Facebookin puolella kiertää haaste, jossa pyydetään listaamaan kymmenen biisiä, jotka ovat olleet tavalla tai toisella tärkeitä ja koskettavia. Ohjeissa kielletään miettimästä liikaa ja pelkkä lista riittää. Ihmisten listat ovat kiinnostavia, mutta kenties olen keskimääräistä uteliaampi, kun minua kiinnostavat myös syyt, miksi kukin on valintansa tehnyt. Miksi listalta löytyy niin ei tyylejä, millainen tausta on joillain yllättävilläkin biisivalinnoilla?
Tein oman kymppilistani jo faceen (perusteluiden kera), mutta minua yllytettiin myös toiseen listaan – sellaiseen, johon listaisin vain Beatlesin musiikkia. Arvelin, että asiaa tulee peruspäivitystä enemmän, eli parempi tehdä haaste blogin puolella.
The Beatles on ollut minulle Se Bändi yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Olin muistaakseni kymmenvuotias, kun ystäväni soitti minulle kolme radiosta nauhoittamaansa Beatlesin biisiä: Hello/Goodbye, Can’t Buy Me Love ja Let It Be. Silmäni, korvani ja sydämeni aukesivat: this is it. On tullut monia muita hyvä bändejä, artisteja, muuta musiikkia, mutta vaikka välillä on ollut pitkiäkin Beatles-taukoja, Fab Fourilla on aina paikka sekä sydämessäni että levyhyllyssäni. Oi John, Paul, George ja Ringo – mitä olisi elämä ilman musiikkianne?
Siispä: satunnaisessa järjestyksessä kymmenen Beatlesin biisiä, jotka ovat koskettaneet, olleet tärkeitä, ovat olennaisia. Tämä lista ei miettimättä voisi valmistua, ei myöskään perustelematta. Listan luonteeseen kuuluu vaihtelevuus, mutta juuri tänään, tässä kohtaa, lista on tällainen.
1. Something. Hienoimpia rakkauslauluja ikinä. Pehmeä, jopa utuinen tunnelma, jossa kaikki ei ole selvää – paitsi se, että juuri nyt rakastetussa on jotain aivan erityistä, ja miksi edes miettiä muita hetkiä, kun voi olla tässä. You’re asking me will my love grow. I don’t know, I don’t know, Harrison laulaa, enkä epäile ollenkaan, etteikö hänen naisessaan olisi jotain.
2. Revolution. Tästä paras versio on ns. sinisellä tuplalla, Valkoisen albumin versio on leppeämpi ja hitaampi ja shoobi-doobimpi. Sininen tuplani oli vinyylilevy, jonka vieläpä onnistuin pudottamaan – minkä johdosta muutamassa kappaleessa on ikävä äänivirhe. Enää minulla ei ole vinyylisoitinta, eikä siis myöskään sitä parempaa versiota Revolutionista. Ehkä rauhallinen kapinointi on tällä hetkellä parasta sitten.
3. Blackbird. Kaunis, herkkä, pelkistetty – ja silti sellainen, jota ei ihan niin vain soitellakaan. En ole kitaransoittotaitoinen, eikä tätä myöskään ukulelella ohimennen rämpytetä. Ja pianolla tämä nyt vain ei kuulosta samalta. Mutta siksi Blackbirdiä onkin hyvä kuunnella levyltä, Paul McCartneyn pehmeä ääni ja akustinen kitara ja mustarastaaan laulu, pari minuuttia kauneutta.
4. Here, There And Everywhere. Vähän vanhempaa tuotantoa, herkkisosastoa. Yhteen aikaan pidin tätä liian lällynä, mutta nyt olen palannut tämän rakkauslaulun faniksi. Melodia ei ole ihan helppo, mutta kaunis, ja stemmat ovat paikallaan kuten Beatlesilla aina.
5. Across the Universe. Jai guru deva, om. Nothing’s gonna change my world. En oikeastaan edes muista, mistä kaikesta tässä lauletaan, mutta minulle tämä on universuminkokoinen laulu, hetkellinen tyyneys kaiken keskellä.
6. All You Need Is Love. Koska se on siinä. Love is all you need.
7. Dear Prudence. Tajusin uudelleen tämän biisin hienouden, kun tapailin sen alkusointuja ukulelella. Miten hieno sointukulku! Jostain syystä olen kiinnittänyt huomiota myös bassokulkuun. Sekin kuulostaa hyvältä.
8. Here Comes the Sun. Laulu täynnä valoa, toivoa, aurinkoa. Harrisonin kitaroinnit soivat, helisevät niin pakottomina, helppoina, että hymyilyttää. (Hymyilyttää oma kömpelyyskin, kun koettaa soittaa perässä pianolla tai ukella…)
9. A Day in a Life. Biisi, jonka osat eroavat toisistaan melko paljon mutta kuitenkin liittyvät kiltisti yhteen. Yhtä aikaa aamu-uninen ja utuinen, skarppi ja tarinallinen.
10. I’ve Just Seen a Face. Artikulaatioharjoitusta laulajalle, nopea kappale nopeasta ihastumisesta, tunteesta, että vaikken tuosta toisesta mitään tiedä, olen valmis lähtemään hänen mukaansa. En oikeastaan osaa eritellä, mikä tässä vetoaa minuun – mutta tarvitseeko aina?
Kuten arvata saattaa, bubbling under -listalla on tungosta. Mutta säästetään ne seuraavaan kertaan, kun ryhdyn listaa tekemään.
Kun tein kymppilistaani ihan kaikista biiseistä, huomasin valitsevani lauluja, joihin liittyy vahvoja tunteita, ihmisiä, tilanteita, vaiheita. Oli toki tärkeää, että itse biisi oli hyvä, mutta sen pääsy listalle riippui siitä, ankkuroituiko se tärkeään elämänvaiheeseen tai käänteeseen. Beatlesin kanssa on toisin. Bändi on kulkenut mukanani niin pitkään, etteivät laulut kerro tietystä kesästä tai määrätystä henkilöstä, vaikka toki laulut herättävät tunteita. Olen kuunnellut Beatlesia välillä analyyttisesti, välillä vain hoilannut mukana, joskus opetellut soittamaan. Elämäni ensimmäiset stemmat yritin opetella If I Fell -kappaleesta, koetin kuunnella, miten alempi ääni menee. Vaikeaa oli, sen muistan!
Nyt olen pitkästä aikaa kuunnellut Valkoista albumia. Ehkä se on tämän hetken suosikkilevyni Beatlesilta. Siitäkin huolimatta, että tuplalle mahtuu käsittämättömiä huteja – mutta ne helmet, ne ovat niiiin hienoja.
Päiviä 