Teekalenteri, 8. päivä

Oli neiti Somersin vuoro keittää teetä. Neiti Somers oli konekirjoittajista uusin ja kykenemättömin. Hän ei ollut enää nuori ja hänellä oli lempeän huolestuneet kasvot kuin lampaalla. Vesi ei ollut vielä aivan kiehuvaa, kun hän kaatoi sitä teenlehdille, mutta neiti Somers parka ei koskaan ollut aivan varma veden todellisesta kiehumishetkestä. Se oli yksi niistä monista huolista, jotka häntä elämässä ahdistivat.

Agatha Christie: Salaperäiset rukiinjyvät. Suom. Eila Pennanen. WSOY 1960.

Tämä aloitus on aina vaivannut minua. Ensin siksi, että neiti Somers ei tiedä, milloin vesi kiehuu. Mietin jo kauan sitten, miksi kiehumisen huomaaminen on niin vaikeaa – ja miksi olin itse kuvitellut, että se on helposti havaittavissa. Olinko itse ollut koko ajan väärässä ja vain luullut tajuavani, milloin vesi kiehuu? Kumpi on pihalla, minä vai neiti Somers?

Aloitus vaivaa myös siksi, että nykyään tiedän, ettei teeveden tarvitse olla kiehuvaa. Oikeastaan teestä tulee usein parempaa, jos teenlehtien päälle ei kaadeta ihan kiehuvan kuumaa vettä.

Silti tässä romaaninalussa on jotain sykähdyttävää. Ja niin brittiläistä. Sillä hyvänen aika, onhan hyvä tee sentään erittäin tärkeä asia.

Mainokset

Tietoja Päivi

Kirjallisuuden sekatyöläinen. Elämästä nauttija. Näytä kaikki artikkelit kirjoittajalta Päivi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: