Avainsana-arkisto: työhuone

Työpöydällä

Ainakin Magdalena Hai ja Johanna Hulkko Grafomaniassa ovat tehneet paljastuksia. Nyt ei sukelleta vaatekaappeihin vaan esitellään työpöytää. Havaitsin postaukset vasta nyt, pari päivää sen jälkeen kun olin siivonnut työpöytääni, joten en pääse esittelemään kaaosräjähdyshuojuvapino-todellisuutta, vaan hieman hillitymmän näkymän.

IMG_4246

En edes yritä luetella kaikkea sälää ja silppua, jota pikkuinen pöytäni päällään ja kolosissaan kantaa. Varsinaisen kirjoituspöydän  vieressä vasemmalla on lipasto, jonka päälle pinoan lukupiirin kirjoja, arvostelukappaleita ja muista syistä luettavia, ns. työkirjoja. En tosin tiedä, miksi Juha Hurmeen Nyljetyt ajatukset lepäilee tuossa, se kun kuuluu omaksi iloksi luettavien kastiin. Lipaston päällä on kaksi kuvaa. Toinen on ystäväni taiteilema Voimalehmä, jonka tehtävänä on antaa voimaa, rauhaa ja tyyneyttä. Toisen sain keväällä eräältä kirjoittajaryhmältäni. Kuvassa on Sisyfos, joka jälleen kerran vierittää kiveä vuoren huipulle. Toivottavasti ryhmä ei luullut, että olisin kokenut työni Sisyfoksen työksi!

Työpöytäni tärkeä hankintakriteeri oli, että siinä on kiinni laitettava kansi. Työt piiloon, ajattelin optimistisesti. Taisin tosin jo silloin tietää, että harvoinpa kansi mahtuu kiinni… Mutta nyt, pienen siivouksen jälkeen, sekin on mahdollista. Mikä harmonian illuusio! Kirjoituslipastoni on toimiva pieni yksikkö. Käden ulottuvilla on kyniä, muistilappuja, junalippuarkisto, käsivoidetta, suklaata, muistikirjoja, lukupäiväkirja, nitoja, ranteenlämmittimet, laturi, kalenteri, huulivoide, olennaisia pikkuesineitä ja sensellaista. Kuvassa näkymättömiin laatikoihin kätkeytyy ainakin korttipakkoja, tyhjiä muistikirjoja ja kirjekuoria. Näyttäköön sekaiselta, minä kyllä tiedän, mitä missäkin on.

Valitsin muutaman esineen lähempään tarkasteluun.

IMG_4244

Keltaiset ranteenlämmittimet ovat ehdottomat säiden viilennyttyä. Tietokoneen naputtelu kylmettää kädet helposti, mutta näiden avulla veri kiertää jälleen. Olen neulonut lämmittimet vuosia sitten jämälankakerästä. Tärkeintä silloin oli kokeilla mallineuletta, mutta kelpo käyttöasustehan siinä samalla syntyi.

Posliinisaapas on lahja entiseltä opiskelijalta. Kenkä on hieman ahdas kynäpaljoudelle, mutta palvelee uskollisesti. Minun ongelmani ei ole se, etteikö kyniä löytyisi. Ongelma on se, että niitä on liikaa. Kiikutan välillä osan keittiöön. Enemmistössä ovat Taiken (kas, entinen työpaikkani) ja Palmenian (kas, tuttu yhteistyökumppani vuosien varrelta) kynät, osa siis häveliäästi eri huoneeseen piilotettuna.

Punainen mukinalunen on ystävän lähettämä lahja. Työpöydän ääressä on liki mahdotonta istua ilman teemukillista, ja muki kuuluu laskea tälle aluselle. En ole toistaiseksi ikinä kaatanut nestettä läppärilleni, kopkop.

Korttipakka ei ole pelaamista tai ennustamista varten. Write Right Now! -pakka tuli erään kirjoittajaoppaan mukana, ja sen kortteihin on poimittu Natalie Goldbergin lauseita hänen opaskirjoistaan. Minulla on tapana kääntää yksi satunnainen kortti näkyviin, kannustuslauseeksi. Tänään kortissa lukee ”Forget expectation. Just write”, mikä ei ole ollenkaan hassumpi ohje.

Keltainen lappu on todo-lappu, ja poikkeuksellisesti sen kaikki kohdat on viivattu yli. Ihana lista! Kaikki asiat tehty! Tarvitsen tällaisia, muuten jotain unohtuu.

Olennaisia pikkuesineitä edustaa sungiitti, käteen mukavasti sopiva musta kivi, jota välillä hypistelen. Pöydällä on muitakin kiviä, mutta tämä on uusin ja viime aikoin useimmin käytössä ollut. Kiven viileä ja sileä pinta tuntuu mukavalta ja kiven kädessä pyöritteleminen on pientä konkreettista tekemistä.

Nyt voisikin kerätä villejä veikkauksia siitä, miten pian pöytä on taas räjähtänyt siihen kuntoon, että tyhjää tilaa ei näy, kansi ei mene kiinni eikä läppärikään tahdo mahtua kaiken keskelle…


Joulupukki Matkahuollon vaatteissa

Viiden viikon kesäloma on melkein ohi. Olen vielä reissunjälkeisessä tilassa – kaksi viikkoa Varsovassa, paluu eilen, ja tuntuu kuin pää olisi vielä Puolassa. Onneksi en aloita töitä tänään. Olin kaukaa viisas ja soin itselleni pari vapaapäivää matkan jälkeen.

Hiljalleen tässä saa kuitenkin orientoitua. Sähköpostiin tuli jo kiinnostava työtarjous, Kirjan aika lähenee ja kavereiden facebook-päivitykset kertovat arjen alkamisesta. Tämän aamun kohokohta koitti aamupäivällä, kun joulupukki Matkahuollon mies soitti ovikelloa ja toi minulle paketin.

Paketti-parka oli odotellut Matkahuollossa parisen viikkoa väärinkäsityksen vuoksi, mutta kiltti lähetti sanoi, etteivät he peri säilytysmaksua. Ja mies vieläpä kantoi paketin kolmanteen kerrokseen, vaikka olisi voinut jättää sen alaovellekin. Mikä palvelu! Kiitos!

Muistan, kun ennen askartelin koirilleni makupalapiiloja esim. wc-paperirullista, ja koiruudet riipivät paketteja auki intoa pursuten. Näytin varmaankin samanlaiselta, kun kävin pahvin ja pakkausteipin kimppuun hivenen tylsät sakset kourassani.

Kyllä voi ihminen olla tyytyväinen kirjoituslipastosta. Kyllä. Kas minä kun luovuin vanhasta työpöydästäni viime vuoden lopulla. Pöytä oli hyvä, iso, ja vaaleanpunainen (pmasta tahdostani). Mutta väsyin siihen, että se on niin suuri, vaikea muutoissa, ja sen päälle kerääntyi kokonsa ansiosta liikaa kaikkea (paperia, pölyä, klemmareita, kuitteja, kortteja, melkein tyhjiä Sisu-askeja, palkkatodistuksia, lehtiä…). Pöytä jatkoi matkaansa serkkuni luo ja minä jäin pöydättömäksi. Alkoi huuto.netin penkominen. Tiesin, että haluan kirjoitulipaston. Ajatus siitä, että voin sulkea pöydän kannen välillä, oli olennainen. Pari kirjoituslipastoa meni sivu suun, osa oli jo lähtöhinnaltaan liian kalliita, osa ei miellyttänyt silmää.

Mutta nyt lopulta: minulla on kirjoituslipasto. Paikka koneelle, kynille, papereille, laskuille, sensellaisille. Työtuoliksi pumppasin jumppapallon, se on parempi kuin muut kokeilemani istuimet.


Yleensä työskentelen kotona ollessani vähän missä sattuu. Olohuoneessa (koneen saa nätisti sohvan käsinojalle), keittiössä, vierassängyssä (joka sentään sijaitsee työhuoneessa) – ja hyvin epäergonomisissa asennoissa. Töissä on tarjolla iso työpöytä (punainen!) ja ainakin periaatteessa mahdollisuudet hyvään työasentoon. Toinen asia on se, miten käytän näitä mahdollisuuksia…

Uusi pöytä, uusi mahdollisuus. Nyt ainakin kuvittelen, että tästä lähtien ruotoni pysyy suorassa, ajatukseni kirkkaina ja tavarani järjestyksessä, kiitos uuden huonekalun.

 

Ehkä lomalta palaaminen on mahdollista?

Mutta malttaako tällaisen pöydän äärestä lähteä toimistopöydän ääreen?

 


%d bloggers like this: