Kerrostalo on sisäpihan puolelta soman vaaleanpunainen. Alaovet pidetään nykyään lukossa, ehkäpä porttikin suljetaan yöksi. Sisäpiha on pieni ja asfaltin täyttämä, sentään pari kukkalaatikkoa ja penkkiä antamassa lupaa pysähtyä.
Kuudennesta kerroksesta näki Tammelantorille. Oli tilaa ja avaruuden tuntua, rauhaakin. Joskus aamuyön tunteina katselin torin poikki vaeltavia ihmisiä. Baareista palaavia, töihin kiiruhtavia, kahvilakatoksien pystyttäjiä.
Tässä kodissa minulla oli ensimmäistä kertaa työhuone. Se oli hassu välitila muiden huoneiden keskellä. Yhdellä seinällä ikkuna, kolmella oviaukko.
Katutasossa toimi kampaamo, jonne sai mennä koiran kanssa. Koiruus sai herkkuja, minä liiat sentit pois tukastani. Hain toisinaan leikkokukkia K-kaupasta ja ajattelin rouva Dallowayta, joka ”sanoi itse ostavansa kukat”.
Taustaa: Asuin Tampereella ensimmäisen kerran vuosina 1999–2010. Hiljattain tein kävelykierroksen, jonka aikana kävin jokaisessa entisessä kotiosoitteessani tässä kaupungissa, yhteensä seitsemässä paikassa. Ovikelloja en soitellut, viivähdin vain tuokion pihassa, kirjoitin ajatuksia ja havaintoja muistikirjaani. Olen tiivistänyt tuokiot sataan sanaan per osoite. Aiemmat osat: Papinkatu, Sammonkatu, Kuikankatu, Savilinnankatu ja Turjankatu.
Päiviä 
Yksi vastaus artikkeliiin “Sata sanaa: Ilmarinkatu”