Avainsana-arkisto: Anneli Kanto

Tulossa: Sibeliaanisia novelleja

Viimeksi lupailin, että kohta on luvassa lisää kirjauutisia. N-y-t!

Sanasinfonia_kansi

Ensi vuonna tulee kuluneeksi 150 vuotta Jean Sibeliuksen syntymästä. Mitä kirjallisuusihmiset tekevät? No tietenkin novelliantologian! Ystäväni Marika Riikonen sai loistoajatuksen Sibelius-aiheisista novelleista talvella 2013 ja pyysi minua mukaan, novelliantologian toiseksi toimittajaksi. Me kysyimme, olisiko Karisto kiinnostunut tällaisesta. Oli. Kokosimme kirjailijalistan ja kysyimme, olisivatko he kiinnostuneita. Kyllä.

Lopputulos on kaiken kansan ulottuvilla tammikuun loppupuolella. Sanasinfoniassa on kahdeksan novellia, jotka tavalla tai toisella liittyvät Sibeliukseen. Hehkuttamiseksi menee, mutta menköön – olen lukenut tekstit monta kertaa ja silti vielä eilen illallakin, viimeisiä taittovedoksia lukiessani, olin vilpittömän innoissani. Näin hienoja tekstejä! Upeita näkökulmia! Kanteenkin olen erittäin tyytyväinen. Kansi on Mika Wistin tekemä.

Sanasinfonian novellistit ovat Emmi Itäranta, Olli Jalonen, Anneli Kanto, Maritta Lintunen, Jarkko Martikainen, Miina Supinen, Petri Tamminen ja Jyrki Vainonen. Teksteissä on historiaa, fantasiaa, faktaa, fiktiota, huumoria ja surua. Välillä Sibeliusta katsotaan läheltä, välillä etäämpää – persoonallisesti, lämpimästi.

Tämä kirjaprojekti on ollut suuri ilo. Tekemiseen on liittynyt valtavasti riemua, hyvää hämmästystä ja intoa, ja olen kiitollinen, että olen saanut olla tällaisessa mukana. Tämähän on muuten samainen novelliprojekti, josta vihjasin jo keväällä kun sain SKR:n Hämeen rahastolta apurahan. Nyt vain odotellaan! Käsikirjoitus on lähtenyt tänään kohti painokoneita.

Lisätieteoja Sanasinfoniasta löytyy Kariston Uutisista ja Facebookista.


Lukemiset numeroiksi

Vuosikatsauksen aika! Hyvä olisi tehdä se laajemmassakin mielessä, mutta aloitetaan nyt edes jollain. Lukemisella, tietenkin.

Aloin pitää lukupäiväkirjaa syksyllä 2011. Minikokoinen muistikirjani täyttyi tänä vuonna ja siirryin uuteen. Edelleenkään en tee kovin syvällisiä tai suuria muistiinpanoja kirjoista. Perustietojen lisäksi kirjoitan pari huomiota – ehkä tunnelmasta, ehkä jostain, mikä ilahdutti tai ärsytti, ehkä sen, mitä kirja toi mieleen. En anna tähtiä tai pisteitä.

Lukupäiväkirjan pitäminen ei ole suuri vaiva, jos muistikirja kulkee aina mukana – luetun kirjan voi merkitä muistiin saman tien. Tänä vuonna onnistuin siitä huolimatta laiskottelemaan: kirjasessa on muutama teos, joista mainitaan vain tekijä ja nimi, ei muuta.

Sisälläni majaileva pieni tilastotieteilijä hinkui koostetta vuoden 2013 lukusaldosta, joten sellainen on blogattava. Ah, mitä tyydytystä ihminen voikaan saada siitä, että luetut kirjat asettuvat siisteiksi numeroiksi, prosenteiksi, vertailtaviksi luvuiksi. Onneksi en osaa tehdä piirakkakaavioita tai muita pylpyröitä…

20140107-163957.jpg

Vuonna 2013

Luin 78 kirjaa kokonaan. Lukuun eivät sisälly kesken jääneet tai vain osittain selaillut teokset. Mukana eivät ole myöskään käsikirjoitukset.

Eniten kirjoja luin elokuussa, 11 kappaletta. Määrää selittää ainakin se, että aloin valmistautua Turun kirjamessuille. Tammi- ja syyskuu tulevat ihan elokuun kintereillä, kymmenen kirjan kuukausia kumpainenkin.

Vähiten kirjoja luin helmi- ja toukokuussa, kolme teosta per kuukausi.

Luvut eivät tietenkään kerro, miten paljon olen todellisuudessa lukenut missäkin kuussa: merkitsen lukupäiväkirjaani vain päivämäärän, jolloin olen lukenut kirjan loppuun. Jotkut kirjat ovat saattaneet olla kesken jopa kuukausia.

Luettuja sivuja kertyi noin 19 600. Luku on epämääräinen, koska joukossa on kirjoja, joiden sivumäärää en ollut merkinnyt. Päätin tylysti, että sellaisissa kirjoissa oli 200 sivua. Todennäköisesti ei ollut, mutta ei se nyt niin nuukaa ole. Keskimäärin kuitenkin luin noin 250-sivuisia kirjoja, mikä vaikuttaa varsin uskottavalta mitalta kirjavalinnoilleni. Tunnustan, että kavahdan tuhatsivuisia eepoksia – tarinan on oltava todella hyvä, että se kantaa satoja liuskoja.

Pisin lukemani kirja oli Ann-Marie MacDonaldsin Linnuntietä, 851 sivua. Lyhin teos lienee Anneli Kannon Veera Virtanen ja esikoulu, sivunumeroimaton lastenkirja (ei, sille en laskenut 200 sivun likiarvoa).

Olen pitkään ajatellut, että minulla on kamalasti lukemattomia uusia kirjoja, en pysy kartalla siitä, mitä kaikkea mahtavaa juuri nyt kirjoitetaan ja julkaistaan. Mutta kirjanpitoni kertoo muuta.

Luin viime vuonna ylivoimaisesti eniten (68 %) kotimaista, suomenkielistä kirjallisuutta. Käännöskirjallisuus sai tyytyä 32 prosenttiin. Hieman yllättäen 78 % lukemistani teoksista oli julkaistu 2010-luvulla. 19 % putkahti painokoneista 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä, ja vain pari prosenttia aikaisempina vuosikymmeninä. Olipas todella nykykirjallisuuspainotteinen lukuvuosi! Pientä heittoa tässä voi olla – jos vaikkapa 1970-luvun kirja on käännetty suomeksi 2000-luvulla, lukupäiväkirjani mainitsee vain suomennosvuoden. Mutta mikä uuden kirjallisuuden ylivalta!

Luin naisten kirjoittamia kirjoja selvästi enemmän kuin miesten, prosenttiluvut asettuivat 71 – 27. Pari kirjaa sisälsi useiden kirjoittajien tekstejä, niitä en sukupuolikategorioinut. Mielenkiintoista tämäkin, en tee tietoisia sukupuolivalintoja. Muistaakseni viime vuonna kävi samalla tavalla.

Tekstilajeista en tehnyt tarkempaa kartoitusta, niin selkeä ylivalta romaaneilla on. Mutta oli lukusaldossa myös näytelmiä, esseitä, novelleja ja runoja. Etenkin runojen harmitus on helposti se, että en välttämättä lue kokonaista kokoelmaa alusta loppuun, vaan selailen, poimin, aloitan uudelleen alusta – eikä kirja ikinä saa kokonaan luetun merkintää lukupäiväkirjaan, vaikka ehkä jo pitäisi.

Lukupäiväkirjan pitäminen jatkuu. Vielä en ole saanut vuoden ensimmäistä kirjaa loppuun saakka, mutta sivuja on jo ahmittu. Hurjana ollaan: kirja on kirjoitettu 1990-luvulla ja se on käännöskirjallisuutta. Rajat rikki, on se hurja.


Hyvät asiat tulevat postitse

…ainakin tänään. Olen kovin kiintynyt keltaiseen Fjällrävenin Kånken-reppuuni, koska se on passelin kokoinen eikä liian sportti-erä-koululainen. Mutta täytyy myöntää, ettei keltainen väri ole viisain valinta. Ainakaan, jos käyttää tummia takkeja. Reppu on nuhjaantunut siihen kuntoon, että keltaisesta puhuminen on hieman vaivaannuttavaa, enkä ihan kaikissa työtilanteissa haluaisi tuota festarihenkiseksi kulunutta reppua käyttää. Ja ei, pesemine ei auta. On kivaa olla boheemi, mutta…

Etsiskelin jo talvella korvaavaa reppua (ja harkitsin uuden Kånkenin ostoa mutten osannut valita väriä) ja sorruin Samsoniten läppärireppuun. Joka on järkevä, musta ja ihan kiva. Mutta joka ei tunnu omalta.

Sitten Darling näytti erään kuvan Muute-merkiltä. Siinä! Kierrätysmateriaaleja, suomalaista käsityötä, retromeininkiä. Kysyin mitat ja hinnan, nekin natsasivat. Muuten tuotteita myydään Helsingissä Kesähuoneessa, mutta en tiennyt, milloin ehtisin paikalle. Ei hätää, postitus onnistuisi. Sain ihan loistopalvelua koko ajan: aikataulut kerrottiin, kangasvaihtoehdot tulivat kuvina sähköpostiin, aina ystävällisiä meilejä – ja lopulta tänään hain postista uuden, soman Ahti-reppuni. Epäilen jo nyt, että reppu kasvaa kiinni hartioihini, niin omalta se tuntuu…

20130710-164208.jpg

Eikä tässä vielä kaikki, sanoisi teeveeshopin mies. Postinkantaja toi lämpimäisen Anneli Kannon ja Terhi Rannelan Kuparisaari-sarjan päätösosasta Kapinallisesta. Tiedän, mitä teen tänä iltana – Amayan kohtaloa on jännitetty jo riittävän pitkään! Olin suunnitellut puistoretkeä eväiden ja kirjan kanssa, mutta sadesää taitaa pakottaa pysymään kotisohvalla. Eipä haittaa, Khalkoksellehan minä oikeastaan olinkin matkalla.


Hyvä postiviikko

20121005-180651.jpg

Postimies ei ole soittanut kertaakaan saati kahdesti, mutta onpa pudottanut mukavia posteja postiluukusta! Reissaavat ja kirjoittavat ystävät ovat yllättäneet iloisesti. Maailmanmatkaaja Taija lähetti terveisiä Ameriikasta – kuvassa osa tuliaisista. Great Gatsby seuraa minua (melko hienovaraisesti tosin), muistikirja on ollut jo käytössä, nyt paita. Paita on Out of Print Clothingin, ja he eivät vain tee kirja-aiheisia vaatteita vaan myös lahjoittavat jokaista myytyä tuotetta kohden yhden kirjan Afrikkaan.

Huomatkaa myös syötävä tuliainen: Obama-suklaa! (Hämeenlinnalaisia saattaa viehättää se yksityiskohta, että suklaan merkki on Astor Chocolate.)

Toinen riemastuttava yllätys tuli tänään, kun Terhin lähettämästä kirjekuoresta paljastui hänen ja Anneli Kannon Kuparisaari-sarjan toinen osa Korkea puoliso. Omistuskirjoituksessa enteillän myrskyä Khalkoksen saarelle, lupaavaa. Olen menossa Turun kirjamessuille sunnuntaina – olisikohan tämä sopivaa matkaluettavaa? Junatunteja kertyy, joten ilman kirjaa en voi lähteä.

Tämä ei liity postilähetyksiin lainkaan, mutta pakko kehaista: Riihimäen kirjasto on loistopaikka. Kävin tänään palauttamassa kirjoja ja ajattelin samalla vähän vilkaista, olisiko hyllyissä jotain erityisen kiinnostavaa. En päässyt uutuuskirjoja pidemmälle, kun sylini oli jo täynnä luettavaa. Ja muutama elokuva päälle. Manasin reppuni pienuutta, kun huomasin perhesalaisuuksia käsittelevien kirjojen näyttelyn (”saa lainata” -huomautuksella varustettuna!), niin monta houkutusta näkyvissä… Fjällrävenin Kånken on hyvä perusreppu, mutta ehkä sittenkin täytyy harkita isompaa rinkkaa, ainakin kirjastomatkoille.

Kirjastosta nappasin mukaan elokuvan Kissing Jessica Stein, ja koska yhdistelmä leffa & soffa oli houkuttelevampi kuin sade & hikilenkki, laitoin dvd:n pyörimään. Pidin – hieman erilainen romanttinen komedia, jossa toimittaja Jessica Stein havaitsee, ettei ehkä olekaan ihan niin hetero kuin on aina luullut. Ja ihana soundtrack (löytyy Spotifysta), juuri sopivan jazz tälle päivälle.


%d bloggers like this: