Poimintoja syyskuun kirjapinosta

Syyskuun kirjapinossa on ilahduttavan moninainen genre- ja aihekirjo, mutta poimintohin haluan nostaa kaksi romaania, joissa ihmissuhdekuviot ovat keskeisiä. Niihin liittyy myös pohdintaa viihteestä: millä perusteella jokin kirja on (romanttista) viihdettä – ja pitääkö tämän määrittelyn piiriin solahtaneita kirjoja jotenkin puolustella tai kyseenalaistaa?

Kirsti Ellilä: Nainen joka kirjoitti rakkausromaanin. Saga Egmont 2020. (Ensimmäisen kerran julkaissut Karisto vuonna 2005.)

Kirsti Ellilän romaani kertoo Selmasta, joka työskentelee toimittajana ja remontoi avopuolisonsa Samin kanssa vanhaa puutaloa. Kaikki on tavallaan hyvin – kunnes ei todellakaan ole. Suhteen säröt kasvavat kunnon halkeamiksi eikä työrintamalla mene sen paremmin. Mutta Selma keksii keinot: hän kirjoittaa rakkausromaanin! Eihän se niin vaikeaa voi olla, eihän? Ja sitten viihderomaani myy valtavia määriä, ja rahahuolet jäävät taakse. Selma on lukenut rakkausromaaneja nuoresta pitäen, kyllä hän tietää, mitä niissä kuuluu olla.

Nainen joka kirjoitti rakkausromaanin on itsessään rakkausromaani. Lisäksi sen sisällä on Selman kirjottama rakkausromaani, joka peilaa Selman elämän tapahtumia – ja toisaalta sisältää hurmaavan ironisesti kirjoitettuja viihdekliseitä, joissa shampanja virtaa ja kaihoisia katseita luodaan ylellisissä juhlissa. Teos kysyy, miksi viihde on vähän noloa ja pohtii, onko sellaisen kirjoittaminen sittenkään ihan helppoa. Mikään pamfletti romaani ei ole, vaan se esittää kysymyksensä luontevasti juonenkäänteiden lomassa. Kerronta sujuu, dialogeissa on napakkuutta ja huumoria. Romantiikka ja kirpeys ovat mainiossa tasapainossa.

Maija Kajanto: Itsepä tilasit. Myllylahti 2020.

Maija Kajannon Itsepä tilasit on jatkoa viime vuonna ilmestyneelle Mittoja ja tilaustöitä -romaanille. Nyt rakkaussuhdekiemurat jäävät vähemmälle, sillä parisuhde on pienistä kompasteluista huolimatta varsin vakaalla pohjalla, mutta tilalle tulee uusi mullistus. Työpaikalla riittää opeteltavaa yrityskaupan jäljiltä, mutta kun Titan flunssa osoittautuukin raskaudeksi, ei supertehokkaan excelöijänkään kapasiteetti tahdo enää riittää.

Romaanissa seurataan Titan sopeutumista yllätysraskauteen, paniikkia keskustelupalstojen ja lastenvaunuvertailujen keskellä ja hämmennystä muiden tulevien äitien keskellä: näistäkö pitäisi löytää vertaistukea? Entä saako vauvauutisesta kauhistua vai onko huono nainen ja äiti, jos ei heti hypi riemusta?

Tarina etenee sujuvasti, ja Titan kimpoiluun on helppo samaistua. Titan ja Mikan suhteessa on lämpöä ja huumoria, joka on kuvattu uskottavasti ja lempeästi.

Kajannon ja Ellilän kirjoja yhdistää se, että molemmat voidaan helposti lukea viihdekategoriaan. Nainen joka kirjoitti rakkausromaanin ei yritäkään olla mitään muuta, onhan genre myös yksi sen keskeinen aihe. Itsepä tilasit ei ole ehkä yhtä itsestäänselvästi romanttista viihdettä (koska suhdesäätöä ei juuri ole), mutta toisaalta se on jatkoa viihteeksi luokitellulle romaanille ja juonikin noudattelee melko odotuksenmukaista kaavaa: arkijärjestys rikkoutuu, tulee hakaluuksia ja selvitettäviä asioita, lopulta vielä isompi käännekohta ja lopulta onnellinen loppu.

Tuntuko tutulta? Samalla kaavalla kulkevat myös sadut ja monet dekkarit. Niiden kohdalla käydään harvemmin keskustelua siitä, ovatko genret jotenkin blaah tai liian kaavamaisia. Juonikuviossa viihde ei useinkaan pääse yllättämään, mutta eipä se ole tarkoituskaan. Itse nautin tunnistettavasti kuvatuista tunteista: eron tuskasta, ihastuksen lepatuksesta vatsanpohjassa, sähköisistä kosketuksista ja poskipäitä pakottavasta onnenhymystä. Ja nasakasta dialogista! Toisinaan mukana on muitakin aiheita, kuten vaikkapa genren itsensä pohtiminen, äitiyteen liittyvien odotusten esiintuominen tai suorittamisen ja kontrolloinnin käsitteleminen. Tällaisia pikkujuttuja.

Kirjailija ja tutkija Niina Mero on kirjoittanut Parnassoon (5/2018) erinomaisen artikkelin romanttisesta viihdekirjallisuudesta. Romantiikan puolustus löytyy myös Meron kotisivuilta, suosittelen lukemaan! Lämmin suositukseni myös hänen romaanilleen Englantilainen romanssi. Jos lukee vaikkapa Meron, Ellilän ja Kajannon romaanit, ei ainakaan voi väittää kaiken romanttisen viihteen olevan samanlaista.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s