Ensimmäinen, alku, yksilö. Pamela Colman Smith kuvaa Taikurin punaiseen viittaan pukeutuneena ihmisenä, jonka edessä on pöytä. Ylöspäin kohotetussa kädessään Taikuri pitelee lyhyehköä sauvaa, alaspäin osoittavan käden etusormi osoittaa maahan. Pöydällä ovat tarotin pienen arkanan maiden symbolit: sauva, malja, miekka ja lantti. Taikurin asento on itsevarma. Kädet ovat levällään, hän ottaa tilaa. Kortin ala- ja yläreunassa kasvaa ruusuköynnöksiä ja liljoja.
Taikuri on aloittaja, toimija. Hän ei jahkaile, vaan ryhtyy tekoihin. Ja miksi ei ryhtyisi? Hänellähän on kaikki tarvittava. Käsien asennon on katsottu kuvaavan muiden muassa yhteyttä niin yliseen kuin aliseen maailmaan – luovuus tulee niin jumalilta kuin paholaiselta, ja Taikurin voi nähdä myös viestinviejänä maailmojen välillä. Alinenkaan ei ole pelkästään vainajien asuinsija tai Tuonela: se on myös voimaeläimien asuinpaikka, ja alisesta maailmasta voidaan hakea parannusta sairauksiin. Jessa Crispin tulkitsee The Creative Tarot -kirjassa, että ylöspäin osoittava käsi kuvaa sitä, miten Taikuri ottaa vastaan sen, mitä ylemmät voimat hänelle suovat ja alempi sitä, miten hän antaa niille muodon täällä maan päällä.
Myös pöydän esineet kertovat, että mitään ei puutu. Taikurilla on sauvojen energia ja intohimo, maljojen tunteet ja intuitio, miekkojen ajatukset ja äly sekä lanttien aistihavainnot ja kehollisuus. Hänen päänsä yläpuolella on äärettömän merkki – joko tuli selväksi, että kaikkea on?
Minä, kuten kovin moni muukin, olen hyvä lykkäämään aloittamista – kaikesta innostuneisuudestani huolimatta. On luettava vielä lisää lähdekirjallisuutta. On tutkittava, onko joku muu jo kirjoittanut samasta aiheesta. On etsittävä Se Hyvä Kynä. On tarkistettava jokin sivulauseeseen kuuluva fakta, jolla ei ole merkitystä kokonaisuuden kannalta. On siivottava työpöytä. On siivottava koko asunto (toisaalta toivoisin, että tämä prokrastinaatiotapa olisi yleisempi kohdallani).
Sitten voi aloittaa. Paitsi että.
Taikuri katsoo tiukasti silmiin ja sanoo, että nyt hommiin. Alahan kirjoittaa, sinä olet valmis. Voin vikistä siitä, miten en vielä tiedä, millaisen rakenteen haluan ja että kyllä voisi vielä yhden sanataideoppaankin tästä lukea. Höpön löpön, sanoo Taikuri, sillä hänen viestinsä on: Lopeta hössöttäminen ja anna mennä.
Totta kai teksti tarvitsee suunnittelua, taustatutkimusta ja yksityiskohtien tarkastamista. Mutta niiden aika ei ole tässä vaiheessa, etenkään, jos käytän niitä tekosyinä viivyttää tekstiin tarttumista.
Taikuri keskittyy itseensä ja omaan luomisvoimaansa. Kortin yläreunan roomalainen numero yksi on iso I-kirjain. I, minä – ja siitähän Taikurissa on kyse: minä luon! Parhammillaan kyse on luovast flow-tilasta ja pystyvyyden tunteesta: osaan ja voin.
Prokrastinaatiotaidoistani huolimatta myös pidän alkuvaiheesta. Siitä, kun teksti ei ole vielä liian pitkällä ja se sallii monenlaiset muutokset ja yllätykset. Mukaan voi kirjoittaa käänteitä, joita itsekin hämmästyy, eikä tarina ole tullut kyllästyttävän tutuksi. Toisinaan tämä johtaa ongelmiin myöhemmässä vaiheessa. Miten saada palaset sopimaan yhteen? Ja miksi olen kirjoittanut samasta asiasta neljä katkelmaa? Entä mikä tämä sivujuoni edes on?
Ehkä Taikuri haluaakin sanoa myös sen, ettei kaikkea voi eikä kannata hallita heti aluksi. On parempi nauttia niistä ihmeellisyyksistä ja kummallisuuksista, mitä loihtii paperille, ja arvioida lopputulosta myöhemmin.
Onko Taikuri pelkkä hyvis? No… hänhän on illuusioiden mestari, ja sekin on varsin mahdollista, että seuraavana päivänä kultamunat osoittautuvat vesiväreillä maalatuiksi feikeiksi. Harmittaahan se, mutta silti ajattelen, että kaikki kirjoittaminen on jollain tavalla hyödyksi. Anne Lamott kannustaa hurmaavassa Bird by Bird -kirjoittajaoppaassaan kirjoittamaan first shitty versions. Sillä on parempi, että on kirjoittanut jotain surkeaa, jota voi ryhtyä parantelemaan, kuin että ei olisi kirjoittanut mitään. Natalie Goldberg muistuttaa useissa oppaissaan, että ensin tulee määrä, sitten vasta laatu. Ja hänenkin ohjeisiinsa kuuluu: Anna itsellesi lupa kirjoittaa roskaa. Sillä ilman sitä ei todennäköisesti synny mitään parempaakaan.
Pitkäksi venähtänyt Taikuri-vaihe näyttäytyy itsekeskeisenä ja -riittoisena. Sopivissa määrin on tärkeää ihastua omaan tekemiseensä, mutta Taikuriksi ei voi eikä kannata jäädä. Kiusallisimmillaan se johtaa harhaisiin nerousjulistuksiin ja kuvitelmaan, ettei tällä pallolla kukaan muu edes osaa luoda taidetta. Pitkittyneet kuvitelmat omasta ylivertaisuudesta eivät anna tilaa reflektoinnille, palautteelle saati muiden ihmisten huomioimiselle. Sillä eipä meistä kukaan yksin kirjoita: olemme osa jatkumoa, ja kaikki meitä ennen tehty vaikuttaa siihen, miten kirjoitamme nyt.
Mutta Taikuri-hetket ovat sallittu ja herkullinenkin osa luovaa prosessia. Miten upealta tuntuukaan, kun keksii loistavan juonenkäänteen tai saa aseteltua sanat juuri oikein. Siinä voi vain levittää kätensä ja nauttia ruusujen ja liljojen tuoksusta. Ah, taide & luovuus!
Päiviä 