Voi olla, että olen viime päivinä laulanut ja kuunnellut musiikkia enemmän kuin lukenut tai kirjoittanut. Voi olla, ettei se haittaa lainkaan. Riihimäen naislaulajat esiintyivät sunnuntaina Riihimäen rautatieläisten soittokunnan joulukonsertissa Riksun keskuskirkossa. Siellä lauloin siis minäkin, nuotit ojennuksessa ja alttoääni avattuna. Ei voi mitään, Jouko Saaren Jouluhymnin viimeisen säkeistön viimeisten sanojen aikana liikutun aina. ”Rakkaus voittaa”, siinä lauletaan (sanat Toivo Hyyryläinen), eikä sen kummempaa tarvita, kun ääni alkaa väristä ja fraasia ei melkein pysty laulamaan niin pitkänä kuin pitäisi.
Laulaminen tekee hyvää. On ihanaa olla yksi monesta äänestä, osa äänikokonaisuutta, olla osaltaan muodostamassa jotain, mihin ei pelkän oman äänen varassa pystyisi. Keskellä ääntä.
Joululaulujen ja vaskipuhallinten soiton jälkeen siirryimme toisenlaisiin tunnelmiin – joskin vähintään yhtä lämpimiin. Kirkolta oli lyhyt matka Vihreälle talolle, jossa sunnuntaina nautittiin suomalais-italialaisesta jazztriosta nimeltä Threetaly. Koska soitto oli alkanut samaan aikaan kuin kirkkokonsertti, ehdimme kuulemaan vasta toisen setin. Mutta onneksi sentään sen! Oi onnea, kun astuu Vihreän talon hämyisään tunnelmaan, jazz soi, isäntä istuttaa meidät vapaaseen pöytään ja kantaa eteen lautaselliset pientä syötävää ja lasilliset punaviiniä.
Tuli sellainen olo, että tänä sunnuntaina on juuri oikeassa paikassa juuri oikeiden ihmisten kanssa. Ja että mikä onni, että tällaista saa kokea tässä kaupungissa, tässä tämänhetkisessä kotikaupungissa, jota edelleen opettelen tuntemaan.
Päiviä 