Mieli ja rauha

Yksi loppukesän parhaimpia päätöksiäni oli tutustua tarkemmin meditaatioon. Eli kokeilla vähän useammin. Jotain olin lukenut, joskus vähän yrittänyt (viisaammat sanoisivat heti, että yrittäminen ei tähän sovi), ajatellut, että joskus ehkä sitten.

Joogaopettaja Rachel Brathen (@yoga_girl) järjesti elokuussa Instagramissa 21 päivän mittaisen haasteen, jossa jokaiselle päivälle oli jokin tehtävä. Tee jotain uutta, joogaa, luovu pahasta tavasta, sano rakastavasi, hikoile, ole luova… Ihan haasteen alussa tehtävänä oli meditoida. Pian sen jälkeen haaste kehotti aloittamaan jonkin uuden, hyvän tavan. Päätin antaa meditaatiolle mahdollisuuden.

Ja mitä tekee urbaani tekniikkariippuvainen? Sukeltaa AppStoreen ja etsii sieltä sovelluksen päätöksensä tueksi. (Ja tietenkin googlaa ohjelmat ja vertailee käyttäjäkokemuksia…) Halusin paitsi toimivan myös esteettisesti miellyttävän sovelluksen, sillä rumaa tai sekavaa ohjelmaa ei tee mieli käyttää, etenkään rauhoittumistarkoituksessa.

Buddhify vastasi tarpeisiini, ja päätin sijoittaa pari ropoa. Huvittavaa kyllä, todella punnitsin ostopäätöstä. Kahvilassa olisin heittänyt eurot surutta kassaan ja hörpännyt kahvini.

IMG_1870.JPG

Valikoimaa on runsaasti, ja silti ottaisin enemmänkin vaihtoehtoja. Mutta kyllä näillä kuulkaas alkuun pääsee vallan mainiosti. Olen kuunnellut ohjattuja meditaatioita tai mindfulness-harjoituksia liki päivittäin. Pidän niistä.

The time to relax is when you don’t have time for it, muistuttaa vanha viisaus. Onkin lähinnä hupaisaa huomata väittävänsä itselleen, että ei nyt kyllä ehdi kuunnella meditaatiota, on niin paljon tekemistä. Ihanko oikeasti ei ole sitä viittä minuuttia? Uskallan väittää, että sen viiden minuutin kuluttua jaksan paremmin.

Aina en halua käyttää ohjelmaa, vaan vain istun hiljaisuudessa ja keskityn hengittämiseen. Joskus se on vaikeaa, joskus vähemmän vaikeaa.

Olen noviisi, vasta tutustumassa tähän. Mutta tässä vaiheessa tuntuu hyvältä ottaa päivittäin pieni hetki, jolloin ei ajattele. Jolloin vain on. Ehkä kuulostelee kehoa, ehkä suuntaa ajatuksensa tietyllä tavalla. Mutta ihan rauhassa, suorittamatta, arvottamatta. Kuin kelluisi ajassa.

Mainokset

Tietoja Päivi

Kirjallisuuden sekatyöläinen. Elämästä nauttija. Näytä kaikki artikkelit kirjoittajalta Päivi

One response to “Mieli ja rauha

  • Metsään meni | Päiviä

    […] Viimeksi kirjoitin meditoinnista ja Buddhify-sovelluksesta. Oiva apu arkeen ja etenkin silloin, kun on vähän kaikenlaista. Silti, jos pää pitää rauhoittaa ja on aikaa lähteä, ykkönen on metsä. Tähän aikaan vuodesta sienimetsä. Otin tällä viikolla puolikkaan arkivapaan, vedin kumisaappaat jalkaan ja painuin suolle. Lähimetsässä on niin suota kuin kuusikkoakin – ja ennen kaikkea sieniä. […]

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: