Viime viikonlopun Tampere kuplii -sarjakuvafestivaalien ainoa hankintani oli Kaisa ja Christoffer Lekan Imperfect, tuore Sarjakuva-Finlandialla palkittu teos. Jostain syystä finalistien valinta jäi kohdaltani vähälle huomiolle, mutta kun näin uutisen tästä teoksesta, tiesin, että tahdon lukea sen. Useasti. Ja siksi se olisi hankittava myös omaan hyllyyn.
Imperfect on pakattu pahvilaatikkoon, jonka sisällä on kirje lukijalle, kartta ja itse kirja. ”You will need a knife”, kirje alkaa. Ah.
Imperfect on eräänlainen matkakirja. Kaisa ja Christoffer Leka tekivät pyörämatkan New Yorkista San Franciscoon vuonna 2016, ja lähettivät joka päivä vähintään yhden kortin Suomeen sukulaisperheen lapsille. Kortit olivat vanhoja valokuvia, ja niiden taakse Kaisa Leka piirsi ja kirjoitti tunnelmia matkalta. Vain kuusi korttia katosi matkalla.
Olin innoissani, kun avasin laatikkoa. Tämä on taideteos. Tämä on mietitty, suunniteltu kokonaisuus, jonka kuuluu olla fyysinen esine. Tämä ei voisi olla e-kirja.
Imperfectin sivut olivat kiinni, eli aina sivunkäännön yhteydessä tarvitsin paperiveistä, jolla avasin uuden aukeaman. Täydellinen ratkaisu tällaiselle kirjalle. Kortteja ei voi vain selata nopeasti, ahmaista menemään, vaan on nähtävä hieman vaivaa. Kirjeveitsen käyttö on helppoa, mutta se hidastaa lukemista juuri sopivasti. Samalla lukemisesta tulee moniaistisempaa. Kuuluu repeävän paperin ääni, paperin pintaa tulee kosketettua tarkemmin, kirja muuttuu fyysisesti lukemisen aikana. Sivujen reunoihin jää rosoa, mutta paperi on lempeän pehmeää, ei tule haavoja.
Sivujen avaaminen veitsellä on pieni teko verrattuna Amerikan halki pyöräilemiseeen, mutta se muistuttaa matkan fyysisyydestä.
Korteissa seikkailevat Kaisa Lekan aiemmista sarjakuvista tutut hiiri ja ankka. Lekat kertovat kohtaamistaan ihmisistä, säästä, maisemista – mutta pohtivat myös elämänfilosofisia kysymyksiä ja ihmisluonnetta. En voinut olla miettimättä, miten ihanaa olisi saada tuollaisia kortteja. Tai miksen olisi sellaisten lähettäjä?
Kirjan nimi viittaa elämän epätäydellisyyteen. Tekijöiden mukaan tämä kirja ei ole täydellinen, kuten ei ole elämäkään. Matkalla sattuu ja tapahtuu monenlaista, suunnitelmat muuttuvat eikä yllätyksiltä voi välttyä. Mutta voi, miten kaunis ja kiehtova tämä teos on. Tekisi mieli väittää, että se on täydellinen.
Varsinaisten korttien jälkeen tulee Kaisa-tädin ja Toffe-sedän kommenttiosuus. Sen lukeminen vie vähintään yhtä kauan kuin itse korttien – siitäkin huolimatta, että tutkin jokaisen kortin hyvin rauhallisesti! (Jossain vaiheessa pidin taukoja lukemisessa, koska en halunnut kirjan loppuvan ikinä. Jokainen avattu sivu sekä houkutti että suretti, sillä eteneminen merkitsi sitä, että kirja myös loppuisi joskus.) Kommenttiosuus syventää matkakertomusta ja tuo hienosti esiin kahden matkustavaisen äänet. Havainnot samalta päivältä voivat olla varsin erilaiset, kuten asiaan kuuluukin.
Yksi syy kommenttiosuuden hidaslukuisuuteen on sen pieni fonttikoko (miksi, oi miksi tällainen valinta?!). Niinpä asiaa mahtuu yhdelle aukeamalle paljon. Mutta koska se on kiinnostavaa ja täydentää matkakertomusta, sen lukee mieluusti.
Imperfect on kaunis esine ja inspiroiva tarina. Enkö minäkin voisi lähteä! Ja dokumentoida matkan omalla tavallani! (Ehkä aloittaisin hieman lyhyemmästä matkasta kuitenkin…) Innostuin myös pitkästä aikaa piirtämään, kiitos tämän kirjan.
Lekat myös kertovat lämpimästi matkalla kohtaamistaan ihmisistä, ja osaltaan kirja muistuttaakin siitä, miten hyviä ja avuliaita ihmiset voivat olla myös tuntemattomille.
Harvoin rakastun kirjaan suin päin ja kokonaan, mutta Imperfectiin rakastuin. Se on ylistys hitaudelle, vaivannäölle, uskaltamiselle ja ilolle.
Päiviä 