Tule hyvä joulukuu

Hyvää joulukuuta, ystävät!

Marraskuu teki jotain, mitä se ei yleensä ole tehnyt: katosi nopeasti. Yleensä olen kironnut marraskuun pimeyttä ja ankeutta, laahustanut kumarassa paikasta toiseen ja toivonut, että tämä kuukausista kamalin olisi nopeasti ohi. Ja tänä vuonna marraskuu toteutti toiveeni. Olen hämmästynyt – ja kiitollinen. Enkä edes erityisen nuutunut!

Osasyy lienee siinä, että olen ollut monta päivää lomalla. Tai ainakin ”lomalla”… Darling kysyi eräänä päivänä, että ”ootko sä taas ens viikolla sellaisella lomalla, että sulla on kuitenkin töitä?” No, tuota… Onhan tässä ollut kaikenlaista. Mutta myös vapaa-aikaa.

Perjantaina oli viimeinen toimistopäivä tänä vuonna. (Teen tammikuussa vielä kolme viikkoa länkkärityötä, siksi ei voida puhua ihan vihoviimeisestä toimistopäivästä). Ja pikkujoulut. Myönnetään, kun illalla puoli kahdentoista aikaan kävin hakemassa toimistolta reppuni ja tietokoneeni ennen junalle lähtöä, sammutin jouluvalot jokaisen huoneesta ja tunsin haikeutta & suurta symboliikkaa. Kainalossa oli myös kukkapaketti ja taulu.

20131201-125502.jpg

Tiina Jaakkolan Punainen lintu on sulostuttanut työhuonettani viimeiset neljä vuotta, ja nyt sain sen kotiin asti. Kun taulu ilmestyi huoneeseeni, pidin sitä lohikäärmeenä – vaikka näin erittäin selvästi taulun nimen. Mutta lintu oli minulle lohikäärme. Olen pohtinut asiaan liittyviä assosiaatioita ja symboliikkaa – niistä myöhemmin lisää, lohikäärmeajatuksella on sijansa!

Joulukuu pitää sisällään vielä muutaman työpäivän, mutta suurimmaksi osaksi aion omistaa kuukauden lepäämiselle, lukemiselle ja joululahjojen tekemiselle. Mitään isoa villasukkatehdasta en aio käynnistää, mutta jos vaikka parille läheiselle tekisi jotain ihan itse. Yksi arviokirja odottaa vielä loppuun lukemista, sen jälkeen aion sukeltaa kirjaston valikoimiin. Vähän otin jo ennakkoa ja aloitin Arundhati Royn Joutavuuksien jumalan lukemisen. Mutta tunnustan: ainakaan vielä, sivulla 70, kirja ei ole temmannut minua mukaansa. En saa kiinni tarinasta, en henkilöistä, teksti lipsuu ottestani liikaa. Onko vika minussa vai kirjassa? Ajoituksessa? Sen sijaan Maija Muinosen Mustat paperit imaisi ensisivulta. Odotan jo, että pääsen jatkamaan kirjaa.

Joulukuu, toivottavasti et laukkaa ohi yhtä nopeasti kuin marraskuu. Ollaan ihan rauhassa, jooko.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s