olen opettanut ainakin Tampereella, Kuopiossa, Nokialla, Helsingissä, Lahdessa, Hämeenlinnassa ja Salossa. Pidettyjä tunteja tai kohdattuja kirjoittajia en jaksa laskea, mutta molempia on varmasti satoja. Aiheina on ollut omaelämäkertaa, runotta, satuja, novelleja, lukemista, tarinankerrontaa ja paljon muuta. Pidän itseäni etuoikeutettuna, kun saan työskennellä niin monenlaisten kirjoittajien parissa.

Vuotta 2018 leimaavat novellit.Keväällä pääsin tuomaroimaan Kustannus Aarnin novellikipailua, jossa etsittiin kokonaisia, hienoja novellikokoelmia. Kilpailuun lähetettiin 86 novellikokoelmaa, ja niiden joukosta ryhdyimme seulomaan parhaita. Parasta tuomarointityössä on ehdottomasti keskustelu muiden tuomareiden kanssa. On kiehtovaa kuulla, mikä toisille on tärkeää, millaisista teksteistä he innostuvat – ja pohtia yhdessä, miten näemme lukemamme tekstit. Ja tietenkin on mahtavaa olla löytämässä uusia tekstejä.

Keväällä myös toimitimme Marika Riikosen kanssa Tusina-kokoelmaamme ja siihen kirjoitin itsekin yhden novellin. (Se novelli olikin omapäinen kaveri, josta tuli jotain ihan muuta kuin alun perin piti. Ehkä kerron siitä lisää joskus myöhemmin.) Elokuun ensimmäisenä päivänä työmme tulos julkistettiin kaikelle kansalle, ja se sai erinomaisen vastaanoton. Ja uskomattominta: ensimmäinen painos myytiin käytännössä viikossa!

Novelli on kurssien kestosuosikki aihetoiveissa, joten opettaakin sain aiheesta. Ja vieläpä pitää yhden pidemmän kurssin, jonka aiheena oli lähes ainoastaan novelli.

Mahtui vuoteen runoakin. Annikin runofestarit tarjosivat huumaavan annoksen kaikkea runokentälle mahtuvaa. Annikista kirjoitinkin jo kesällä. Runojen lukemisesta kerron lisää, kunhan pääsen lukupäiväkirjaa purkamaan.

Annikin juontokeikan lisäksi olen haastatellut kirjailijoita mm. kirjamessuilla. Hauskaa oli päästä itsekin haastateltavaksi, kiitos Tusinan.

Draamaakin on riittänyt – kirjoitetussa muodossa. Tammikuussa esitimme Parisuhdemonologeja Mikkelissä Työväen näyttämöpäivillä, ja marraskuussa ensi-iltaan tuli tämän teoksen itsenäinen jatko-osa (joka ei oikeastaan ole jatko-osa) Terveisiä Parisuhteesta. Työryhmä ja työnjaot pysyivät entisellään: minä ja Riikosen Marika kirjoitimme ja esitimme tekstit, esityksen ohjasi Salla Heikkinen ja paikkana toimi Tukkateatteri. Ja tähänkin sain säveltää pari biisiä!

Tämäkin esitys muistutti siitä, miten yksityinen voi olla yleistä: moni tuli esityksen jälkeen kertomaan, miten tunnistettavia tilanteita näyttämöllä oli ollut. Tietenkin tilanteita oli etäännytetty, liioiteltu, yhdistelty ja kuviteltu – mutta ne pohdinnat ja kysymykset joiden pohjalta esitys syntyi: ne olivat mietityttäneet muitakin.

Mitä muuta vuonna 2018? Muutamia kritiikkejä, eräs lukemiseen liittyvä hanke josta lisää joskus toiste, pieni apurahakausi elo-syyskuussa (johon liittyy residenssijakso Haapsalussa). Oma kirjoittaminen jää aina jalkoihin, kun opettaa paljon. Minulla ei useimmiten riitä energiaa omille teksteille intensiivisten opetuspäivien jälkeen. Ihailen (ja vähän kadehdinkin) ihmisiä, jotka jaksavat päivätyönsä ohella kirjoittaa säännöllisesti.

Mutta syntyihän tänä vuonna yksi julkaistu novelli ja oma osuuteni teatteriesityksestä. Ja joitain vielä julkaisemattomia esseitä, osa valmiimpia, osa keskeneräisempiä. Muutama bloggaus. Päiväkirjamerkintöjä. Ideoita.

2018, olit täyteläinen työvuosi. Olit monipuolinen. Ryöpsähtelevä. Välillä raskas, välillä ihana. Joskus näitä molempia yhtä aikaa. Kiitos.

Mitä siinä laulettiin? Boys (Summertime Love)

Popmusiikin laululyriikka kiinnostaa edelleen. Lokakuussa huomioni vei Jason Donovanin Too Many Broken Hearts,  nyt vuoden pimeintä aikaa saa valaista Sabrinan Boys (Summertime Love).

Bois bois bois, olen epäilemättä laulanut alakouluikäisenä. Saatoin jo tietää, että boy tarkoittaa poikaa, mutta muuten kappaleen sanoma tuskin minulle avautui. Eikä se välttämättä kielitaitoisemmillekaan avautunut – tai ainakin se saattoi vaatia jonkin verran hyvää tahtoa. Ja kevyttä poppiahan voi kuunnella sanoista välittämättä.

Sabrinan läpimurtohitti Boys (Summertime Love) raikui ympäri läntistä maailmaa vuonna 1987, myös seinäjokelaisessa omakotitalossamme. En ole enää varma, nauhoitinko sen radiosta kasetille vai kuulinko kappaletta muutoinkin usein, mutta mieleen se jäi.

Kappale on hyväntuulista tanssipoppia, vaikka sen useimmin lauletun fraasin ”boys boys boys” sävelet muodostavatkin mollikolmisoinnun. Sanoitus vie kesään ja rantabileisiin. Laulun minä, oletettavasti naispuhuja, huhuilee ensin poikia lukuisia kertoja – tai oikeastaan ensimmäisen suunvuoron saa miesääni, joka aloittaa kappaleen sanoilla ”boys, bo-bo-boys”. Vasta sitten on naisen vuoro. Poikien kutsumisen jälkeen nainen alkaa kuvailla kesäillan tunnelmaa. Auringon laskiessa kannattaa lähteä kaupunkiin, vapautua ja antautua lemmenleikkeihin. Puhuja ei lupaa pitkäaikaista suhdetta, mutta hän tietää, että hän jää mieleen kesän jälkeenkin. ”You’ll remember me”, hän lupaa.

Tässä kappaleessa ei kainostella ja verhota kesäillan toiveita komeisiin metaforiin. Laulun minä ilmoittaa suoraan ja selkeästi haluavansa hauskanpitoa ja etsivänsä rakastajaa. ”Boys, boys, boys / get ready for my love”, hän kuuluttaa – valmistautukaa, pojat! Laulun naisoletettu minä on valmis.

Poikia pitää mitä ilmeisimmin hieman rohkaista. ”Take a chance / with love romance”, laulun minä yllyttää. Kovin monimutkaisiin retorisiin keinoihin puhuja ei ryhdy. Sanatoisto, lupaus hauskasta illasta ja yksittäiset, jopa hieman irrallisiksi jäävät lauseenpätkät saavat riittää.

Kuin käännekohtana naisääni vaihtuu mieheksi, joka räppää illan tunnelmista ja kulusta. Sanavalinnat saavat miettimään, onko hän jopa itse paikalla huudattamassa yleisöä: ”Say hey, say you, say me, say what”, hän lausuu vastausta odottamatta. Todellakin tekee mieli sanoa what, sen verran absurdia lyriikkaa kappaleessa pudotellaan. ”I said hey, I said who / I said me, I say you gotta get in the groove”, hän jatkaa. Miesräppäri tarkentaa tapahtumapaikaksi rannan, aiemmin mainittiin vain kaupunki. Miksipäs ei, eihän rannan tarvitse aina olla kaukana keskustasta.

Tätä kappaletta on tietenkin mahdotonta ottaa esiin mainitsematta sen musiikkivideota. En muista, milloin näin sen ensimmäisen kerran. Jos näin videon jo vuonna 1987, en luultavasti ymmärtänyt, miksi se viehätti etenkin mieskatsojia. (Ja kuluisi vielä vuosikausia, ennen kuin alkaisin miettiä, miksi naishahmojen tehtävä musiikkivideoissa niin usein on vain viehättää mieskatsojia.)

Videolla Sabrina pulahtaa uima-altaaseen valkoisissa bikineissään. Tummaan pukuun pukeutunut mies tuo hänelle värejä ja koristeita pursuavan drinkin altaan reunalle – ja tietenkin hän kahlaa vedessä Sabrinan luo! Tämän jälkeen Sabrina vuoroin siemailee juomaansa, vuoroin laulaa ja tanssahtelee, useimmiten katse kamerassa. Hän houkuttelee musiikkivideon katsojia mukaan näihin iloisiin ja estottomiin rantakekkereihin, ja altaassa juhlimisen pyörteissä hänen bikiniensä yläosa valuu koko ajan alaspäin paljastaen osan nänneistä. Välillä Sabrinaa kuvataan pukukopin ovella ja altaan reunalla istumassa tai tanssimassa, mutta silloin kuivat bikinit peittävät ihoa enemmän. Ilmeisesti tämä ei riittänyt briteille, sillä joidenkin tietojen mukaan video olisi ollut kielletty Englannissa.

Siihen nähden, miten innokkaasti kappaleessa houkutellaan poikia kesäisiin rakkauden juhliin, videolla kukaan ei näytä lähestyvän Sabrinaa kovin halukkaasti. Pukukopin katolla istuu kolme miestä, jotka näyttävät pikemminkin tarjoavan toisiaan kuin itseään naiselle seuraksi. Miesten liioitellun hämmästyneet ja ehkä hieman kauhistuneetkin eleet ovat suurieleistä teatteria. Altaassa puolestaan muut ihmiset keskittyvät omiin juttuihinsa, eikä kukaan ota kontaktia laulajaan. Suurimman osan ajasta Sabrina flirttailee musiikkivideon katsojalle.

Eräs mies kenties koettaa tehdä vaikutusta hyppäämällä ponnahduslaudalta altaaseen. Hän päätyy hyppäämään laudalle hajareisin ja kierähtää kuperkeikalla veteen. Satuttaakohan hän jalkovälinsä? Silloin hänkään ei sopisi laulussa kaivattuun miestyyppiin.

Musiikkivideossa ei ole tarinaa, eikä oikeastaan koko laulussakaan. Kunhan vietetään kesäpäivää tai -iltaa, uidaan ja keimaillaan. Seuraa kaivataan, mutta ei tässä mitään aviopuolisoa olla etsimässä.

Ehkäpä Sabrinan hittibiisi onkin emansipatorinen julistus? Hiiteen naisiin kohdistuvat odotukset ja roolit, hauskaahan tänne on tultu pitämään! Pojat hei, miten olisi pieni romanssi? Ihan tällainen kesäjuttu vain? Kappaleessa ei ole minkäänlaista viitettä epäröintiin, myöhempään katumukseen eikä edes ”en yleensä tee mitään tällaista” -silottelua. Boys (Summertime Love) on häpeämättömästi flirtin ja yhden illan juttujen asialla. Pääasia, että kaikilla on hauskaa. Ja onko se nyt sitten niin paha asia? (Mutta muistakaa kondomi, huokaa 2010-luvun täti.)

Tai sitten Boys (Summertime Love) on kappaleen kirjoittajien toiveajattelua. Matteo Bonsanto, Roberto Rossi, Claudio Cecchetto, M. Charlton ja A. Gill ovat nimet teoksen takana. En tiedä heidän sukupuoltaan, mutta teen miesoletuksen. He ovat asetelleet sanat lauluun, jota Sabrina laulaa.

Boys (Summertime Love) ei ole ehkä maailman upein pop-sävellys (eikä varsinkaan sanoitus), mutta se täyttää komeasti paikkansa tarttuvana discohittinä. Muutaman soinnun varassa kulkeva syntikkavoittoinen kappale vie mukanaan ja herättää haaveen lämpimistä kesäilloista, jolloin ei tarvitse murehtia mitään. Poikia riittää – tarvitseeko edes valita vain yhtä?