Lupa tehdä

Pahoittelut hiljaisuudesta blogin puolella! Tekemistä on riittänyt, mutta liian kiireiseksi en itseäni kuvailisi. Blogi on vain jäänyt sivuun kaiken muun keskellä, Facebook ja Instagram näyttäneet palasia arjestani.

Mutta nyt hieman hyviä uutisia. Sain ilon ja kunnian osallistua perjaintaina Suomen Kulttuurirahaston Hämeen rahaston vuosijuhlaan – apurahan saajana. Olen edelleen häkeltynyt ja onnellinen ja kiitollinen tästä ensimmäisestä henkilökohtaisesta apurahastani. Se merkitsee lupaa tehdä, se kertoo, että projekteihini uskotaan. Se tarkoittaa, että voin järjestää aikaa näille töille, syventyä niihin.

20140511-183215.jpg

Sain apurahan novelliantologian toimittamiseen ja sanataideohjaajan oppaan viimeistelyyn. Molemmista on kustannussopimus, molempien on tarkoitus ilmestyä ensi vuoden alkupuolella. Kerron lisää viimeistään syksyllä! Mutta vielä on työtä ja tehtävää, ennen kuin on valmista.

Kaikki Hämeen rahaston apurahan saajat löytyvät täältä. Onnea!

Jotain valmista tulee jo alkusyksystä. Mervi Heikkilä, Päivi Artikainen, Merja Mäki ja Kirsi Haapamatti saivat kirjaidean, johon minäkin pääsin mukaan. Tutustuin tähän nelikkoon romaanikurssilla, jota opetin viime syksynä, ja innostuin heti, kun Merja soitti minulle ja pyysi kirjoittamaan. Syksyllä ilmestyy teos Rakkaani, romaanihenkilö, jossa esitellään parisenkymmentä romaanihahmoa, jotka ovat jättäneet jäljen lukijaan. Yksi näistä teksteistä on minun käsialaani. Kirjoitin Terhi Rannelan Taivaan tuuliin -romaanin Auralle, jonka kohtalo on mietityttänyt minua jo vuosia. Mutta keistä muut ovat kirjoittaneet? Epäilen, että tämä kirja aiheuttaa polttavan halun lukea taas uusia romaaneja – ja ehkäpä vanhoja tuttuja uusin silmin… Teoksesta voi lukea lisää Avaimen syksyn katalogista.

Muutakin on meneillään, mutta laiska töitään luettelee – etenkään keskeneräisiä. Ja varsinkaan sunnuntaina. Ihanaa lepopäivää!

Mainokset

7 vastausta artikkeliin “Lupa tehdä

  1. Onneksi olkoon! Ihmettelin joskus, miksi en opiskelijana tahtonut ikinä saada mitään aikaan, mutta työntekijänä olen kone – päättelin lopulta että se on palkka pistää sopivan pienen tulen takapuolen alle. (Ei sillä ettet sinä olisi muutenkin aikaansaava.)

  2. Kiitos! Hankkeet ovat itse valittuja ja siksi niihin on todella helppoa sitoutua. Antologiassa on vieläpä hyvä ystävä työparina – aina paranee!

  3. Kiitos!

    Tuo onkin mielenkiintoinen havainto – mikä saa asioita tapahtumaan. Palkka voi viedä asioita eteenpäin, mutta ehkä myös sosiaalinen paine ja työn jäljen näkyvyys voivat olla toista luokkaa kuin opinnoissa.Töissä voi myös olla ehdottomampia deadlineja. Tai… Olihan niitä tarkkoja palautuspäiviä ja poissaolokieltojakin…

    Aloin oikein miettiä, olinko opiskeluaikoina aikaansaamattomampi kuin nykyään, ja mikä ylipäätään vaikuttaa tekemisen määrään ja vauhtiin. Pelkän rahan voimalla en toimi kovin pitkään, tarvin muitakin polttoaineita.
    Tästähän saisi oman postauksensa, nyt alkaa virrata epäjärjestyksessä olevia ajatuksia ja jossitteluita!

  4. Niin, eikä se rahanhimokaan mutta enemmän tunne, että palkka pitää ansaita. Opiskelu taas on vapaaehtoistyötä, ja ainakin meikäläisen psyyke oli itselleen kauhean salliva ja lempeä pomo. :)

  5. Haa! Saan kiinni tuosta ajatuksesta, että palkka pitää ansaita, ja jos palkka on rahaa, on vielä kovemmin näytettävä, että olen sen työlläni ansainnut ja riittävästi sen eteen tehnyt. Minunkin on välillä tehtävä töitä (!!) löytääkseni sen sisäisen piiskurini – laiskottelu kun on niin mukavaa… :) Itse asetetut deadlinet on paljon vaikeampi pitää kuin ulkopuolisten vaatimat.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s