Päivä, jolloin opin uudelleen asiat, jotka oikeastaan jo tiesin

Rakas työpäiväkirja,
Tänään oli tahmeaa. Kyse ei ole materiaalin puutteesta, ei aikatauluongelmista, ei edes ideoiden katoamisesta. Vain siitä, että ei sujunut, kankeaa oli. Turhautti ja ärsytti.

Lähetin ääniviestin ystävilleni. Nurisin ja huokailin. Vähän myöhemmin sain vastauksen. Ystävä oli juuri lukenut Anna-Leena Härkösen tekstiä Miten kirjani ovat syntyneet 5 -kirjasta. Hän siteerasi ääniviestissään Härköstä, joka muistutti, että ei tarvitse kirjoittaa koko kirjaa kerrallaan. Pienikin tekstimäärä on liikahdus eteenpäin. Joskus riittää lause, joskus sanakin. Joskus on pakotettava itsensä tekstin ääreen, mutta joskus on viisasta levätä, luottaa alitajuntaan, siihen, että teksti muhii siellä.

Niinpä. Ja vaikka tavallaan tiedän tämän, oli silti tarpeen kuulla se muualta.

Pidin puolen tunnin tauon. Joogasin ja hengittelin hiljattain leikatun ruohon tuoksua parvekkeella. Ajattelin erästä toista kirjoittamisprojektia, joka on meneillään. Selasin muistikirjaa, tartuin pariin ajatukseen. Kirjoitin.

Niin moni kirjoittaja on kertonut, että on hyvä pitää useampaa työtä vireillä. Kun yksi tyssää, voi tarttua toiseen. Olen itsekin vannonut tämän nimeen. Ja silti se oli taas unohtunut.

Kyllä se tästä.

20140718-174045-63645893.jpg

Varokaa putoavia oivalluksia.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s