Tiloissa

Kävin viikonloppuna Joensuussa. En muista, olenko ollut siellä koskaan aikaisemmin. Itäinen Suomi on vielä heikosti tuntemaani aluetta, mutta parannusta on hitaasti havaittavissa.

Pidin lyhyen koulutuksen kollegani, sanataiteen läänintaiteilija Marjo Heiskasen luotsaamalle kirjoittajaryhmälle. Lisäksi ehdin osallistua Joensuun kirjallisuustapahtumaan kolmen esiintyjän verran. Mainittakoon myös, että en osta kirjoja tältä reissulta -päätökseni kesti perin vähän aikaa, sillä heti kun näin kirjamyyntipöydän Joensuun konservatorion aulassa, nappasin käsiini Aki Ollikaisen Nälkävuoden ja Riikka Ala-Harjan Maihinnousun. No kun olivat pokkareina.

Matkalla mietin erilaisia tiloja. Lähtöpäivän aamun piti olla rauhallinen, mutta se olikin hankala ja sottainen. Kattiparka kehitti vatsavaivoja, joten rauhallisen lehdenluvun sijaan kuljin pyyhkimässä sotkuja ja meilailin kissanhoitajalle tilanteesta.

Kun pääsin junaan (ja tietenkin tunsin syyllisyyttä siitä, että jätin kissuuden yksin kotiin, vaikka hyvinhän se siellä pärjäsi, ei se tarvinnut läsnäoloani parantuakseen) sain asettua toisenlaiseen tilaan.

20130917-233634.jpg

Riksusta Joensuuhun pääsee yhdellä vaihdolla ja suurin osa yli neljän tunnin matkasta menee ic-junassa. Junassa on helppo luoda oma tila, eräänlainen kupla, jossa muilla matkustajilla ei ole juurikaan väliä. Minun kuplaani mahtui kirjoja ja nettisurffausta ja muistikirjaan kirjoittamista. Tme well spent.

20130917-234315.jpg

Kirjoittajien kanssa muodostui taas oma tila, yhdenlainen maailma, jossa meitä yhdisti intohimo samaan asiaan. On arvokasta ja ihanaa, että saman pöydän ääreen voi kokoontua joukko ihmisiä, jotka rakastavat kirjoittamista ja kirjallisuutta ja haluavat puhua siitä.

Joensuun kirjallisuustapahtumassa Joel Haahtela puhui viisaasti ja vetävästi identiteetistä. Siitä, miten kirjoittamalla voi etsiä harmonian kokemusta tai jotain sellaista identiteettiä, jota ei ihan ole. Ja siitä, miten identiteetin etsiminen on elämänmittainen asia.

20130917-234852.jpg

Tuula-Liina Varis esitti kiehtovan ajatuksen avaussanoissaan. Hän puhui siitä, miten usein ajatellaan, että mielikuvitus on kirjailijan tärkein työväline tai kyky. Mutta se ei pidä paikkaansa: tärkein on muisti. Ensin tarvitaan muisti, vasta se jälkeen mielikuvitus voi työskennellä. Tätä ajatusta makustelin paluumatkalla ja toin sen myös tuliaisiksi tämänviikkoiselle kirjoittajaryhmälleni.

20130917-235355.jpg

Fyysisiä tiloja, mielentiloja. Vaihtuvia paikkoja ja oloja. Paluumatkalla luin Hanna van der Steenin Tähtisilmät-trilogian päätösosaa ja mietin ihmismieltä. Millaiseen tilaan senkin voi manipuloida, miten kääntää mustan valkoiseksi ja toisinpäin. Ei ehkä iloisin mahdollinen teema, mutta hyvä pohdittava silloin tällöin. Katselin aurinkoisia maisemia junan ikkunasta, kirjoitin luonnoksen erääseen historiikkiin tulevaan juttuun ja maltoin nauttia juuri siitä tilasta, jossa olin.

20130918-000137.jpg

Kotona minua odotti täysin tervehtynyt kissa, joka oli pontevasti sitä mieltä, että ruokatarjoilua voisi olla enemmän. Tila, tunnelma, paikka.

Mainokset

Ehtii, ehtii

Elän vaarallisesti ja yritän blogata junassa. Turvallisuushakuisesti pakkasin mukaan oman mokkulan, VR:n langaton nettiyhteys kun on viime aikoina ollut kovin tahmea. Iloitsen siitä, että edes jonkinlainen netti tarjotaan, mutta toivoisin silti parempaa.

Opiskelijakollega kertoi hiljattain, miten eräällä työpaikalla oli pysähdytty miettimään kiireen käsitettä. Porukka oli hyperventiloinut kiire-mantraa hokien, kunnes oli alettu miettiä, mistä oikeastaan on kyse. Ei ollutkaan kiire – oli vain paljon tekemistä. Noilla kahdella on ero.

Niinpä minäkin totean (zeniläisen tyynesti), että huhti-toukokuussa on ollut ja on paljon tekemistä. Ei varsinaista kiirettä, olen koko ajan muistuttanut itseäni, että ehdin kyllä. Toistaiseksi olenkin ehtinyt. Sitä paitsi tekemiset olen ihan itse valinnut, ja mielelläni. Olen myös valinnut sen, etten ryhdy (ainakaan kokoaikaiseksi) kiiremarttyyriksi. Tiedättehän ne ihmiset, jotka niin mielellään tekisivät yhtä jos toistakin kivaa, mutta ei heillä ole aikaa, ei sitten ollenkaan, kun on niin paljon tuota muuta, että toista se on teillä muilla vähemmän kiireellisillä ihmisillä. Sellaisiakin jaksoja elämään mahtuu, mutta en halua antaa niille valtaa.

20130517-140320.jpg

Kuvassa on matkakohteeni kuukausi sitten kuvattuna. Odotan näkeväni enemmän vihreää kuin silloin.

Matkaseuralaisenani on Eija Hetekivi Olssonin Tämä ei ole lasten maa, jonka sain arvioitavakseni Hämeen Sanomiin. Tiedän jo nyt, että sanottavaa riittää – ja tasapainoilua sen suhteen, kirjoitanko kritiikkiä vai esseetä.

Mutta ah junaliikenne, jonka ansiosta voin lukea ja blogata ja tuijottaa maisemia ja mutustaa suklaata. Auton ratissa näiden tekeminen olisi haastavampaa.