Vuoden 2021 kolmen parhaat

Viime vuonna paketoin kulunutta vuotta listaamalla top kolmosia eri aiheista, kahteen otteeseen jopa. Jatketaanpa siis tapaa tänäkin vuonna. Vaikka kohdat ovatkin numeroituja, niitä ei kannata lukea parhaimmuusjärjestyksinä.

1. Luontokohteet
   Aloitetaan vaikealla! Moni muukin kohde kuuluisi listalle, mutta näihin kolmeen liittyy vahvin tunnemuisto.
   

• Pyhä-Häkin kansallispuisto. Yksi kesälomamatkan kohteista oli tämä aarniometsä. Silittelin satojen vuosien ikäisten kelojen sipisileitä runkoja, ihailin kilpikaarnaisia aihkimäntyjä ja nuuhkin suon tuoksuja. Ihana, ihana metsä.
• Suolijärven luontopolku. Kiersin Suolijärven ystäväni Terhin kanssa eräänä helteisenä kesäpäivänä. Ukkonen teki tuloaan, hiki valui, ilma seisoi. Maasto tarjosi sopivasti haastetta ja vaihtelua, linnut konserttoja. Pääsimme seuraamaan joutsenten kohtaamista, joka ei ihan äänettä sujunut… Mustarastas lurautti myöhemmin pienen biisinsä myös. Kylmä kolajuoma ei ole hetkeen maistunut niin ihanalta kuin tämän kierroksen jälkeen.
• Lähimetsä. Tai oikeastaan metsäkaistale – mistään isosta alueesta ei todellakaan ole kyse, eikä autojen ääniä pääse tällä alueella pakoon. Mutta metsää se on, pääosin valaisemattomien ja kunnossapitämättömien epävirallisten polkujen halkomaa aluetta. Lähimetsäpalanen on tärkeä, koska aina ei ole aikaa, jaksamista tai kulkuneuvoa lähteä kauemmas, isompiin metsiin. Lähimetsässä kasvaa kieloja ja vadelmia, pihlajia ja kuusia, siellä loikkii oravia ja jäniksiä. Olen silitellyt siellä kasvavia sammalia, halannut puita, ihaillut maitohosmia, nuuhkinut tuomia, yrittänyt tunnistaa kummallisia sieniä. Se on läpikulkupaikka ja varsinainen kohde, pieni mutta tärkeä.

2. Vaatteet

Tänä vuonna rakastuin lopullisesti haalareihin (niiden jonkinasteisesta epäkäytännöllisyydestä huolimatta), huomasin käyttäväni villapaitoja enemmän kuin ennen (luulin olevani enemmän villatakkinaisia) ja yritin edelleen pitää vaateostokset minimissä (jotain tuli hankittua kuitenkin).

• Vuosien jahkailun jälkeen ostin vedenpitävän parkatakin viime keväänä. PARASTA! Kyseessä ei ole varsinainen sadetakki, vaan huomattavasti hengittävämpää kangasta oleva takki. Olen lähtenyt kävelylle kaatosateessa ja kuunnellut onnellisena pisaroiden ropinaa huppua vasten. Takki pitää myös tuulen loitolla. Lähinnä ihmettelen, miksen tehnyt ostopäätöstä jo kauan sitten.
• Toppahousut. Ne eivät ole tämän vuoden ostos, mutta silti kärkisijoilla elämää helpottavien vaatteiden listalla. Vastustin vuosia jo ajatustakin siitä, että käyttäisin kahisevia, paksuja toppahousuja. Mutta muutama vuosi sitten muutin mieleni enkä ole katunut. Mikä lämpö! Kahinakin on nykyään sympaattista.
• Paljasjalkakengät. Nämäkin ovat aiempien vuosien hankintoja, mutta ai että tykkään kenkäparistani tänäkin vuonna. Omani ovat Vibramin Furoshikit, jotka saa kääräistyä jalkaan juuri sopivan napakasti. Nämä ovat parhaimmillaan metsäkävelyllä ja pehmeillä alustoilla, mutta olen tarponut kengilläni myös kaupunkien asfaltoiduilla kaduilla. Näistä on valmistettu talviversioitakin – kiinnostaa & epäilyttää: voivatko ne olla tarpeeksi lämpimät?

3. Eteeriset öljyt

Työhuoneen diffuuseri on ollut kovassa käytössä, ja käsilaukussani on usein pieni roll-on-pullo, jossa on tuoksusekoitetta. Toisen tuoksut olen itse valinnut Rohtolan opastuksella, toinen on Luneten valmis sekoitus, jonka voitin arvonnassa. Mutta diffuuserin tuprauteltavaksi laitan useimmiten jotain näistä, yksin tai johonkin toiseen yhdistettynä:

• Eukalyptus.
• Mänty.
• Laventeli.

4. Asanat

Yksi uudenvuodenlupaukseni oli kunnianhimoinen joogaa joka päivä. (Siitä lisää täällä.) Nyt, kun vuotta on jäljellä enää pari päivää, uskaltanen sanoa, että ihan hyvin meni. Kaksi päivää on jäänyt kokonaan välistä, sillä yksinkertaisesti UNOHDIN koko joogan. Huvittavaa kyllä, tämä ei tapahtunut vuoden alkupuolella, kuten odottaa voisi, vaan vasta syksymmällä.

Toisinaan menin kyllä todella minimimeiningillä – muutamalla rauhoittavalla hengityksellä tai yhden asanan harjoituksella. Mutta koska en ollut asettanut raameja harjoituksen kestolle, tämä riitti. Olennaisinta oli, että päivään mahtui yksi tuokio, jolloin keskityin joogaan ja jätin muut asiat sivummalle. Loppuvuoden fyysistä harjoittelua haittasi myös olkapääni kipu ja jäykkyys. Jonkinasteinen jäätynyt olkapäähän se siellä, eli sain keksiä vaihtoehtoisia muotoja joillekin asanoille.

Mutta perussuosikkini vuonna 2021 olivat

• Puuasana eli vrksasana. Muistuttaa ryhdistä ja keskittymisestä, ei vaadi paljon tilaa tai ennakkolämmittelyitä. Ja tästä on luontevaa siirtyä johonkin toiseen seisoma-asanaan, kuten vaikkapa seuraavaan:
• Soturi 3 eli virabhadrasana III. Tämä on jo vaativampi asana, joka auttaa rauhoittumaan ja keskittymään. Syksyllä en enää pystynyt ojentamaan molempia käsiäni suoraksi pään viereen, mutta homma toimii hyvin myös siten, että kädet ovat rinnan kohdalla kämmenet vastakkain.
• Perhonen eli baddha konasana. Ihana venytys! Ja tässä voi viipyä pitkään.

5. Oivallukset

Kai tänä vuonna on tullut jotain hoksattuakin? En ole varma, ovatko nämä juuri tämän vuoden satoa vai jo vähän aikaisemmin kypsyneitä, mutta maininnan arvoisia kuitenkin:

• Lepoa ei tarvitse ansaita. Ihmisen kuuluu levätä, se on perustarve. Sitä ei tarvitse ansaita hillittömällä touhuamisella, puurtamisella tai suorittamisella. Tämä on sekä itsestäänselvyys että hirveän vaikea asia. Ennustan, että jatkan asian pohtimista myös ensi vuonna.
• Aamuhedelmä. En ole kovin hyvä syömään hedelmiä. En nappaa luontevasti omenaa tai appelsiinia hedelmäkorista ja napostele sitä välipalaksi. Ainakaan kovin usein. Voin ostaa kotiin hedelmiä ja unohtaa ne. Mutta kun hedelmä on tyrkyllä heti aamusta ja aamupalapöydässä, on aika todennäköistä, että syön sen. Viinirypäleet ja pensasmustikat ovat helppoja. Päärynä ja vesimeloni vaativat vähän valmistelua (päärynä kuten vaikkapa omenakin katoaa suuhun parhaiten, kun se on pilkottu kulhoon reiluiksi suupaloiksi), mutta kun aamuhedelmästä on tullut rutiini, pientä pilkkomista ei enää kyseenalaista aamuhorteessaan.
• Vuorosierainhengitys. Tämän tekniikan olen oppinut joogasta, ja tänä vuonna olen todella rakastunut tähän simppeliin hengitysharjoitukseen. Kyseessä on helppo tapa laskea kierroksia ja rauhoittaa mieltä. Olen toki tiennyt jo pitkään, miten iso vaikutus hengityksellä on ihmisen oloon, mutta vuorosierainhengityksen tyynnyttävä vaikutus on silti valjennut minulle vasta tänä vuonna.

6. Ruuat

Mitäpä olisi vuosi ilman ruokaelämyksiä! Nyt ei liikuta fine dining -osastolla, vaan pääosin kotikutoisemmalla osastolla.

• Feta-perunasalaatti. Aloin juuri miettiä, pitäisikö sittenkin tehdä tätä myös uudeksivuodeksi. Fetan ja perunan liitto on ihana, maukas, sopuisa ja hurmaava, kapris tuo sopivasti kirpeyttä. Olen jättänyt sipulit pois ja kokeillut lisätä kastikkeeseen reilun turauksen wasabia. Paranee vain.
• Tähtianislikööri. Noh, ei ehkä varsinaisesti ruoka, mutta… Tähtianisliköörin valmistaminen ei ole vaikeaa, mutta prosessiin kuuluu paljon odottelua. Lopputulos on pehmeä ja maukas. Yskänlääkeviboja voi tulla, mutta itseäni ne eivät haittaa lainkaan.
• Konttiravintola Mortonin kasvishampurilainen. Vietimme kesälomalla muutaman päivän Jyväskylässä, ja eräänä päivänä suuntasimme satamaan burgereille. Konttiravintola Mortonin listalta löytyi hampurilainen porkkana-pellavapihvillä (myönnän, että epäilytti!). En enää tarkalleen muista mitä kaikkea annoksessa oli, mutta listalla näkyy Ridley burger, joka kuulostaa tutulta. Olen hampurilaisten suuri ystävä, mutta harmillisen usein annokset toistavat itseään ravintolasta riippumatta. Kasvissyöjä saa pihviksi useimmiten halloumia tai falafeliä, joissain paikoissa tarjotaan myös naudanlihapihvejä imitoivia proteiinikiekkoja. Kaikki hyviä, ei siinä! Mutta lisukkeet voi liian usein arvata listaa lukematta: pari siivua tomaattia, jääsalaatti, suolakurkku, punasipulia ja jokin majoneesi. Ihan kiva, mutta… Morton jäi mieleen, koska burgerissa oli pikkelöityä raparperia. JA SE TOIMI. Ylipäätään annoksen makumaailma ei ollut se tavanomaisin, mikä ilahdutti suuresti. Bonuksena kaunis kesäpäivä, amppelimansikoita ja iloinen palvelu.

7. Pasi-kisu

Loppuvuodesta ryhdyimme sijaiskodiksi Pasiksi nimetylle kissalle. Katti on löytökissa, joka ei tule toimeen muiden kissojen kanssa, mutta viihtyy ihmisten kanssa mitä parhaiten. Niinpä Pasi muutti Koikkarin kissalasta toistaiseksi meille. Pasi, Patsche, Patzman, Padeliöösi, Urkmenistanin kunniakonsuli eli Spandex ei turhia arastellut, vaan otti tilan haltuun nopeasti. Nykyään sillä on jo omat rutiininsa, joihin kuuluu muun muassa aamukehräys: kun herätyskello on soinut (tai aika on muuten sovelias), Pasi tulee selällään nukkuvan ihmisen rintakehälle makaamaan ja alkaa kehrätä. Kuono työnnetään melko lähelle ihmisen kasvoja ja odotetaan silityksiä. Kisu ei ymmärrä kiireisten aamujen ideaa lainkaan.

Koska internetissä on aivan liian vähän kissakuvia, tässä kolme kuvaa Pasista:

Ja koska kolme kissakuvaa on naurettavan vähän, laitetaan vielä kolme lisää:

Sellainen(kin) oli vuosi 2021. Näiden lisäksi vuoteen mahtui rakkautta, töitä, iloa, ahdistusta ja yllätyksiä. Heippa, 2021. Oli monipuolista ja pääosin kivaa, mutta eiköhän mennä eteenpäin. Pidetään hyvät jutut ja luovutaan huonoista.

Kolme parasta vuodelta 2020, osa 2

Eilen listasin viisi top kolmosta tältä vuodelta, jatketaan samaan tapaan:

6. Kuvataide-elämykset

• Tommi Toija: Omia kuvia, Hämeenlinnan taidemuseo. Oli työlauantai Hämeenlinnassa, ja olin päättänyt mahduttaa työpäivän ja kotiinpaluun väliin visiitin Hämeenlinnan taidemuseoon. Mietin, miten vastaanottavainen olen opetustuntien jälkeen, mutta turhaan. Tommi Toijan maalaukset ja etenkin toiseen kerrokseen sijoitetut veistokset riemastuttivat. Inhimilliset, hassutkin veistoshahmot olivat sympaattisia kohdattavia, joista saattoi nähdä uusia puolia kunhan malttoi pysähtyä katsomaan. Yhdessä huoneessa pienet veistokset miltei täyttivät lattian, ja niiden keskellä sai kävellä. Olla yksi niistä?
• Jussi TwoSeven: All Is One, Kimmo Pyykkö -taidemuseo. Kevään koronarajoitteita oli purettu, ja kesäkuussa oli hyvä hetki pistäytyä Kangasalla – päästä pitkän tuntuisen tauon jälkeen taidenäyttelyyn. Jussi TwoSevenin katutaidevaikutteiset teokset olivat isoja ja vaikuttavia. Luontokappaleet ja urbaanit maisemat kävivät vuoropuhelua ja esittivät suoria kysymyksiä ihmisen toiminnasta. Näyttelyyn muuten pääsee edelleen, museon sivuille on koottu verkkonäyttely teoksista.
• Galleria Kone, Hämeenlinna. Myönnetään, nyt vähän oikaisen – mutta on mahdotonta valita vain yhtä Koneen näyttelyä tai toisaalta täysin erottaa niistä siitä kontekstista, jossa ne koen. Olen pitänyt Galleria Koneessa kokoontuvaa kirjoittajakurssia vuodesta 2013. Idea on yksinkertainen: kokoonnumme kerran kuussa kirjoittamaan senkertaiseen näyttelyyn tavalla tai toisella liittyviä tekstejä. Tutustun aina näyttelyyn etukäteen ja mietin jokusen kirjoitustehtävän ja keskusteluaiheen. Ja sitten vietän ryhmän kanssa 90 minuuttia galleriatilassa, teosten keskellä. On huimaa, miten teokset saavat uusia syvyyksiä ja tulkinnat laajenevat, kun tekstejä luetaan ja peilataan ympärillä oleviin töihin. Näyttelyt tuntuvat läheisemmiltä ja niiden teemat koskettavat vahvemmin kuin tavallisesti. Kirjoituksia Koneesta -kurssi on minulle tärkeä tapa kokea kuvataidetta ja saada yhteys muihin.

7. Parhaat hetket yksin

Näitä miettiessäni havaitsin, että vuonna 2020 yksinoloon liittyy usein käveleminen. Kävelylenkit ovat olleet tapa viettää tovi itsekseni, ajatella kaikenlaista tai kuunnella äänikirjaa.

• Eräänä toukokuun alkupuolen päivänä oli sen verran lämmin, että pakkasin reppuuni teetermarin ja kirjan, hain kaupasta evääksi suklaapatukan – ja ostin käsidesiä. Kaipasin kahviloita, mutta ne olivat kiinni. Niinpä kävelin Koskipuistoon, täytin kuksani teellä ja annoin auringon lämmittää puistonpenkillä istuessani. Koskipuisto oli melko hiljainen, satunnaiset ohikulkijat ohittivat kaukaa. Joku puhui kovaan ääneen puhelimessa vähän kauempana. Ilmassa oli kevään tuntua, vaikka sää vielä viileä olikin. Koronakevään outous leijui kaikkialla, mutta silti tuossa puistohetkessä oli vapautta.
• Kesäkuun alussa kävelin Mältinrantaan. Eväiden kanssa, tietenkin. Edellisenä päivänä oli ollut Annikin runofestivaalin suora lähetys, jonka olin juontanut. Tapahtuma toteutettiin ilman yleisöä ja striimattiin YouTubeen. Päivä oli lämminhenkinen ja onnellinen, ja seuraavana päivänä tarvitsin aikaa kaiken tapahtuneen sulatteluun. Kävelin Pinninkadun Runopuu-muraalin ja Ranta-Tampellan Tärkeitä asioita -teoksen kautta Mältinrannan uimapaikan tienoille, katselin ohikulkevia ihmisiä ja punatiilisiä rakennuksia. Tuntui hyvältä ihan vain olla, rauhoittua, hymyillä tapahtuneille asioille.
• Kaupin lenkkipolut kulkevat Näsijärven kupeessa, ja olenkin alkanut kutsua rantakallioita Tampereen parhaaksi teehuoneeksi. Välillä (liian harvoin!) otan suunnaksi järvenrannan ja istahdan harmaille kallioille nauttimaan teetä kiireettä. Välillä kuuluu ohikulkevien lenkkeilijöiden puhetta tai kävelysuvojen suihketta, joskus jonkun koira pyrkii moikkaamaan istuskelevaa ihmistä, joskus joku ihminenkin jää juttusille. Mutta useimmiten saan olla yksikseni. Kuuntelen laineita, katselen pilviä, tunnustelen tuulta. Hengittelen.

8. Juomareseptit

• Orange bitter. Törmäsin jossain drinkkiohjeeseen, jossa lorautettiin hieman orange bitteriä juomasekoitukseen. Nettihaku tuotti joukon ohjeita, miten tätä ainetta voisi tehdä itsekin. Siispä kokeilemaan. Lopputuloksena on oiva, varsin appelsiininen mauste, jota en suosittele sellaisenaan nautittavaksi vaan nimeomaan drinkkien osana. Tilkkanen esimerkiksi Negroniin sopii vallan mainiosti. Sovelsin David Lebowitzin ohjetta, mutta monia muitakin reseptejä löytyy.
• Mustikkalikööri. Pakastimessa lojui muutaman vuoden takaista mustikkasatoa – miksipä en kokeilisi liköörin tekemistä niistä? Kääpiölinnan köökissä -blogissa on lukuisia ohjeita ja vinkkejä liköörien valmistamiseen, ja heidän neuvoillaan valmistuikin pieni satsi mustikkalikööriä. Väri on todella tumma, mustikkaisen violetti ja maku kaukana esansseista.
• Kaneliviski. Ostimme joskus Rocket Cat -nimistä juomasekoitusta, jossa maistuivat kaneli ja viski. Fireball on tunnetumpi versio tästä, mutta Rakettikissaan mieltyneinä emme ole hankkineet sitä baarikaappiimme. Loppuvuodesta havahduin miettimään, miten vaikeaa omatekoisen kaneliviskin valmistaminen nyt sitten voisi olla. Ensimmäisessä kokeilussa viskin sekaan meni muutama ceyloninkanelitanko. Kumariinia vähemmän, mutta niin myös makua. Toisessa kokeilussa vaihdoin kanelin kassiakaneliin, ja johan alkoi kaivattu maku löytyä! Viski ja kaneli saivat maustua noin viikon, jonka jälkeen lisäsin joukkoon sokerisiirappia. Joissain ohjeissa juomaa maustetaan appelsiinilla tai chilillä, itse en kaivannut mitään ns. ylimääräistä. Mutta kukin omien makunystyröidensä mukaan.

9. Kestävimmät kirjoitusvirheet

• Oma nimi. Miten monta kertaa olenkaan kirjoittanut sähköpostin loppuun Päii, Pväivi tai Päiiv. How hard can it be?
• Kurja kurjallisuus. Etenkin kännykällä kirjoitettaessa klassikko. Kirjoista tulee kurjia, kirjallisuudesta kurjallisuutta, kiitos iin ja uun vierekkäisyyden näppäimistössä. Vai olisiko Freudilla jokin muu selitys?
• Luultavasti en vain tunnista omia perusmokiani tai kiinnitä niihin tarpeeksi huomiota, sillä en osaa nimetä kolmatta selkeää vakiomokaa. Mutta tiedän, että etenkin väsyneenä kirjaimet menevät helposti sekaisin. Mutta lähinnä koneella kirjoittaessani, eivät käsin kirjoitettuna! Kaksoiskonsonantit vaihtavat paikkaa (kenkä onkin keknä) tai diftongin toinen vokaali karkaa väärään kohtaan (voitelu onkin votielu).

10. Levyt

En seuraa uutta musiikkia aktiivisesti, olen säännönmukaisesti pihalla uusista bändeistä ja artisteista. Mutta ilahdun, kun löydän jotain itselleni uutta – oli se ilmestynyt vuonna 2020 tai kymmeniä vuosia aikaisemmin.

• Antti Tuisku: Valittu kansa. Antti Tuiskun musiikki ei ole ollut minulle erityisen läheistä koskaan – paitsi nyt. Kun Valittu kansa -albumi ilmestyi alkuvuodesta, laitoin sen itsellenikin yllätykseksi soimaan. Ja hurmaannuin. Välillä mahtavaa discotykitystä, sitten taas balladimpaa, ja pikkuisen räpäytystäkin. Levyn kaikki kappaleet käsittelevät tavalla tai toisella uskontoa ja/tai hengellisyyttä, ja välillä mukana on hienoa itseironiaa. Lyriikat ovat oivaltavia ja intertekstuaalisuus toimii. Motherfucking aamen tälle.
• Matthew Halsall & The Gondwana Orchestra: Into Forever. Tämä jazzlevy karkasi kuunnelluimpien joukkoon vähän vahingossa. Luultavasti Spotify suositteli sitä jollain listallaan, ja nappasin levyn tarkempaan soittoon. Välillä keinun mukana, välillä vain fiilistelen.
• Minnie Riperton: Come to My Garden. Miten tämä levy on voinut mennä ohitseni? Mutta onneksi tajusin sen olemassaolon tänä vuonna. Ripertonin esikoisstudioalbmi vuodelta 1970 tarjoaa soulhenkistä meininkiä ja Ripertonin upeaa ääntä. Ah.

Sellainen(kin) oli vuosi 2020. Listojen painopiste on muualla kuin töissä, ehkä juuri siksi, että erilaiset työpaineet ja -sumat ovat leimanneet tätä vuotta. Ja kuitenkin olen saanut tehdä hienoja juttuja sanataiteen parissa. Ehkä bonuslistaksi kuuluukin tiivis työasioiden top 3 -lista: Kariston kirjoituskilpailun esiraatityö – Kaksi allekirjoitettua kustannussopimusta – Suomen tietokirjailijoilta saatu apuraha ensi vuoden työskentelyä varten. Kirjaprojekteista lisää tuonnempana, lupaan!

Heippa vaan, vuosi 2020. Oli, noh, monipuolista ja unohtumatonta, monella tapaa.

Kolme parasta vuodelta 2020, osa 1

Miten tiivistää monin tavoin yllättävä vuosi 2020? Ei mitenkään. Mutta kokosin muutaman top 3 -listan tämän vuoden asioista. Asiat eivät välttämättä ole parhausjärjestyksessä, ovatpahan vain kärkikolmikossa tasavahvoina.

1. Neuletyöt

• Maailman synty -villapaita. Ensimmäinen kirjoneulevillapaitani, luulisin. Olin kuvitellut, etteivät kirjoneuleet ja ylipäätään isot neuletyöt ole minun juttuni, mutta tätä tein riemumielin.
• Anna huolia hevosen -villapaita. Kun eka kirjoneule meni ihan kivasti, voikin jo lupautua tekemään toisen lahjaksi kaverille, eikö? Ystäväni Marika Riikonen julkaisi tänä vuonna kaksi esikoiskirjaa (miksi tyytyä yhteen), molemmat hevosaiheisia. Oli aika selvää, että tämä paita kuuluu hänelle.
• Suolaulu-villapaita. Lisää kirjoneuletta! Ja edellisiä ohuemmalla langalla! Neulekuvion kanssa oli välillä hiki, mutta lopputuloksesta tuli ihana.

Kaikki edellämainitut kuuluvat Jenna K:n (Instagramissa nimellä @ihtiriekkoknits) Neulottu Kalevala -projektiin, ja ohjeet löytyvät Ravelrysta.

2. Itse leivotut kakut

Kyllä, minäkin aloin leipoa tavallista enemmän, kun koronakevät iski.

• Appelsiinikakku. Kuivakakku kuulostaa masentavalta, mutta sen ei tarvitse olla sitä. Kamomillan konditorian appelsiinikakku on helppo, eikä sen ainesosia tarvitse metsästää kaukaa. Useimmiten korkeintaan appelsiini puuttuu. Ja tämä kakku sopii myös vegaanille. Jouluna vaihdoin sokerin fariinisokeriin ja kuorrutin komeuden Biscoff-tahnalla. Toimii.
• Kolmen ainesosan limettipiirakka. Tämäkin vaatii joitain tunteja odottelua, mutta lopputulos on erittäin hyvä. Limetit voi vaihtaa sitruunaan, ja jos ainesosat puolittaa, saa oikein soman piirakan, joka sopii mainiosti 20-senttiseen vuokaan. Sitrus taittaa makeutta, jota tässä piirakassa kyllä riittää.
• Valkosuklaajuustokakku. Tämäkään ei vaadi mahdottomasti osaamista – suklaan sulattaminen lienee vaativin osuus. Ja se, että kakun pitää antaa hyytyä rauhassa. Liivatteiden kanssa ei tarvitse läträtä, täyte asettuu muutoinkin. Kuvan kakku on koristeltu valkosuklaarouheella ja salmiakki-lakritsi-suklaapalloilla, mmm.

3. Parhaat hankinnat

Harkitsin otsikoivani tämän listan ”parhaat hankinnat joita ilmankin voisi elää”, mutta enpäs nyt viitsi nimitellä näitä turhakkeiden sukulaisiksi. Kyllä, ilmankin voi elää, mutta nämä ovat sulostuttaneet arkeani todella paljon. Ja se ei ole pikkujuttu se.

• Diffuuseri. Harkitsin aromadiffuuserin hankkimista yli vuoden, kunnes tänä syksynä tein ostopäätöksen. Esinettä kutsutaan meillä kotoisesti Pöfiksi, ja se tupruttelee yleensä työhuoneessa arkipäivinä. Olen pitänyt eteeristen öljyjen hankkimisen yllättävän maltillisena (hyvä minä!), mutta muutama vaihtoehto toki löytyy. Suosikkituoksuni on mänty.
• Robotti-imuri. Tästä haaveilin vuosikausia, mutta jostain syystä epäilin, toimisiko se mattojen kanssa ja huonekalujen seassa. Kyllä toimii. Imurimme nimettiin Ridgeksi, ja se siivoaa aina yhtä tarmokkaasti. Imurointi oli eniten inhoamani kotityö, mutta Ridgen käynnistäminen ei harmita. Väitän, että kotona on Ridgen ansiosta pölyttömämää kuin ennen.
• Pesupussi. Kuulostaa tylsältä eikä mitenkään juhlavalta, tiedetään. Toinen pesupussi roikkui kuukausia kauppalistalla, mutta aina se joko unohtui tai sitten kaupassa ei ollut pesupusseja. Kesälomamatkalla Kittilässä poikkesimme Tiinan torilla (vai mikähän sen nimi oli…), puodissa, jossa myytiin ns. kaikkea. Ja kas: siellä oli myös pesupusseja! Villasukat, sukkahousut, kasvomaskit ynnä muut pussipesua arvostavat tekstiilit kiittävät. Tai minä ainakin.

4. Matkakohteet

• 

• 

• 

• 

• Saana. Meidän oli tarkoitus kiivetä Saanan huipulle vasta saapumistamme seuraavana päivänä, mutta säätiedotus enteili sadetta ja surkeutta. Nyt sen sijaan oli mukavan aurinkoista. Joten miksipä emme tuntikausien autossa istumisen jälkeen lähtisi tunturin lakea kohti? Vähän iltayhdeksän jälkeen olimme suihkineet yllemme hyttyskarkoitteita ja varanneet mukaan juotavaa ja syötävää. Vanhan laulun mukaan Kilpisjärven mahtava Saana on ”tunturi tuimien tuulien”, mutta me osuimme paikalle, kun oli erittäin tyyntä. Takit ja huivit saivat pysyä repussa, lämpöä riitti. Kellonajasta johtuen Saanalla oli melko vähän ihmisiä mutta hyttysiä sitäkin enemmän. (Kuvista voi bongailla photobombaavia inisijöitä!)
  En tiedä, mitä odotin, mutta sain paljon: kauniinlämpimän yöttömän yön valon, upeat maisemat, vapauden ja rakkauden tunteen.

• 

• 

• 

• 

• Helvetinkolu. Syyskuussa teimme retken Helvetinjärven kansallispuistoon Ruovedelle. Pakkasimme eväät mukaan ja hurautimme kohti Helvettiä. (Matkakohteen nimestä saa loputtomasti enemmän tai vähemmän hyviä vitsejä.) Matkamusiikiksi laitettu Spotify-lista oli hengessä mukana, ja päräytti AC/DC:n Highway to Hellin soimaan, kun käännyimme Helvetinkoluntielle.
  Kiersimme neljän kilometrin mittaisen Helvetistä itään -luontopolun ja nautimme näköalapaikalla termarikaffeet. Varsin sopiva reippailu lempeänä syyskuun päivänä.

• 

• 

• 

• Yltä ja alta, Up and Under. Pääsiäiseksi haaveiltu kylpyläreissu muuttui lähimatkailukohteeksi. Sopivaa kohdetta googlaillessani löysin Nancy Holtin Yltä ja alta -maataideteoksen. Jostain syystä sen olemassaolo oli mennyt kokonaan ohi – ja asiahan piti korjata. Termoskaffeet ja käsidesi mukaan, juhlan hengessä myös muutama pieni suklaamuna. Aurinkoinen kevätpäivä oli otollinen käveleskelyyn ja teoksen ihmettelyyn. Myöhemmin teimme vielä toisenkin reissun samoihin maisemiin, ja kiipesimme läheisen Puuvuoren laelle.

Matkakohde-kategoria on paha, tekisi mieli lisätä siihen paljon enemmän kohteita! Kuten Rovijoen putous ja Yykeänperä Norjan puolella, Posion Riisitunturi, Tampereen hautausmaat tai Pölkinvuoren kasvimaailma Urjalassa.

5. Tapahtumatta jääneet tapahtumat

• Luovan kirjoittamisen kurssi Valamossa. Olin unelmoinut Valamossa käymisestä ja Torsti Lehtisen kirjottajakurssista jo pitkään, ja toukokuussa 2020 haaveeni piti vihdoinkin toteutua. Ilmoittauduin kurssille kuukausia etukäteen ja selvittelin, miten pääsisin julkisilla perille. Kurssi peruuntui.
• Syksyn kirjamessut. Jo vuosikausien ajan syyskauden ohjelmaani ovat kuuluneet kirjamessut niin Turussa kuin Helsingissä. Olen haastatellut kirjalijoita, välillä ollut itsekin haastateltavana. Pidän messuhaastatteluiden tekemisestä, niissä on ihanaa iloa uusista kirjoista ja parhaimmillaan lyhyet haastattelutkin kasvavat ihaniksi keskusteluiksi. Mutta kuten tiedämme, Turun messut jäivät kokonaan pois ja Helsingissä messuttiin virtuaalisesti. Katselin menoa kotisohvalta.
• Taidekaaren sanataidepajat kolmasluokkalaisille. Minä ja kaksi kollegaani olimme valmistautuneet kiertämään kaikissa Tampereen kolmosluokissa pitämässä tunnin mittaiset sanataidepajat. Työhuoneessani oli yli 600 tehtävämonistetta oppilaille jaettavaksi. Vain muutamaa päivää ennen pajarupeaman alkua kaikki peruttiin.

Hyvä joulu ruuan tuopi

Loppiainen pyyhkäisee joulun pois ja höynäyttää katseen kohti kevättä – vaikka mikäpä on katsellessa, kun sää on alati keväinen… Tänäänkin kävin kävelyllä lähimetsässä. Keltainen kevättakki ja kumisaappaat, siinäpä oiva varustus. Sieniä ei sentään näkynyt.

Mutta joulu. Hekumoin etukäteen jouluruuilla, ja kyllä niitä sitten syötiinkin. Ylensyömisen Ylenpalttisuuden juhla, todellakin. Tein tänäkin vuonna lanttulaatikon ja perunalaatikon, Darling loihti kaloista ja kirjolohenmädistä herkkuja – ja valmisti itselleen ankkaa. (Maiston pienen palasen ja totesin, että not my piece of duck.) Ja teki coleslaw’ta ja jugurttikastiketta. Paistoin myös kasviskinkukkeemme, seitan-kinkun, josta tuli tänä vuonna aivan erityisen mehevää ja maukasta. Lisäksi etikkaisia punasipulirenkaita Mummin reseptillä – ai miten niin alatte ymmärtää syömisen määrää..? Jälkiruuaksi lime posset, ja tietenkin ennen ja jälkeen ruuan suklaata niin raakaversiona kuin perusfazerina. Ja toffeeta, ihan itse keiteltynä sitäkin. Näin taloutemme epäkokkina havaitsen tehneeni hämmästyttävän määrän ruokaa joulun kunniaksi.

Raakasuklaapurkillinen.

Lime posset ja jälkiruokapeli.

Suklaata. Lakua. Suklaata.

Itse tehty toffee. Mmmm.

Seitan.

Pöytä on katettu.

Mätitarjoilu.

Glögihetki.

Klassikkopallot.

Joulupöydän herkkuja.

Lohta, siikaa, mätiä.

Joulupöydän herkkuja vol 2.

Hyasintin kasvupyrähdys päätyi leikkokukaksi.

Making of lime posset.

Red wine, sparkling wine, anyone?

Hei hei, joulu. Olit jälleen ihanan rauhallinen ja yltäkylläinen ja rento. Nähdään taas joulukuussa. Jo tänä vuonna!

Klassikon paluu

Ensimmäiset tänä kesänä.

Niin perinteistä, niin yksinkertaista, niin hyvää.

Se oli hyvä lukupäivä

Vietin pääsiäislomalla yhden sellaisen päivän, jona lähinnä luin. Sellaisia päiviä on nykyään harvoin. Aina on jotain menoa, jotain muuta tekemistä, levoton mieli tai väsynyt pää. Luen joka päivä jotain (ja melkein joka päivä jotain kaunokirjallista), mutta että monta tuntia kirjan parissa – se on luksusta.

Olen ollut lievän lukuväsymyksen kourissa viime aikoina. Yleensä tämä lukuplääh on tullut tammikuussa, ja olen selvinnyt siitä lukemalla jotain mahdollisimman kevyttä, ennalta-arvattavaa ja helppoa. Kuten Harlekiineja. Homma toimii – eihän niitä höttöjä pysty kovin monta lukemaan, kun alkaa jo tehdä mieli jotain vaihtelua. Jolloin voikin siirtyä muunlaiseen kirjallisuuteen. Tänä vuonna lukuplääh tuli vasta maaliskuussa, ja tänä vuonna höttölukemistoni oli niin höttöä, etten ole vieläkään saanut teosta edes loppuun.

Sen sijaan tajusin, että voisin lukea vanhan suosikkikirjani uudelleen. Kannestaan huolimatta tämä kirja ei ole huttua eikä silkkoa. (Harmittaa, että kansi on sellainen kuin on – epäilen, että se saattaa karkoittaa osan lukijoista.)

Nicole Kraussin Rakkauden historia teki minuun vaikutuksen vuonna 2006. Ja niin kävi myös vuonna 2013. Oli huimaa lukea romaani uudelleen. Ai tällainenko se olikin? Tämän kohdan muistan. Mikä käänne TÄMÄ on? Oi, tästä henkilöstä pidin silloinkin! Hämmästyin, miten uutena pystyinkään kirjan lukemaan. Ja voi, miten pidin siitä. Tällaisen kirjan haluaisin osata kirjoittaa.

Rakkauden historian juonen kuvaaminen on hitusen haastavaa, koska aikatasoja ja toisiinsa limittyviä henkilöitä on jonkin verran. Ja osa asioista luonnollisestikin selviää pikku hiljaa romaanin aikana. Mutta romaanissa on rakkautta, yksinäisyyttä, surua, kirjoittamista, amerikanjuutalaisia, (mustaa) huumoria sekä muistoja isästä ja rakastetuista ja ystävistä. Yllätyksiä. Intensiteettiä. Kaikenlaista, mitä hyvässä kirjassa usein on.

Nyt luen Karl Ove Knausgårdin Taisteluni-sarjan ensimmästä osaa. En vielä täysin tiedä, mitä mieltä olen, mutta olen innoissani. Kerronta on assosioivaa, epälineaarista, yksityiskohtaista, yhtä aikaa jännitteistä ja haahuilemaan jäävää – jotain varsin erilaista moneen lukemaani verrattuna. En ollenkaan tiedä, mitä on tulossa. Pidän siitä.

Kuvassa on banaanikakku, jonka ohjeen nappasin Kiitos hyvää -blogin Virpiltä. Sen tekemiseen meni vähän kauemman kuin ohjeessa lupailtu viisi minuuttia, mutta kokki olikin kiireettömällä tuulella. Ja koska oli eräs aivotyötä vaativa työjuttu to do -listalla, harjoitin välttelyn jaloa taidetta enkä tehnytkään isoa kakkua vaan yhdeksän pientä jäädykeleivosta. Vaikka ei siihen lopulta paljon enempää aikaa mennyt. Mutta nyt on työjuttu aloitettu (ja hyvässä vaiheessa) ja jäädyke valmista. Win-win, voisi engelskaa puhuva tähän tokaista.

Kellotta

Muutaman päivän mittainen talvilomani alkoi. Vaikka toki asiaan kuuluu, että ihanvaanparipikkujuttua pitäisi hoitaa loman aikana. Vähän tutkimussuunnitelmaa ja kurssikirjettä, mutta mitäs noista. Ja totta puhuen ne ovat molemmat jo sillä mallilla, etteivät ne todellakaan voi sotkea lomafiilistäni. Jollain yllättävällä tavalla tutkimussuunnitelma jopa kutkuttaa mieltäni.

 

 

 

Mutta tänään en ole ajatellut tehdä mitään erityistä. Kaadan kohta kolmannen mukillisen teetä, selailen lehtiä ja katselen ikkunasta Vantaanjokea. Jos oikein villiinnyn, saatan harkita aloittamisen rupeamisen suunnittelemista porkkanamuffinsien suhteen. Mutta ehkä se olisi jo liian toimeliasta tälle päivälle, sillä ehtiihän sitä myöhemminkin.

Siltä varalta, että olette toimeliaampia ja kaipaatte superhyvää muffinssiohjetta, suosittelen lämpimästi Suvin porkkanamuffinseja. Leivoin kerran ja leivoin aika pian uudelleen. Porkkana mehevöittää, sokeria on sopivan vähän, ja inkivääri ja manteli nyt vain ovat jotain todella hyvää. Minusta muffinsit eivät kaivanneet kuorrutusta, joten en tiedä, miten tajunnanräjäyttäviä ne olisivat sellaisen kera. Mutta varsin nopeasti leivonnaiset ovat kadonneet ihan sellaisenaankin. Aamulla, iltapäivällä ja illalla nautittuina. Ehkä kerran lounaankorvikkeenakin.

Suvi sur le vif on muutoinkin suosikkiblogejani, eikä vähiten huikean kauniiden kuviensa vuoksi. I h a n i a. Ja reseptit – nälkä tulee aina, kun luen blogin ruokapostauksia!

 

Niin, se kolmas teekupillinen. Taidan siirtyä sen pariin. Mikä ihana ajatus: tänään kellonajoilla ei ole mitään väliä.