Poimintoja helmikuun kirjapinosta

Aika monessa helmikuun kirjassa mainittiin eläin. Poimin luetuista kaksi, joissa eläimillä on varsin keskeinen rooli. Tietokirjassa kohdataan hevosia, runokirjassa lokki.

fullsizeoutput_88c

Mirkka Mattheiszen: Lokki. Erään kohtaamisen muistiinpanot. Puru-kollektiivi 2019.

Olisinkohan löytänyt tätä kokoelmaa ilman Instagramia? Puru-kollektiivin instatilille alkoi ilmestyä viime syksynä lokkiaiheisia kuvia ja tekstejä. Tekstit olivat usein lyhyitä, lauseen mittaisia – ja sellaisia, jotka herättivät uteliaisuuden. ”Lokki on tukevasti juovuksissa” lukee nokka auki ja niska körmyssä rantakalliolla seisovan lokin kuvan alla. Toisessa kuvassa joku on kirjoittanut paperille ”Tää tyyppihän on ihan kuin minä!” Kuvatekstissä lukee: ”Lukija kohtaa Lokin.

Vihdoin hankin kokoelman itselleni. Teos on muodoltaan muistivihko. Sivunumeroton, tekstiä vain toisella puolen sivua. Kansi on paksua pahvia, jolle on liimattu lokin kuva ja kirjan nimi. Tämä on jo esineenä kiehtova – ja hyvä esimerkki siitä, miten muoto tukee sisältöä. Nyt ollaan muistiinpanojen äärellä.

Kokoelmassa minäpuhuja kohtaa Lokin, ja kertoo havaintojaan siitä. Tai tietenkin hänestä! Lokki on nimittäin melkoinen persoona. Hän kaahaa moottoritiellä, synnyttää kolmoset, ryhtyy kehonrakentajaksi, liikuttuu yliajetusta kastemadosta, kirjoittaa sonetin. Lokki on raivostuttava, inhimillinen, kiehtova ja kummallinen.

En saa kiinni hänestä: / Onko hänellä harmaat vai mustat / vai valkoiset siivet? / vittumainen katse?”, kirjoittaa runojen puhujakin.

Lokki on vapauttava lukukokemus. Välillä tajuan valtavasti, välillä hämmennyn tyystin. Välillä naurattaa. Ja niin saa ollakin. Lokki on omanlaisensa, ei minun kuulukaan sitä tyhjiin selittää. Niin kuin ei runojakaan.

2592395

Marika Riikonen: Hevostytöt. Mikä saa ihmisen raahautumaan tallille vuodesta toiseen? Art House 2020.

On vinha tunne lukea hyvän ystävän kirjoittamaa kirjaa ja huomata, että voi edelleen oppia hänestä ihan uusia puolia. Näin kävi, kun luin Hevostyttöjä. Olemme Marikan kanssa tunteneet yli 20 vuotta, puhuneet kepeitä ja syviä, tehneet teatteria yhdessä, toimittaneet novellikokoelmia, kommentoineet toistemme tekstejä, reissanneet, jakaneet monenlaisia vaiheita. Olen aina tiennyt, että Marika on hevostyttö, mutta se on jäänyt marginaaliseksi aiheeksi keskusteluissamme. Luultavasti siksi, että minä en ole hevostyttö.

Se ei silti estänyt minua uppoutumasta tähän tietokirjaan. Luin sen ahmien.

Hevostytöt käy läpi hevostyttöyden historiaa, määritteitä, henkistä ja rahallista hintaa, identiteetin muodostumista ja vaikutusta. Kirjailijan oma historia kulkee mukana, mutta sitä rikastuttavat haastattelut ja internetkyselyyn saadut vastaukset. Rakastan kirjan kieltä, joka on kaukana pölyisestä asiatekstistä. Teksti virtaa. Välillä pysähdytään kuvailemaan ja tunnelmoimaan, välillä napautetaan vähättelijöitä. Tietoa riittää, mutta tunnettakaan ei vähätellä. Välillä jopa liikutuin.

Minulle Hevostytöt on kirja ennen kaikkea intohimosta. Siitä, miten itselle tärkeän jutun löytäminen mullistaa kaiken. Siitä, miten jokin asia voi viedä mennessään. Ja miten se jokin voi jäädä merkittäväksi osaksi elämää.

Minä en innostunut hevosista lapsena. Minä innostuin koirista. Luin kaiken niihin liittyvän, opettelin rodut, osasin näyttelysäännöt, tiesin erilaisia tapoja opettaa koiruuksille niin temppuja kuin olennaisia käskyjä. Unelmieni täyttymys oli, kun perheeseemme otettiin koira. Ja myöhemmin toinen. Hevostyttöjen kautta sain muistutuksen noista ajoista, ja siitä, miten edelleen etenkin pienet mäyräkoirat aiheuttavat lämpimän läikähdyksen rinnassani. (Ehkä ihan vähän aloin myös miettiä, miksi elän koiratonta elämää. Vaarallinen kirja, kun tällaista aiheuttaa.)

Hevostytöt antaa äänen monenikäisille tytöille ja naisille, jotka kertovat, mitä hevostyttöys on ja mitä se on heille antanut. Vihdoinkin, tekisi mieli sanoa. Näiden tarinoiden jälkeen on silkkaa hölmöyttä puhua hevosten kanssa vietetystä ajasta lapsekkaana puuhasteluna, söpöstelynä tai helppona satulassa istuskeluna. Niin tekemisen, kokemisen kuin tunteiden skaala on laaja, ja se näkyy kirjassa ihanasti – oli lukija hevostyttö tai ei.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s