Kirkonmäeltä Italiaan

Voi olla, että olen viime päivinä laulanut ja kuunnellut musiikkia enemmän kuin lukenut tai kirjoittanut. Voi olla, ettei se haittaa lainkaan. Riihimäen naislaulajat esiintyivät sunnuntaina Riihimäen rautatieläisten soittokunnan joulukonsertissa Riksun keskuskirkossa. Siellä lauloin siis minäkin, nuotit ojennuksessa ja alttoääni avattuna. Ei voi mitään, Jouko Saaren Jouluhymnin viimeisen säkeistön viimeisten sanojen aikana liikutun aina. ”Rakkaus voittaa”, siinä lauletaan (sanat Toivo Hyyryläinen), eikä sen kummempaa tarvita, kun ääni alkaa väristä ja fraasia ei melkein pysty laulamaan niin pitkänä kuin pitäisi.

Laulaminen tekee hyvää. On ihanaa olla yksi monesta äänestä, osa äänikokonaisuutta, olla osaltaan muodostamassa jotain, mihin ei pelkän oman äänen varassa pystyisi. Keskellä ääntä.

Joululaulujen ja vaskipuhallinten soiton jälkeen siirryimme toisenlaisiin tunnelmiin – joskin vähintään yhtä lämpimiin. Kirkolta oli lyhyt matka Vihreälle talolle, jossa sunnuntaina nautittiin suomalais-italialaisesta jazztriosta nimeltä Threetaly. Koska soitto oli alkanut samaan aikaan kuin kirkkokonsertti, ehdimme kuulemaan vasta toisen setin. Mutta onneksi sentään sen! Oi onnea, kun astuu Vihreän talon hämyisään tunnelmaan, jazz soi, isäntä istuttaa meidät vapaaseen pöytään ja kantaa eteen lautaselliset pientä syötävää ja lasilliset punaviiniä.

Tuli sellainen olo, että tänä sunnuntaina on juuri oikeassa paikassa juuri oikeiden ihmisten kanssa. Ja että mikä onni, että tällaista saa kokea tässä kaupungissa, tässä tämänhetkisessä kotikaupungissa, jota edelleen opettelen tuntemaan.

Hyvä postiviikko

Postimies ei ole soittanut kertaakaan saati kahdesti, mutta onpa pudottanut mukavia posteja postiluukusta! Reissaavat ja kirjoittavat ystävät ovat yllättäneet iloisesti. Maailmanmatkaaja Taija lähetti terveisiä Ameriikasta – kuvassa osa tuliaisista. Great Gatsby seuraa minua (melko hienovaraisesti tosin), muistikirja on ollut jo käytössä, nyt paita. Paita on Out of Print Clothingin, ja he eivät vain tee kirja-aiheisia vaatteita vaan myös lahjoittavat jokaista myytyä tuotetta kohden yhden kirjan Afrikkaan.

Huomatkaa myös syötävä tuliainen: Obama-suklaa! (Hämeenlinnalaisia saattaa viehättää se yksityiskohta, että suklaan merkki on Astor Chocolate.)

Toinen riemastuttava yllätys tuli tänään, kun Terhin lähettämästä kirjekuoresta paljastui hänen ja Anneli Kannon Kuparisaari-sarjan toinen osa Korkea puoliso. Omistuskirjoituksessa enteillän myrskyä Khalkoksen saarelle, lupaavaa. Olen menossa Turun kirjamessuille sunnuntaina – olisikohan tämä sopivaa matkaluettavaa? Junatunteja kertyy, joten ilman kirjaa en voi lähteä.

Tämä ei liity postilähetyksiin lainkaan, mutta pakko kehaista: Riihimäen kirjasto on loistopaikka. Kävin tänään palauttamassa kirjoja ja ajattelin samalla vähän vilkaista, olisiko hyllyissä jotain erityisen kiinnostavaa. En päässyt uutuuskirjoja pidemmälle, kun sylini oli jo täynnä luettavaa. Ja muutama elokuva päälle. Manasin reppuni pienuutta, kun huomasin perhesalaisuuksia käsittelevien kirjojen näyttelyn (”saa lainata” -huomautuksella varustettuna!), niin monta houkutusta näkyvissä… Fjällrävenin Kånken on hyvä perusreppu, mutta ehkä sittenkin täytyy harkita isompaa rinkkaa, ainakin kirjastomatkoille.

Kirjastosta nappasin mukaan elokuvan Kissing Jessica Stein, ja koska yhdistelmä leffa & soffa oli houkuttelevampi kuin sade & hikilenkki, laitoin dvd:n pyörimään. Pidin – hieman erilainen romanttinen komedia, jossa toimittaja Jessica Stein havaitsee, ettei ehkä olekaan ihan niin hetero kuin on aina luullut. Ja ihana soundtrack (löytyy Spotifysta), juuri sopivan jazz tälle päivälle.

Soiva Varsova

Varsova tarjosi myös musiikkia korville, kirjaimellisesti. Herra F. Chopinin sävellykset pianolle saavat minut aina melankoliseksi, hyvällä tavalla. Chopin on syysmusiikkia, sadepäivän musiikkia, kiireettömän kotonaolon musiikkia. Niinpä oli poikkeuksellista kuulla miehen sävellyksiä varsin helteisessä kaupungissa. Mutta kun Chopinin synnyinkaupungissa oltiin, niin mikäpä siinä.

Chopin-museon näyttely oli laaja, mutta onneksi myös nykyteknologiaa hyödyntävä. Chopinin kirjeitä sai kuunnella ääneen luettuina. Eräässä huoneessa lipaston laatikoista tulvi eri sävellyksiä nuotteineen, kun laatikon avasi. Alakerran piano tunnisti sen päälle lasketut nuotit ja alkoi soittaa kappaletta. Eräässä huoneessa museokävijät saivat nauhoittaa omat kommenttinsa Chopinin merkityksestä, ja puhuvat päät heijastettiin viereisen tilan seinään. Myös Chopinin kuolemasta kertova näyttelyhuone oli vaikuttava. Mustat seinät, niukasti valoa, kattoon ja seiniin heijastetut yksinkertaiset tekstit.

 

Eräs turistikartta tiesi kertoa, että Chopinin musiikkia soitetaan joka sunnuntai miehen muistomerkin juurella puistossa kello 12 ja 16. Siispä sinne – mikä voisi olla viehkompi tapa viettää sunnuntai-iltapäivää kuin pianokonsertti kauniissa puistossa auringon paistaessa? The Royal Łazienski Park on valtava (vaikka eivätpä puistot muutoinkaan ihan piskuisia Varsovassa olleet). Chopinin muistomerkkikään ei ole mikään pikkukivi, vaan säveltäjämestari katselee puistoon kokoontuvaa kansaa ja pianistia reilulta jalustalta.

Katoksen alla latvialainen pianisti soitti tunnin verran Chopinin musiikkia ihmisille – joita riitti. Voisiko Suomessakin olla jotain tällaista? Hoi vaikkapa Hämeenlinna, Sibeliuksen syntymäkaupunki – miten olisivat ilmaiset puistokonsertit, Sibeliusta sunnuntaipäiviin? Sen verran huiskutan sanataiteen lippua, että voisihan siellä musisoinnin lomassa kuulla runojakin. Niinpä – työasiathan tuolla Chopinin lumoissa mieleen lipsahtivat!

Varsova hemmottelee musiikin ystäviä, sillä myös lauantaisin tarjotaan ilmaiskonsertteja. Lauantaisin on jazzin vuoro, ja paikkana vanhankaupunginaukio. Joka kesälauantai Varsovan vanhaan kaupunkiin saapuu jazzkokoonpanoja ympäri maan. Meillä oli ilo kuunnella Michael Wollny Projectia, ja kyllä, kuulosti mainiolta ja sopi sen päivän tunnelmaan.

Hauskaa, miten erilaisia ja eri-ikäisiä ihmisiä jazz veti torille. Mietin kuunnellessani, miten paljon kaupunki on kokenut. Vanha kaupunki on kuullut pommit ja huudot, se on rakennettu uudelleen, se on nähnyt miehittäjiä ja miehitettyjä. Ja nyt – nyt sen aukiolla soitetaan musiikkia, on helteinen kesäilta, rauha ja ihmisiä monesta maasta, sovussa.

Pienimuotoisena yllätyksenä tuli, että Varsovasta löytyy John Lennonin katu (!). En tiedä, olisinko valmistautunut asiaan paremmin, jos olisin saanut tiedon vielä Suomessa ollessani – ehkä en. Ehkä yllätys oli parempi, kun näin kadun kartalla ja päätimme päästä astelemaan sille.

Ei suuri pyhiinvaelluspaikka, mutta kyllä nuo muutamat kuvat lämmittivät. Ja mitäpä tähän on lisäämistä:

Olen nähnyt Frank Zappa -patsaan Vilnassa ja John Lennonin kadun Varsovassa. Mikä epätodennäköinen yhdistelmä seuraavaksi? Ehdotuksia matkakohteeksi?