Hämeenlinnan Kirjan yö 2015

Kirjallisuustapahtuman suunnitteleminen on hauskaa. Ohjelma kokoaminen on mm. hauskaa, rasittavaa, innostavaa ja työlästä. Tänä vuonna enimmäkseen innostavaa, huomautettakoon. Ja valmiin ohjelman julkistaminen – se on ihanaa! Eli katsokaapas, tällaista on tiedossa elokuun lopulla Hämeenlinnan Verkatehtaalla. Eikä maksa mitään. Joitain kuluja voi syntyä siitä, että paikalla on myös antikvaarinen kirjatori…

Samaan aikaan on käynnissä Hämeenlinnan Taiteiden Yö, mikä tarkoittaa sitä, että kulttuuriohjelmaa on tarjolla runsaasti ja paljon. Taiteiden Yön ohjelma ei ole vielä valmis, mutta ilmestyy nettisivuille myöhemmin kesällä. Ja kaikkeahan voi tapahtua ihan yllättäenkin.

Kirjan yö on iso kirjallinen kokonaisuus, mutta lukevalle kansalle on ohjelmaa muuallakin kaupungissa. Tiedän jo vinkata, että osa Sanasinfonian novellisteista lukee tekstejään Verka & Sarka -ravintolassa Verkatehtaan alueella Sibeiluksen pianomusiikin kera. Vastaavanlainen tilaisuus järjestettiin helmikuussa Sibeliuksen syntymäkodissa, ja ilta on kerännyt runsaasti kiitosta ainutlaatuisesta tunnelmastaan. Mitähän tällä kertaa tapahtuu?

Muistikirjaniuhon onnenpäivä

Muistikirja on tärkeä. Ilman sitä työnteko on mahdotonta. Muistikirja on ystävä, luotettu kumppani, vara-aivot, viihdyke, ajatusten kaatopaikka ja nerouksien kassakaappi. (Laitetaan maanantain piikkiin nämä kielikuvaparat…) Hyvin harvoin lähden minnekään ilman muistikirjaani.

Olen aina pitänyt kauniista muistikirjoista. Kovista kansista, kohokuvioista, väreistä, ryhdikkäästä paperista. Joskus en vain osannut kirjoittaa sellaiseen mitään. Ajattelin, että komeat kannet vaativat komean sisällönkin, ja tietäähän sen, mitä tapahtuu kun tuollaista vaatii. Käsiala alkaa näyttää rumalta, kaikki kirjoitettu kauhealta. Mitä hienompi kansi, sitä suuremmalta vääryydeltä tuntuu kirjoittaa sotkuisia ideoitaan hotelliketjun mainoskynällä.

En enää muista, milloin pääsin tämän ajatuksen yli. Mutta ainakin siihen liittyy se oivallus, että aloin ottaa kirjoittamiseni vakavasti. Arvostaa sitä. Mietin, että minä ansaitsen mukavat välineet kirjoittamiselleni. Minulla on oikeus ja lupa kantaa mukanani muistikirjaa, jonka näkemisestä tulee hyvä fiilis.

Paperblanks teki minusta merkkitietoisen. Laadukkaat sidokset, upea ulkomuoto, käytännöllisyys huomioitu. Miinuksena toisinaan hankala saatavuus ja suolainen hinta. Mutta pystyn perustelemaan sen itselleni. Ei tarvi kuin verrata juoksuvermeiden hintoihin. Kuntosalin kuukausimaksuun. Melkeinpä mihin tahansa harrastukseen. Kaikki maksaa, ei mahda mitään.

Tartuensis-muistikirjat löysin Tallinnan Nu Nordicista. Kirjojen kansien kierrättäminen ilahduttaa, samoin käsityö ja se, että jokainen kirja on uniikki. Kannet eivät ole yhtä kestävää laatua kuin Paperblanksilla, mutta yksikään muistikirja ei ole hajonnut liitoksistaan. Koot ovat erinomaisia ja viivattomuus iso plussa.

Kutsun itseäni muistikirjaniuhoksi, koska vaadin muistikirjalta tiettyjä asioita. A5 on hyvä koko, mutta hyväksyn mieluusti hitusen pienemmänkin. Isommat ovat usein hankalia. En pidä viivoista, ruuduista ei sovi edes puhua. Suosin kovia kansia, kovakantiseen muistikirjaan on helpompi kirjoittaa missä tahansa. Materiaalin on oltava kestävää, sillä minun muistikirjani kulkevat laukussa joka päivä. Ne hankaantuvat, ne saavat kolhuja, niiden vieressä voi olla eväitä tai teetä, niitä ei kohdella hellästi. Kannen on oltava kaunis, sivujen valkoisia (ei missään nimessä pastellisia – kellervä voidaan vielä ehkä hyväksyä). Paperin täytyy olla kohtuullisen paksua, ettei tarvitse miettiä, meneekö muste läpi. Kirjanmerkkinauhat ja taskut pikkusälälle ovat hyvää ekstraa, mutta voin olla ilman niitä.

Tänään kävin Riihimäen Suomalaisessa Kirjakaupassa tutkimassa muistikirjavalikoimaa. En odottanut juuri mitään, mutta sain riemastua iloisesti. Docendo on alkanut tehdä muistikirjoja. Eikä mitä tahansa höpöhöpövihkosia, vaan kunnon kamaa.

Nämä mussukat on tehty kirjapainon ylijäämämateriaaleista. Suomessa. Yksilöllisiä, selkeitä, kauniita, ekologisiakin vieläpä. Hintakin oli enemmän kuin kohtuullinen: 5,95€. Koska en osannut valita vain yhtä, nappasin mukaani kolme. Painavia ovat, mikä lupailee hyvää laatua. Paperi on hieman liukkaahkon tuntuista (pidän karheammasta) mutta luulen, että toimii mukavasti. Nyt täytyy enää osata päättää, minkä näistä otan ensimmäisenä käyttöön… Ylemmän kuvan muistikirjassa on nimittäin enää reilut kymmenkunta sivua jäljellä.

Löydöstä ilahtuneena hemmottelin itseäni myös ohutkärkisillä tusseilla. Kirjoitan ihan mielelläni kuulakärkikynillä, juuri niillä mainosversioilla, mutta joskus on mukavaa tarttua mustaan tussiin. Mainoskynien parhaimmistoon muuten kuuluvat mm. Cumuluksen kynät – hyvä, ohut jälki ja kynä liikkuu sujuvasti!

Muistikirjaniuho on nyt hetken tyytyväinen. Työ luistakoon.

Joku on sen lukenutkin

Sanataideohjaajan opas on tietoteos melko suppealle kohderyhmälle. Muun muassa siksi en ole osannut odottaa tai vaatia valtavaa mediahuomiota. Enkä kyllä siksikään, että tiedän, miten paljon kirjoja julkaistaan ja miten vähän palstatilaa lehdissä on siihen nähden. Olen melkoinen realisti (mutta en pessimisti).

Joitain kirjoituksia on kuitenkin tullut vastaan. Hämeen Sanomissa oli pieni haastattelu (josta minulla ei ole vielä kuvaa, yritän muistaa laittaa sen myöhemmin). Lisäksi blogeissa on tarkasteltu opusta.

Kirjojen kamarin Katja koki, että oppaalla on annettavaa myös kirjoittajille. Nettimartta havaitsi, että kirja on kirjoittajansa näköinen (jee!). Markku Soikkelin mielestä teos sai miettimään kunkin omaa opetustapaa. Ja tietenkin nämä kirjoittajat huomasivat paljon muutakin, viisaita ja monipuolisia havaintoja. Olen kiitollinen!

Palautteita on tullut myös kasvotusten ja viesteitse. Siellä te nyt olette, ehkä luette sanojani. Niitä lauseita, jotka olivat vuosikausia piilossa tietokoneiden uumenissa, jotka purskahtelivat toisinaan oppitunneilla ja seminaareissa. Hienoa, kun luette. Ja opetatte. Ja kirjoitatte.

Keskustelun jatkoksi linkkaan Risto Niemi-Pynttärin mainion tekstin Kiiltomadossa. Hän kirjoittaa paitsi kirjoittamisen oppimisesta ja opettamisesta myös ohjaajien asemasta: ”Kirjailijaohjaajien asema Suomessa vaikuttaa niin heikolta, että sen parantaminen nostaisi kirjallisuutemme tasoa välittömästi. Tämä on selvin yksittäinen asia, johon kirjailijakoulun puuttuminen on johtanut: ansiokkaat opettajat eivät pääse kunnolla työskentelemään. He kiertävät tuntiopettajina ympäri maata, vetävät puolinaiseksi jääviä työpajoja eri opistoissa, antavat henkilökohtaista ohjausta liian monelle, yrittävät tulla toimeen. Jos kirjallisuuden tukea osoitettaisiin suoraan apurahoina parhaille kirjailija-ohjaajille, tilanne paranisi hetkessä.”

Ja loppuun kevennys: Erään kollegan lapset olivat hieman ihmetelleet äidin lukemisia. ”Miksi sä luet saunataideohjaajan opasta?” he olivat kysyneet. ”Siinä kannessakin on vihta.” Niinpä niin.

Tulenkantajien kirjakauppaan!

Huono mainosnainen täällä hei! Unohdin kertoa täällä, että huomenna tiistaina 12.5. kertoilen Sanataideohjaajan oppaasta Tulenkantajien kirjakaupassa Tampereella. Ettei menisi ihan yksinpuheluksi, minua haastattelee kirjailija Terhi Rannela. Aloitamme keskustelun klo 18, ja mukaan saa kernaasti liittyä kuuntelemaan ja kyselemään. Lisätietoja mm. täällä. 

Tervetuloa!